Nainen vedenjakajalla

Liikemiesmäisen harkitsevan ja naiseudestaan nauttivan naisen ajatuksia.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on ihmissuhteet.
Edellinen

Ai, pitikö meidän tavata?

Muistin pätkiessä osoitteet voivat unohtua
Muistin pätkiessä osoitteet voivat unohtua

Jaksanko käydä läpi vaikean prosessin? Onko minusta viipymään ystäväni läheisyydessä hänen ponnistelussaan kieltämisestä hyväksymiseen asti? Siinäpä kysymyksiä, jotka minun tuli selvittää ennen kertomistani ystävälleni. Hän näet oli alkanut unohtaa asioita kuten tapaamisia ikävin seurauksin.
Unohtamisia oli ollut jo jonkin aikaa ja tiesin niiden johtuvan ikääntymisestä. Muisti ei enää toiminut normaalisti.
Päätin ottaa härkää sarvista ja sanoa hänelle asiasta. Näin siksi, että unohtelusta oli jo haittaa arkipäivän elämänmenoon. Tapaamiset ja menot joskus unohtuivat vaikka ajasta oli sovittu aika äskettäinkin.
Siispä sanoin ja tiesin mitä tuleman piti. Ensin hän tietty kielsi asian: ei pidä paikkaansa. Sitten hän oli aggressiivinen, hyökkäsi: sinä liioittelet. Sen jälkeen hän tuhahti ylimielisesti: sitähän sattuu kaikille iän myötä.
Niinpä sattuukin. Ihminen ei muista aina mitä tuli hakemaan toisesta huoneesta tai mikä sen ja sen ihmisen nimi oli. Mutta nämä unohtelut eivät vaikeuta läheisten elämää, ovat harmiksi vain itselle. Ja kuulemma ne ovat varsin tavallisia informaatiotulvan maailmassa.
Hoitamaan unohtelua sen sijaan on ruvettava siinä vaiheessa kun se hankaloittaa elämänmenoa muidenkin ihmisten kanssa. Sillä sitä paremmin ongelmaan pääsee kiinni mitä nopeammin asian hyväksyy ja ottaa työn alle. Muistitesti voi olla ensimmäinen askel ja sitten , jos siltä näyttää, kenties lääkitys.
Mutta ensin asianlaita on hyväksyttävä. Ja mikä siinä sitten on niin vaikeaa? Tieto siitä että ikääntyy? Pelko siitä mitä diagnoosista seuraa? Onko tilanne vakava?
Ystävälläni asia on vielä jonkin verran työn alla vaikka jo pehmenemistä hyväksynnän suuntaan on ilmennyt.


Ruokataju lisää ymmärrystä

Ruokailussa piilee myös symbolisia merkityksiä
Ruokailussa piilee myös symbolisia merkityksiä

Eräältä visiitiltä lähtiessäni tuumasin sarkastisesti, että tiedänpä seuraavan kerran tänne kyläilemään tullessani syödä etukäteen. Emäntä oli näet sitä sorttia joka haluasi kokata ystäviensä kanssa eikä valmistaa tarjottavaa etukäteen. Minä olin kuitenkin pantannut lounaan syömistä koska ajattelin saavani kylässä ruokaa. Ja sainhan sitä mutta vasta kun nälkäisenä olin aikani puurtanut emännän kanssa ruokaa valmistaen.
Ruokataju, uusi muotitermi, kiinnittää huomiota myös syömisen sosiaaliseen ulottuvuuteen.
- Ruokataju-käsite merkitsee omakohtaista ymmärrystä ruokavalinnoista sekä kykyä hahmottaa syömisen sosiaalisia, kulttuurisia ja arkisia merkityksiä, kotitalouspedagogiikan yliopistonlehtori Kristiina Janhonen kertoo.
Ruokatajun tutkiminen on osa ruokakasvatuksen tutkimusta, jota tehdään Helsingin yliopistossa.
Mainitsemani emäntä siis halusi korostaa ruokailun sosiaalista puolta ja antoi siksi salaatin valmistamisen minun kontolleni.
Vaan minä olisin mieluummin istuutunut valmiiseen pöytään koska nälkä jo kurni vatsaani.
Voin kyllä hyvin ymmärtää että perhepiirissä yhteinen ruoan valmistusseremonia on paikallaan ja kasvattava toimi, siis ruokatajua. Niin olen itsekin oppinut ruokaa valmistamaan. Oppaina ovat olleet yhtä hyvin äiti, joka opetti esimerkiksi raaka-aineiden oikeat suhteet vaikka soppaa keitettäessä kuin isä joka valisti miten kala perataan oikeaoppisesti. Kiitollinen olen molempien antamista neuvoista.
Ruokatajun sosiaalisen puolen ymmärsi eräs iäkäs naapurinikin. Kun ruoka ei oikein maistunut hän oli värvännyt kaksi ystävätärtään lounasseuraksi. Naiset valmistivat lounaat vuoron perään ja söivät sitten aina kokin luona. Yhdessä ateriointi oli hauskaa ja ruoka maistui paremmin kuin yksin syöden.
Eräs työtuttavani taas oli tehnyt selväksi perheenjäsenilleen yhteisen päivällisen tärkeyden. Kaikkien perheenjäsenten oli laistettava muut menonsa ja päivällistä piti nautittaman yhdessä kello viideltä . Hänestä tämä yhteinen hetki oli tärkeä nimenomaan lapsille, sillä silloin koko perhe kertoi päivän tapahtumat. Tällainen seremonia loi turvallisuutta. Tapahan on hyvä mutta ei valitettavasti kaikille mahdollinen esimerkiksi työn vuoksi.
Ruokataju on oikein tervetullut termi. Kaikenlaisen tv-kokkailun lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota myös syömisen muihin puoliin kuten sosiaaliseen puoleen ja myös ruokailutapoihin jotka pitäisi oppia kodissa.


Surullisen hyvää

Täällä ulkomailla valokuva kotimaasta voi tuottaa koti-ikävää mutta myös hyviä muistoja
Täällä ulkomailla valokuva kotimaasta voi tuottaa koti-ikävää mutta myös hyviä muistoja

Kauan sitten eräs mieskuuntelija soitti radiolähetykseen, jossa soitettiin kuuntelijoiden toivomia musiikkikappaleita. Mies pyysi soittamaan Beatlesien ”Yesterdayn”.Linkki Kun ohjelman toimittaja kysyi syytä toiveeseen mies vastasi jotenkin näin: ”Se muistuttaa minua rakastamastani naisesta, jolle tein väärin. Musiikki tuo surullisen mutta hyvän muiston hänestä.”
Siis surullisen mutta hyvän. Tämä paradoksi onkin lääkärien Jetro J. Tuularin ja Hasse Karlssonin mielestä ihmisen mielihyvän ja mielipahan kokemukseen liittyvä erikoinen piirre. ”Mielihyvä, mielipaha ja ihmisen aivot” artikkelissaan Duodecimissa he kirjoittavat, että musiikki, joka tavallisesti aiheuttaa surun tunnetilan, voi samaan aikaan aiheuttaa myös mielihyvän kokemuksen.
Samanlaiset tunteet kuin radion mieskuuntelija olen kokenut minäkin. Erään läheisen ihmisen loukattua minua lähetin hänelle Kim Lönnholmin laulaman ”Minä olen muistanut”, Linkkijonka sanat koin silloin omakseni. ”Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana, suruna sielussain, valona yössä vain”….
Myös eräälle toiselle henkilölle pettymystä tunnettuani lähetin musiikkikappaleen, joka aiheutti surun ja samalla mielihyvän tunnetta.
Kirjoittajat sanovat että musiikin ohella esimerkiksi keskustelu terapeutin tai ystävän kanssa vaikeista asioista voi aiheuttaa samantapaiset surun ja mielihyvän kokemukset.
Minä lisäisin tuohon, että myös jollain rakkaalla paikalla kuten entisellä kotiseudulla käyminen, voi herättää tällaiset kahtalaiset tunteet. On surullista kun siellä eletty elämänvaihe on ohi mutta rakkaan paikan näkeminen ja kokeminen herättää myös mielihyvää.


Paikan lumo

Mikä paikka vaan voi muodostua itselle merkityselliseksi.
Mikä paikka vaan voi muodostua itselle merkityselliseksi.

