Nainen vedenjakajalla

Liikemiesmäisen harkitsevan ja naiseudestaan nauttivan naisen ajatuksia.

Edellinen

Kaivattu mennyt maailma

Kaunista entisajan arkkitehtuuria Helsingissä
Kaunista entisajan arkkitehtuuria Helsingissä

Menneen maailman lumo on vankkumaton. Totean sen miltei päivittäin.
Säätiedotuksen telkkarista juuri kuullut naapuri ihasteli hississä että nyt saamme oikein kunnon valkoisen joulun, sellaisen kuin ennen.
Ystävä kertoi valmistavansa itse porkkanalaatikkoa, sellaista kuin aikoinaan äiti teki.
Facebookissa ystäväni tykkäävät jugentalojen kuvistani enemmän kuin kuvistani joita olen ottanut moderneista virtaviivaisista rakennuksista.
Itse lumoudun talvisin Lissabonissa monista kaupungin vanhoista palatseista ja ränsistyneistäkin taloista. Niiden koristeellisuus ja suoranainen pröystäilevyyskin on kaunista. Niissä näkyy sitä Portugalia joka kukoisti ja valloitti maailmaa monen sukupolven ajan. Vaikka se on jo muistojen aikaa.
Menneen maailman herruus ja siirtomaavaltius on myös periytynyt joidenkin portugalilaisten tuttavieni asenteisiin. He eivät ole vaatimattomia kuten vaikka taloudellinen tilanne edellyttäisi vaan itseriittoisia ja itsetietoisia. Mennyttä herrakansaa.
Entisaikoihin voimme uppoutua myös television välityksellä aina jouluisin. Ohjelmistossa on Ingmar Bergmania, Pikku naisia, Kotiopettajattaren romaania ja niin iki-ihana ”Mennyt maailma”.
Joskaan en ajattele että ennen kaikki oli paremmin, niin ajattelen että ennen jotkut asiat olivat kauniimmin. Nostalgiset joulukortit ovat kauniimpia kuin sähköpostitervehdykset. Krusidellit vanhat rakennukset vievät ulkonäössään voiton monista uudemmista pytingeistä, vaikka käytännöllisys voi olla mitä sattuu.


Aikavarkaat

Parempi mennä vaikka kävelylle kuin kuunnella aikavarkaita.
Parempi mennä vaikka kävelylle kuin kuunnella aikavarkaita.

Kohta on taas aikavarkaiden sesonki. Vaalien alusviikot kun ovat tulollaan. Tulemme näkemään ja kuulemaan tv:stä ja paneelikeskusteluissa poliitikkoja, jotka tuputtavat omaa näkemystään vastaamatta juontajien kysymyksiin.
Eipä silti, kaiken aikaa ilmiö on nähtävissä jo muutenkin. Juontajat saavat pumppaamalla pumpata poliitikoilta vastauksia kysymyksiinsä. Sen voi todeta uutis- ja ajankohtaislähetyksiä seuratessaan. Poliitikot tyrkyttävät omia mielipiteitään kykenemättä ottamaan kantaa kysyttyyn asiaan.
Toisenlaisiakin aikavarkaita telkkarissa näkee. Huomionkipeät henkilöt esimerkiksi Jälkiviisaissa ovat niin suuna päänä että joskus ohjelma olisi hyvä nimetä Jälkiviisaaksi. Ja juontajat sallivat aikavarkauden yleisöä ajattelematta.
Yle kaikkinensa pyrkii varastamaan aikaamme. Ilta illan jälkeen tarjolla on uusintoja ja sarjojen uusien kausien edellä edellisten kausien kertauksia.
Aikavarkaita on kaikkialla. Kokouksissa jaarittelijat ja asioita sivuavat vievät aikaamme turhaan. Kauppojen kassoille kuulumisiaan puivat asiakkaat varastavat aikaa jonottajilta.
Totta. Emme me karkuun pääse aikavarkailta. Narsismi kukoistaa. Minä yritän välttää parhaan kykyni mukaan aikaani turhaan kuluttavia henkilöitä ja tilanteita. Ylen ollessa kyseessä asia on hiukan monimutkainen. Minä maksan Ylen palveluista ja toivon myös saavani vastiketta rahoilleni.


Muistot vahvistavat

Kuin silloin ennen :)
Kuin silloin ennen :)

Marraskuu on muistojen aikaa. Pyhäinmiesten päivänä muistetaan pois nukkuneita. Samoin on isänpäivänä, jos isä on jo kuollut. Minulle muistoja kertyi myös entisille kotikulmilleni Kruunuhakaan osuttuani.
Joidenkin vanhojen talojen kivijaloissa oli vielä pieniä puoteja, joissa olin käynyt ja kuppila, jossa olin ystävieni kanssa istunut iltaa. Mutta paljon tienoo oli uudistunutkin.
Valokuvasin pieteetillä restauroituja rakennuksia. Joidenkin kivijaloissa oli nyt uusia elegantteja ja kaiketi kalliinpuoleisiakin ravintoloita.
Kun editoin ottamiani kuvia, kuuntelin toisella korvalla telkkaria. Siellä joku sanoi, että muistot rakentavat identiteettiä. Hyvin sanottu.
Olen aina kokenut, että ihmissuhteet ovat kuin sipuleita, joita kuorimme kerros kerrokselta. Paljastamme itseämme toisillemme. Ehkä siis ikääntyessä kuoria aletaankin kerätä takaisin. Muistot antavat lisää ainesta minuuteemme ja rakennamme itseämme toivottavasti entistä paremmiksi.
Minusta muistot vahvistavat. Kruunuhaassa muistin esimerkiksi erään tapauksen, jossa olin käyttäytynyt hölmösti. Ihan nuoruuttani, kokemattomuuttani. Mutta nyt olin viisaampi kuin silloin. Osaisin käyttäytyä samassa tilanteessa aivan toisin, kypsemmin. Tunsin tyytyväisyyttä. Muisto sen tuntemuksen antoi.
Tämänköhän takia ikääntyneet ihmiset muistelevat mielellään. Se selvinnee jonain päivänä.


Maku ja sen muisto

paistettu sen olla pitää
paistettu sen olla pitää

Paistetun kananmunan maku on minusta vertaansa vailla. Niin yksinkertainen ruoka kuin se onkin siitä muodostui minulle herkku. Se tapahtui ollessani pieni lapsi.
Olin vanhempieni kanssa lähdössä junamatkalle. Asemalla meitä vastapäätä eräs mies söi voileipää, jonka päällä oli paistettu kananmuna.
En ollut nähnyt paistettua kananmunaa ennen sitä. Meillä oli vain keitettyjä kananmunia. Hyvin intensiivinen tuijotukseni sai miehen kysymään minulta haluanko maistaa paistettua kananmunaa. Tietysti halusin. Ja koin sen herkullisena ja jännittävänä. Siitä pitäen kärtin äitiäni aina silloin tällöin paistamaan minulle kananmunan. Keitetty ei maistunut enää juuri miltään. Ja tuo lapsuudessa kokemani maku maistuu yhä. Tykkään paistetuista kananmunista.
Toinen kananmunan makumuisto ajoittuu opiskeluni alkuun. Olin elämäni ensimmäisiä kertoja ravintolassa ilman vanhempia, ystävättäreni kanssa. Kun mietimme mitä söisimme ystävättäreni ehdotti herkkusienimunakasta. Se oli eräs hänen lempiruokansa. Minä pyysin samanlaisen. Ja sen jälkeen sitten herkkusienimunakas on minulle maistunut oikein hyvin.
Vielä kolmaskin makumuisto liittyy kananmuniin. Kerran, kun kotonani ei ollut mitään kahvileipää ja mieli kuitenkin teki makeaa ajattelin kokeilla makeaa munakasta. Niinpä valmistin munakkaan ja laitoin sen väliin hilloa. Ja kas vain, kahvileivästä se kävi oikein hyvin.
Tänään, 12. 10. 2018 on 20 kansainvälinen kananmunapäivä. Siitä eilen luettuani nämä kananmunamuistot tulivat mieleeni.
Kananmunat, perusruokiemme ainesosat, ovat terveellisiä ja ikään kuin itsestään selvyyksiä ruokakaapissamme.
Jos maitoa on liikaa niin että se tulisi hapantumaan käyttämättä mikä sen helpompaa kuin tehdä omelettia tai munakasta.
Jos leikkelettä ei ole jääkaapissa, kananmunat pelastavat tilanteen. Keitettyinä tai paistettuina, kuten ne lapsuudesta asti ovat maistuneet minulle. 


”Salainen” puutarha

Hermannin puiston puutarhassa
Hermannin puiston puutarhassa

Jouduin sinne sattumalta. Taidenäyttelyn jälkeen minulla oli jäljellä pysäköintiaikaa. Ajattelin kuljeskella autoni ympäristössä katselemassa uusia maisemia sellaisessa kolkassa Helsinkiä johon vain ani harvoin ajaudun.
Hermannin uudehkot talot ovat hauskan värisiä: oranssi, violetti, valkoinen, vihreä, keltainen vuorottelevat ja yhdellä sisäpihalla on korkea tiilipiippu muistuttamassa alueen menneisyydestä.
Sisäpihoilta tupsahdin äkkiä puistoon. Huomioni kiinnittyi tauluun, jossa oli ilmeisesti varoitus. Niin oli. Siinä varoitettiin lakipykälään vedotan ja sakkorangaistuksella uhaten poikkeamasta aidan toiselle puolelle.
Olin tullut Hermannin puiston puutarha-alueelle.
Puutarha on yksi Helsingin vanhimmista. Se on kuulunut muinoin aidan takana olevalle Sörkan vankilalle. Silloin aitaa ei ollut kuten nyt.
Puutarhassa kuka vaan saa kasvattaa vihanneksia, kukkia tai mitä nyt mielii. Siellä onkin monenlaisia vihanneksia kuten lehtikaalia, kurpitsoita, punajuuria, erilaisia kukkia. Näinpä siellä niin oudon vihanneksen etten ole moista ennen nähnyt. Se muistutti lehtikaalia mutta oli miltei musta. Ehkä jokin muunnelma?
Omenapuut ovat arvatenkin vankilan perua. Ne olivat pudottaneet hedelmiään auliisti laajalle alueelle. Joku oli kerännyt niitä koriin pöydälle vierailijoiden syötäväksi.
Niinpä mutustelin puutarhatuolissa omenaa ja katselin aidan takaiselle vankilan alueelle. Tiilitalojen ristikkoikkunat ovat kalsean näköiset vaikka vankilan puistopiha on kaunis vanhoine puineen.
Tiedän että rakennukset ovat sisältäkin kolkkoja, sillä olen työni vuoksi kerran käynyt vankilassa.
Ennen lähtöäni tutustuin vielä taiteeseen. Ihmiset olivat pystyttäneet puutarhan laitaan pienen islantilaisen valokuvataiteen näyttelyn.
Kotiin ajaessani tuumasin, että olipa onni, että yhytin näin mukavan puutarhan.


