Blogi

Ei ehkä niin kovin onnistunut ilta. Heräsin vieraasta sängystä, kahden miehen välistä. Paha olo, kamala pääkipu, jano ja suuri vaara oksentaa ihmisten päälle.

Mä suljin silmäni ja aloin kopeloimaan itseäni. Mun oli pakko tarkistaa josko mä makasin sängyssä alasti. Mietin ja mietin että missä mä mahdollisesti olen, ja mitä vittua mä olen tehnyt. Ahdisti ja itketti. Mä en uskaltanut edes kattoa mitä poikia mun vieressä kuorsas.
Takki, rintaliivit, alushousut ja nahkasaappaat. Mitäs vittua? Harvemmin mä lähden ulos pelkissä alusvaatteissa ja takki niskassa. Plussana löysin taskustani ruuvimeisselin. Kyllä. Verkko kiristyi, mysteeristä ja niin kovin kamalaa. Mä makasin puoliks halvaantuneena ja mietin vaan että mitä mä oon mahtanut tehdä, miten mä selostaisin kaiken raksulle. Paniikki. Yritin hengittää mahdollisimman hiljaa, mietin ja mietin, yritin muistaa.

Havahduin hihitykseen. Therese. Se seiso sängyn vieressä. Mä pomppasin ylös, näin rikkipotkitun vessanoven, vasaran, ämpärit, mun tiikerisahan ja dildon. Muistin kaiken. Theresen luokse iltaa istumaan, meidän piti lähteä paariin muttei siitä mitään tullut, sen luokse heilahti kauhea määrä porukkaa, me pelailtiin, tanssittiin ja heiluttiin, juotiin liikaa ja naurettiin.

Mä hiipparoin kotiin yhden maissa. Heräsin puhelinsoittoon kahden maissa. Theresen poikaystävä oli lukinnut itsensä vessaan ja sammunut sinne. Se on ennenkin saatu kiidättää sairaalaan koska se ei kestä alkoholia, muuttuu siniseksi ja kuolee pikkuhiljaa. Therese oli paniikissa, se mietti miten se saa oven auki.. Mä nappasin tiikerisahani, vähän työkaluja ja kipittelin theresen luokse. Kun muistin tämän, ymmärsin vajavaisen vaatevalintani.

Me ruuvattiin, hakattiin ja touhuttiin mutta ei se puupää herännyt. Loppujenlopuksi mä sain potkia puoli ovea roskaksi (jalka on kovin hellä tänään) ja therese sahaili niin että saatiin se perkeleen ovi auki. Mä kannoin idiootin sänkyyn, kiidätin ämpärin sen viereen ja olin kompastua Tessyn veljeen, se oli nukahtanut lattialle, dildon viereen. Kannoin velipojan sänkyyn ja istahdin letittämään sen hiuksia. Juttelin Tessyn kera ja olin sitten jossain vaiheessa nukahtanut, ja onnistunut nukkumaan koko hela yön. Hmh. Niin kovin viatonta.

Hirvittävä herätys silti. Vittu.

Höyme sviit höyme.
Raksun kainalossa, kovin tyytyväisenä. Hempeää, niin kovin hempeää.

Suunnitteilla matka Turkkusse, mukavaa.

Siis taas, ihan pian. Iskee paniikki, niinku aina. Mitä helvettiä mä kiskon päälleni?

Mä heräsin myöhään, auringon lähes liian lämpimään poltteluun. Mukava olo, pitkästä aikaa. Ajattelin kipitellä suihkuun. Luulin että talo on tyhjä, kaikkien muiden piti olla töissä. Niin, ja niinhän ne olikin. Heitin ripakasti pyyhkeet olkani yli, tönäsin oven auki, ja mun edessä seiso kaks miestä, ison teeveen kanssa. Täällä pohjosissa ei laiteta ovia lukkoon. Ne miehet oli tulleet uuden töllökkeen kera pari minuuttia aiemmin, ja ettivät nyt talon asukkaita, ne halus tietää mihin se laitetaan. Siinä mä seisoin, hetken, alasti.
Tuijotin ja punastuin. Vetin oven kiinni, kääräsin pyyhkeen läskieni peitoksi ja avasin oven uudelleen. Ilmotin että olohuoneessa on töllö-pöytä, siihen sopii heittää se. Ohitin miehet ja kiikuin kylppäriin.

