Blogi

.
.
.

Tuuli kuiskii korviini
tuhmia sanoja.
Puhuu paheista
ja käyttää kiimaista kieltä.

Tukehduttaa viimeisen
puhtaan ajatuksen
ja panee vasten seinää.

Vahvuus on sitä,
että antaa itselleen luvan
ja rohkeus on sitä,
että ei pelkää omia tunteitaan.
Se, että samalla ottaa toisesta tukea,
on viisautta ja luottamusta.

En pelkää kiivetä kaiteelle -
tiedän, että seisot siinä vieressä.
En pelkää myöskään nöyrtyä -
tiedän, ettet halua vahingoittaa,
vaan kunnioittaa ja antaa.

Enkä pelkää nousta sinua vastaan,
jos tarpeen on.
Tiedän, että kuuntelet ja arvostat.

En lähde vieraalle maalle soitellen sotaan,
vaan kuljen uteliaana löytämään uutta,
antamaan ja saamaan.
Määränpäätä tärkeämpää on matka
ja mielelläni taivallan hetken kanssasi.

Joskus täällä bittivirrassa törmää virtuaali-ihmiseen, joka jostain syystä vaikuttaa kaikinpuolin täydelliseltä - omaan palapeliin sopivalta: ei parisuhdetta, ei pieniä tenavia tarraamassa lahkeeseen, työ sopivasti joustava, profiili oikein helposti katseltava, älykäs keskustelija, kutkuttavalla tavalla kieroutuneella huumorintajulla varustettu, riittävän itsevarma, sosiaalisesti taitava, liikkuva ja itsestään huolehtiva..

Netissä vaihdetaan ajatus ja toinenkin. Ja puhelinnumerot. Keskustelu sujuu vaivattomasti ja puhelut venyvät tuntien mittaisiksi - on niin vaikea lopettaa, kun haluaisi jakaa vielä vähän enemmän. Oppia tuntemaan. Tekstiviestejä, kuvia. Kauniita ajatuksia ja sanoja molemmin puolin.

Tapaaminen nousee esille ehkä jo ensimmäisen, viimeistäään toisen tai kolmannen puhelinkeskustelun aikana. Mitä enemmän etäisyyttä on, sitä enemmän tapaaminen vaatii: työssäkäyvien aikuisten aikataulujen yhteensovittaminen, matkustamiseen liittyvät seikat, mahdollinen majoittuminen.. Käytännön järjestelyistä sopiminen ja itse tapaamisen suunnitteleminen on kivaa. Missä nähdään (tuutsä vai tuunksmä vai mennäänks)? Millä tapaa (pikaiset kahvit vai pari yötä hotellissa)? Mitä tehdään (juodaan terassisidukat ja jutellaan / pakataan piknik-kori ja mennään kalliolle paistattelemaan päivää / fillaroidaan iho ilosta hikiseksi..)?
Yhteisen sävelen löytyminen ensitapaamista suunnitellessa tuntuu mukavalta, turvalliselta. Silti on kiva, että jotain jää salaisuuden verhon taa piiloon ("Kerman kanssa vai ilman?" "Täh?" "Siis se KAHVI!" *naurua*).

Odottaminen on ihanaa. Valmistautuminen kaikkine taikoineen; sääret sileiksi, iho pehmeäksi, ripsiin kestoväri, kampaus kuntoon, vaatteet.. Vaikka nelikymppisenä haluaa rentoutua ja olla ihan vaan se oma itsensä, on ensitapaaminen aina ainutkertainen tilaisuus. Kuin työhaastattelu. Vaikka soitettujen ja vastaaontettujen puheluiden laskurit olisivat pyörähtäneet jo pariin kertaan ympäri ja kuvia lähetelty puolin ja toisin, on live aina live. Jännittää ihan helvetisti. Viimeiset minuutit ennen ensimmäistä katsekontaktia ovat raastavat ja vielä 17. kerran tarkistat ettei hampaiden välissä ole pinaattia (vaikka olet syönyt sitä viimeksi ala-asteella) tai että valkoinen t-paita on säilynyt tahrattomana (olisi pitänyt valita jotain tummaa ja huoletonta!).