Jouduin ajattelemaan paikkojen merkityksellisyyttä hiljan kahdesta syystä. Kirjailija Nino Strachey kirjoitti eräässä artikkelissa että paikan muisto on tärkeämpi kuin lahjatavarakaupasta ostettu matkamuisto. Ja muotoilua opiskeleva Lucas LaRochelle oli laatinut kartan hänelle merkityksellisistä paikoista. Työ oli alkanut kun hän oli sattumoisin kulkenut sen puun ohi, jonka luona hän oli tavannut ensimmäisen vakavan seurustelukumppaninsa. Sen jälkeen hän oli merkinnyt karttaan muitakin itselleen tärkeitä paikkoja.
Annoin ajatusteni virrata. Mitä paikkoja mieleeni tulisi ja miksi?
Kolme ensimmäisenä mieleeni tullutta paikkaa joissa olin kokenut lumoa, ajoittuivat yöhön.
Istuimme nuorina veljeni kanssa rantasaunamme verannalla. Vanhemmat olivat nukkumassa ja kaikki oli hiljaista valoisassa kesäyössä. Juttelimme niitä näitä. Järvi oli tyyni, linnut ja kalat jo nukkumassa. Yhtäkkiä kuulimme vasemmalta rasahduksen. Kolme supikoiraa löntysteli rantaviivaa myöten meitä kohti. Maalaiset ja isäni olivat tehneet niistä havaintoja mutta kukaan ei ollut niitä nähnyt. Istuimme epäuskoisina ja mykistyneinä emmekä osanneet edes pelätä vierailijoita. Supikoirat eivät kuitenkaan huomanneet meitä. Ne tulivat parin metrin päähän ja kääntyivät sitten menemään verkkaan pihalle päin. Villien eläinten kohtaaminen siinä lähituntumassa hiljaisena kesäyönä oli lumoava kokemus meille nuorille. Se saunan veranta on enää vain muistoissa, sillä kesämökin saunoineen omistaa nyt toinen henkilö.
Toisessa ja kolmannessakin lumotussa paikassa kohtasin villieläimiä: aamuyöstä Kenian savannilla verkkokirahveja hamuamassa lehtiä puista ja iltayöstä Mount Kenian rinteellä olevan hotellin parvekkeella katsomassa juomaan tulleita villieläimiä, joiden puuhat näimme suurten valonheitinten ansiosta.
Mutta yhtä merkityksellinen on eräs merenrantatien kohta, jonka ohi kävelen kotimaassa ollessani päivittäin. Lumoava muisto palaa siinä kohdassa joskus kevätauringon ensimmäisessä kuumotuksessa. Muistan miesystävän tekstarin, jonka siinä tien kohdassa sain ja joka oli merkityksellinen tulevaisuudelle.
Täällä Portugalissa huomaan usein hakeutuvani erään entisen palatsin sisäpihalle, jossa on nyt kahvila. Siellä aistin rauhaa ja kauneutta, koska pihalla on jäljellä kauniita patsaita. Se paikka, eräänlainen menneen maailman jäänne, pysynee mielessäni yhtenä matkamuistona Portugalista.


Itseriittoiset

Portugalissa ei voi tietää miten hyvin remontoitu hieno huoneisto ränsistyneeltä näyttävässä talossa voi olla
Portugalissa ei voi tietää miten hyvin remontoitu hieno huoneisto ränsistyneeltä näyttävässä talossa voi olla

