Nainen vedenjakajalla

Liikemiesmäisen harkitsevan ja naiseudestaan nauttivan naisen ajatuksia.

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2013.

Missä menet työntekijä?

Yrittäjät tietävät kuinka työelämä muuttuu. Tässä heille omistettu veistos Kampissa.
Yrittäjät tietävät kuinka työelämä muuttuu. Tässä heille omistettu veistos Kampissa.

Miksi ihmeessä minä siihen työpaikkaan sitoutuisin, koska olen siinä vain vuoden, hämmästeli eräs ystäväni pari vuotta sitten.
Hyvä kysymys, johon on vaikea vastata. Ja ystäväni jättikin vastaamatta ja sitoutui sen sijaan oman uransa edistämiseen. Nyt hän on sitten toisessa työpaikassa.
Uudenlainen sitoutuneisuus, kuten sitoutuminen vaikka mielenkiintoiseen projektiin, onkin eräs työelämän muutoksista.
Niitä on listannut, kolme tärkeintä, Mercurius-lehteen professori Anne Kovalainen. Hän työskentelee Turun työtieteiden keskuksessa Turun yliopistossa.
Vielä vuosia sitten, kun työpaikat olivat nykyistä pysyvämpiä, ihmiset kokivat mielekkääksi sitoutua myös työpaikkaansa kuten vaikka edistää yrityksen tavoitteita.
Toinen muutos onkin siis väliaikaisuus. Hommat ovat usein määräaikaisia, vaikka projekteja. Sitten ihminen voi siirtyä vaikka samassakin firmassa ihan vaikka toiseen toimipaikkaan tai toisentyyppiseen työhön.
Esimerkistä käy vaikka toimittaja, joka ensin työstää tekstejä paperilehdessä mutta muuttaa puolen vuoden jälkeen mediatalon tv-kanavan palvelukseen.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että sellainen työ, jonka työntekijä saa työstää alusta loppuun itse, on palkitsevaa. Pisteen paneminen homman päättyessä tuntuu hyvältä. Sitä kokee saaneensa jotain aikaan selvemmin kuin jos tekisi vain jonkun osan jostain työstä. Tällaisen työn palkitsevuudesta olen lukenut tutkimusnäyttöäkin.
Kolmas muutos on minäkeskeisyys, josta oikeastaan jo kirjoitinkin esitellessäni design managementia. Kovalainen käyttää termiä brändäys. Mikäpä siinä: tuote on kuitenkin minä jota myyn. Minun osaamistani.
Se sitten myös tarkoittaa, että me-henkisyys on kärsinyt ja kärsii.
Vaan eräs ystäväni yllätti taannoin. Hän maalaa. Ja hän ilmoitti maalaavansa mieluiten ryhmässä . Se kuulosti minusta oudolta. Olen ajatellut, että taiteilija tarvitsee luomisrauhaa, ei kavereita häiritsemään ympärille.
Ja mitä me-henkeen tulee niin eihän se kadonnut tyystin ole. Kun nyt juuri Suomessa on saatu aikaiseksi keskitetty palkkaratkaisu, niin sanoa täytyy, että kyllä se me-henkikin tarvittaessa löytyy.


Kalorimäärät ravintolaruokiin, kiitos!  2

kupillinen tunisialaista cappuccinoa, melkoinen kaloripommi :)
kupillinen tunisialaista cappuccinoa, melkoinen kaloripommi :)

Lounas hiljan ystävättären kanssa tuli mieleen kun lukaisin Duodecimista pienen uutisen ravintolaruoista. Hykertelin tyytyväisyyttä valitsemastamme lounaspaikasta. Se näet palveli siinä missä pitikin.
Uutisen kirjoittaja kertoi Kanadassa tehdystä tutkimuksesta: 19 ravintolan aamiainen, lounas ja päivällinen oli tutkittu. Niiden ravintokoostumus siis oli ollut tiedossa.
Yhdestä ateriasta sai keskimäärin yli puolet päivän kaloritarpeesta, 151 % suolasta, yli 80 % kokonais- ja tyydyttyneen rasvan määrästä ja 60 % suositellusta kolesteroliannoksesta.
Ei siis hyvältä vaikuttanut terveyttä silmällä pitäen.
Kirjoittaja myös ounasteli, että myös meikäläisissä ravintoloissa suositellut suola- ja rasvamäärä helposti ylittyvät.
Olen varsin samaa mieltä hänen kanssaan, ihan noin näkö- ja makunystyrätuntumalta.
Joskus olen äimistellyt valtavia annoksia, joista puolet olisi riittänyt minulle. Voin vain arvata, miten paljon suolaa ja rasvaa sellaisessa saan.
Ja entä pizza? Juustoa, metwurstia, tomaattisosetta, joissa kaikissa suolaa. Siis suolaa suolan päälle.
Vaan tämä kehumani lounaspaikka, Picnic-kahvila, kertoo nettisivullaan aterioidensa koostumuksen ja kalorimäärän.
Käyn mielelläni Picnikissä syömässä joskus juuri siksi, että jo etukäteen voin katsoa, mitä ateriat sisältävät ja verrata kalorimääriä. Esimerkiksi salaatitkin ovat eri lailla kaloripitoisia lisukkeista johtuen.
Toivoisin lisää tällaista informaatiota kahviloihin ja ravintoloihin. Kalorimäärä voisi olla menussakin, ei vain netissä, niin että ruokalistoja selatessa voisi verrata kalorimääriä siinä kuin hintojakin.
En usko kaloritiedon vievän ruokahalua sen enempää kuin vie hintatietokaan.
Eikä tarvitsisi ostaa sikaa säkissä!