Sitten avaat silmäsi ja siinä se ihminen on. Totuuden hetki (jälleen yhdet elämäsi tärkeimmät sekunnit). Katse (salamannopea analyysi, jonka aikana ruksaat alitajuntasi laatimasta listasta täsmäävät kohdat ja lasket pisteet) ja kosketus (halaanko vai suukotanko - entä jos teen jotain väärin?).

Odottaminen voi olla myös piinaa. Mitä pitempään joutuu odottamaan, sitä helpommin eteen tulee myös epäröinnin hetkiä. Entä jos en kelpaakaan? Jos toisella on ihan väärä kuva minusta? Entä jos se toinen onkin jotain ihan muuta kuin mitä itse olen kuvitellut? Entä jos ihastun (saati rakastun - niinkin voi kuulemma käydä) ja sitten jälleen kerran poltan sormeni (tsot-tsot.. tulella ei saa leikkiä)? Entä jos. Entä jos lopettaisin epäröinnin ja odottaisin tapaamista yhtä riemumielin kuin 35 v. sitten Joulupukkia. Miestä, joka ei koskaan pettänyt; tuli aina ajallaan ja palkitsi odottamisen avokätisesti. Sylissä sai istua just niin kauan kuin halusi ja korvaan kuiskata asioita, joita ei muille kerrottu.

Virtuaalimaailmassa me ollaan just täydelliset ja jos me tapaamisenkin jälkeen tunnetaan samoin ja yhdessä niin sovitaan, me voidaan olla sitä myös IRL. Mutta niin käy vain kerran.

Älä pyydä minulta tekoja,
joista kasvaa himo ja jotka hukuttavat nautintoon.
Älä saata minua kiusaukseen,
jonka äärellä vulvani vuolaana tulvii.

Älä.

Ellet ole varma että sinun on valta.
Että jaksat pidellä ja saada minut kulkemaan
reunaa pitkin huomennakin, kun Venus kiipeää
auringon painuessa yön syliin.

Älä sano sanoja, joita et tarkoita.

CMe

Kävin äsken kotona. Siis vanhempien luona (jotenkin se vaan on aina koti ja kaikki eivät ymmärrä kun "menen viikonloppuna käymään kotona").

Hyvä että sisälle pääsin, kun äiti tuli jo paikallislehden kanssa vastaan. "Nyt on tosi kyseessä." Äiti intoili. "Tähän sun on nyt vastattava!" Vähän ihmeissäni otin lehden selvästi nauruaan pidättelevän äidin kädestä ja silmäilin avaoinna olevalta aukeamalta pikkuilmoituksia: Koti- ja siivouspalvelu etsii harjoittelijaa.. Kirvesmiehiä vapautumassa.. (missähän niitä on pidetty? maakellarissa talvehtimassa). Sitten bongasin sen.

Repesin ja niin teki äitikin. Yritin ehkä sanoa jotain, mutta vartin kestäneen hysterian jälkeen ei ollut enää mitään sanottavaa. Omaan asujaimistooni päästyäni kysyin Enirolta onko ko. numeroon yhdistettävissä henkilön tietoja, mutta (kuten arvelinkin) ei ollut.

Ihan varmuuden vuoksi jo ennakkoon (mistä sen tietää kuinka pikainen lähtö tulee?) ajattelin tiedottaa, että jos sattuu käymään flaksi, eikä minusta kuulu mitään, voitte tekin kokeilla soittaa tai tekstata ilmoituksessa olevaan numeroon. Kysykää Kätsmiitä. Vai pitäisikö ainakin aluksi esiintyä salanimellä? Voisin olla vaikka Alice, se kuulostaa jotenkin.. kivalta.

Eilen illalla minua lähestyi Cityn keskustelujen kautta tuttu mieshenkilö pikaviestin muodossa. Käymämme keskustelu lyhentämättömänä (lupaan ja vakuutan kunnian ja omantuntoni kautta, että minä kerron melkein kaiken totuuden tässä asiassa siitä mitään salaamatta tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta) alla:

Mr X: "Mikä on se vieras esine asujaimistossasi?
Voi prkleen prkl kun jäi vaivaamaan! mikä mikä MIKÄ?!?!? :p"

Kätsmii: "No, no! Eipäs mennä asioiden edelle.
Ehkä se jonain päivänä paljastuu :)"

