Lomauupumus

  • late_k

Pätkissä kesäloma on aina liian lyhyt ja putkeen aina liian pitkä. Etenkin jos sää on sitä samaa epävakaista mättöä, mistä on saanut nauttia jo kolmatta vuotta putkeen. Kun ei voi taata, että paistaa, on sääkartta paras ystävä, eikä sekään kerro mitään paikallisten sateiden tarkasta paikasta. Ja kun voi olla varma, että ei sada, on aina jotain sellaista tekeillä, ettei säästä pääse nauttimaan.

Sateisten arkipäivien sattuessa sitä jopa yrittää elää aurinkoista lauantaita kuin tavallista arkipäivää, mutta se ei ole sama asia. Tieto lauantaista saa ajattelemaan, että pitäisi elää jotenkin toisin, vaikka normaaleissa olosuhteissa toisin elo tarkoittaisi vain toista reittiä, mitä pitkin kävellä.

Kesän kunniaksi televisiosta tulee kesäuusintoja, jotka kaikki uusittiin vähintään kaksi kertaa jo ennen kesää viikonloppuisin ja öisin. Sen sijaan yleisurheilu ei tunnu viimekesän uusinnalta. Mieskeihäänheittäjien suoritukset ovat vajonneet samalle perussurkealle tasolle naisten kanssa. Neziri kolaroi aitaan ja kaatui, mutta ei päässyt maaliin uuden maailmanennätyksen kanssa, vaan joutui keskeyttämään juoksun lisäksi koko kauden. Pitkästä aikaa kolmesataakilomeriä tunnissa liikkuvat formulakuskit voivat kauden lopussa olla parempia kuin yleisurheilijat. Koko vuoden suurin urheilusaavutus on Iivo Niskasen kultamitali lajista, josta kaiken toivon piti olla jo mennyt eli hiihdosta. Eikä edes kärähtänyt, vaikka kisat olivat Lahdessa. Huuhkajista puhuminen voisi olla paikallaan, jos vertaa Leijonien viimekeväiseen tai siihen nuorten talviseen, mutta antaa olla.

Ja kun siihen lisätään vielä lomaflunssa ja viisauden hampaan poisto, niin mikä olisi parempaa ajanvietettä kuin National Geographicin luontodokumentit eläinkunnan hurjimmista, oudoimmista ja vaarallisimmista saalistajista. Heidän ei tarvitse kärsiä sateesta kuin kerran vuodessa ja he odottavat sitä niin kuin me odotamme helteitä ja molemmat joutuvat vuosi vuodelta pettymään, kun eivät ne millään tahdo tulla. Ero on siinä, että kun sateet viimein tulevat, ne myös satavat.

Se on leijonan osa Afrikassa, Suomessa kuva on vain vaakunassa ja kahden euron kolikon kääntöpuolella. Se varmaan tarkoittaa sitä, että jokainen suomalainen on puoliksi leijona aivan kuin Ultra Bra asiaa vertasi kappaleessa Savanni nukahtaa. ”rakastan sitä hetkeä, jolloin kaksi leijonaa makaa sängyssä raukeina”.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:28

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus