Loppu.

Kotiin raahutuminen oli ehkä se pahin paikka. Sillon se totuus iski ku puukko kylkiluiden väliin. Ossi on poissa.

Ei rakkista joka hyppii huutaa ja pussaa. Ei karvapalloa joka hinkkaa nenäänsä mun sääreen ja örisee onnellisena. Ei palleroa joka juoksee keittiöön juomaan, sitten kauheaa vauhtia mun luo ravistamaan kaikki vesi ja kuola mun päälle. Ei rakasta joka kierii alas sängystä ja haukottelee kuin vanha juoppo. Ei kultaa joka kiljuu ja ulisee kuullessaan jäätelöauton lähestyvän.

Se nukahti mun syliin. Vei mennessään lähes liian suuren palasen musta. Mä en oo ikinä ollut niin avuton.

Älytöntä miten tyhjää mun luona on. Täällä asuu vaan ikävä.