Paha, paha asia

Maailma on kyllä yhtä suurta hulluutta. Joka puolella tapahtuu koko ajan jotain pahaa eikä turvallisinkaan paikka tunnu enää vaarattomalta. Etiopian käsittämätön nälänhätä, Myanmarissa ja Kiinassa luonnonvoimien tekemät tuhot, Rovaniemen ammuskelu, Itävallan kellaripedofiili-isä - pienempien ja suurempien mittakaavojen tragedioita pulpahtelee pintaan harva se päivä. Lisäksi koto-Suomessa jokin laman tapainen painaa päälle, köyhyys lieveilmiöineen lisääntyy eikä huomiseen enää oikein uskalla luottaa. Aina ei oikein tunne löytävänsä syytä jatkaa koko mielettömyyttä; miksi vaivautua kun kohti tuhoa ollaan menossa eittämättä kuitenkin?

Myös omaa elämääni ahdistelee erilaiset stressitekijät monelta eri elämänalalta. Töissä on paskaa, himassa on paskaa, ei ole aikaa nukkua tarpeeksi, ei ole mahdollisuutta harrastaa ja rentoutua tarpeeksi. Pitäisi tehdä -lista on pidempi kuin nälkävuosi, mutta henkiset ja fyysiset voimavarat tai aika eivät vain yksinkertaisesti riitä listan määrätietoiseen lyhentämiseen. Lienen siis normaali parikymppinen: tavoitteita ja paineita syydetään joka puolelta paljon enemmän kuin tällä elämänkokemuksella ja tietotaidolla on mahdollisuus hoitaa.

Mut joo. Kai tää taas tästä. Nyt paistaa aurinkokin ja kaikkee ja ostin kukkiakin itseäni ilostuttamaan. Femmalla ihan håmån kokoinen kimppu - vaaleenpunasia kukkia tottakai.

Tasan ei mee elämän nallekarkit, mutta menisipä edes sen verran oikeudenmukaisesti jutut tänään, että Teräsbetoni menisi kirkkaasti finaaliin Euroviisujen ekoista semifinaaleista.

Rrrock.