”Tourists go home!”

pyörätiellä
pyörätiellä
pyörätiellä
pyörätiellä
miten sattuu
miten sattuu
että näin pysäköidään
että näin pysäköidään

Tämän toivotuksen olen minäkin halunnut sanoa jo monesti Helsingissä katsoessani turistien touhuja kotikulmallani Töölössä.
Turistibussit tukkivat tiet niin että paikallisille autoilijoille jää usein vain yksi kaista Mechelininkadulla. Merikannontie tukkeutuu tuon tuosta pysäköivistä linja-autoista. Pyöräilijöille verovaroin rakennetulla kaistalla on usein autoja ja pyöräilijät törmäilevät jalankulkijoiden kauhuksi kävelyteillä. Turistit ruokkivat surutta lokkeja, puluja ja hanhia Sibelius-patsaan äärellä ja voi vain kuvitella kuinka otollisia alueet ovat Töölön runsaalle rottakannalle myös.
Olen lukenut viime aikoina lukuisia juttuja turisteihin tympääntyneistä kaupunkilaisista eri puolilta maailmaa. Esimerkiks Venetsia, Barcelona, San Sebastian pohjoisessa Espanjassa, Auckland Uudessa Seelannissa toivottavat turistit pois. Amsterdam, Dubrovnik, Pariisi miettivät rajoituskeinoja kuten Airbnb-asumiselle uusia määräyksiä. Lissabonissa, jossa asun talvet, turistit joutuvat maksamaan kaupunkiveroa kuten 21 muussa maassa.
Nämä turismin haitat pitäisi järjestää Suomessa niiden tahojen riesaksi jotka turisteja houkuttelevat. Siis esimerkiksi Helsingin kaupungintalon eteen, Sinnemäen kotikulmille, yms. Ehkä silloin alkaisi päättäjille valjeta, että jos turisteja Suomeen haalitaan, heitä varten pitäisi järjestää ensin tilat kuten parkkipaikat busseille.
En mitenkään näillä näkymin pysty ilakoimaan turisteista ajatellen että siinä kulkee taas 68 euroa.


Katveessa

Puisto ja lampi
Puisto ja lampi

Mikä helpotus helteellä onkaan ollut lähipuisto. Sen isojen vanhojen puiden suomaan varjoon olen paennut auringon porotusta. Jokapäiväiset kävelylenkit kun olen halunnut tehdä kuumuudesta huolimatta.
Puistokäytäviä on niin runsaasti ja niin suurella alueella että risteillen puolen tunnin lenkki järjestyy hyvin. Ja kun niitä tekee pari niin päivä on pelastettu.
Puistojen hyötyä on tutkittukin hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta. Tuloksista kertovat Liisa Tyrväinen, Timo Lanki, Raija Sipilä ja Jorma Komulainen Duodecim-lehdessä artikkelissaan ”Mitä tiedetään metsän terveyshyödyistä?”
Rakennettuun ympäristöön verrattuna puistoympäristöt parantavat mielialaa ja tehtävistä suoriutumista, elvyttävät stressistä ja parantavat tarkkaavuutta rakennettuja ympäristöjä enemmän.
Luontoympäristön myönteiset vaikutukset ilmenevät jo varttitunnissa.
Tietyissä tilanteissa metsä on vielä puistoa parempi tervehdyttäjä.
Kirjoittajat ehdottavat, että koska meille suomalaisille metsät ovat muita kansallisuuksia tärkeämpiä niin niiden terveys- ja hyvinvointihyötyjä pitäisi tutkia nykyistä enemmän.
Esimerkkinä tutkimuskohteista he mainitsevat nämä: luontokäynnin vaikutuksen kesto, annos-vastesuhde, yksilölliset erot, terveyshyötyjen pitkäaikaiset vaikutukset. Hyviä ehdotuksia.
Minä tiedän jo kantapään kautta, että mitä pidempään luonnossa, vaikka puistossakin, olen, sitä paremmaksi mieleni tulee, ärtyneisyys häviää.
Kaiketi samoja tuntemuksia on niillä lukuisilla muillakin ihmisillä, jotka nyt puistoissa oleskelevat. Vanhemmat uskaltavat tuoda lapsensa viihtymään ulkona, kun aurinko ei porota kohtisuoraan iholle. Monet nuoret istuvat ringissä rupattelemassa ja viettävät iltaa. Iäkkäät pariskunnat istuvat kivellä ja syövät jäätelöä. Nuorukaiset pelaavat korttia.
Niin, puistot ja metsät suovat armeliaan varjonsa kaikille valikoimatta.