Portugalilainen arkkitehti näytti minulle jokin aika sitten palkitun talonsa hauskaa kylpyhuoneratkaisua. Kuumalla ilmalla lasiseinän voi aukaista atriumpuutarhaan ja olla suihkussa ikään kuin ulkoilmassa. Mikä sen mukavampaa auringon porottaessa.
Italialainen tuttavani puolestaan sanoi, että hän tulee seuraavalla tapaamiskerrallamme mieluummin vespallaan kuin autollaan, koska Rooman liikennekaaoksessa autolla on hidasta edetä ja mahdotonta päästä tiettyihin paikkoihin. Vespa on kätevämpi.
Tällaiset paikallisten ihmisten tarinat omasta elämänmenostaan kiinnostavat minua. Olen utelias. Haluan tietää kussakin maassa liikkuessani miten sikäläiset ihmiset ajattelevat ja toimivat.
Se ei tarkoita sitä että itse haluaisin ajatella ja toimia kuten he, edes välttämättä hyväksyä paikallisia kantoja ja toimintatapoja. Ei mutta minua kiinnostaa tuntea ne koska ne auttavat ymmärtämään ihmisiä. Ja ymmärrys, molemminpuolinen, on paikallaan tässä repivässä ajassa.
Paikallisten ihmisten tarinat myös oikovat käsityksiä. Asiat eivät ole aina sitä miltä ne näyttävät. Viimeksi eilen Lissabonin Av. Almirante Reis- katua kävellessäni mieleeni muistui erään portugalilaisen ystäväni toteamus. Hän kertoi kadun olleen Lissabonin entinen pääväylä ja talojen sen varrella olleen kalliita ja hienoja. Nyt useimmat näyttivät päinvastoin ränsistyneiltä ja likaisilta. Mutta ystäväni mukaan näin saattoi monessa talossa olla vain päällepäin. Sisäpuolelta talot saattoivat hyvinkin olla remontoituja, huoneistot hienoja ja moderneja.
Tämän uskon hyvinkin, koska olen nähnyt eräässä talorumiluksessa mitä moderneimman kalliisti remontoidun studiomaiseksi avarretun huoneiston.
Hämmästyin sitä itseriittoisuutta joka ilmeni Kristina Cruises-yhtiön infosta. Sen mukaan ”Kansainvälisyys ei kiinnostakaan – suomalainen haluaa matkustaa suomalaisten kanssa”. Räätälöidyt ryhmämatkat ovat nyt trendi.
-Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Vanha sanonta näyttää pätevän myös ryhmämatkailuun, sillä yhden palveluntarjoajan vuokraamalla kalustolla järjestetyt räätälöidyt ryhmämatkat eli charter-matkat kasvattavat suosiotaan. Onhan se ymmärrettävää, että monille on leppoisinta lomailla, kun kaikki puhuvat matkalla samaa kieltä ja tottumukset ovat suunnilleen samat. Mikäs sen mukavampaa kuin jakaa hieno kokemus .Me kutsumme chartereita Oma laiva -risteilyiksi. Niiden määrä kasvaa meillä ensi vuonna peräti 36 prosenttia. Tässä taitaa näkyä se, ettei ihmisten ajattelu olekaan ihan niin kansainvälistä kuin usein nykyään ajatellaan. Lomailija haluaa kyllä tutustua uusiin nähtävyyksiin mutta mieluiten tutussa, samanhenkisessä seurassa, Kristina Cruises-yhtiön tiedote toteaa.


Kävely , kestosuosikki

Luontoympäristössä on nautinnollista kävellä.
Luontoympäristössä on nautinnollista kävellä.

Luettuani artikkelin liikuntaharrastuksen lopahtamisesta jäin miettimään miten se minulla on kestänyt vuodesta toiseen.
Kävely, kaiketi suomalaisten eniten suosima liikuntamuoto, valikoitui minulle aikanaan työkiireiden vuoksi. Epäsäännöllinen ja kiireinen aikataulu estivät säännölliseen aikaan alkavan harrastuksen, koska tuntien laiminlyöntejä ja rahan menoa olisi eittämättä tullut. Kävellä voi silloin kun se itselle sopii. Niinpä olen ainakin 20 vuotta kävellyt tunnin päivässä. Kävely on hyvä harrastus myös siksi, että iän vuoksi sitä ei tarvitse lopettaa kuten rankempia lajeja.
Kävely on edullista, helppoa ja nautinnollista. Sään mukaiset jalkineet ja asusteet eivät paljoa maksa moneen urheilulajiin verrattuna. Kävelemään ei juuri tarvitse ajaa minnekään vaikka sekin on joskus mukavaa. Olen vasiten ajanut jonnekin ja kävellyt sitten siellä tai kyläilyreissulla ystävän kanssa.
Yksi syy miksi kävelyyn ei kyllästy piilee siinä, että se mahdollistaa vaihtelun ja esteettisyyden. Eri reittejä valitessaan näkee erilaisia ympäristöjä ja maastoja ja kauniilla alueilla kulkiessaan nauttii miljöön viehättävyydestä. Itse kuljen mieluiten meren rannalla, sillä meri rauhoittaa ja on alati erilainen.
Kävelyssä minulle on tärkeää myös raikas ilma. Sisäliikunta ei suo samanlaista virkistystä.
Kävely voi olla myös sosiaalista. Minulla on ollut lenkkikavereita joiden ajat ovat sopineet yksiin omieni kanssa.
Liikuntaharrastuksen jotkut aloittavat terveytensä edistämiseksi tai ylläpitämiseksi. Kävely on terveellistä monella tapaa, eritoten istumatyöläiselle. Kävely vetreyttää monipuolisesti kehoa, varsinkin selkää ja jalkoja mutta pitkäkestoisena myös sydäntä ja keuhkoja.
Ei kun siis kävelylenkille! Se näyttää kiinnostavan muitakin :) http://helsinginkavelyfestivaali.blogspot.fi/p/etusivu.html


