...antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Beetlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Beetlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkiskeli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. (Luuk. 2:1-20)
Mulla ei oo yhtään jouluolo. Oon tehnyt tukka putkella töitä enkä ole ehtinyt laulamaan edes kauneimpia joululauluja. No, onneksi niitä tilaisuuksia näytti olevan vielä joulun jälkeenkin. Ei se oo niin päivän päälle tässä konkurssissa. Ei ole lunta, en ole tehnyt joulusiivousta saati leiponut mitään jouluhyveitä, en ole laittanut joulukoristeita yhtä ainoaa kappaletta minnekään päin asuntoani enkä lähettänyt ainokaistakaan joulukorttia. Kolme yötä jouluun... Ei voi olla mahdollista.
Oikeastaan mulle sopii kyllä paremmin tällainen kuvio, että vietän omaa jouluani sitten joskus kun oikea jouluhumu on jo ohi. Koitin metsästää itselleni työhousuja eräänä päivänä Itiksestä. Ei saatana sitä aivan käsittämätöntä ihmismäärää, kiirettä, huutamista, tuskan hiestä kosteita otsia, vihaisia ilmeitä ja niin, sanoinko jo, helvetillistä kiirettä. Siitäkö se oikea joulumieli tulee, kun saa kuukauden stressata lahjoista, siivouksista, ruuista ja kaikesta muusta? Ilmeisesti, koska itse en ole stressannut mistään joulujutuista eikä nyt sitten tunnukaan jouluiselta. En silti vain voi ymmärtää tätä materialistista maailmankatsomusta. Viettäispä kaikki jouluostoksilla vouhottavat vanhemmat edes puolet siitä ajasta, jonka ovat varanneet lahjashoppailuun, lastensa kanssa. Antaisivat aikaansa ja rakkauttaan uusimman pleikkaripelin sijasta. Äklösiirappisen kuuloista löpinää, tiedetään, mutta lapsettomana maailmanparantajaidealistina on niin helppo neuvoa näissä asioissa kaikkia isejä ja äitejä.
Kolme työpäivää enää, sitten pääsee Hudeen mamman joulupatojen äärelle. Ehkä se joulufiiliskin siitä nousee, kun nenään leijailee kinkun, lanttulaatikon ja joulutorttujen tuoksu ja radiosta tulee non-stoppina kaikkia iki-ihania joululauluja.
Oikein rauhaisaa joulua kaikille!
Rock!