Uimarantaretkiä

Eiran rantaa
Eiran rantaa

Kesän Helsingissä työnsä vuoksi viettävä tuttavani kertoi hauskasta suunnitelmastaan. Hän oli miehensä kanssa päättänyt tutustua vapaa-aikana Helsingin uimarantoihin. Siten kesästä tulee nautittua vaikka päivät töitä puurtaisikin. Samalla kotikaupunkiin tutustuisi hauskasti.
Hän oli jo käynyt parilla rannalla ja kehui myös kahviloiden tarjoilua. Iltaa oli ollut mukava istua meren rannalla uintiretken päätteeksi.
Kun tiedän että jokaisella helsinkiläisellä on vain alle 7 kilometrin matka meren rantaan niin varmaan uimarantakin on jokaiselle aika lähellä. Helsingin kaupungin sivustolta löytyikin kaupungin ylläpitämiä rantoja peräti 25 ja lisäksi yksi espoolainen ranta. Ei hassummin.
Minulla on kaksi uimarantaa, Hietsu ja Mustasaaren uimaranta. Niin, osa hesalaisista uimarannoistahan on saarissa kuten Pihlajasaaressa. Mustasaaren uimarannalla käynti on vähän suurempi kesäretki. Saaren ravintolassa tulee syötyä myös lounasta. Hietsun käyntiin tätä ei liity vaan pienempi purtava riittää.
Ystävättäreni suosikkiranta on Munkkiniemen uimaranta. Sinne hän matkaa mielellään vaikka on espoolainen. Toisaalta hän viihtyy Westendin, siis kotikaupunkinsa, eräällä uimarannalla. Se on aika pieni.
Lauttasaarelaiset ystäväni tietty kiittävät omaa rantaansa.
Vaan ranta kuin ranta niin minä kaipaan suomalaiselta rannalta yhtä asiaa: päivänvarjoa. Sen alla viihtyisin rannalla pidempään kuin muuten. Mutta missään en varjoja ole nähnyt tarjolla.Linkki


Ai, pitikö meidän tavata?

Muistin pätkiessä osoitteet voivat unohtua
Muistin pätkiessä osoitteet voivat unohtua

Jaksanko käydä läpi vaikean prosessin? Onko minusta viipymään ystäväni läheisyydessä hänen ponnistelussaan kieltämisestä hyväksymiseen asti? Siinäpä kysymyksiä, jotka minun tuli selvittää ennen kertomistani ystävälleni. Hän näet oli alkanut unohtaa asioita kuten tapaamisia ikävin seurauksin.
Unohtamisia oli ollut jo jonkin aikaa ja tiesin niiden johtuvan ikääntymisestä. Muisti ei enää toiminut normaalisti.
Päätin ottaa härkää sarvista ja sanoa hänelle asiasta. Näin siksi, että unohtelusta oli jo haittaa arkipäivän elämänmenoon. Tapaamiset ja menot joskus unohtuivat vaikka ajasta oli sovittu aika äskettäinkin.
Siispä sanoin ja tiesin mitä tuleman piti. Ensin hän tietty kielsi asian: ei pidä paikkaansa. Sitten hän oli aggressiivinen, hyökkäsi: sinä liioittelet. Sen jälkeen hän tuhahti ylimielisesti: sitähän sattuu kaikille iän myötä.
Niinpä sattuukin. Ihminen ei muista aina mitä tuli hakemaan toisesta huoneesta tai mikä sen ja sen ihmisen nimi oli. Mutta nämä unohtelut eivät vaikeuta läheisten elämää, ovat harmiksi vain itselle. Ja kuulemma ne ovat varsin tavallisia informaatiotulvan maailmassa.
Hoitamaan unohtelua sen sijaan on ruvettava siinä vaiheessa kun se hankaloittaa elämänmenoa muidenkin ihmisten kanssa. Sillä sitä paremmin ongelmaan pääsee kiinni mitä nopeammin asian hyväksyy ja ottaa työn alle. Muistitesti voi olla ensimmäinen askel ja sitten , jos siltä näyttää, kenties lääkitys.
Mutta ensin asianlaita on hyväksyttävä. Ja mikä siinä sitten on niin vaikeaa? Tieto siitä että ikääntyy? Pelko siitä mitä diagnoosista seuraa? Onko tilanne vakava?
Ystävälläni asia on vielä jonkin verran työn alla vaikka jo pehmenemistä hyväksynnän suuntaan on ilmennyt.