Yksin asumisen kalleutta ja yksinäisyyttä voi vähentää

Asuukohan tässäkin talossa joka toinen yksin?
Asuukohan tässäkin talossa joka toinen yksin?

Yksin asuvien määrä lisääntyy vääjäämättömästi. Sitä pidetään yleisesti huonona trendinä. Silloin viitataan esimerkiksi yksin asuvien asumisen kalleuteen ja yksinäisyyteen.
Kumpaakin on kuitenkin mahdollista ehkäistä ja vähentää. Ja keinoja on keksittävä, koska yksin asuminen yleistyy. Ennusteen mukaan vuonna 2050 yksin asuvia voi Suomessa olla jo 1,6 miljoonaa henkilöä. Nyt jo joka toisessa helsinkiläisessä asunnossa on vain yksi asukas.
Kävin tulevaisuuden asuntoalueella, jossa tämä trendi on otettu huomioon. Tässä muutama esimerkki.
Alueelle, jonne ensimmäiset asukkaat ovat jo muuttaneet, tulee muiden muassa erilaisia harrastusmahdollisuuksia, joissa tapaa muita ihmisiä. Siellä on jo kuntosali, viljelypalstoja, mahdollisuus osallistua työpajoihin ja opintopiireihin.
Asumisen kalleutta taas vähentää alueelle rakennettava yhteinen parkkitalo, josta ei tarvitse ostaa osakkeita vaan vain vuokrata autopaikkoja. Omat kasvitarhat taas pienentävät ruokalaskua. Ja parvekkeet ovat joissakin taloissa niin isot, että hyvin voi vaikka tomaattia ja salaattitarpeita istuttaa niille kasvamaan.
Tutkimuksissa on havaittu myös ehkä yllättävä ilmiö. Asukkaat eivät välttämättä halua osallistamista ja naapureihin tutustumista perinteisissä talkoissa vaan taloyhtiön töitä nuoretkin asukkaat teettäisivät mielellään palkatuilla työntekijöillä.
Sellainen ei maksa järin paljon jos halukkaita on runsaasti. Asun itse taloyhtiössä, jonka nurmikoita ja kukkaistutuksia hoitaa usean talon yhdessä palkkaama puutarhuri. Se ei ole kallista pekkaa päälle. Vältymme myös kevät- ja syystalkoilta.
Aihetta käsitteleviä tutkimuksia löytyy sivustolta http://www.yksinkaupungissa.fi


Hiljaisuus ja rauha ovat valttikortit

Ulkomailla menen mielelläni meren rannalle kävelemään, sillä tähän aikaan vuodesta vielä siellä on tilaa ja rauhaa.
Ulkomailla menen mielelläni meren rannalle kävelemään, sillä tähän aikaan vuodesta vielä siellä on tilaa ja rauhaa.

