Nainen vedenjakajalla

Liikemiesmäisen harkitsevan ja naiseudestaan nauttivan naisen ajatuksia.

Näytetään kirjoitukset kesäkuulta 2015.

Sumussa

sumua
sumua

Sumu oli niin sakeaa että vaivaiset parikymmentä metriä saatoin nähdä merelle. Siellä mahdollisesti kulkevat veneet ja laivat jäivät hämärän peittoon.
Yhtä sakeaa sumua, vieläpä päiväsaikaan, en sitten olekaan ennen nähnyt meren rannalla Helsingissä.
Sumu alkoi leijailla jo edellisenä iltana ikkunani ohi. Luulin sitä tihkusateeksi. Sitten tv:ssä kerrottiin sen olevan sumua.
Samantapaista leijuvaa sumua olen nähnyt eräänä kevättalvena Portugalissa. Länsirannan tuntumassa ajaessamme edessä olevat laaksot olivat verhoutuneet outoon leijuvaan hämärään, vaikka vielä oli muuten kirkasta. Se oli mereltä tulevaa sumua.
Samantapaista kerrotaan olevan Azoreilla. Siitä eivät matkatoimistot juuri turisteja etukäteen informoi. Ei olisi otollista, jos nämä tietäisivät viettävänsä sumun keskellä viikon pari.
Tänä aamuna onnellisuustutkija mainitsi tv:ssä suomalaisten elävän sumussa. Taloudellisen tilanteemme todellinen luonne ei ole paljastunut.
Samantapaisessa sumussa elävät myös jotkut EU:lle velkaantuneiden maiden kansalaiset. He syyttävät tilanteestaan troikkaa, siis ulkoistavat ongelmansa. Syynä ovat kuitenkin oman maan korruptoituneet virkamiehet ja huono talouden hoito.
Lienee helpompi elää sumussa, näkemättä oman maan mädänneisyyttä, kuin yrittää hälventää sumua. Jos se nimittäin hälvenisi ja totuus olisi silmien edessä, tilanteellehan pitäisi tehdä jotain. Oman maan sisällä.


"Naapurisopua"

hyvä naapurisopu sijaa antaa
hyvä naapurisopu sijaa antaa

Minulla olisi ehdotus sisällytettäväksi koulujen opetukseen. Oppilaita olisi hyvä valistaa kerrostaloasumisen pelisäännöistä. Näin siksi, että väki yhä enemmän pakkautuu kaupunkeihin asumaan mutta on koko lailla vailla käsitystä siitä mikä on oleellista kerrostaloissa asumisessa.
Ehdotus on tullut mieleeni kun olen sivusta seurannut parin henkilön toimintaa. He ovat vainonneet naapureitaan pikkuseikkojen vuoksi ja nimitelleet näitä sillä lailla, että kunnianloukkauksesta voisi hyvin heitä syyttää.
Nämä vainoajat eivät ilmeisesti lainkaan tajua että asunto-osakeyhtiön elämänmenoa säätelevät laki ja yhtiöjärjestys, joiden noudattamisesta huolehtii yhtiön hallitus.
Oleellinen kohta on osakkeenomistajien yhdenvertaisuus. Kukaan ei siis voi mielivaltaisesti määrätä toisten osakkeenomistajien tekemisiä talossa enempää kuin pihamaallakaan.
Kuitenkin olen useammassakin taloyhtiössä saanut sellaisen kuvan, että niin sanotut alkuasukkaat, jotka talon valmistuttua siihen ovat muuttaneet ja siinä sitten pysyneet, katsovat asiakseen sanella miten talossa tulee elää ja olla. Eivätkä heidän mielipiteensä suinkaan perustu mainittuihin lakiin ja yhtiöjärjestykseen. Ne perustuvat vain heidän käsityksiinsä.
Näin on näissä hiljan näkemissäni ja kuulemissani tapauksissakin. Eräs osakkeenomistaja jopa vaati saada nähtäväkseen talon kameroiden tallenteita naapurin käräyttämiseksi, vaikka moiseen katseluun ei lupaa olekaan.
Ihan syystä näissä tilanteissa voi kysyä että eikö näillä vainoajilla ole elämässään mitään muuta sisältöä kuin naapureiden kyttääminen ja vainoaminen, siis toisten kautta eläminen.