Odotan yhä ylellisiä puukerrostaloja

Rajasaaresta on hulppeat merinäköalat. Kuvassa myös Antti Nurmesniemen suunnittelema moderni  sähkötolppa
Rajasaaresta on hulppeat merinäköalat. Kuvassa myös Antti Nurmesniemen suunnittelema moderni sähkötolppa

Mitä tapahtui suunnitelmille, joiden mukaan Helsingin Rajasaareen piti rakennettaman puukerrostaloja? Onko ja miksi hanke kokonaan hautautunut?
Tätä pähkäilin mielessäni joitakin aikoja sitten kun olin kuvaamassa Rajasaaressa.
Koirapuiston kupeessa iso asfalttialue ammotti tyhjyyttään. Autonpesijä huudatti radiotaan. Kanoottikoululaiset lykkivät veneitään vesille. Meressä saaren edustalla seisoi Antti Nurmesniemen suunnittelema moderni sähkötolppa.
Saari oli vähän ränsistyneen oloinen. Ja sekös minua sitten ihmetyttääkin. Miksi tänne ei alettu suunnitella ekologisia puukerrostaloja kuten julkisesta keskustelusta taannoin päättelin.
Saari on lähellä Helsingin keskustaa, upealla paikalla ja hienoin näköaloin. Sinne saisi hyvin toteutettua nimenomaan puisia kerrostaloja. Ne sopisivat miljöön tunnelmaan ja henkeen.
Noiden aikojen keskustelujen vaimennuttua puukerrostaloja maahamme on kuitenkin rakennettu. Niinpä esimerkiksi paloturvallisuus on ratkaistu tyydyttävästi. Näin oletan.
Viime aikoina olen lukenut, että puukerrostalojen rakentaminen on rakennusyhtiölle riskaabelia muutamista syistä kuten kuntien ennalta arvaamattomista kannoista ja määräyksistä.
Vaan kun nyt eritoten Helsingissä on huutava pula asunnoista niin eikö edes täällä viranomaiset voisi ratkoa asioita tyydyttävästi jotta arkkitehdit arvaisivat ryhtyä suunnittelemaan ja urakoitsijat rakentamaan puisia kerrostaloja
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rajasaari


Miksei ulkonäköönsä saisi panostaa?

Roomassa shoppailin Alberto Sordi kauppakeskuksessa
Roomassa shoppailin Alberto Sordi kauppakeskuksessa