Ulkomailla asuessani huomaan kerran jos toisenkin ärtyväni yhteen ja samaan asiaan: väenpaljouteen.
Tänään viimeksi harmistuin kesäkahvilassa siihen, että kaikki pöydät olivat varattuja ja kahvi jäi siksi ostamatta. Kevät näet pullahti ja sai ihmiset heti kasapäin liikkeelle ja kahviloihin nautiskelemaan. Myös toinen lempikahvilani oli täysin kansoitettu. Sinnekään ei ollut menemistä.
Kaduillekin oli kerääntynyt ihmisiä kuljeksimaan ostoksilla ja nauttimaan lämpimästä auringonpaisteesta. Turistilaumatkin ovat saapuneet kaupunkiin. Sesonki ehkä alkoi maaliskuun alussa. Siltä on näyttänyt. Kaduilla edettiin välillä jopa jonoina. Niin paljon oli ihmisiä.
Rantaravintolassa eilen huomasin ilmiön, jota Suomessa ei juuri ole: pöydät ovat niin lähellä toisiaan, että naapuripöydässä istuvat väistämättä kuulevat mitä minä ja seuralaiseni puhumme. Se ei ole kiva.
Tänään jätin myös menemättä erääseen tilaisuuteen pelkästään siksi, että en halunnut matkustaa ruuhka-aikana helteisessä täpötäydessä bussissa vajaata tuntia.
Tämä väenpaljous ärsyttää minun lisäkseni myös tungeksijoita itseään. Esimerkiksi jotkut kansalaiset, joita yleensä pidetään rauhanomaisina, voivat väenpaljoudessa käyttää aggressiivisesti kyynärpäitään ja pyrkiä ensimmäisiksi. Hissin ovenkin eräs kiirehti sulkemaan niin että väliin meinasin jäädä. Onneksi oven mekanismi esti.
Siispä aina ulkomailla arvostan Suomen rauhallisuutta ja hiljaisuutta. Meillä ei ole väkeä liikaa niin että omaa rauhaa ja tilaa ei voisi sitä halutessaan ottaa. Maatamme markkinoivat voisivat panostaa rauhaan ja hiljaisuuteen paljon. Ne ovat valttikorttejamme.


...mutta karavaani kulkee

Tyynen mielen sain hiljan Capo da Rocassa, Euroopan läntisimmässä paikassa ikiaiaisia Atlantin aaltoja katsoessani
Tyynen mielen sain hiljan Capo da Rocassa, Euroopan läntisimmässä paikassa ikiaiaisia Atlantin aaltoja katsoessani

Viime aikojen uutisia seuratessa olo on ollut kuin myrskyn silmässä. Donald Trumpin ensimmäiset vallan viikot sen ovat aiheuttaneet. Tempaukset toinen toisensa perään ovat ällistyttäneet ja ärsyttäneet.
Niinpä minulle ovat tulleet mieleen hötkyilyn estämiseksi ne monet vanhat hyvät konstit joita olen elämäni varrella oppinut, milloin ihmisiltä milloin kirjoista.
Myrskyn silmään ei pidä mennä mukaan. Siksi en lue vihapuheita sisältäviä somesivustoja. Jos syntyy ärsyttävä väittely, lopetan vastaamisen. Eipäs-juupas-keskustelu ei hyödytä ketään.
Uhkaavan ja ärsyttävän tilanteen yllättäessä on hyvä on ajatella, että nukunpa yön yli ja katson tilannetta aamulla. Ja jos asia ei selviä aamulla, tuumaan, että ”ánnas kattoo”, aika kyllä näyttää.
Vältän ennakoimasta ja suurentelemasta asiaa, sillä kokemus on opettanut että ennakoinnista on vain harvoin hyötyä ja enemmän haittaa. Asiat nimittäin harvoin edes menevät niin kuin on ennakoinut, joten miksi tuhlata aikaansa ja voimiaan sellaiseen jota ei tapahdu.
Olen myös todennut, että minun ei aina tarvitse ottaa itseeni jotain epämiellyttävää mullistusta tai vaikka toisen loukkausta. Voin antaa sen mennä kuin vesi hanhen selästä. Voin pysyä asialinjalla ja hoitaa asiat asioina.
Muistan erään kovissa liemissä olleen rakennusvalvojan viilipyttymäiset sanat ”koirat haukkuvat mutta karavaani kulkee” . Näin se on.
Oli mukava nähdä jokin aika sitten A-studiossa Ilmarisen johtajan Timo Ritakallion rauhallisia kommentteja taloustilanteesta. Sitä ei saa raiteiltaan yksi presidentti, sillä isossa kuvassa suhteellisuudentaju voittaa. Talouteen vaikuttavat niin monet asiat.
Suomen poliittista elämää seuratessani olen monesti ajatellut, että poliitikot tulevat ja menevät.
Ja niin käy muuten presidenteillekin.https://www.youtube.com/watch?v=J5vKACNkHiI


Millainen koti on kullan kallis?

