Nainen vedenjakajalla

Liikemiesmäisen harkitsevan ja naiseudestaan nauttivan naisen ajatuksia.

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2017.

Ilkka Remeksen vietävänä

"Vapauden ristissä" liikutaan pääkaupunkiseudulla.
"Vapauden ristissä" liikutaan pääkaupunkiseudulla.

Tarttuessani Ilkka Remeksen kirjaan ”Vapauden risti” tiesin, että minulla on edessäni nautittava lukukokemus. Olenhan ennenkin lukenut hänen kirjoittamiaan teoksia.
Nautittavaksi koin lukukokemuksen myös siksi, että totesin kirjan olevan paksu 434 sivuineen. Ja koska minulla on harvoin aikaa lukea, arvostan, silloin kun lukemiseen on tilaisuus, mahdollisuutta oikein uppoutua kirjaan, antautua tarinan vietäväksi.
Tällaisen nautinnon sain aiemmin esimerkiksi Kjell Westön kirjasta ”Missä kuljimme kerran”. Sen tarina kuljetti minua pitkän matkaa, halki vuosien ja sukujen vaiheiden. Ja se kuvasi tarkasti myös kotipaikkakuntani Helsingin menneisyyttä.
Myös Ilkka Remeksen kanssa lukija saa liikkua Helsingissä ja Espoossa, tutuilla seuduilla, joista kirjailija näyttää myös uusia nyansseja.
Ilkka Remestä ei turhaan kiitellä faktan ja fiktion yhdistävän tyylilajin mestariksi. Hänen kirjansa ovat aina ällistyttävän ajankohtaisia kuten sata vuotta itsenäisen Suomen tilanne tässä jännärissä puntaroitavana. Miten siis käy Suomen joka on turvautunut USA:n sotilasapuun mutta on Venäjän naapuri. Olisiko kirjan tilanne todellisuutta jos liittyisimme NATOon?
Kirjan juonta ei sovi paljastaa. Se etenee polveillen näkökulmia vaihtaen, mistä muodostui minulle pieni pulma.
Kesken lukemisen jouduin näet ulkomaan matkalle enkä voinut ottaa kirjaa mukaan. Kun tulin takaisin jatkoin lukemista. Mutta nyt en muistanutkaan enää henkilöitä enkä heidän keskinäisiä kytköksiään. Heitä kirjassa on näet kosolti. Siispä tietyllä tapaa putosin kärryiltä, vaikka juoni eteni edelleen jouhevasti.
Mutta tarina on hyvä ja loppukin mielestäni onnellinen. Vaan sen totesin, että kirja olisi pitänyt jättää joululukemiseksi, jolloin sen olisi voinut nauttia yhteen syssyyn.


Mitä Itsenäisyyspäivänä syötäisiin?

Tässä valmistuu illaksi telkkarin ääreen pientä suolaista purtavaa.
Tässä valmistuu illaksi telkkarin ääreen pientä suolaista purtavaa.

Mikä on suomalaisten Itsenäisyyspäivän perinteinen ruoka? Tätä minulta kysyi vietnamilaissyntyinen nainen.
Menin hiljaiseksi. Siis mikä todella? Onko joku ruoka itsestään selvyys samaan tapaan kuin perinteiset joulun, vapun tai juhannuksen ruoat? Eipä tullut mitään mieleen. Jotain tavallista juhlavampaa ruoan kuitenkin tulee olla. Eri perheillä se voi olla erilainen valinta.
Kun Itsenäisyyspäivän aattona sitten lounastin ystäväni kanssa otin asian puheeksi. Kysyin häneltä perinteistä Itsenäisyyspäivän ruokaa. Ei ollut hänelläkään mitään itsestään selvää valintaa.
Karjalaisen äidin lapsena hän kuitenkin oli päätynyt samaan mihin minäkin kodin peruna, karjalanpaistiin. Se oli ollut meidän kummankin suvussa taattu juhlaruoka, maukas herkku, vieläpä helppo valmistaa. Siis miksipä se ei olisi ollut Itsenäisyyspäivänkin valinta.
Toisena pohdiskellessamme mieleen tulivat erilaiset kalaruuat tavallisesta graavatusta lohesta mätiin, uunikalaan, mikseipä silliinkin.
Kumpikin myös ajattelimme että jokin perin suomalainen ruoka kuten hirven paisti tai poronkäristys voisivat olla paikallaan. Ne ovat suomalaista lähiruokaa ja harvinaisina juhlavaa.
Jälkiruoka olikin sitten alkuruokaa helpompi valinta: juhlavaa kakkua tai leivoksia, joissa olisi käytetty vaikka suomalaisista marjoista tehtyä hilloa.
Monella ilta vierähtää telkkarin ääressä linnan juhlia seuraten joten pientä purtavaa juoman kera pitää olla. Siispä on hyvä varata jotain pientä suolaista kuten pieniä voileipiä tai miksei juustotarjotin, jolta kukin noukkii mieleistään naposteltavaa.