Suomalaiset vähättelevät ulkonäköön ja eritoten kauneudenhoitoon kohdistamaansa kulutusta. He kyllä haluavat näyttää huolitellulta mutta eivät hyväksy täysin rahallista panostamista siihen.
Tämä selviää Outi Sarpilan tuoreesta kauppatieteiden tohtorinväitöstutkimuksesta. Sen nimi on ”Beauty for sale – an empirical study of appearance-related consumption in Finland”.
Asian pitäisi minusta kuitenkin olla juuri päinvastoin kuin tulokset paljastavat. Ulkonäköön pitäisi panostaa, käyttää hyväksyttävästi rahaakin. Ulkonäkö näet kertoo meistä hyvin paljon ja kaiken aikaa. Se voi olla mielestäni esimerkiksi osa henkilökohtaista design managementiamme. http://en.wikipedia.org/wiki/Design_management. Termin voisi suomentaa vaikka muotoilulla johtamista.
Sarpilan taloussosiologian alan väitöstutkimus paljastaa, että vaatteisiin, jalkineisiin, puhtauteen, kauneudenhoitoon ja erilaisiin asusteisiin kohdistuvan kulutuksen osuus suomalaisten kotitalouksien kokonaiskulutuksesta on pysynyt hyvin samansuuruisena 1990-luvun lopulta 2000-luvun lopulle. Osuus on kuuden prosentin luokkaa ja edustaa EU-maiden keskiarvoa.
‒ Yleinen näkemys ulkonäkökulutuksen merkityksen räjähdysmäisestä kasvusta vaikuttaa siis vahvasti liioitellulta, Sarpila sanoo tiedotteessaan.
Ilmeisesti suomalaiset eivät siis, toisin kuin julkisuuden antama kuva joskus näyttää, ylivelkaannu vaatteisiin tai kauneustuotteisiin törsätessään. Tai, jos tätä tapahtuu, se on kuitenkin marginaalisen joukon ongelma. Ja hyvä niin.
Oikea panostus ulkonäköön kyllä kannattaa. Tätä minulle on vakuuttanut esimerkiksi italialainen facebookystäväni, professori, joka opettaa design managementia.
Hänen mukaansa monet suuret yritykset jo osaavat hyödyntää sitä mutta eritoten pienet firmat ja yksityishenkilöt kokevat sen turhana, jos yleensä tuntevat sitä. Ja kuitenkin: visuaalinen kuvamme kertoo meistä aina jotain, onpa kuva millainen hyvänsä.
Sarpilan mielestä monet kuitenkin jo kokevat paineita lisätä omaa kulutustaan.
‒ Suomalaiskuluttajat ovat paradoksaalisessa tilanteessa: globaali kulutuskulttuuri kannustaa voimakkaasti kuluttamaan omaan ulkonäköön, mutta vaatimuksia voi olla vaikeaa sovittaa yhteen suomalaisen kulttuurin kanssa, hän sanoo .
Vaan jos ulkonäköön panostamisen ottaisikin eräänlaisena bisnesideana.
Oma design managementtini on ollut ihan arkista ja esimerkiksi tätä: valitsin aikoinaan neljä pääväriä, joita aloin käyttää kauttaaltaan kuten vaatteissa, autoa ostaessa, sisustuksessa ja kotisivua laatiessa.
Kyse ei siis ollut niinkään rahasta kuin oman tyylin löytämisestä. Kun visuaaliset efektit kulkivat kautta linjan ja olin valinnut ne juuri oman mieltymykseni mukaan, viihdyin niissä ja ne antoivat minusta selkeän kuvan. Näin asian koin.
Uskon tällaisen visuaalisen kuvan kertoneen minusta sitä mitä halusin: olen sinut itseni kanssa ja selkeä ihminen.
Myös design managementia opettava ystäväni on tyylilleen uskollinen. Hän pukeutuu aina mustaan kuten niin monet luovat ihmiset.
Suomalaisten ulkonäköön kohdistamaa kulutusta ei ole ennen Sarpilan selvitystä väestötasolla tutkittu. Tutkimus on tiedotteen mukaan laajuudessaan myös kansainvälisesti merkittävä.
Minusta tällainen tutkimusteema on kiinnostava ja todennäköisesti herättää lisääntyvää keskustelua ulkonäön merkityksestä myös keinona menestyä siinä missä toivoo.
Väitös on julkaistu osoitteessa https://www.doria.fi/handle/10024/92508


