Varjoteatteri

  • late_k

Kohta se alkaa, terassikausi. Terasseilla on tupakointi usein sallittu, joten en henkilökohtaisesti viihdy siellä. Eräs toinen asia sen sijaan on nykyään kiellettyä, nimittäin aurinkovarjot joissa esiintyy alkoholimainontaa. Lailla halutaan rajoittaa ihmisten alkoholinkäyttöä, ettei kukaan viaton ohikulkija tekisi mainonnan perusteella päätöstä nauttia lasillista mainostuettua, kerran hän ei ollut menossa mihinkään. Ihan kuin varjon alla istuva asiakas ei voisi johtaa samaan lopputulokseen kuin mainosvarjo. Lisäksi on käyty keskustelua ravintoloiden aukioloaikojen rajaamisesta sekä vähittäiskauppamyynnin rajoituksista niin kellonaikojen kuin myyntipaikkojen osalta.
Ja kaikki vain siksi, että jotkut kuvittelevat meidän suomalaisten juovan liikaa. Kyse ei ole liikakäytöstä, vaan väärinkäytöstä. Humalahakuinen juominen on teinien juttu, eikä alle 18vuotiailla ole lain mukaan oikeuksia nauttia lainkaan alkoholia. Mutta sellaista tapahtuu päivittäin, eikä asialle ole mitään tehtävissä. Aivan sama mitä mieltä on.
Jokainen on itse vastuussa omasta juomisestaan kohtuuden rajoissa janon sammuttamiseksi. Kaksi rankan työviikon jälkeen on sopivasti arkisena viikonloppuna. Hyvässä seurassa voi mennä enemmänkin, mutta on tunnettava rajansa. Paljonko pystyy juomaan ja välttyä aamuiselta päänsäryltä. Ei kovin montaa.
Toisinaan on kuitenkin lupa irrotella oikein kunnolla, kunhan muistaa muutaman asian. Niin kauan kun kykenee kontrolloimaan käyttäytymistään, on kohtuus vielä kaikessa. Suusta voi päästä sammakoita, jotka voivat aamulla kaduttaa, mutta ne ovat puhuttavissa halki. Sen sijaan mustaa silmää ei puhumalla paikata. Jos alkoholin käyttö aiheuttaa toistuvasti välivaltaista käytöstä, on syytä tyytyä yhteen, ellei sekin ole liikaa. Ei kukaan päätä lapsena lyövänsä toista ihmistä humalapäissään, mutta joskus niin vain tapahtuu. Kukaan ei voi tietää etukäteen, millaiseksi humala luonteen muovaa. Hiljaisista voi tulla puheliaita, rauhallista levottomia tai päinvastoin. Kaikki on kiinni alitajunnasta, josta myös kaikki näkemämme unet ovat peräisin. Ei kukaan voi päättää omista unistaan, millaisia näkee ja muistaako mitään aamulla.
Toisille juomisesta voi tulla tapa. Totutaan säännölliseen runsaaseen juomiseen ja vähitellen juominen alkaa hallita ihmistä, eikä ihminen juomista. Siitä on riippuvuuteen erittäin lyhyt matka, minkä seurauksena myös käyttäytymisen kontrolli voi kadota kokonaan. Riehutaan ilman rajoja, kunnes väsymys vie voiton, eikä päästä enää jaloilleen. Poliisi tulee ja vie putkaan selviämään.
Toiset taas juovat usein säännöllisesti, mutta eivät koskaan käyttäydy väkivaltaisesti tai koe juomista ongelmalliseksi. Päättävät jossakin kohtaa, että tältä illalta tämä oli tässä ja päätös pitää. Kotiin päästään omin jaloin, tai taksissa saadaan sanottua oikea osoite ymmärrettävästi ääneen.
Mikä sitten on liikaa yhtä iltaa kohden? Kun elimistön luontainen imeyttämiskyky ylittää fyysiset rajansa ja osa tulee oksennuksena pois. Mitä useammin näin tapahtuu, sitä enemmän on syytä huolestua riippumatta, millä tavalla käyttäytyy. On syytä päättää jo ennen ensimmäistä, monesko tulee olemaan viimeinen. Jos juo sekaisin useita eri vahvuuksia ja makeuksia, voi raja tulla vastaan yllättävän vähästä. Mutta vahinkoja sattuu, muistaapahan ensikerralla asettaa rajat itselleen paremmin. Ainoa paikka, jossa rajojen ylittämistä voidaan katsoa sormien läpi, ovat firman pikkujoulut, mutta ei mielellään sielläkään.
Ongelmia siis on, mutta yksikään niistä ei ratkea jatkuvilla kielloilla ja rajoituksilla. Se nähtiin kieltolain aikana, pontikkapannut kävivät kuumina ja käyvät vieläkin, vaikka lain kumoamisesta on kulunut jo 82vuotta. Suurin osa suomalaisista osaa hallita juomistaan, vaikka eivät itse sitä välttämättä tiedosta. Alkoholistit ovat vähemmistöryhmä, mutta jonkun mielestä niitä on vain liikaa. Jälleen kerran vähemmistöjen ongelmiin halutaan puuttua niin rajusti, että me enemmistöt olemme kuin metsä. Kukaan ei huomaa, kun edessä on niin kamalasti puita.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus