Nainen vedenjakajalla

Liikemiesmäisen harkitsevan ja naiseudestaan nauttivan naisen ajatuksia.

Edellinen

”Salainen” puutarha

Hermannin puiston puutarhassa
Hermannin puiston puutarhassa

Jouduin sinne sattumalta. Taidenäyttelyn jälkeen minulla oli jäljellä pysäköintiaikaa. Ajattelin kuljeskella autoni ympäristössä katselemassa uusia maisemia sellaisessa kolkassa Helsinkiä johon vain ani harvoin ajaudun.
Hermannin uudehkot talot ovat hauskan värisiä: oranssi, violetti, valkoinen, vihreä, keltainen vuorottelevat ja yhdellä sisäpihalla on korkea tiilipiippu muistuttamassa alueen menneisyydestä.
Sisäpihoilta tupsahdin äkkiä puistoon. Huomioni kiinnittyi tauluun, jossa oli ilmeisesti varoitus. Niin oli. Siinä varoitettiin lakipykälään vedotan ja sakkorangaistuksella uhaten poikkeamasta aidan toiselle puolelle.
Olin tullut Hermannin puiston puutarha-alueelle.
Puutarha on yksi Helsingin vanhimmista. Se on kuulunut muinoin aidan takana olevalle Sörkan vankilalle. Silloin aitaa ei ollut kuten nyt.
Puutarhassa kuka vaan saa kasvattaa vihanneksia, kukkia tai mitä nyt mielii. Siellä onkin monenlaisia vihanneksia kuten lehtikaalia, kurpitsoita, punajuuria, erilaisia kukkia. Näinpä siellä niin oudon vihanneksen etten ole moista ennen nähnyt. Se muistutti lehtikaalia mutta oli miltei musta. Ehkä jokin muunnelma?
Omenapuut ovat arvatenkin vankilan perua. Ne olivat pudottaneet hedelmiään auliisti laajalle alueelle. Joku oli kerännyt niitä koriin pöydälle vierailijoiden syötäväksi.
Niinpä mutustelin puutarhatuolissa omenaa ja katselin aidan takaiselle vankilan alueelle. Tiilitalojen ristikkoikkunat ovat kalsean näköiset vaikka vankilan puistopiha on kaunis vanhoine puineen.
Tiedän että rakennukset ovat sisältäkin kolkkoja, sillä olen työni vuoksi kerran käynyt vankilassa.
Ennen lähtöäni tutustuin vielä taiteeseen. Ihmiset olivat pystyttäneet puutarhan laitaan pienen islantilaisen valokuvataiteen näyttelyn.
Kotiin ajaessani tuumasin, että olipa onni, että yhytin näin mukavan puutarhan.


”Tourists go home!”

pyörätiellä
pyörätiellä
pyörätiellä
pyörätiellä
miten sattuu
miten sattuu
että näin pysäköidään
että näin pysäköidään

Tämän toivotuksen olen minäkin halunnut sanoa jo monesti Helsingissä katsoessani turistien touhuja kotikulmallani Töölössä.
Turistibussit tukkivat tiet niin että paikallisille autoilijoille jää usein vain yksi kaista Mechelininkadulla. Merikannontie tukkeutuu tuon tuosta pysäköivistä linja-autoista. Pyöräilijöille verovaroin rakennetulla kaistalla on usein autoja ja pyöräilijät törmäilevät jalankulkijoiden kauhuksi kävelyteillä. Turistit ruokkivat surutta lokkeja, puluja ja hanhia Sibelius-patsaan äärellä ja voi vain kuvitella kuinka otollisia alueet ovat Töölön runsaalle rottakannalle myös.
Olen lukenut viime aikoina lukuisia juttuja turisteihin tympääntyneistä kaupunkilaisista eri puolilta maailmaa. Esimerkiks Venetsia, Barcelona, San Sebastian pohjoisessa Espanjassa, Auckland Uudessa Seelannissa toivottavat turistit pois. Amsterdam, Dubrovnik, Pariisi miettivät rajoituskeinoja kuten Airbnb-asumiselle uusia määräyksiä. Lissabonissa, jossa asun talvet, turistit joutuvat maksamaan kaupunkiveroa kuten 21 muussa maassa.
Nämä turismin haitat pitäisi järjestää Suomessa niiden tahojen riesaksi jotka turisteja houkuttelevat. Siis esimerkiksi Helsingin kaupungintalon eteen, Sinnemäen kotikulmille, yms. Ehkä silloin alkaisi päättäjille valjeta, että jos turisteja Suomeen haalitaan, heitä varten pitäisi järjestää ensin tilat kuten parkkipaikat busseille.
En mitenkään näillä näkymin pysty ilakoimaan turisteista ajatellen että siinä kulkee taas 68 euroa.


Katveessa

Puisto ja lampi
Puisto ja lampi

Mikä helpotus helteellä onkaan ollut lähipuisto. Sen isojen vanhojen puiden suomaan varjoon olen paennut auringon porotusta. Jokapäiväiset kävelylenkit kun olen halunnut tehdä kuumuudesta huolimatta.
Puistokäytäviä on niin runsaasti ja niin suurella alueella että risteillen puolen tunnin lenkki järjestyy hyvin. Ja kun niitä tekee pari niin päivä on pelastettu.
Puistojen hyötyä on tutkittukin hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta. Tuloksista kertovat Liisa Tyrväinen, Timo Lanki, Raija Sipilä ja Jorma Komulainen Duodecim-lehdessä artikkelissaan ”Mitä tiedetään metsän terveyshyödyistä?”
Rakennettuun ympäristöön verrattuna puistoympäristöt parantavat mielialaa ja tehtävistä suoriutumista, elvyttävät stressistä ja parantavat tarkkaavuutta rakennettuja ympäristöjä enemmän.
Luontoympäristön myönteiset vaikutukset ilmenevät jo varttitunnissa.
Tietyissä tilanteissa metsä on vielä puistoa parempi tervehdyttäjä.
Kirjoittajat ehdottavat, että koska meille suomalaisille metsät ovat muita kansallisuuksia tärkeämpiä niin niiden terveys- ja hyvinvointihyötyjä pitäisi tutkia nykyistä enemmän.
Esimerkkinä tutkimuskohteista he mainitsevat nämä: luontokäynnin vaikutuksen kesto, annos-vastesuhde, yksilölliset erot, terveyshyötyjen pitkäaikaiset vaikutukset. Hyviä ehdotuksia.
Minä tiedän jo kantapään kautta, että mitä pidempään luonnossa, vaikka puistossakin, olen, sitä paremmaksi mieleni tulee, ärtyneisyys häviää.
Kaiketi samoja tuntemuksia on niillä lukuisilla muillakin ihmisillä, jotka nyt puistoissa oleskelevat. Vanhemmat uskaltavat tuoda lapsensa viihtymään ulkona, kun aurinko ei porota kohtisuoraan iholle. Monet nuoret istuvat ringissä rupattelemassa ja viettävät iltaa. Iäkkäät pariskunnat istuvat kivellä ja syövät jäätelöä. Nuorukaiset pelaavat korttia.
Niin, puistot ja metsät suovat armeliaan varjonsa kaikille valikoimatta.