Mietin syntyjä syviä, heiluin peilin edessä ja harjasin purukalustoa. Havahduin järkytykseen. Mä en ole ajellut rehotusta varmaan viiteen viikkoon. Kaks viikkoa menee hyvin, vaalea karvotus ja kasvaa hitaasti, mutta viis.. Joo. Perkele. Mä en oo huoltanut jalkojakaan ikuisuuksiin. Sanoin raksulle että se saa ostaa kypärän, otsalampun ja oksaleikkurit jos en tee aluskasvillisuudelle ja jaloilleni jotain ennen torstaita. Niin, no, kumminki. Kamala järkytys niille miekkosille. 177senttinen väsynyt, alaston, lihava ja osittain karvainen blondi ilmestyy hämärästä huoneesta. Kyllä mä olisin varmasti saanut sydänkohtauksen tai edes pienen aivoverenvuodon. Hirvittävää.

Töissä. Yhdeksään asti. Mä oon jo pakannut tavarani. Cant wait to get home.

Sekanen olotila. Väsyttää ja vituttaa. Kaduttaakin jollain tasolla. Mä oon kaks viikkoa toivonut potilaan pikaista kuolemaa, mutta mikäs pahan tappaisi. Pomo kerjäämällä kerjäs mut jäämään torstaihin asti, ja niin mie nyt sitten teen.

Torstai-aamuna suuntaan nokkani kohti Kirkenesiä, sitten Oslon taxfreen kautta kotiin. Thank god.

Neljä yövuoroa jäljellä. Ajatuksena nukahtaa mun lempi-elokuvan pariin <3

http://www.tube8.com/lesbian/spin-the-bottle/43209/

Kamala läheisyyden-kaipuu-kihnaus-halu. Vittu sentään.

Mä irtisanouduin tästä helvetistä eilen. Sain raivarin, sekosin, ja lopetin. Kotiudun todennäköisesti maanantaina <3

Meille tuli uusi työläinen eilen. Ensimmäinen asia mitä se ihminen alkoi tekemään oli siivoilu. Se imuroi, se luuttaili, se pyyhki pölyjä, etsi tiskiä, pesi vessan, tamppaili matot ja valitti koko saatanan ajan. Me asutaan aika kivassa talossa. Viisi makuuhuonetta, keittiö, pari kylppäriä, olohuone, ruokailuhuone, takkahuone ja biljardihuone. Me ollaan siivottu sitä mukaan mitä tarttee. Jos roskis on täynnä, joku ottaa sen mukaansa ja heittää, tossa työmatkalla. Jokainen on tiskannut sillon kun on jaksanut/ehtinyt. Ei meillä ole ollut mitään ihme sääntöjä ja siivouspäiviä, aikuisia me kaikki ollaan, eikä yksikään meistä vielä toistaiseksi ole sokea.

Se idiootti kirjotteli listoja ja lappuja jokapaikkaan. Keittiöön tiski-lapun, sääntöjä miten tulee käyttäytyä, millon pitää siivota. Siivouspäivä on kuulemma kolme kertaa viikossa, ja sillon täytyy, imuroida, moppailla, pyyhkiä pölyt, viedä roskat, tiskata, ja tuulettaa. Kaikki pitää tehdä mahdollisimman hiljaa koska joku meistä nukkuu aina päivisin, joku on aina ollut yötuurissa. Kuka helvetti siivoaa kolme kertaa viikossa? Ei me kuljeta kengät jalassa sisällä, ei me syödä lattialta, eikä me heitetä roskia ihan minne vaan? Kolme vitun kertaa viikossa???

Se kirjotti laput vessojen oviin; ”siivous, joka päivä”. Eh. Jaha. Mä en kotonakaan siivoa vessaa joka päivä, enkä mä täälläkään kuse lattioille. Jos hiuksia irtoilee suihkussa, noukin ne ylös ja heitän roskiin. Omat tavarani olen sijoittanut siististi hyllyille ja pidän ne myös siellä. En jätä käytettyjä tampakkeita lattioille, enkä niistä verhoihin.