Mr X: "Hei! Täytyyhän sun kertoo! Ilkimys! :D"

Kätsmii: "tik-tak.. Kaikki aikanaan. Tuolla uteliaisuudella
luet dekkarin viimeisen kappaleen ekana =)? Arvauksia saa toki
esittää :P"

Mr X: "En lue. Tiiätkö, mä olen yleensä se, joka pitää
jännityksessä. Siksi tämä onkin niin ärsyttävää :D ..mua tosi
harvoin jää vaivaamaan tämäntyyppiset asiat. Piste sulle =)
Mä muuten yritin googleenkin laittaa "avainsanoja" sun jutusta :DD"

Kätsmii: "Älä nyt yöunia sen kanssa menetä..
Kyllä se jonain päivänä sitten selviää!"

Mr X: "En mä menetäkään, mut ei ole niin sanottua että
satun huomata vastauksen. Hei, nyt mä keksin. Kerro mulle, mittaa mun
luotettavuus? *hitto, nero on synonyymini* :p"

Kätsmii: "En kerro! =D"

Mr X: "*Ärr* *Murrr* DAMN!! Se olis ollut niin loistava diili.
Sun leikki ei olisi mennyt piloille ja sinä olisit vaikuttanut silmissäni
ihanalta, mukavalta, nätiltä, viksulta, tosi niinku älyhotilta
peipeltä... mut ei sit.. *viheltelee* ... *yläviistoon* :D"

Kätsmii: "Taidan lainata käymämme pv-keskustelun seuraavaan
blogiini. Anonyyminä tietenkin ;)"

Mr X: "häh..mikä on pv-keskustelu? Älä sano että
pillunvonkauskeskustelu? ..älä PLIIS sano!! :D ...niin muuten...
irtooks tolla mitään? ..siis JOS se olis ollut sellainen.. :p"

Kätsmii: "Ha =D! PV=pikaviesti. Ellen olisi ihan helvetin
ihastunut, voisin jopa harkita - ainakin hetkellisesti ;).."

Mr X: "Voi prkl :DD *nolotus* *hävetys* Miksi mulle tuli
pillun vonkaaminen mieleen ennen pikaviestiä..voi miksi!?!? :DD
...jos sä et olisi hemmetin ihastunut *@!&€%!* niin mun seuraava
kysymys oliskin toki saattanut olla: Jos sä olisit antamassa,
niin miten pitäisi käyttäytyä ollakseen saamassa..tjsp. :D
...mut nyt toi unohdetaan, kun mä kunnioitan jotain juttuja
...oikeasti! =)"

Kätsmii: "Varmaan aika samalla tavalla, kuin nyt käyttäydyt?
Ei sitä voi tietää etukäteen - riippuu niin paljon persoonasta.
(Välikysymys: harkitsen oikeasti sitä bloggausta, tää on niin
hauska keskustelu - enkä tarkoita sillä nololla tavalla hauska,
vaan kiva. ... saanko?)."

Mr X: "En mä oikeastaan tiedä miten vongataan! :D
..jos jollekin kirjoitankin/puhun levottomia ihan alkuvaiheessa,
niin en oikeasti tarkoita sitä. Minusta se on vain "jännä puheenaihe".
Tarkoitus tulee sitten myöhemmin jos on tullakseen. =) ..tuohon
välikysymykseesi: Mä luulen että sä tiedät mitä täydet oikeudet tähän
keskusteluun maksaa? ;DD"

Kätsmii: "Hmm.. Vastauksen alkuperäiseen kysymykseen,
oletan? ..Ellet sitten ollut liikkeellä PV-tarkoituksella ;)"

Mr X: "Mä olen liian kunnollinen valitakseni jälkimmäisen.
Myös liian viksu kysyäksenikään sitä (turhaa tässä tilanteessa).
Tyydyn siis alkuperäiseen kysymykseeni, mitä on asujaimistossasi?"

