Nainen vedenjakajalla

Liikemiesmäisen harkitsevan ja naiseudestaan nauttivan naisen ajatuksia.

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2015.

Väliaikaista kaikki on vaan, verkossakin

Tykkään jakaa kuviani verkossa.
Tykkään jakaa kuviani verkossa.

Minkälaista on sosiaalisuuteni verkkopalvelujen käyttäjänä? Sitä heräsin miettimään luettuani tiedotteen
YTM Sanna Malisen informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median alaan kuuluvasta väitöskirjasta
”Sosiaalisuus ja yhteisöllisyys verkkopalveluiden käyttäjillä”.

Tutkimus osoittaa, että saman verkkopalvelun käyttäjät voivat suhtautua yhteisöllisyyteen hyvin eri tavoin: toisia motivoi verkkopalvelun käyttöön ennen kaikkea sosiaalinen vuorovaikutus muiden käyttäjien kanssa, kun taas toisia kiinnostaa pelkkä sisältö tai omien digitaalisten sisältöjen, esimerkiksi valokuvien, jakaminen.

Tämän näen selvästi vaikka facebookin käyttäjillä. Jotkut jakavat postauksia vain vähän mutta kirjoittavat kommentteja sitäkin ahkerammin. He myös lähettävät yksityisiä viestejä ja tageja tuon tuosta ja haluavat pitää kaverinsa ”näpeissään” kaiken aikaa.

Ja esimerkiksi minä väsyn joskus sellaiseen. Jatkuvat tagit ovat hysteerisiä ja minusta jopa epäkorrekteja, koska niissä tunkeudutaan toisten sivustoille. Tietty tageja ei sivustolleen tarvitse päästää ja minä en niitä sinne huolikaan kuin itse valikoiden.

Tutkijan mukaan tällaiset verkkopalvelun käyttäjät kuitenkin myös todennäköisemmin kokevat verkkopalvelun verkkoyhteisöksi

Taidan kuulua siihen porukkaan, jota kiinnostaa ennen muuta sisältö ja omien kuvien jakaminen. Opin sisällöistä paljon uutta ja myös kieliä, sanontoja. Ranskan kieltä en muualla pysty käyttämään kuin verkossa, jossa olenkin saanut sanavarastoani kartutettua.
Kuviani taas haluan näyttää muille, koska he puolestaan voivat oppia ja saada tietoa kuvauskohteistani.

Eräs piirre näissä virtuaaliverkostoissa on kiinnostava: ne ovat paljolti sitoutumattomien verkostoja. Ihmiset eivät tahdo nykyään sitoutua oikein mihinkään. Ei työpaikkoihin, ei avioliittoon, ei yhdistyksiin Tämä näkyy myös virtuaalisessa maailmassa. Tutkijankin mukaan verkon yhteisöt ovat luonteeltaan intensiivisiä, väliaikaisia ja jatkuvasti muuttuvia.


Hietsun Paviljonki, paljon melua tyhjästä

Suomalainen "Guggenheim" mainostaa Töölöläinen lehti Hietsun Paviljonkia. Mitä tuumitte?
Suomalainen "Guggenheim" mainostaa Töölöläinen lehti Hietsun Paviljonkia. Mitä tuumitte?

Hietsun Paviljonki oli minulle pettymys. Kaikki se suitsutus ja keskinäinen kehuminen mitä restauroinnin aikana Töölöläinen lehdessä on ollut antoi odottaa talolta ja tilalta paljon. Toisin kävi.
Parakkimainen rakennus ei ulkonäöltään muuksi muutu vaikka sitä yritettäisiin avartaa ikkunoilla ja uusia maaleilla. Ruma mikä ruma.
Jos minulla olisi tarvetta työtilan vuokraamiseen en totisesti tuon näköisestä rakennuksesta sitä vuokraisi. Se ei antaisi uskottavaa kuvaa toiminnastani. Ei sinne päinkään.
Myöskään juhlatilaisuuksia kuten häitä en tuon talon juhlasaliin järjestäisi. Jos tuolle alueelle juhlatilaisuuden haluaisin järjestää niin mieluummin sitten vaikka viereiseen siistiin, moderniin kahvilaan. Sen laajoista ikkunoista on kiva näköala merelle.
Olen töölöläinen ja Hietsun Paviljonkia mainostetaan minulle töölöläisten omana olohuoneena. En koe pätkääkään tuota tilaa omakseni. Ei taida kokea kovin moni muukaan pientä sisäänlämpiävää remonttipiiriä lukuun ottamatta. Käydessäni tutustumassa taloon sunnuntaina puolelta päivin kävijöitä oli lisäkseni tasan nolla.
Olen myös alkanut vierastaa Töölöläinen lehteä sen yksisilmäisyyden vuoksi. Jatkuva Guggenheim museon vihamielisyys on vienyt lehdeltä uskottavuuden. Kuitenkin juuri Töölössä on käsitykseni mukaan henkilöitä, jotka ovat museon rakentamisen kannalla. Lehti ei enää edusta töölöläisiä.
Kannatan vanhan arvokkaan rakennusperinnön säilyttämistä kuten Töölössä Korjaamon, siis vanhan ratikkahallirakennuksen entisöintiä. Talo on kaunis ja säilyttämisen arvoinen. Töölön Paviljonki, parakkimainen ruma rakennus, olisi minusta ollut parempi purkaa.