Herääkin kysymys, mikä vittu sitä ihmistä vaivaa? Se tekee töitä sairaiden ihmisten parissa. Meidän potilas ei ole käynyt suihkussa seitsämään viikkoon. Se pestään joka aamu, mutta suihkuun se ei suostu menemään. Miten tämä naaatsi pystyy siitä roskiksesta huolta pitämään? Se oli raahannut paketillisen hanskoja tänne ”kotiin”, ja se kuljeskelee kokoajan ympäriinsä ja siivoaa, se laittaa ruokaa hanskat kädessä, tiskaa hanskat kädessä, sytyttelee tulta takkaan, hanskojen kera, jopa hampaitaan hinkuttaessa se idiootti käyttää hanskoja.
Se on 31, ja epätoivoinen, niin se sanoi itse. Mä epäilen että se tarvitsee kyrpää. Mahdollisimman pian.

Tekniikan maailma on kovin ihmeellinen. Mä en ole koskaan ollut mitenkään kiinnostunut kamerarunkkailusta, puhelimen panemisesta, enkä mistään tollasesta tylsästä. Tietokone on silti mun paras ystävä kun matkustan.

Mä tutustuin hiljattain advanced-runkkailun saloihin. Raksu soitti. Kova ikävä, panetti ja ahdisti. Mä onnittelin sitä samantien, se omistaa kaksi toimivaa kättä, sillä on meistä kaiken maailman filmejä ja kuvia koneella, kehotin sitä tutustumaan runkutuksen, ah, niin kovin positiivisiin puoliin.

Loppujenlopuksi, kaiken valittelun ja keskustelun jälkeen mä huomasin istuvani sängyssä, läppärin edessä, hinkkaamassa. Kyllä. Vanhaa ihmetytti kovin. Se ihmetytti vielä enemmän kuinka okej se oikeastaan oli. Outoa, mutta silti. Wham, done and done. Puhelinsoitto, rakkaudenvuodatuksia ja ikävöintiä, hyvänyöntoivotukset ja unta nupikkeeseen. Ihmeellisen näppärää. Kovin tyytyväisenä nukahdin, ja heräsinkin. Mut on käännytetty, kokonaan.

Koko kamerarunkutus tuntuu toki käsitteenä edelleen kovin naurettavalta ja epämiellyttävältä. Mutta kyllä se meni, ku ollaan tällee kaukana toisistamme. You live, you learn. Ha!

Hassua. Mä luulin olevani matkaaja-tyyppi, ja niin mä jollain tapaa olenkin. Mä haluan nähdä ja kokea uutta ja jännittävää, mahdollisimman usein. Silti mä kyllästyn kaikkeen kovin nopeasti. Mikään ei enää tunnukaan miltään.

Mä ajattelin tän Norja-homman olevan just mulle, nyt en ole enää niin varma. Mulla on kauhea ikävä raksua. Ikävä angora-sikaa, ikävä perhettä ja ystäviä. Ikävä mun asuntoa. Mä oon jopa katsellut vähän töitä taas Ruotsista, mutta mä mietin kokoajan sitä rahallista puolta.

Mä tienaan Norjassa aika helvetin hyvin. Raadan kaksi viikkoa ja saan käteen suurinpiirtein yhtä paljon jos raataisin Ruotsissa 6 – 7 viikkoa. Suuri ero, ja mä tykkään koko ”matkusta töihin, ole poissa pari viikkoa, kun kotiudut pariksi viikoksi, tee just mitä tykkäät, sulla on perkeleesti aikaa ja rahaa” – systeemistä. Silti, jossain vaiheessa mä kumminkin haluan jonku mukavan työpaikan svenskalasta, tai no, jos muutto ulkomaille tulee eteen, haluan mielelläni työpaikan lähellä kotia, tai mahdollisesti alottaa kouluilun taas kerran. Mä valmistuin tammikuussa 2008, ja mun on jo nyt ikävä kouluun  Hankalaa.

Joskus olis ihanaa seurata jotain valmiiksi kirjotettua opusta, jonkunnäkönen elämän-käsikirjoitus. Sitä sais aina vaan kuukauden sivut kerrallaan, ettei elely muuttuis ihan tylsäks. Ennalta-arvattavaa, mutta oi niin helppoa.