Kätsmii: "*noitarumpujen pärinää.. kunnes taikaluut
asettuvat kuun ja tähtien mukaan oikeisiin asemiin* Odottamasi
vastaus on: xxxxxx 28xxx xxxxx-xxxxxx xx :)"

Mr X: "Tietenkin!! äh, miksen mä nyt tuota tajunnut...
tai muistaakseni se kyllä kävi mielessä, mutta hylkäsin sen
jostain syystä. Täytyypä palata katsomaan, miksi. =)"

Kätsmii: "Täytyy sanoa, että kyseisen merkinnän
kirjoittaminenkin oli aika hikistä puuhaa - ja naurulihakset olivat
pariin kertaan krampissa :D"

Mr X: "Sait oikeudet. Mutta egoa kyllä hivelee kun sain
puristeltua sinusta tuon tiedon. ;) ..näinhän tässä tosiaan käytiin...
taas :p ..tällaista se juuri on, on pakko antaa jos haluu saada
=) ..kaupankäyntiä, tarvitsee olla jotain "myytävää". Jos ei ole niin
sitä tarvitsee järjestää...vaikka sitten vahingossa! :DD ...mä uskon
että sulla oli hauskaa. Onnistuit kyllä hyvin. Yleensä noi kuulostaa
vähän "teennäiseltä", mut toi ei. Tuo oli jopa parempi kuin
rullistelustoorisi. =) "

Kätsmii: "Kiitos. Mukavaa, että joku viitsii lukea.
Vaikka bloggaan muka "omaksi ilokseni", niin kyllähän se suurin ilo
tulee kommenteista. Olen siinä mielessä huono ihminen, että luen aika
montaa blogia, mut itse en "löydä" kovinkaan usein mitään kommentoitavaa."

Mr X: "Juuri noin..mä en varsinaisesti seuraa blogeja.
Katson otsikot ja luen jos vaikutti hyvältä. Muutaman kirjoittajan
blogit luen aina huomatessani (mm. sinun). Mä taas kommentoin
usein "tikusta asiaa"-tyylillä. Vähän huono tapa kun joskus ajaudun
keskusteluihin, joilla ei ole mitään antia. En mä siis väheksy ketään
kirjoittajia, mutta musta on vähän tylsää jos asiat sanotaan
yksinkertaisesti ja suoraan. (joskus toki toimii, mut harvemmin) Mä olen
monimutkainen ihminen, siit sekin kait johtuu. :D"

Tänään

Kätsmii: "Monimutkainen vai paremminkin monisäikeinen?
Enivei.. Katsotaan mitä saan keiteltyä kasaan eilisillasta (luuri
kasvoi korvaan kiinni - anteeksi tyly lopetus) :D"

Kiitos keskustelukumppanille julkaisuluvasta ja nauruhermoja kutkuttelevista hetkistä. Mainittakoon lopuksi, että muiden on ihan turha yrittää samaa :).

Hento taimi työntää päänsä läpi lämpimän mustan mullan
ja avaa sirkkalehdet auringonvaloon.
Venyttää varttansa ja kurottaa kohti korkeuksia -
kiertyy puneelle seuratessaan auringon hymyä ja
ottaessaan vastaan ravitsevan kevätsateen.

Niin herään talven horroksesta minäkin.
Silmiäni siristäen säteittesi kirkkaassa kehrässä.
Avaan mieleni ja ojennan itseni kohti,
vaikka ihoni kuumottaa, poskiani polttaa ja
tunnen miten pingotun äärimmilleen halusta aistia olevani elossa -
nupulla.

Kirjoitin joskus keskusteluissa, että en millään malta olla kurkkaamatta joululahjojani jos niihin satun jossain komeron kätköissä törmäämään. Lapsena jopa metsästin niitä (voi sitä löytämisen riemua!) ja aiheutin vanhemmilleni suunnatonta päänvaivaa kekseliäisyydelläni kun joutuivat käyttämään rutinoituneen virkaihmisen mielikuvituksen rippeitä miettiessään uusia piilopaikkoja.

Eilen hain postista minulle osoitetun lähetyksen, jota kuljetin mukanani yli kuusi tuntia sitä avaamatta. Ensimmäisen puolituntisen tuojotin sitä kahvilan pöydässä ja sormenpäitä poltellen (ei se espresso ihan niin kuumaa ollut) mietin että mitä sen kanssa teen. Päätin kerrankin malttaa mieleni ja odottaa.

