Vitun anti-aaamor!

Me keskusteltiin pariutumisesta. Sen hyödyistä ja haitoista. Yhtäkkiä Sandra alko räkättämään ku hullu, se kilju, nauro ja kihersi "mieti, sä oot naimisissa, ja sulla on poikaystävä". Sandra onnistuu aina palauttamaan mut maan pinnalle, jos ei repien, niin se ampuu nuolen mun ilmapalloperseeseen ja mä vajoan takas kuolevaisten keskelle. Sitten se nyhtää ne ruusunpunaset lasit mun silmien edestä ja pomppii niiden ihanien lasien päällä, niin kauan että ne on tuhannen paskana. Sandra ei ole ilkeä, se on ärsyttävän rehellinen, vähän niinku minäkin. Se ei halua loukata, sen suusta vaan tippuu tietoa. Ja kaikista naurettavinta on, että mä olin oikeasti jotenki unohtanut olevani naimisissa. Tuun olemaan naimisissa vielä pari kuukautta, avioero ei oo vielä mennyt läpi.

Toki mä tuskastumispuuskissa tiedostan että oon ollut naimisissa, ja harmittelen että kaikki meni päin vituraa, mutta kun oon tyytyväinen, en ajattele asiaa ollenkaan, mä unohdan koko roskan.

Mä aion lyllertää huomenna kaupunkiin, ostaa uudet lasit (sellaset sopivan ruusunpunaset) ja asettaa ne takas nenälleni.