Times go by

times go by
times go by

”Kirjoittaminen on kaipuuta johonkin. joka on kadonnut, yritys pitää siitä kiinni edes jollain tavoin. Kirjoittaminen on suhteen muodostamista elämään ja kuolemaan.
Kaipuuseen liittyy aina menetys ja kirjoittamisessa on läsnä aina menetyksen tunne. Se on pohjavire, joka liikkuu jokaisen sanan alla ja on myös eteenpäin työntävä voima ”
Perustelin tällä lääkärikirjailija Joel Haahtelan sitaatilla sitä miksi aloitin blogini kirjoittamisen 21.11.2006.
Blogini perustin Kauppalehden alustalle, koska se oli sopivasti tarjolla ja koska minulla oli noin kymmenen vuoden suhde Kauppalehteen.Tämän lehden positiivisesta ja rohkaisevasta linjasta olen aina pitänyt ja se sopi myös arvomaailmaani.
Seitsemän vuotta on kulunut ja näin ajattelen vieläkin.
Myös elämänfilosofiani on samanlainen kuin aloittaessani. Sen eräitä kulmakiviä ovat pyrkimys elää tässä ja nyt, olla mieluummin myönteinen kuin kielteinen ja tajuta, että ihmisellä on aina valinnan vapaus: vapaus valita suhtautumistapansa asiaan kuin asiaan, negatiivisiinkin tapahtumiin.
Seitsemän vuoden aikana on tapahtunut paljon. Olen kirjoittanut myös näitä vuosia edeltävistä tapahtumista kuten kolmen läheisen miehen kuolemasta.
Luetuimmat juttuni ovat olleet pohdintani suhteestani Nokialla työskennelleeseen ystävään.. Nokian iskulause Nokia connecting people oli minulle Nokia disconnecting people. Nokian työntekijät maksoivat kovan hinnan yrityksestä jota me suomalaiset emme enää omista, sillä niinhän me Nokia Mobile Phonesin koimme.
Olen näinä vuosina päässyt tutustumaan arabikulttuuriin ja nähnyt miten vähän suomalaiset siitä ymmärtävät. Ja näin myös miksi arabikevät oli tarpeen ja mitä se merkitsi ystävilleni.
Olen tutustunut italialaisiin ystäviin ja eritoten erääseen unohtumattomaan ja kuullut mafian otteesta italialaisten arkeen. Ja niin vaan kävi että Silvio Berlusconinkin aika tiimalasissa on valunut miltei loppuun.
Olen kommentoinut niukasti minulle lähetettyjä kommentteja, joista kaikkia ilkeimpiä ja törkeimpiä en ole edes julkaissut. Yksi mottoni on karttaa riiteleviä ihmisiä. Tulevalla blogialustalla en enää ilkeyksiä tule julkaisemaan jos kommentoijat minua seuraavat ja niitä sinnekin lähettävät.
Olen saanut myös kiitoksia ja tukevia kommentteja. Eräälle henkilölle, jos hän sattuu tämän lukemaan, haluan lähettää tämän kappaleen.
http://www.youtube.com/watch?v=wUxvU4IDQtY
Kauppalehden lopettaessa nyt yleisöbloginsa kirjoitan blogia city.fi –onlineen, jota kustantaja Ilkka Lavas minulle ehdotti.
Kirjoitan kuitenkin harvemmin kuin tähän asti, koska pääasiallinen sosiaalinen mediani on facebook. Yli 3000 ystävää, monien ryhmien jäsenyys ja yli 5700 seuraajaa pitävät minut kiireisenä. Facebookin luoja Mark Zuckenberg olisi minusta hyvä Nobelin rauhan palkinnon saaja, sillä hän on yhdistänyt eri kulttuurien, uskontojen ja poliittisten näkemysten omaajia oivasti toisiinsa.
http://www.youtube.com/watch?v=O3T6IsXyq68


Money, money!

Tämän talon koristelu on kullattu
Tämän talon koristelu on kullattu

Mitäpä se minulle kuuluu mitä rahoilleni tapahtuu. Tällainen saarikoskimainen ajatus minulle on välähtänyt parin ehdotukseni jälkeen.
Olen ehdottanut muutamalle nuorelle asunto-osakeyhtiön yhtiökokoukseen osallistumista siksi, että esityslistalla on ollut kalliita hankintoja.
-Saa nyt nähdä, on kaikenlaisia kiireitä, on yleensä kuulunut vastaus.
Ok, hyvä sitten niin: näillä nuorilla on varaa olla piittaamatta mahdollisista suurista laskuista, jotka heidän maksettavakseen saattavat langeta kuluvana vuonna.
Minulla tilanne ei ollut tällainen nuorena.
Toisaalta olen ajatellut, että mahtaisiko näin vastanneilla olla kyse jonkin sortin ymmärtämättömyydestä? Eivätkö he kenties tajua, että yhtiökokouksen päätöksillä voi olla suuri vaikutus heidän mahdollisesti suurimman varallisuutensa tulevaisuuteen.
Sillä: onhan niin, että valtaosalla meistä suurimmat summat ovat kiinni asunto-osakkeissamme.
Nämä ehdotukseni tulivat mieleeni, kun luin kasvatustieteiden maisteri Anni Tiikkalan tohtorinväitostutkimuksesta ja ajatuksista.
Hän haluaa yrittäjyyskasvatuksen luontevaksi osaksi suomalaista koulutusta. Ja minä taas ajattelen, että yrittäjyyskasvatusta saanut henkilö kyllä ymmärtää myös asunto-osakeyhtiön toimintaa ja vaikutusta omaan varallisuuteensa.
Tiikkalan mukaan työelämästä syrjäytymisen ehkäiseminen ja oleiluyhteiskunnan aktivointi ovat yrittäjyyskasvatuksen keskeisiä tavoitteita. Jokaisen suomalaisen koulutuksen läpikäyneen tulee tietää miksi työtä kannattaa ja pitää tehdä siitäkin huolimatta, että ilman sitäkin tulee toimeen.
Tiikkala korostaa yrittäjyyskasvatuksen arvopohjaa:
– Yrittäjyyskasvatukseen liitetään arvoja – riskinottokyky, itseluottamus ja virheistä oppiminen – joita koulutusta ohjaavista asiakirjoista ei välttämättä löydy.
Hän sisällytti yritteliäisyyteen myös muun muassa luovuuden, kyvyn ratkaista ongelmia, vastuun ottamisen sekä aloitteellisuuden sekä vahvan itsetunnon.
Hyviä määreitä.
Asunto-osakeyhtiön toimintaan osallistuminen olisi vastuun ottamista. Kokouksissa kantansa esittäminen ja äänensä antaminen osoittaisivat aloitteellisuutta ja itseluottamusta. Ehkä mieleen tulisi luoviakin ehdotuksia muille jaettavaksi?
Vaan, jos kokouksiin ja toimintaan ei sitten halua osallistua, niin toivoa sopii, että Tiikkalan painottama virheistä oppiminen sitten ainakin tulisi kuvaan mukaan. 