Koko illan paketti oli "tiellä". Tuuppasi itsensä näköpiiriin ja yritti häiriköidä kaikin mahdollisin keinoin. Ainakin seitsemän kertaa olin ihan vähällä teurastaa pahvilaatikon, mutta kestin piinan.. Vaikka täytynee tunnustaa, että punnitsin laatikkoa kädessäni, ravistin, kuuntelin.. taisin jopa nuuhkia sitä saadakseni edes aavistuksen sisällöstä.

Kello oli yli 23, kun olosuhteet muuttuivat suotuisiksi laatikon sulkevan teipin leikkaamista varten. Ihan hiljaiseksi en kannen avattuani mennyt, mutta pari sivuttua asiaa sai uuden merkityksen.

Kuittaan oman tulkintani mukaan neliosaisen tehtävän vastaanotetuksi ja paneudun siihen intohimoisesti ja sen vaatimalla arvokkuudella. Osatehtävä A on pienen kertauksen jälkeen aika hyvin hanskassa - vai pitäisikö puhua sukista? B-vaiheen aikatauluun en itse voi kovinkaan paljon vaikuttaa, mutta tiedän jo miten haluan sen toteuttaa.. Tehtävän C-osa on vaikea, mutta uskon selviytyväni myös tästä osiosta kunnialla. Viimeinen, eli osa D - ehkä kaikkein haasteellisin ja silti ajatuksena miellyttävin.

Matka jatkuu.

Tohveliolio kirjoitteli Cityn Suhteet -palstalla Sinkkuelämää ala Tohvis otsikon alla fiiliksistään kuukauden sinkkuilun jälkeen ja pohti mahtaako keväällä olla osuutta asiaan. Aloitus ei sinänsä koskettanut, mutta RAM13 nosti kommentissaan esille asian, joka pisti todella miettimään..

[LAINAUS RAM13]
Sun pitää antaa itsellesi tarpeeksi aikaa, jotta voit prosessoida tapahtuneet asiat ja siirtyä seuraaviin. Se monesti kestää kolmasosan päättyyneen suhteen pituudesta..
[/LAINAUS]

Kolmasosan - siis 33% (olen enemmän prosentti-ihminen xD). Edellinen parisuhteeni (P) kesti 118,5 kk. Sinkkuilua (S) on nyt takana 26,2 kk, joten vielä pitää odotella (T) *hmm..*
T=(P*0,33)-S -> T=(118,5*0,33)-26,2 -> T=12,9

Kolmetoista kuukautta. Sehän on ..aika kauan! Sanokaa nyt joku, että laskin väärin ja että on korkea aika pistää toimeksi.

Ajattelin vetää vapun Ketomexin voimalla (flunssa meni hartioihin), mutta ystävä pyrähti kyläilemään, toi mukanaan 400 g suklaata (ihan kaikkea ei tuhottu) ja KWV 2004 shirazin..

Eikä tässä vielä kaikki! Nuhanenää takapihalla ulkoiluttaessa tapasin toisenkin miellyttävän yllätyksen, jonka kutsuimme pitoihin =). Piti ihan soittaa tutulle biologianopettajalle ja kehuskella vappuvieraalla. Jostain syystä vastaanotto langattoman yhteyden toisessa päässä oli hieman nuiva?

Biologianopettaja sanoi, että siilelle EI saa antaa maitoa (kuin en tietäisi!) ja että kissanruokaa (mistä minulla sitä olisi?) ja/tai raakaa lihaa ja kalaa saa antaa. Ja että siilestä voi saada kirppuja..

Kuvassa oleva kotimainen lyhytkorvainen kiroilematon (KLK) käyttäytyi muuten oikein mallikkaasti, mutta sai toisen vieraani lähes hysterian partaalle. Onneksi kamerakäsi pysyi edes pienen hetken vakaana (ja KLK rauhassa), jotta saimme ikuistettua vappuvieraamme.

Loppuleikkinä esitimme katkelman näytelmästä Kaupunkisiilien vapautusrintama ja päästimme Waltsun (ihan varmoja ei sukupuolesta oltu, mutta yhteisesti sovittiin, että kyseessä on miespuolinen siili) pihalle. Waltsu oivalsi oitis tilaisuutensa tulleen ja jatkoi keväistä soidinretkeään. Ehkä tapaamme vielä.

Ai niin. Hauskaa Wappua!