Blogi

Hetken vielä tämä puoli maailmaa,
hetken vielä nukkuu yötä valkeaa
Sä mietit kuinka mikään satuttaa voi niin,
parhaat vuotes kaikki maahan poljettiin

[Juha Tapio - Kelpaat kelle vaan]

Onpa kauhean vähäpätöinen olo. Sitä haluaisi olla ihmisenä sellainen Super; tehdä niin paljon enemmän, niin paljon paremmin kuin mihin itsellä rahkeet riittävät. Haluaisin niin kovasti pystyä ymmärtämään paremmin muiden ihmisten sisäisiä kipuja ja osata toimia niin, että muilla olisi parempi olla. Musta tuntuu, että olen jatkuvasti vain saamapuolella. Opin hirmuisesti uutta, imen sieltä tätä, tuolta tuota, mutta aivan kuin en saisi annettua puoliakaan siitä takaisin. Haluaisin, että osaisin toimia idealististen ajatusteni ja visioideni mukaan, mutten vain osaa. En saa puhdistettua tätä kaikista maailman riennoista likaantunutta omaatuntoani tekemällä hyvää, koska en kertakaikkiaan tunne pystyväni siihen. Mun sydän tunteineen ja empatioineen vaikuttaa olevan ihan turhanpanttina, koska mulla ei ole kertakaikkiaan mitään kanavaa tai taitoa kaiken sen rakkauden ja hyväntahtoisuuden purkamiseen.

Perkele sentään, mulla on tunneylikuorma.

Rock.

Voi paska, ihminen ei kyllä koskaan opi. Tai ei voi muistaa aiemmin oppimaansa. Nettideittaus on nounou. Laitoin yhdelle saitille ilmoitukseni noin kahdeksan minuuttia sitten ja olen jo nauranut yli kuusi minuuttia vedet silmissä sivuston tarjonnalle. Joo. Ei taida Ruåtsi36 tarjota mulle elämäni rakkautta.

Eniten mua ehkä naurattaa profiilien samankaltaisuus. Joka ainoa mies on pitkä, komea ja huumorintajuinen - naisen paras ystävä, ymmärtäjä ja rakastaja. Helvetilläkö sellaisesta pullamössömassasta pystyy valitsemaan yhtään mitään? Tai sitten on mielenkiintoinen profiiliteksti, mutta kuva puuttuu, ja mä pinnallisena tytönhupakkona tietysti vedän tästä johtopäätöksen, että miehen on oltava susiruma (=ei mun juttuni). Ärg.

Mitäpä sitten meinataan, kun kirjoitetaan deitti-ilmoitukseen "etsin ystäviä tai miksei vaikka jotain vakavampaakin ;P"? Oikeutetaanko tällä tekstillä moniajo ja multideittailu, kun ilmoitetaan avoimesti, ettei oikeastaan haeta mitään, ihan vain kaveripohjalta riiustellaan ja paneskellaan siellä täällä? Ei kai sitä nyt jumalauta tuhannet sinkut ihan oikeasti hae vastakkaista sukupuolta olevia kavereita itselleen netin seuranhakupalstoilta? Eikö sitä voisi reilusti sanoa, että joo, haen kepeää deittailua tai joo, etsin tositarkoituksella mutten kuitenkaan epätoivoisen tosikkomaisesti seuraa (sitä kai tuolla kavereita tai muutakin -ilmauksella lähinnä tarkoitetaan?)? Ärg!

Sitten vielä vähän eri juttua. Feisbuukkijuttua. Kaikki mun feisbuukkikaverit menee kihloihin ja naimisiin tai vähintään lisääntyvät. Miksi? Siis onhan se tietyssä iässä ihan normaalia, mutta puhun nyt 18-22-vuotiaista tyypeistä. Ihan outo ilmiö. Etenkin tuo naimisiin meneminen heti täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen. Onko tässä pahassa maailmassa nuorilla ihmisillä oikeasti niin turvaton olo, että pitää hakea jotain pysyvyyttä (tai ainakin jotain, joka edustaa sitä) keinolla millä hyvänsä? Halutaanko paeta kaikkea seksistisyyttä, hurjaa estottomuutta ja vapautta siveellisyyden, rauhan ja rakkauden alkuperäisimpään instituutioon? En tajua.

Noh, nettideittaus jatkuu. Ehkä mäki sitten kohta voin ilmoittaa feisbuukissa kaikille naikkuuntumisestani ja meidän ihanan Liisi-Petterin ensimmäisistä sinappipaskoista. Ihanaa ja bägäbägäbää.

Rock.

Kaksi tuntia. Sitten ei enää koskaan.

Kaksi tuntia.

Rock!

Ei saatana. Tajusin äsken yhden jutun ja nyt en tiiä, pitäskö vetää ranteet auki ja kieriskellä tuhkassa vai nauraa katketakseen. Tällä hetkellä en tee kumpaakaan, koska oon vaan ihan O.o. Siis voiko se olla, siis ei voi olla - no onhan se! Ihan vitun läppä juttu!

Ääh. Sekava tilitys. Oon vaan vähän hämmentynyt.

