112

Mun tissit on mustelmilla. Reidessä kauhea haava. Kamala olo. Tuntuu että mä oon nukkunut rekkalesbon alla. Mun korviin on tunkeutunut hiiriä jotka nakertaa mun aivoja vittuun. Mun mahassa on myrkkyä joka saa mut voimaan pahoin, ja mun suuhun on varmasti kuollut jotain, jotain ällöttävää ja limaista.

Mä olin ihan veressä. Tietenkään kukaan ei auttanut sitä. -Joku mies hakattiin puolikuoliaaksi torilla, kaikki ihmiset vaan katto kun se vuosi verta ja tärisi maassa. Mua vitutti. Ihmisiä (rumiakin [eikä se edes ollut ruma]) kuuluu auttaa.

Lähetin Theresen hakemaan kioskilta paperia, pullovettä ja teippiä. Laukussa mulla oli 85-prosenttista alko-geeliä. Sitä voi hätätapauksissa käyttää haavojen puhdistukseen. Samalla kun tuin sen miehen päätä, soitin ambulanssin. Niillä meni ikuisuus. Sitten tuli poliisit. Mun piti tietenkin selostaa mitä siellä oli tapahtunut. Mua vitutti aika paljon lisää siinä vaiheessa. Väsy, laskuhumala ja verta jokapaikassa. Tarttis kantaa kumihanskoja laukussa kokoajan. Aina tapahtuu kun mä meen ulkoilemaan.

Alkuillasta joku mies päätti tunkea mut yhteen pimeään nurkkaan baarissa, suudella mua ja sitten vaan hävitä. Mä en edes tiedä minkä näköinen se oli. Ole ihan satavarma josko tyyppi edes oli mies. Ehtinyt mitään sanomaan tai tekemään kun se oli jo hävinnyt. Mä seisoin siellä pimeässä monttu auki ja ihmettelin. Myöhemmin joku kuiskaili mun korvaan ja nipisti mun persusta kauheassa väentungoksessa. Oletan että se oli sama tyyppi. Sillonkaan ehtinyt sitä näkemään. Saatanan mysteeri-mies.

Kotimatkalla se soitti. Se joka saa mut ihmeelliseksi, mun pikkuhousut häviämään, ja puree mun niskaa. Se oli myös ulkoilemassa.
Mä en ymmärtänyt mistään mitään. Se puhu melkeen kolme tuntia, ja mä olin ihan pyörryksissä. Se sano että se välittää musta melkein liikaa, se haluaa olla mun kanssa, ja että se on ihan sekaisin. Sen tunteet heiluu vuoristorataa, ja se on ihan roskana. Mä en tiennyt mitä vastata. Mä oon sanonut että olen hyvinkin ihastunut siihen, haluan tapailla ja pitää hauskaa yhdessä, mutten todellakaan ole valmis mihinkään super-vakavaan.

Avioero meneillään ja oon just alottanu terapian, ite ihan kummallisessa tilanteessa. Mä haluan vaan olla ja yrittää löytää itteni taas. Se ei tunnu ymmärtävän sitä, se haluaa kaiken tai ei mitään. Mä en oo varma. Haluan olla sen kanssa, mutten täysillä, en just nyt. Tosin se on joku, jonka kanssa voisin kuvitella olevani, 100-prosenttisesti, ja en oo varma oonko valmis luopumaan mahdollisuudesta. En tiedä oikein että mitä mun pitäis tehdä. Pihalla ku käpy :/