Mistä syntyy Helsinki-ylpeys?

Helsinkiä sanotaan myös Pohjolan valkeaksi kaupungiksi.
Helsinkiä sanotaan myös Pohjolan valkeaksi kaupungiksi.

Mitkä asiat tekevät minut ylpeäksi Helsingistä? Miksi haluan asua juuri Helsingissä? Näihin kysymyksiin olen joutunut vastaamaan parista syystä, toisaalta halusta muuttaa takaisin pääkaupunkiin asuttuani olosuhteiden pakosta vähän aikaa keskisuomalaisessa kaupungissa ja toisaalta luonnehtiessani ulkomaalaisille ystävilleni Helsingin omaleimaista luonnetta. Nyt sitten ilmaantui kolmaskin syy, Suomen asukasbarometri, joka on listannut ihmisten ylpeydenaiheita kotikunnastaan.
Barometrissa erilaiset arvot pomppasivat esille, kuten nämä:
-Asukasbarometrin mukaan lahtelaiset ja kouvolalaiset korostavat mielellään sitä, miten hyvällä hinta-laatusuhteella varustetun paketin paikkakunta tarjoaa lyhyillä yhteyksillä joka paikkaan. Luumäkeläiset tuovat esille matalaa veroäyriä. Tamperelaiset ovat ylpeitä kaupungin maineesta Suomen halutuimpana asuinpaikkakuntana. Helsingissä ja Turussa tärkeää on kaupunkikulttuuri, Jyväskylässä korostui opiskelijakaupunkiluonne. Joensuussa kaupungin vetovoimatekijäksi nousi tuttavallinen jutusteluilmapiiri ja yksityiskohtana Oulusta esimerkiksi kaupungin pyöräreitit.
- Asuinpaikkaylpeys syntyy arjen toimivuuden ja luonnon lisäksi omaleimaisuustekijöistä, tutkimuksesta vastannut Kari Tervonen kertoo.
Kaipasin Helsinkiin takaisin taannoin Jyväskylästä siksi, että tiettyjä haluamiani palveluita kuten eräitä tavaroita tai taide-elämyksiä en sieltä saanut. Helsingissä kaikkea on tarjolla.
Mitä taide-elämyksiin tulee niin aina ei ole tarvis edes mennä kaikkea katsomaan ja kokemaan, riittää jo tunne siitä että voisi sen tehdä heti kun haluaa.
Minä olen ylpeä Helsingin luonnonläheisyydestä. Jokaisella helsinkiläisellä on alle l0 kilometrin matka meren rantaan. Helsinki on merellinen kaupunki, oikeasti Itämeren tytär. Ja merellisyys korostuu monessa asiassa kuten viime vuosien arkkitehtuurissa ja kaikkien kuljettavissa rantareiteissä sekä viime aikoina kaupunkilaisille avatuissa saarissa. Monessa suuressa kaupungissa saa kulkea paljon pidemmän matkan päästäkseen meren äärelle.
Ulkomaalaiset ystäväni ovat korostaneet Helsingin kauneutta: lukuisia vihreitä puistoja, vaaleita taloja, avaruutta, hyvää kaupunkisuunnittelua. Helsingin keskustassa on helppo suunnistaa.
Helsinki on myös ihmisen kokoinen kaupunki, ei liian suuri eikä pieni. Olen ylpeä Helsingistäni.

Edellinen