Uimarantaretkiä

Eiran rantaa
Eiran rantaa

Kesän Helsingissä työnsä vuoksi viettävä tuttavani kertoi hauskasta suunnitelmastaan. Hän oli miehensä kanssa päättänyt tutustua vapaa-aikana Helsingin uimarantoihin. Siten kesästä tulee nautittua vaikka päivät töitä puurtaisikin. Samalla kotikaupunkiin tutustuisi hauskasti.
Hän oli jo käynyt parilla rannalla ja kehui myös kahviloiden tarjoilua. Iltaa oli ollut mukava istua meren rannalla uintiretken päätteeksi.
Kun tiedän että jokaisella helsinkiläisellä on vain alle 7 kilometrin matka meren rantaan niin varmaan uimarantakin on jokaiselle aika lähellä. Helsingin kaupungin sivustolta löytyikin kaupungin ylläpitämiä rantoja peräti 25 ja lisäksi yksi espoolainen ranta. Ei hassummin.
Minulla on kaksi uimarantaa, Hietsu ja Mustasaaren uimaranta. Niin, osa hesalaisista uimarannoistahan on saarissa kuten Pihlajasaaressa. Mustasaaren uimarannalla käynti on vähän suurempi kesäretki. Saaren ravintolassa tulee syötyä myös lounasta. Hietsun käyntiin tätä ei liity vaan pienempi purtava riittää.
Ystävättäreni suosikkiranta on Munkkiniemen uimaranta. Sinne hän matkaa mielellään vaikka on espoolainen. Toisaalta hän viihtyy Westendin, siis kotikaupunkinsa, eräällä uimarannalla. Se on aika pieni.
Lauttasaarelaiset ystäväni tietty kiittävät omaa rantaansa.
Vaan ranta kuin ranta niin minä kaipaan suomalaiselta rannalta yhtä asiaa: päivänvarjoa. Sen alla viihtyisin rannalla pidempään kuin muuten. Mutta missään en varjoja ole nähnyt tarjolla.Linkki


Ai, pitikö meidän tavata?

Muistin pätkiessä osoitteet voivat unohtua
Muistin pätkiessä osoitteet voivat unohtua

Jaksanko käydä läpi vaikean prosessin? Onko minusta viipymään ystäväni läheisyydessä hänen ponnistelussaan kieltämisestä hyväksymiseen asti? Siinäpä kysymyksiä, jotka minun tuli selvittää ennen kertomistani ystävälleni. Hän näet oli alkanut unohtaa asioita kuten tapaamisia ikävin seurauksin.
Unohtamisia oli ollut jo jonkin aikaa ja tiesin niiden johtuvan ikääntymisestä. Muisti ei enää toiminut normaalisti.
Päätin ottaa härkää sarvista ja sanoa hänelle asiasta. Näin siksi, että unohtelusta oli jo haittaa arkipäivän elämänmenoon. Tapaamiset ja menot joskus unohtuivat vaikka ajasta oli sovittu aika äskettäinkin.
Siispä sanoin ja tiesin mitä tuleman piti. Ensin hän tietty kielsi asian: ei pidä paikkaansa. Sitten hän oli aggressiivinen, hyökkäsi: sinä liioittelet. Sen jälkeen hän tuhahti ylimielisesti: sitähän sattuu kaikille iän myötä.
Niinpä sattuukin. Ihminen ei muista aina mitä tuli hakemaan toisesta huoneesta tai mikä sen ja sen ihmisen nimi oli. Mutta nämä unohtelut eivät vaikeuta läheisten elämää, ovat harmiksi vain itselle. Ja kuulemma ne ovat varsin tavallisia informaatiotulvan maailmassa.
Hoitamaan unohtelua sen sijaan on ruvettava siinä vaiheessa kun se hankaloittaa elämänmenoa muidenkin ihmisten kanssa. Sillä sitä paremmin ongelmaan pääsee kiinni mitä nopeammin asian hyväksyy ja ottaa työn alle. Muistitesti voi olla ensimmäinen askel ja sitten , jos siltä näyttää, kenties lääkitys.
Mutta ensin asianlaita on hyväksyttävä. Ja mikä siinä sitten on niin vaikeaa? Tieto siitä että ikääntyy? Pelko siitä mitä diagnoosista seuraa? Onko tilanne vakava?
Ystävälläni asia on vielä jonkin verran työn alla vaikka jo pehmenemistä hyväksynnän suuntaan on ilmennyt.


Mistä syntyy Helsinki-ylpeys?

Helsinkiä sanotaan myös Pohjolan valkeaksi kaupungiksi.
Helsinkiä sanotaan myös Pohjolan valkeaksi kaupungiksi.

Mitkä asiat tekevät minut ylpeäksi Helsingistä? Miksi haluan asua juuri Helsingissä? Näihin kysymyksiin olen joutunut vastaamaan parista syystä, toisaalta halusta muuttaa takaisin pääkaupunkiin asuttuani olosuhteiden pakosta vähän aikaa keskisuomalaisessa kaupungissa ja toisaalta luonnehtiessani ulkomaalaisille ystävilleni Helsingin omaleimaista luonnetta. Nyt sitten ilmaantui kolmaskin syy, Suomen asukasbarometri, joka on listannut ihmisten ylpeydenaiheita kotikunnastaan.
Barometrissa erilaiset arvot pomppasivat esille, kuten nämä:
-Asukasbarometrin mukaan lahtelaiset ja kouvolalaiset korostavat mielellään sitä, miten hyvällä hinta-laatusuhteella varustetun paketin paikkakunta tarjoaa lyhyillä yhteyksillä joka paikkaan. Luumäkeläiset tuovat esille matalaa veroäyriä. Tamperelaiset ovat ylpeitä kaupungin maineesta Suomen halutuimpana asuinpaikkakuntana. Helsingissä ja Turussa tärkeää on kaupunkikulttuuri, Jyväskylässä korostui opiskelijakaupunkiluonne. Joensuussa kaupungin vetovoimatekijäksi nousi tuttavallinen jutusteluilmapiiri ja yksityiskohtana Oulusta esimerkiksi kaupungin pyöräreitit.
- Asuinpaikkaylpeys syntyy arjen toimivuuden ja luonnon lisäksi omaleimaisuustekijöistä, tutkimuksesta vastannut Kari Tervonen kertoo.
Kaipasin Helsinkiin takaisin taannoin Jyväskylästä siksi, että tiettyjä haluamiani palveluita kuten eräitä tavaroita tai taide-elämyksiä en sieltä saanut. Helsingissä kaikkea on tarjolla.
Mitä taide-elämyksiin tulee niin aina ei ole tarvis edes mennä kaikkea katsomaan ja kokemaan, riittää jo tunne siitä että voisi sen tehdä heti kun haluaa.
Minä olen ylpeä Helsingin luonnonläheisyydestä. Jokaisella helsinkiläisellä on alle l0 kilometrin matka meren rantaan. Helsinki on merellinen kaupunki, oikeasti Itämeren tytär. Ja merellisyys korostuu monessa asiassa kuten viime vuosien arkkitehtuurissa ja kaikkien kuljettavissa rantareiteissä sekä viime aikoina kaupunkilaisille avatuissa saarissa. Monessa suuressa kaupungissa saa kulkea paljon pidemmän matkan päästäkseen meren äärelle.
Ulkomaalaiset ystäväni ovat korostaneet Helsingin kauneutta: lukuisia vihreitä puistoja, vaaleita taloja, avaruutta, hyvää kaupunkisuunnittelua. Helsingin keskustassa on helppo suunnistaa.
Helsinki on myös ihmisen kokoinen kaupunki, ei liian suuri eikä pieni. Olen ylpeä Helsingistäni.


Ruokataju lisää ymmärrystä

Ruokailussa piilee myös symbolisia merkityksiä
Ruokailussa piilee myös symbolisia merkityksiä