Ihannnekodista kuuluisi olla luontonäkymä
Ihannnekodista kuuluisi olla luontonäkymä

Suomalaisten asumistoiveet ovat taas kirjoissa ja kansissa. Osa toiveista on ennenkin kuulemiani mutta osa uusia ja ehkä kummastuttaviakin.
Iältään tutkittavat olivat 20-74-vuotiaita, joten mielipiteet ovat varsin kattavalta ikäryhmältä.
Tätä Huoneistokeskuksen tutkimusta lukiessani mieleeni muistui eräs taannoinen naapurini. Hän oli iäkäs rouva, joka asui 44 neliömetrin kaksiossa. Varaa hänellä olisi ollut vaikka sadan neliömetrin asuntoon. Vaan ei, hän nimenomaan halusi asua tällaisessa kompaktissa asunnossa, koska kuulemma siivottavaa oli vähemmän ja tavaraa kertyi väkisinkin niukemmin kuin isossa asunnossa.
Tutkimuksenkaan mukaan suomalaiset eivät kaipaa valtavia asuntoja, vaan toiveasunnon koko sijoittuu 68 prosentilla suomalaisista 40 ja 100 neliömetrin väliin. Nuorilla ja yksinasuvilla myös alle 40 neliön asunnot ovat toiveissa.
”Asunnon etsijät painottavat nyt neliömäärän sijaan muita ominaisuuksia kuten asunnon sijaintia”, Huoneistokeskuksen vt. toimitusjohtaja Lea Jokinen sanoo.
Tämä painotus on kyllä ihan tuttu entuudestaan. Minulle on muodostunut käsitys, että varsinkin asunnon arvoa silmällä pitäen tärkeintä ovat nämä kolme määrettä: sijainti, sijainti ja sijainti. Ja paras sijainti olisi meren rannalla.  Toiseksi paras sijainti olisi sitten sellainen, jossa luonto kurkistelisi ikkunasta sisään. Tutkittavistakin reilut puolet (54 %) toivoo, että asunnon ympärillä olisi paljon luontoa.
Sen sijaan minua hämmästytti tieto, jonka mukaan asunnon ominaisuuksista tärkein on oma piha.
”Oman pihan tärkeys korostuu talouden koon kasvaessa: perheissä, joissa on jäseniä neljä tai enemmän, oma piha on erittäin tai melko tärkeä tekijä reilulle 70 prosentille vastaajista”, Jokinen sanoo.
Niinpä kai sitten. Haikailihan eräskin naapurini rivitaloa, jonka pihalle voisi laskea koirat telmimään.
Asuinympäristön rauhallisuus on tärkeää 77 prosentille suomalaisista. Ja tätä en lainkaan ihmettele. Niin on minullekin. Sen huomaa herkästi silloin kun sitä ei ole, kun vaikka naapuri hakkaa nauloja seinään tai toiselle porataan jäähdytysjärjestelmää. Melun toivoisin loppuvan ja pian.
Viime aikojen ärsytys on noussut taloon muuttaneiden vuokralaisten vuoksi. Nämä eivät ole opettaneet koiraansa olemaan haukkumatta. Talomme muut koirat sen taidon taitavat. Eli niiden isännät ja emännät ovat opettaneet koirilleen kerrostalon käytöstavat.
Muista toiveista yhdyn myös vastaajien toiveeseen siitä, että palvelut olisivat kävelyetäisyydellä. Viimeksi tänään Helsingin ruuhkaisilla teillä ajellessani siunasin mielessäni sitä, että päällisin puolin tärkeimmät hankinnat voin tehdä kävelyetäisyydellä olevista kaupoista. Ja palveluja alueelleni syntyy yhä lisää.
Avaraa pohjaratkaisua pitää erittäin tai melko tärkeänä lähes 60 % suomalaisista. Parveketta pitävät tärkeänä erityisesti yli 50-vuotiaat (70 %) suomalaiset. Runsas vaatteiden säilytystila on erittäin tai melko tärkeä ominaisuus 58 prosentille vastaajista.

Minä arvostaisin pohjaratkaisuissa nykyistä helpommin siirrettäviä väliseiniä. Siten asuntoa voisi muuttaa ja käyttää erilaisissa elämäntilanteissa entistä paremmin. Ainakin yhdellä rakentajalla helposti muunneltavia asuntoja jo on. Niissä seinien tilalla voivat olla vaikka kaapit, jotka voi sitten tarvittaessa siirtää.

Edellinen