Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Copa America.

Copa tulee ja Trumpkin on peloissaan

KYSYMYS: Miksi Copa America -turnaus pelataan taas tänä kesänä?

Mitä Donald Trump on mieltä Copasta Americasta?

VASTAUS: Viime vuonna Chile juhli Copa American turnausvoittoa kotikisoissa. Finaalissa kaatui pilkkujen jälkeen Argentiina lukemin 4-1. Tänä vuonna taistellaan taas Copa American voitosta, vaikka edellisestä turnauksesta on vain vuosi aikaa. Copa täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja haluaa järjestää kaikkien aikojen turnauksen.

Copa America on Etelä-Amerikan jalkapalloliiton Conmebolin järjestämä maanosan mestaruusturnaus. Tänä vuonna turnaus kantaa uutta nimeä Copa America Centerio, joka pelataan 3.-26. heinäkuuta 2016 Yhdysvalloissa. Turnaus järjestetään Etelä-Amerikan lajiliiton Conmebolin ja Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen Copa American 100-vuotisjuhlaksi. Lisäksi turnaus on historiallinen, sillä ensimmäistä kertaa Copa America järjestetään Etelä-Amerikan ulkopuolella. Siihen osallistuu kymmenen perinteistä Conmebilin joukkuetta (Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Kolumbia, Paraguay, Peru, Uruguay ja Venezuela) ja kuusi Pohjois-Amerikan lajiliiton CONCACAF:n maajoukkuetta (Yhdysvallat, Meksiko, Costa Rica, Jamaika, Haiti ja Panama). Yhdysvallat valittiin turnauksen isännäksi toukokuussa 2014 ja toive olisi, että jatkossa ei enää pelattaisi erillisiä turnauksia Pohjois- ja Etelä-Amerikan kanssa, vaan jatkossa turnaus olisi entistä kovatasoisempi, joka palvelisi amerikkalaista jalkapalloa entistä paremmin.

Turnausta on järjestetty vuosien varrella lähes miten sattuu. 100-vuotisen historian aikana Copa on pelattu milloin yhden, kahden tai useamman vuoden välein. Ei siis ole mikään ihme, että turnaus on taas pystyssä ja onhan hienolla turnauksella syytä juhlaan. Copa on vuosien varrella tapellut pahoissa talousvaikeuksissa ja halukkaita maita ei ole aina löytynyt järjestämään turnausta. Nyt asiat ovat paremmin, kun mukana on Meksiko ja Yhdysvallat. Nämä kaksi maata tuovat lisää taloudellista vakautta ja pelillisestikin turnauksen taso nousee.

Copa America on tällä hetkellä yksi kovimmista maajoukkueturnauksista maailmassa. Vain MM- ja EM-kisat ovat tasoltaan Amerikan turnausta edellä. Taitoa tästä turnauksesta ei puutu. Vuosien varrella olemme nähneet uskomattomia kikkoja ja ennen kaikkea hienoja maaleja. Tuomari listaa Copa America -turnauksen hienoimmat maalit. Jos olet Tuomarin kanssa eri mieltä, ilmoita toki kommenttisi viestiketjuun.

3. Lorgio Alvarez Bolivia vs Peru 2004

2. Lionel Messi Argentiina vs Meksiko 2007

1. Ronaldinho Brasilia vs Venezuela 1999

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Sormi peppuun - perustemppu futiskentillä!  1

KYSYMYS: Chilen Gonzalo Jara tunki sormen Uruguayn Cavanin takapuoleen. Eikö tämä ole törkein temppu mitä kentällä voi tehdä?

VASTAUS: Alhaisinta todellakin, mutta sormijutun voi tehdä vielä törkeämminkin. Nimittäin jos joukkueen nimi on Perspolis, täytyy “temppu” tehdä tuplasti.

Uruguayn peleissä sattuu ja tapahtuu. Välillä purraan vastustajia ja toisinaan sormiraiskataan, suoraan tuomarin edessä ja tietenkin väärä mies lentää pihalle. Copa America -turnauksen puolivälierämatsissa Chile otti 1-0-voiton Uruguaysta ja paineli jatkoon, aina mestaruuteen asti, mutta pudotuspelien ensimmäisen kierroksen puhutuin tilanne oli se, missä Cavani sai sormen ahteriin ja kaupanpäällisiksi punaisen kortin Jaran filmatessa.

Puolustaja Jara sai sormeilustaan kolmen ottelun pelikiellon, mikä tarkoitti lentämistä ulos Etelä-Amerikan mestaruusturnauksesta. Bonarina pakille langetettiin 7500 dollarin sakot. Ei Jaran sormeilu ollut ensimmäinen kerta. Vuosien varrella pakin sormen kohteeksi ovat joutuneet myös Argentiinan Higuain ja Uruguayn syömähammas Luis Suarez.

Pelikieltojen ja rahasakkojen lisäksi Jaran saksalaisseura Mainz ei hyväksynyt miehen sormeilua Copassa. Bundesliga-seuran urheilupomoa Christian Heideliä iljetti sekä teko että tapa, jolla Jara kalasti punaisen kortin häntä tönineelle Cavanille. Bild-lehdelle antamassa haastattelussa Heidel sanoo kaikkein eniten inhoavansa tilanteessa filmaamista.

On sitä vuosien varrella sormeiltu ennenkin ja kalliiksi on tilanne tullut molemmille osapuolille, vaikka olisit vain ottava osapuoli. Iranin liigan yksi suurimmista seuroista FC Perspolis on koko kansan joukkue, jonka otteluita voi seurata hulppealla kotistadionilla, johon mahtuu huimat yli 95 000 ihmistä ja jos Perspolisin peli näytetään vielä suorana televisiossa ovat katsojaluvut huimia. Iranissa ei ihan kaikkea katsota hyvällä, livekuvaa kun ei voi leikata pois. Perspolisin pojilla tuntuu olevan outo tapa juhlistaa maalia. Ensimmäisen maalin aikaan sormeilija pääseen yllättämään oman pelaajan, joka oikein jännittää lihaksensa sormen upotessa sinne, ja toisen maalin aikaan kaveri sormeilee maassa makaavaa maalintekijää. Mitä helvettiä jätkät?

Iranilaisseura antoi sekä sormen tunkijoille, että fingerin vastaanottaneille osapuolille potkut. Reilu peli?

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar