Vuotta 2008 on jäljellä alle 30 tuntia. Huikeaa. Käteen oon jäänyt paljon muutakin kuin känsät, joten on oikein hyvä kääntää katse hymyssä suin tulevaan vuoteen 2009.
Jos ajattelisin elämääni kannatavan liiketoiminnan tekemiseen tähtäävänä yrityksenä, pitäisi mun piirrellä viimeistään nyt suurimmat suuntaviivat ja julkaista tavoitteet tulevalle vuodelle. Yritysajattelutapaan en millään taivu, mutta joitain must do -juttuja mulla silti on vuodelle 2009.
1) Pidempi kaukomatka. Toteutunee marras-joulukuussa, kun on ensin vuosi huhkittu töitä hiki hatussa ja olan takaa. Suuntana voi olla itä, etelä tai länsi - ei se määränpää, vaan matkanteko itsessään. :) Jos kuukauden saisin olla reissussa, olisin huippuonnellinen.
2) Seksielämän hankkiminen. Vuoden 2008 viimeinen neljännes on ollut yhtä Saharaa. Aika säälittävää, kun oon kuitenkin kakskymppinen epäsusiruma nainen. Seksielämän ohessa eli side orderina voisin ottaa vastaan myös parisuhteen. Mutta sitä en laita ensi vuoden tavoitteeksi - ehkä viiden vuoden tähtäimellä sellainen olisi oikeasti kauhean kiva saavuttaa.
3) Timmiin kuntoon. Roskaruoka pois, vege- ja protskupöperöitä tilalle. Selluliitille ja muulle löllyvälle kyytiä, kunto kohdilleen. Ujoille lihaksille rohkeutta astua esiin.
4) Terveellistyminen. Kolmoskohdan lisäksi tarkoittaa tupakoinnin lopettamista, alkoholinkäytön huomattavaa vähentämistä, nukkumismäärän lisäämistä ja elämän säännöllistyttämistä.
Huh. Onpa siinä taas tekemistä ihan jokaiselle 365 päivälle. Toivottavasti vuoden päästä tähän samaan aikaan voin kirjoittaa simppelisti vain, että "jatka samaan malliin".
Oikein railakasta ja eloisaniloista vuodenvaihdetta!
Onnea ja menestystä vuodelle 2009!
ROCK!
4 kommenttia
Kaisa
30.12.2008 21:42
Tärkeimmät eli seksielämän saavuttaminen ja kymmenen kilon painonpudotus. Samaa toivon itsekin. :)
Vastaa kommenttiin
vonStackelbaum
31.12.2008 03:16
Hyvät tavoitteet, niitä on mullakin mutta mtn en lupaa. Kellekkään. Eräs rakas city-ystäväni piti minulle asiasta syksyllä luennon. Otin opikseni :)
Vastaa kommenttiin
Kaisa
31.12.2008 12:39
Kiitos samoin, Pupunen. :)
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 10:51
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin