Nainen vedenjakajalla

Liikemiesmäisen harkitsevan ja naiseudestaan nauttivan naisen ajatuksia.

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2016.

Joko asut palvelukorttelissa?

Kotikorttelissani voin seurata vaikka oravien puuhia.
Kotikorttelissani voin seurata vaikka oravien puuhia.

Palvelukortteli-trendi voi melko hyvin toteutua pääkaupunkiseudulla, sillä täällä asuminen on tiivistä ja väestömäärän vuoksi palveluita on paljon tarjolla. Toisin voi olla joskus maaseudulla, vaikka asukkaat kunnan kulmilta muuttaisivat sen keskustaan.
Palvelukortteli ja ikäystävällinen asuinympäristö ovat termejä jotka tulevat tutuiksi lähivuosina, sillä ne kuuluvat hallituksen asumisen kehittämisohjelmaan. Sen taas on sanellut ikääntyvien nouseva määrä.
Ikääntyvien olisi parasta asua kotonaan ja saada tarvitsemansa palvelut kutakuinkin kotikorttelistaan.
Minun ympäristöni vaikuttaa ikäystävälliseltä joitakin piirteitä kuten jalkakäytävien talvikunnossapitoa ja valaistusta lukuun ottamatta. Enintään kymmenen minuutin kävelymatkan päässä ovat kauppa, posti, erilaiset terapiapalvelut kuten jalkojenhoito- ja hierontapalvelut sekä kampaamo. Pankkikin on mutta sen olen siirtänyt internetiin.
Palvelukorttelini täydentyy kesäisin rantakahvilalla ja –ravintolalla sekä puiston penkeillä, joilla voi nautiskella jäätelöä tai ihailla merta lintuineen ja veneineen. Ei siis valittamista.
Palvelukortteli-ideaan kuitenkin kuuluu, että vanhetessaan ja apua mahdollisesti tarvitessaan ihminen voi vielä siirtyä kotikorttelinsa palvelutaloon, jossa sitten mittavammat palvelut pelaavat. Palvelutalokin on kortteliini valmistumassa.
Palvelukortteli-ideaa voisi kyllä soveltaa jo nuorillekin, jos asunnot olisivat toisenlaisia. Jos huoneistojen seinät olisivat helposti purettavissa ja siirrettävissä aina asukkaiden ikärakenteen mukaan, asunnot voisivat olla pidempi-ikäisiä kuin ne nyt ovat. Nythän tapana on, että perheen kasvaessa pari muuttaa keskustasta esikaupunkiin ja sitten taas lasten lähdettyä kotoa takaisin keskustaan.
Yksi kysymys palvelukorttelin tutuissa ympyröissä pyörimisestä seuraa: tuleeko ihmisen liikuttua tarpeeksi kun kaikki on miltei käden etäisyydellä. Kunnostaan huolehtiminen jää siis itse kunkin palvelukorttelissa asuvan kontolle. Se voi tarkoittaa sitä, että entistä tiukemmin on otettava itseään niskasta kiinni ja komennettava pistämään töppöstä toisen eteen ja liikekannalle.


Mieli maassa

Kun mieli on maassa kaikki näyttää harmaalta
Kun mieli on maassa kaikki näyttää harmaalta

Olen surrut erään ystäväni vetäytymistä lähipiiristäni. Vetäytyminen johtuu hänen elämäntilanteensa huonontumisesta. Sillä ei ole mitään tekemistä minun kanssani vaan syy piilee hänen sukulaisensa vaatimuksissa.
Mutta ystäväni kokee yhteydenpitonsa minun kanssani vaikeaksi. Näin hän sanoi. Ja se johtuu siitä, että tuon hänen mieleensä nykytilannetta paremman ajan ja kulminaatiokohdan, jossa kaikki muuttui huonoon suuntaan.
Tällaisia vastaavia tilanteita olen kokenut ennenkin. Esimerkiksi parin entisen luokkatoverini vuoksi. Toista yritin saada mukaan luokkakokoukseen mutta hän ei halunnut tulla koska oli hiljan kokenut avioeron. Epäonnistumisen tunne painoi päälle eikä sitä halunnut näyttää entisille luokkakavereille.
Luultavasti tällaisia tilanteita on kokenut moni. Tämä aikahan lisää pudokkaita, äkillisiä elämänmuutoksia entistä huonompaan jamaan.
Ikävistä asioistaan ei kukaan herkästi halua puhua. En minäkään. Koin naapurini tunkeilevaksi, kun hän tuli ja hihkaisi tietävänsä vakavasta sairaudestani. En välittänyt kertoa siitä hänelle.
Nyt olen miettinyt mikä on parasta ”kadonneen” ystäväni tapauksessa. Olla ottamatta yhteyttä? Odotella? Unohtaa koko juttu?
Kun mietin omaa kokemustani naapurin kanssa, arvioin viisaimmaksi antaa ajan kulua. Ehkä pahimman mentyä ohi yhteydenotto on helppoa, asiasta puhuminen, jos se on ylipäänsä tarpeen, sujuu.