Kiitos Nukku-Matti, kun jaksoit niin uutterasti tehdä töitä kaikkien kanssaihmisteni kanssa viime yönä ja taata heille kunnon yöunet. Ehkä ensi yönä on minun vuoroni - edes silmällinen tai kaksi rauhaisaa unta, joohan?
Neiti Ylityöllistetty on nyt vähän väsy. Aika juoksee hirveää vauhtia eteenpäin ja vaikka kuinka yritän aikatauluttaa elämääni, tunnen olevani jatkuvasti vähintään sen puoli askelta jäljessä. Jäljessä mistä? -No ihan mistä milloinkin. Töistä, opiskelusta, elämisestä, elämäntapamuutoksista, unelmien toteuttamisista. Aika tarkkaan tasan puoli vuotta pitäisi vielä jaksaa tätä myllytystä. Sitten koittaa jälleen uusien tuulien puhaltelun aika. Aika aloittaa jälleen kerran yksi uusi elämä. Tai no, tuskin mä ihan ranttaliksi pistän tälläkään kertaa, mutta paljon muutoksia tulee tapahtumaan. Voisin seuraavaksi kokeilla sellaista slow-elämää tämän arkisen show-elämän sijaan. Elämää, johon kuuluisi paljon luontoa, aikaa käyskennellä ulkoilmassa, kuopsutella kukkamaata, kokata herkullista kotiruokaa, nähdä rakkaita ihmisiä. Aikaa hymyillä, aikaa hengittää, aikaa ajatella. Aikaa lukea, maalata ja kirjoittaa. Sellaista kaikkea pikkuista hupsuttelua.
Mulla on ihan sellainen olo, etten ole marraskuussa enää täällä. Jouluksi kotiin tai jotain voisi olla hyvä idea. Kaipaan aurinkoa, korkeaa taivasta ja merta. Laiskoja päiviä ja aikaa olla vain. En osaa enää laiskotella. Se on tosi huolestuttavaa. Toisaalta vaikken osaa laiskotella, en saa mitään aikaiseksikaan. Olen vain jossain jatkuvassa tekokiireessä ja suorittamassa mitä milloinkin. Ei hyvä. Sydän ja järki huutavat molemmat jo aika kovasti vastaan tälle nykyiselle life stylelleni.
Ehkä mä vielä jonain päivänä alan kuuntelemaan niitä ja toimimaan, kuten oikeasti parhaaksi tiedän olevan.
Sitä odotellessa: *skål!*. Aamu on avattu kahvikupillisella, tästä se lähtee. :)
Rock!