Ei saatana.

Rock.

Tämän työpäivän jälkeen enää viisi vuoroa ravintolapäällikkyyttä ja kaksi vuoroa tarjoilijan hommia jäljellä. Sitten se olisi ohi. Ihmeellistä tämä nykyaikainen sykli- tai projektielämä. Hetki tätä, toinen tuota, kolmas jotain muuta. En oikein osaa sanoa, rakastanko vai vihaanko tällaista elämäntyyliä. Tällä hetkellä enemmän ensimmäistä. Perheellisenä, velallisena, säännöllisyyttä tarvitsevana voisin olla toista mieltä. On tää kai ainakin hyvää koulua tulevaisuutta ajatellen; niin moni nykyajan työpaikka on vain väliaikainen, projektiluontoinen, niin osaapahan sitten ainakin suhtautua tietynlaiseen juurettomuuteen ja epävarmuuteen.

Mua hymyilyttää. Ensi viikosta tulee ehkä rankin piiiiiiiiitkään aikaan - kuudessa päivässä pitää hoitaa koko elämän pakkaaminen muuttolaatikoihin sekä tehdä seitsemän työvuoroa - silti ei stressaa tippaakaan. Odotan vain. Odotan suunnattomasti. :)

Tiedättekö muuten, että pikkusormenkynnen irrottaminen ei satu tippaakaan? En mäkään tiennyt ennen, mutta nyt tiedän.

Rock!

Mulla on tänään ollut tunnepäivä. Eka oli kivaa, sit harmitti lujasti, nyt haikeilututtaa. Törmäsin juuri mieheen, joka tuoksui liian tutulta. Liian hyvältä, liian rakkaalta. Harmitti. Harmitti ihan vietävästi. Siinä ei kuitenkaan ollut mitään muuta niin hyvää kuin siinä yhdessä männäkesäisessä rakkaassa kuin se tuoksu. Hiton tuoksumuisti! Miksi sen pitää olla niin valtavan hyvä? Harmittaa, harmittaa, harmittaa! :(

Meen siis nukkumaan pahan mielen pois. Vittu.

Rock.

Tietääkö kukaan sellaista kokonaisvaltaista haista paska -oloa? Kun tekee mieli vaan näyttää persreikää koko maailmalle? No, jollette tiedä niin eniveis mulla on nyt tollanen olo. Juuri tuollainen olo. Oon myös äärimmäisen pettynyt. Plaah.

Siis juttuhan menee niin, että mä oon töissä enää tän ja ensi viikon ja lähden sitten kohti Oulua. Oon järjestellyt täällä asioita niin, että tyypit pärjää loppukuun ilman mua ja että syyskuun alussa tänne sitten tulee joku uusi bossi korvaamaan mut. Joo. Oon ollut tosi iloinen, koska homma on ollut hanskassa. Reilut kaksi viikkoa nää pirpanat kyllä pärjäävät täällä ilman valvontaa, no worries. Mutta. Tänään sitten soitin esimiehelleni ja kysyin, että jokos se mun sijaistaja ois tullut kesälomilta, ois kiva rupatella sen kanssa ja sopia sen tulevista työvuoroista ja kertoa vähän kaikkea yleistä tästä mestasta. Että missä mennään, miten toimitaan, millasta jengiä täällä on töissä, ketkä tekee millasiakin vuoroja yms. Mitä nyt ois kiva (ainaki mun mielestäni) ravintolapäällikkönä tietää ennen kuin aloittaa uudessa paikassa. Noh. Sitä sijaista ei nyt sit vissiin oo olemassakaan. Ne on niinku kelannu, että mun työ on ollut täällä ihan turhaa, että ei tänne tarvita ketään mun tilalle. Enhän mä tee kuin sitä 40 tuntia per viikko duunia täällä plus hoidan kaikki tilaukset, huoltohommat, sairaslomapaikkausjärjestelyt, työvuorolistojen teot, rekryt ja irtisanomiset jne. Kertakaikkiaan siis pärjäähän ne täällä helposti keskenäänkin ilman mua tai jotain muuta esimiestä. Ja mitäs sitten, että meiltä yhtäkkiä puuttuu kokopäiväinen työntekijä. Kyllä nää varmaan täällä klaaraa. Kaikkia kun tunnetusti kiinnostaa tehdä esim. 75 tuntia viikossa joka vitun viikko burgerihommia ilman ylityökorvauksia. Joojoo.

Vittu ku vituttaa. Siis miks mä uhraudun tän lafkan eteen ku mun esimiehiäkään (eli saatana niitä, joiden rahat on tässä paikassa kiinni!) vois vähempää kiinnostaa, vaikka menis nurin koko paska. Vai olettaako ne, että tänne liihottaa tässä viikon päästä taivaan lahjana joku pelastava enkeli? Vai kelaako ne, että mä toimin etäjohtajana Oulusta käsin marraskuuhun asti, jolloin tänne palaa äitiyslomalta se typy, jota mä oon osaltani sijaistanut? Ei vittu mitä paskaa taas...

Rock.