Mä en taho!

Mulla taitaa olla kolmevuotiaille niin kovin yleinen uhmaikä päällä (saatana, 17 vuotta myöhässä, mutta mitävitunväliä); mikään ei kelpaa, kaikki pitää tehdä ITE, kaikelle pitää sanoa ei, kaikesta pitää saada päättää itse. Kuinka nautinnollista. Vihdoin uskallan päästää ilmoille kaikki päässäni vellovat ajatukset, kyseenalaistaa kaiken (turhankin) ja toteuttaa niitä unelmia, jotka olen ehtinyt jo niiiin kovin moneen otteeseen haudata milloin mihinkin syyhyn vedoten. Mulla ei edelleenkään ole rahaa, ei kutsumusta mihinkään ammattiin eikä kykyä luoda toimivaa parisuhdetta, ei asuntolainaa, lapsia tai edes koiraa. Siteeni nykyiseen kotipaikkaani on siis mitä heppoisimmat. Siksi tämä tällä hetkellä työnalla oleva, suuri (mutta älkää huoliko, vain väliaikainen) muutos elämässäni tullee juuri oikeaan paikkaan; ei luurankoja kaapissa muttei myöskään kahleita nilkoissa, lähtemistä ei voisi itselleen helpommaksi tehdä.

Muille maille vierahille käy siis tieni toivottavasti jo elokuussa. Lähtöni piti olla Iso Salaisuus ainakin siihen asti, että lähtö on varmaa, lähtöpäivämäärä tiedossa ja lentoliput kourassa, mutta enhän mä tällaista juttua pysty kykenemään pitämään sisälläni. Määränpää olkoon vielä hetken vain minun (ja yhden saatanan stalkkerin) tiedossa ihan vain koska en halua saada tuhattamiljoonaa neuvoa, vinkkiä ja muisteloa kaikilta niiltä, jotka jo ovat ko. maassa vierailleet. Voidaan sitten yhdessä vertailla kokemuksiamme jahka saavun takaisin Suomen maankamaralle, mutta mielipiteeni maasta teen mielelläni ihan ihkä itse.

Nyt kuitenkin lähden vielä nautiskelemaan suomalaisesta ruisleivästä kotikutoiset villasukat jalassa. Ihanaa, että Suomen kesä on vasta edessä - loppumaton valoisuus, tutun kesäiset tuoksut, puistoilut, terasseilut, ihanan iloiset ihmiset. Rakastan tätä kaikkea. Silti lähden. Mutten vielä. :)

Rock!