We are never deceived; we deceive ourselves.

Mua vituttaa, ihan helvetisti. Juttelin eilen Sen kanssa, ja päädyin sitten lähtemään sen luokse. Olin Örebrossa iltapäivällä, kipastiin kaupassa ja sitte sen luo. Se sai mut kiljumaan kovempaa kuin koskaan ennen. Raskasta painia, suunniteltiin mun synttäritouhuja ja juotiin litrakaupalla omppumehaa.

Mä mietin kokoajan sitä miten tyhmä olen. Mun ei pitäny sotkeutua mihinkään typeryksiin nyt kun avioero on vielä kesken, mun piti olla itsenäinen horoperse, joka kuluttaa paria miestä, sillon ku tekee mieli. Ei tunteita, ei minkäännäköstä sotkua. Sitte tapasin ton vitun hapentuhlaajan. Se saatanan mulkku on liian hyvännäkönen, sillä on liian iso kikkelsson, se on liian hauska, liian täydellinen. Sitä hinkututtaa yhtä useasti kun muakin, se jaksaa painia tuntikaupalla, ja haluaa kokeilla kaikkea jännää. Se on liian hyvä, kaikessa. Siksi mä oon niin vitun roskana, mä oon niin ihastunut siihen, etten tiedä mitä tehdä. Mä näen tän kaiken päättyvän vaan siihen että se kyllästyy, sanoo jotain söpöä, jättää mut, haluaa toki että ollaan vielä ystäviä, ja sitten mä vihaan sitä.

Mä en tajua miks mä oon niin erilainen sen seurassa, oon epävarma, mustasukkanen, jotenki naurettava, ja haluan vaan olla sen nukke. En näytä näitä huonoja puoliani, enkä halua olla mikään vittumainen takiainen, mutta mä haluan olla Sen oma. Mä haluan vaan että se tekee mulle just mitä se haluaa, mä haluan olla sen lelu. Mä haluan että se antaa kaiken huomionsa mulle, että se välittää musta melkein liikaa, että se näkee vain mut, ja että se haluaa mua kokoajan. Saatana.

Mitä vittua mä touhuan?!