Eräältä visiitiltä lähtiessäni tuumasin sarkastisesti, että tiedänpä seuraavan kerran tänne kyläilemään tullessani syödä etukäteen. Emäntä oli näet sitä sorttia joka haluasi kokata ystäviensä kanssa eikä valmistaa tarjottavaa etukäteen. Minä olin kuitenkin pantannut lounaan syömistä koska ajattelin saavani kylässä ruokaa. Ja sainhan sitä mutta vasta kun nälkäisenä olin aikani puurtanut emännän kanssa ruokaa valmistaen.
Ruokataju, uusi muotitermi, kiinnittää huomiota myös syömisen sosiaaliseen ulottuvuuteen.
- Ruokataju-käsite merkitsee omakohtaista ymmärrystä ruokavalinnoista sekä kykyä hahmottaa syömisen sosiaalisia, kulttuurisia ja arkisia merkityksiä, kotitalouspedagogiikan yliopistonlehtori Kristiina Janhonen kertoo.
Ruokatajun tutkiminen on osa ruokakasvatuksen tutkimusta, jota tehdään Helsingin yliopistossa.
Mainitsemani emäntä siis halusi korostaa ruokailun sosiaalista puolta ja antoi siksi salaatin valmistamisen minun kontolleni.
Vaan minä olisin mieluummin istuutunut valmiiseen pöytään koska nälkä jo kurni vatsaani.
Voin kyllä hyvin ymmärtää että perhepiirissä yhteinen ruoan valmistusseremonia on paikallaan ja kasvattava toimi, siis ruokatajua. Niin olen itsekin oppinut ruokaa valmistamaan. Oppaina ovat olleet yhtä hyvin äiti, joka opetti esimerkiksi raaka-aineiden oikeat suhteet vaikka soppaa keitettäessä kuin isä joka valisti miten kala perataan oikeaoppisesti. Kiitollinen olen molempien antamista neuvoista.
Ruokatajun sosiaalisen puolen ymmärsi eräs iäkäs naapurinikin. Kun ruoka ei oikein maistunut hän oli värvännyt kaksi ystävätärtään lounasseuraksi. Naiset valmistivat lounaat vuoron perään ja söivät sitten aina kokin luona. Yhdessä ateriointi oli hauskaa ja ruoka maistui paremmin kuin yksin syöden.
Eräs työtuttavani taas oli tehnyt selväksi perheenjäsenilleen yhteisen päivällisen tärkeyden. Kaikkien perheenjäsenten oli laistettava muut menonsa ja päivällistä piti nautittaman yhdessä kello viideltä . Hänestä tämä yhteinen hetki oli tärkeä nimenomaan lapsille, sillä silloin koko perhe kertoi päivän tapahtumat. Tällainen seremonia loi turvallisuutta. Tapahan on hyvä mutta ei valitettavasti kaikille mahdollinen esimerkiksi työn vuoksi.
Ruokataju on oikein tervetullut termi. Kaikenlaisen tv-kokkailun lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota myös syömisen muihin puoliin kuten sosiaaliseen puoleen ja myös ruokailutapoihin jotka pitäisi oppia kodissa.


Surullisen hyvää

Täällä ulkomailla valokuva kotimaasta voi tuottaa koti-ikävää mutta myös hyviä muistoja
Täällä ulkomailla valokuva kotimaasta voi tuottaa koti-ikävää mutta myös hyviä muistoja

Kauan sitten eräs mieskuuntelija soitti radiolähetykseen, jossa soitettiin kuuntelijoiden toivomia musiikkikappaleita. Mies pyysi soittamaan Beatlesien ”Yesterdayn”.Linkki Kun ohjelman toimittaja kysyi syytä toiveeseen mies vastasi jotenkin näin: ”Se muistuttaa minua rakastamastani naisesta, jolle tein väärin. Musiikki tuo surullisen mutta hyvän muiston hänestä.”
Siis surullisen mutta hyvän. Tämä paradoksi onkin lääkärien Jetro J. Tuularin ja Hasse Karlssonin mielestä ihmisen mielihyvän ja mielipahan kokemukseen liittyvä erikoinen piirre. ”Mielihyvä, mielipaha ja ihmisen aivot” artikkelissaan Duodecimissa he kirjoittavat, että musiikki, joka tavallisesti aiheuttaa surun tunnetilan, voi samaan aikaan aiheuttaa myös mielihyvän kokemuksen.
Samanlaiset tunteet kuin radion mieskuuntelija olen kokenut minäkin. Erään läheisen ihmisen loukattua minua lähetin hänelle Kim Lönnholmin laulaman ”Minä olen muistanut”, Linkkijonka sanat koin silloin omakseni. ”Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana, suruna sielussain, valona yössä vain”….
Myös eräälle toiselle henkilölle pettymystä tunnettuani lähetin musiikkikappaleen, joka aiheutti surun ja samalla mielihyvän tunnetta.
Kirjoittajat sanovat että musiikin ohella esimerkiksi keskustelu terapeutin tai ystävän kanssa vaikeista asioista voi aiheuttaa samantapaiset surun ja mielihyvän kokemukset.
Minä lisäisin tuohon, että myös jollain rakkaalla paikalla kuten entisellä kotiseudulla käyminen, voi herättää tällaiset kahtalaiset tunteet. On surullista kun siellä eletty elämänvaihe on ohi mutta rakkaan paikan näkeminen ja kokeminen herättää myös mielihyvää.