Laihduttamisen clue

Miksi tuttavani ei laihdu millään vaikka yrittää? Painon pudotukseen syytäkin olisi. Liikakiloja hänellä on näet parikymmentä. Se väsyttää häntä kertomansa mukaan.
Vastaus alkoi valjeta minulle luettuani psykologi Anu Kangasniemen tekstiä. Hän tutkii ja kehittää parhaillaan uutta menetelmää LIKES-tutkimuskeskuksen ja Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen yhteistyöhankkeessa.

Kerro kerro kuvastin, lissabonilaisen jalokivilikkeen seinusta :)
Kerro kerro kuvastin, lissabonilaisen jalokivilikkeen seinusta :)

Ystävättäreni suhde liikakiloihinsa ja laihduttamiseensa on kaksijakoinen.
Hän esimerkiksi sinnittelee viikonvaihteet perheensä kanssa ollessaan vähällä ruoalla mutta heti maanantaina syö kahden päivän edestä.
Usein hän syö keittoja, koska ne pitävät nälän tunteen poissa pidempään kuin muu ruoka.
Hän myös harrastaa liikuntaa kuluttaakseen kaloreita.
Omien sanojensa mukaan hän siis haluaa päästä liikakiloistaan eroon.
Mutta joinakin päivinä hän taas marmattaa, että mannekiinin näköiset laihat naiset ovat rumia ja kyllä hän ainakin kilonsa mielellään kantaa. Miehetkin tykkäävät muodokkaista naisista.
Kuulostaa ristiriitaiselta. Ja sitä se onkin. Olen ollut huomaavinani, että muodokkaat naiset saavat häneltä pinnoja silloin kun hän on turhautuneena taas kadottanut otteensa laihduttamiseensa.
Anu Kangasniemen mukaan elämäntapamuutokset ovat kestävämpiä, kun ne on sidottu ihmisen omiin arvoihin ja arvovalintoihin.
– Elämäntapamuutos lähtee liikkeelle omien perusarvojen kirkastamisesta: Mitä asioita arvostan elämässä kaikkein eniten? Millainen on hyvä elämä, juuri minulle, Kangasniemi selittää.
– Seuraava, ehkä tunteitakin herättävä askel on miettiä, miten tällä hetkellä elämäänsä elää. Kuvastaako elämäntapa juuri niitä arvoja ja asioita, joita haluaisi elämässään olevan? Mihin haluaisi muutosta?
Ystäväni pitäisi siis ensin istua alas ja päättää mitkä arvot hänelle ovat elämässä tärkeitä: onko vaikka työssä jaksaminen nyt tärkeintä? Siitä hän on puhunut paljon.
Arvojen kirkastuttua elämäntapamuutos tapahtuu sitten tekojen kautta.
Kangasniemen mukaan tavoitteena on etsiä uudenlaisia ja joustavia ratkaisuja sekä tietoisesti hylätä toimimattomat vanhat keinot tai ratkaisuyritykset.
– Ihmiset eivät kaipaa niinkään enää asiantuntijan tietoa siihen, miksi tai miten kannattaisi syödä terveellisesti. Apua tarvitaan enemmänkin siihen, miten rakentaa muutokset itselleen merkityksellisiksi ja itsensä näköisiksi valinnoiksi, jotka toimisivat arjessa, tässä ja nyt.
”Fyysisesti aktiivisempi elämäntapa – omiin arvoihin sitoutumalla” – hankkeen tieteellinen menetelmä on julkaistu lehdessä BMC Public Health.