Nainen vedenjakajalla

Liikemiesmäisen harkitsevan ja naiseudestaan nauttivan naisen ajatuksia.

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2016.

Pettymyksiä

Maassa maan tavalla joten maan tavat on hyvä tuntea.
Maassa maan tavalla joten maan tavat on hyvä tuntea.

Jos maassamme talous olisi kunnossa ja ihmisillä nykyistä vähemmän ongelmia meidän ei olisi vaikeaa käyttäytyä toisiamme kohtaan korrektisti, sanoi portugalilainen ystäväni.
Hän oli juuri menettänyt hänelle alustavasti luvatun projektin ja sanoi olevansa pettyneempi kuin koskaan aikaisemmin työtilaisuuden mentyä sivu suun. Hän oli luottanut lupaajiin.
Pitämättömistä lupauksista, kieroiluista ja pienistä sumutuksista olenkin kuullut täällä paljon. Ja itsekin olen kokenut vilppiä vaikka taksilla ajaessani ja kauppalaskuja tarkastaessani. Kuski on kummallisesti kiertänyt turhia reittejä ennen kuin määränpäähän on päästy. Ja laskussa tuotteen hinta on korkeampi kuin hyllyn reunassa.
Kaikki kuulemma, ehkä siis turisteja lukuun ottamatta, tietävät taksikuskien huijausyrityksistä, tuttavani totesi.
Mutta samaan hengenvetoon hän lisäsi, että tilanne on samantapainen kaikissa niissä maissa joissa on taloudellisia ongelmia. Jotkut ihmiset yrittävät keinolla millä hyvänsä saada rahaa kun se esimerkiksi työn avulla ei normaalisti ole mahdollista.
Muistanpa hyvinkin, kuinka minua koetti sumuttaa tunisialainen kaveri. Sikäläinen tuttavani oli sopinut hänen kanssaan tietystä summasta, jolla hän kuljettaisi minua päivät kun halusin kuvata eri kohteita.
Ensimmäisen päivän iltana kaveri ilmoitti minulle surullinen näköisenä, että hän ei enää voi kuljettaa minua sillä hänellä on paljon menoja ja palkkio on aivan liian pieni, ei riitä alkuunkaan.
Hämmästyin, koska tuttavani oli sopinut jo asian tämän kaverin kanssa, jonka hän tunsi hyvin. Muistutin häntä tästä sopimuksesta.
Mies kuitenkin tinkasi ja vänkäsi ja piti päänsä.
Huomatessani tämän ilmoitin kylmästi, että sitten emme enää tapaa huomenna.
Ällistynyt mies alkoi lepytellä minua. Jos voisin vähän korottaa palkkiota, pääsisimme varmasti sopimukseen.
Sanoin, että minulla on jo sopimus tuttavani kanssa.
No emmeköhän me nyt sitten kuitenkin voi tavata huomenna, mies toppuutteli.
Tehdään niin, sanoin.
Illalla ilmoitin asiaa järjestäneelle tuttavalleni hänen kaverinsa sooloilusta. Ja niin oli kaveri saanut kuulla kunniansa.
Seuraavat päivät sujuivat hyvin ja kaveri selitti minulle, että tällainen käytös on ihan normaalia turistien kanssa. Me ystävystyimme ja hinta pysyi aloillaan ja on sitä vielä tänäkin päivänä, jos menisin Tunisiaan ja haluaisin kyytipalveluja.
Tällaista peliä Portugalissakin pelataan täkäläisen ystäväni kertoman mukaan. Peli ei koske vain turisteja vaan myös portugalilaisia.
Kun elämä on kovaa, jotkut yrittävät keplotella itselleen rahaa ja sortuvat valheisiin ja katteettomiin lupauksiin.
Esimerkiksi mekaanikko oli luvannut korjata ystäväni auton tiettyyn päivään mennessä. Kun se ei ollut valmis, alkoi soittorumba. Lukuisten uusien lupausten ja soittojen jälkeen mekaanikko tunnusti, että työt viivästyvät ja aikataulut ovat sekaisin, koska hänellä ei ole varaa maksaa sähkölaskua ja työtä voi tehdä vain päivänvalossa.
Enpä yhtään ihmettelisi, jos suomalaiset tulisivat tuta tällaisten muunneltujen totuuksien kanssa ollessaan tekemisissä maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kanssa. He tulevat usein oloista, joissa näitä pelejä on pelattu.
Minä taas portugalilaisen ystäväni mukaan elän todellisuuden ulkopuolella. Siellä voi pitää sanansa ja olla luotettava ja korrekti.