Paikan lumo

Mikä paikka vaan voi muodostua itselle merkityselliseksi.
Mikä paikka vaan voi muodostua itselle merkityselliseksi.

Jouduin ajattelemaan paikkojen merkityksellisyyttä hiljan kahdesta syystä. Kirjailija Nino Strachey kirjoitti eräässä artikkelissa että paikan muisto on tärkeämpi kuin lahjatavarakaupasta ostettu matkamuisto. Ja muotoilua opiskeleva Lucas LaRochelle oli laatinut kartan hänelle merkityksellisistä paikoista. Työ oli alkanut kun hän oli sattumoisin kulkenut sen puun ohi, jonka luona hän oli tavannut ensimmäisen vakavan seurustelukumppaninsa. Sen jälkeen hän oli merkinnyt karttaan muitakin itselleen tärkeitä paikkoja.
Annoin ajatusteni virrata. Mitä paikkoja mieleeni tulisi ja miksi?
Kolme ensimmäisenä mieleeni tullutta paikkaa joissa olin kokenut lumoa, ajoittuivat yöhön.
Istuimme nuorina veljeni kanssa rantasaunamme verannalla. Vanhemmat olivat nukkumassa ja kaikki oli hiljaista valoisassa kesäyössä. Juttelimme niitä näitä. Järvi oli tyyni, linnut ja kalat jo nukkumassa. Yhtäkkiä kuulimme vasemmalta rasahduksen. Kolme supikoiraa löntysteli rantaviivaa myöten meitä kohti. Maalaiset ja isäni olivat tehneet niistä havaintoja mutta kukaan ei ollut niitä nähnyt. Istuimme epäuskoisina ja mykistyneinä emmekä osanneet edes pelätä vierailijoita. Supikoirat eivät kuitenkaan huomanneet meitä. Ne tulivat parin metrin päähän ja kääntyivät sitten menemään verkkaan pihalle päin. Villien eläinten kohtaaminen siinä lähituntumassa hiljaisena kesäyönä oli lumoava kokemus meille nuorille. Se saunan veranta on enää vain muistoissa, sillä kesämökin saunoineen omistaa nyt toinen henkilö.
Toisessa ja kolmannessakin lumotussa paikassa kohtasin villieläimiä: aamuyöstä Kenian savannilla verkkokirahveja hamuamassa lehtiä puista ja iltayöstä Mount Kenian rinteellä olevan hotellin parvekkeella katsomassa juomaan tulleita villieläimiä, joiden puuhat näimme suurten valonheitinten ansiosta.
Mutta yhtä merkityksellinen on eräs merenrantatien kohta, jonka ohi kävelen kotimaassa ollessani päivittäin. Lumoava muisto palaa siinä kohdassa joskus kevätauringon ensimmäisessä kuumotuksessa. Muistan miesystävän tekstarin, jonka siinä tien kohdassa sain ja joka oli merkityksellinen tulevaisuudelle.
Täällä Portugalissa huomaan usein hakeutuvani erään entisen palatsin sisäpihalle, jossa on nyt kahvila. Siellä aistin rauhaa ja kauneutta, koska pihalla on jäljellä kauniita patsaita. Se paikka, eräänlainen menneen maailman jäänne, pysynee mielessäni yhtenä matkamuistona Portugalista.


