Blogi

Heh. Oikein nauratti vaihtaa statustaan Facebookissa singlestä tohon "no se on pikkasen monimutkasta". Tässä vaiheessahan tää kuitenkin on vielä hyvinkin selkeetä. Ollaan ihan tosi ihastuneita koko ajan ja jatkuvasti, eletään vaaleanpunaisessa hattarassa, ollaan suut messingillä kun ollaan yhdessä ja kärsitään maailmoja seisauttavaa ikävää kun ollaan erillään. Ei ole vielä ensimmäistäkään riitaa käytynä, ei tarvitse miettiä harmaan arjen tuomia ongelmia, ei ole yhteisiä tavaroita, kavereita tai mitään muutakaan. On vaan me. Kaksi iloisen onnellista ihmistä.

Mieluummin toi "It's complicated" sopisi kai tilanteeseen jossa ollaan avo- tai avioliitossa. Silloin monet asiat ovat mutkikkaita. Enkä mä ainakaan oo eronnut koskaan kesken hirveimmän alkuihastushuuman vaan nimenomaan sitten vasta myöhemmin. Sitten kun suhteen nimi on selvä, mutta kaikki muu on niin helvetin complicated.

Mutta voi jehna. Pitäisi kai mennä nukkumaan. Pitää aamulla pakata loppuun ja klo 10.50 lähden suuntaamaan kohti Helsinkiä. Pitää vielä tehdä parit matkaostokset ja muuta. Ja illansuussa sitten on luvassa kauheesti kaikkee hempeetä, ni on hyvä olla hyvissä ajoin ettei vaan missaa mitään. ;P

Hain muuten taas tuhatta työpaikkaa ja vähintään yhtä montaa asuntoa Helsinki/Espoo/Vantaa/Kauniainen-akselilta. Josko ensi kuussa alkaisi jo tärppäilemään. :)

Rock('n'Roll never dies)!

...se Kristian Meurmanin yhden hittibiisin kertosäkeen osa:

Mun täytyy ensin näköjään lähteä
Mun täytyy kuolla ikävään ja itkeä
Mun täytyy ensin menettää ennen kuin ymmärrän
mikä on tärkeää.

Ihan sairas fiilis edelleen. Melkein toivoisin jo olevan tiistai, että olisin poissa täältä - niin kaukana että ikävöiminenkin olisi periaatteessa turhaa.

Mua alko äsken itkettää. En ookaan itkenyt aikoihin. Eikä nytkään kyllä tullut itku mistään sen kummoisemmasta syystä kuin että mä oon vaan niin tyytyväinen mun elämääni. Kaikki on niin tavattoman hyvin.

Mutta miten mä oonkaan jotenkin ihan sekaisin itseni, ajatusteni ja tunteideni kanssa. Voi hyvä jumala, miten Se Poika on valloittanut mun sydämeni! Mun sisällä velloo ihan kauhea tunteiden hyökyaallokko enkä tiedä, jääkö päällimmäiseksi tunteeksi pelko, ihastuminen, ikävä, ilo vai mikä. Kai pääasia kuitenkin on, että mä tunnen. Isosti ja ihan jokaisella solulla. Henki meinaa salpautua, sydän hakkaa ja hymyilyttää, hymyilyttää vaan... Tää virne ei varmaan lähde enää koskaan pois mun kasvoiltani. :D

Nyt kuitenkin aamusuihkuun ja lisää kahvia masiinaan.

Anna mun mennä, anna jatkaa
En seuraa virtaa, vaan mä oon vapaa mihin vaan
Anna mun mennä, anna jatkaa
Mä oon vapaa mihin vaan, anna mun

-Elastinen-

Kodinhoitohuoneessa odottaa iso määrä puhdasta pyykkitavaraa silittämistä ja viikkausta. Tiskikoneen jo tyhjensin ja laitoin uutta likalautasta tilalle. Kohta voisin haluta juoda kupillisen kahvia. Turvottaa vieläkin tämän ilmastonmuutoksen ja lentomatkan vuoksi. Mutta olo on hyvä ja iloinen kuitenkin. Ai niin. Laskuja pitäisi maksaa vino pino. Ehkä teen sen nyt ensiksi ja sitten kaikkea muuta.

Trallallaaa ja lallatilaa <3 (Elämä on edelleen i-ha-naa!)

Perusvastaukseni äidin noin joka toinen päivä lähettämään tekstariin, jossa kysytään kuulumisia (joka toinen päivä mamma siis soittaa mulle, ettette nyt luule sitä joksikin hulttioksi, joka ei välitä tyttärestään ja pitäisi yhteyttä vain joka toinen päivä).

Tänään on kyllä ollut aika no-life-päivä, mutta kaikkea muuta kuin perusnormaali. Tällaista krapulaväsymystä ynnä muita kaikkia mahdollisia -olotiloja ei ookaan ollut sitten aikoihin, vaikken niin paljon alkoholia nauttinutkaan loppujen lopuksi. Sit mulla pukkaa pintaan joku älytön ällöihastusfiiliskin vielä kaiken muun hyvän lisäksi. Mikä mua vaivaa? Jollen paremmin tietäisi, väittäisin olevani raskaana - ihan sekopäisiä mielialavaihteluja.

Mutta joo. Eiköhän se tästä. Reilut kaksi vuorokautta ja mä oon flygarilla odottelemassa jo koneeseen pääsyä ja matkani alkua. Jeijeijei! \o/

Rock!!!