Atlantti on mielentila

Kuubasta lähteneet Atlantin aallot kohtaavat Quinchon rannikon Portugalissa
Kuubasta lähteneet Atlantin aallot kohtaavat Quinchon rannikon Portugalissa
Atlantin suolaamalla rannalla ei kasva mitään
Atlantin suolaamalla rannalla ei kasva mitään
Vanha majakkarakennus
Vanha majakkarakennus

Atlantin vaahtoava pyörre alhaalla tuntui vetävän minua puoleensa kun katsoin sitä korkealta Guinchon jyrkänteeltä Portugalissa. Ja yhtä lailla koko Atlantin valtameri on aina vetänyt minua puoleensa.
Olen siinä mielessä samanlainen kuin portugalilaiset tuttavani. Heidän on aina silloin tällöin, eritoten stressaantuneena, päästävä Atlantin tuntumaan.
Minun, enempää kuin heidänkään, ei tarvitse lähteä merelle, ei edes omistaa venettä, vaan vain päästä Atlantin rantaan aaltoja katsomaan ja meren pauhua kuuntelemaan. Se rauhoittaa mieltä, antaa ajatusten lentää.
Guinchossakin erään tuttavani kanssa käydessäni rannassa oli paljon ihmisiä, valtaosin portugalilaisia, merta katselemassa.
Illalla tänne sytytetään valot niin että merta voi ihailla pimeälläkin. Näky on mahtava, tuttavani valisti.
Guinchossa aallot eivät koskaan yllä samaan korkeuteen kuin Nazaressa, jossa ne voivat ylittää kymmenen metriä. Nyt aallot syöksyivät rantaan noin kolme-nelimetrisinä.
Atlantti on muovannut ympäristön Guinchossa, kuten muuallakin siellä minne se rantautuu.
Jos katsot tuota vuoren rinnettä niin huomaat että se on paljas, tuttavani sanoi osoittaen lähistön vuorta.
Siellä eivät puut viihdy, koska suolaisen veden höystämä ilma ei niille sovi. Mutta heti huipun toisella puolella on vihreää kasvullisuutta.
Myös rannikon jyrkänteet olivat mustien sileiden kivien peitossa. Nekin oli Atlantti ikiajat rantaan vyöryessään muovannut mieleisekseen. Kauempana kivet olivat normaalin rosoisia.
Guinchossa tuulee aina. Atlantti ei lepää. On turha kuvitella että täällä olisi joskus tyyntä siinä määrin, että pienellä veneellä voisi kulkea merellä.
Pieniä veneitä täällä ei näe koskaan, koska navigointi täällä on vaikeaa, tuttavani sanoi.
Oli siis vain Atlantin valtameri. Sen aallot saapuivat massiivisina rantaan ja iskeytyivät kallioita vasten nousten valtaviksi vesiryöpyiksi ja tekeytyen pyörteiksi.
Niitä aaltoja me kaikki katsoimme pitkään lumoutuneina ja kunnioittavasti. Atlantti näytti voimaansa.
Laskin jälleen kerran aaltoja. Totta se on: seitsemäs aalto on suurempi kuin muut.
Yritin kuvata rantautuvia aaltoja. En onnistunut vangitsemaan niiden suuruutta.
Ehkä niin onkin parempi. Menen sitten taas ihailemaan niitä luonnossa. https://youtu.be/fxaotTPBwLo


Katutaidetta lisää Helsinkiin

Jysäkylässä talon päätyseinä on maalattu.
Jysäkylässä talon päätyseinä on maalattu.
Jyväskylän kävelykadulla on maalattu matto
Jyväskylän kävelykadulla on maalattu matto
Portugalissa on sardiiniaita.
Portugalissa on sardiiniaita.

Jopa yritysten kannattaisi ottaa oppia katutaiteesta. Näin arvioi Chydenius-lehdessä taannoin Aalto-yliopiston taiteen laitoksen professori Helena Sederholm.
Katutaide on näet innovatiivista ja muuttuu koko ajan. Niin pitäisi tehdä yritystenkin.
Täällä Portugalissa katutaidetta näkee kaikkialla. Kaupunki sallii sen miltei paikkaan kuin paikkaan, vain arvokiinteistöjä ja muistomerkkejä ja sen sellaisia katutaiteilijoiden tulee välttää. Niiden yhteyteen ei saa maalata tai tehdä muuta taidetta.
Katutaide onkin tehnyt Lissabonista hauskan näköisen. Ja se taide on myös hyvää, ei mitä tahansa yön pimeässä sutaistua kyhäelmää.
Katutaidetta voi olla talon päätyseinä, aita, roskis, katukiveys. Jopa neulegraffitiin eli virkattuihin katukiviin olin kompastua.
Tätä samaa katutaidetta saisi olla mielestäni enemmän Helsingissäkin. Jyväskylästä muistan Väinönkatuun maalatun räsymaton ja erään Kauppakadun talon päätyseinän.
Helsingissä katutaidetta on tietty Arabiassa mutta muualla ei kovin paljoa. Runeberginkadun erään seinän ja Elokuvasäätiön talon muraalin muistan.
Ja kymmenen pistettä Helsingin energialle, joka on sähkökaappeihinsa kaduille tilannut taiteilijoilta kuvitusta.
Vaan lisää saisi olla.