Itseriittoiset

Portugalissa ei voi tietää miten hyvin remontoitu hieno huoneisto ränsistyneeltä näyttävässä talossa voi olla
Portugalissa ei voi tietää miten hyvin remontoitu hieno huoneisto ränsistyneeltä näyttävässä talossa voi olla

Portugalilainen arkkitehti näytti minulle jokin aika sitten palkitun talonsa hauskaa kylpyhuoneratkaisua. Kuumalla ilmalla lasiseinän voi aukaista atriumpuutarhaan ja olla suihkussa ikään kuin ulkoilmassa. Mikä sen mukavampaa auringon porottaessa.
Italialainen tuttavani puolestaan sanoi, että hän tulee seuraavalla tapaamiskerrallamme mieluummin vespallaan kuin autollaan, koska Rooman liikennekaaoksessa autolla on hidasta edetä ja mahdotonta päästä tiettyihin paikkoihin. Vespa on kätevämpi.
Tällaiset paikallisten ihmisten tarinat omasta elämänmenostaan kiinnostavat minua. Olen utelias. Haluan tietää kussakin maassa liikkuessani miten sikäläiset ihmiset ajattelevat ja toimivat.
Se ei tarkoita sitä että itse haluaisin ajatella ja toimia kuten he, edes välttämättä hyväksyä paikallisia kantoja ja toimintatapoja. Ei mutta minua kiinnostaa tuntea ne koska ne auttavat ymmärtämään ihmisiä. Ja ymmärrys, molemminpuolinen, on paikallaan tässä repivässä ajassa.
Paikallisten ihmisten tarinat myös oikovat käsityksiä. Asiat eivät ole aina sitä miltä ne näyttävät. Viimeksi eilen Lissabonin Av. Almirante Reis- katua kävellessäni mieleeni muistui erään portugalilaisen ystäväni toteamus. Hän kertoi kadun olleen Lissabonin entinen pääväylä ja talojen sen varrella olleen kalliita ja hienoja. Nyt useimmat näyttivät päinvastoin ränsistyneiltä ja likaisilta. Mutta ystäväni mukaan näin saattoi monessa talossa olla vain päällepäin. Sisäpuolelta talot saattoivat hyvinkin olla remontoituja, huoneistot hienoja ja moderneja.
Tämän uskon hyvinkin, koska olen nähnyt eräässä talorumiluksessa mitä moderneimman kalliisti remontoidun studiomaiseksi avarretun huoneiston.
Hämmästyin sitä itseriittoisuutta joka ilmeni Kristina Cruises-yhtiön infosta. Sen mukaan ”Kansainvälisyys ei kiinnostakaan – suomalainen haluaa matkustaa suomalaisten kanssa”. Räätälöidyt ryhmämatkat ovat nyt trendi.
-Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Vanha sanonta näyttää pätevän myös ryhmämatkailuun, sillä yhden palveluntarjoajan vuokraamalla kalustolla järjestetyt räätälöidyt ryhmämatkat eli charter-matkat kasvattavat suosiotaan. Onhan se ymmärrettävää, että monille on leppoisinta lomailla, kun kaikki puhuvat matkalla samaa kieltä ja tottumukset ovat suunnilleen samat. Mikäs sen mukavampaa kuin jakaa hieno kokemus .Me kutsumme chartereita Oma laiva -risteilyiksi. Niiden määrä kasvaa meillä ensi vuonna peräti 36 prosenttia. Tässä taitaa näkyä se, ettei ihmisten ajattelu olekaan ihan niin kansainvälistä kuin usein nykyään ajatellaan. Lomailija haluaa kyllä tutustua uusiin nähtävyyksiin mutta mieluiten tutussa, samanhenkisessä seurassa, Kristina Cruises-yhtiön tiedote toteaa.

Edellinen