Viikko melkein puolessa

Hohhoijaa. Onpas ollut taas sellainen alkuviikko, että oksat pois. Nyt melkein kivistää päätä ja aamulla pitäisi olla heti yhdeksältä ensimmäistä työvuoroa aloittelemassa kakkosduunipaikassa. Mitenhän sitä selviää? Toivottavasti ei nyt ainakaan migreeni iske. Voisi olla mieltäylentävää duunailla seitsemäntuntinen työvuoro ruuanhajussa ja astioiden kilinässä asiakkaiden kanssa rupatellen hirveässä hedarissa. No, ei manata, ehkä tää kivistys menee tästä ohi (varmuuden välttämiseksi otin kyllä buranaa kourallisen, en mä ihan sattuman varaan jätä näitä juttuja).

Muutama päivä mun "uutta" elämää takana ja tuntuu muuten tosi hyvältä. Enhän mä tätä City-luuhaamista ole jättänyt vaikka kovasti uhosin, mutta ainakaan se ei enää täytä mun jokaista päivääni ihan yhtä suurella prosenttiosuudella kuin ennen. :) Muutenkin on kyllä aivan älyttömän hyvä fiilis tästä kaikesta. Joku kutsuisi tätä kai sisäiseksi rauhaksi, joku onnellisuudeksi. Mä en vielä tiedä, miksi mä tätä kutsuisin, mutta ainakin mun on valtavan hyvä olla. Rauhallinen, iloinen ja äärimmäisen seesteinen mieliala, vaikka näitä maallisia päänvaivoja nyt onkin (ihan kirjaimellisesti ja kuvainnollisestikin).

Ai niin. Oli mulla ihan asiaakin. Blogiin on aina hyvä kirjottaa kaikenmaailman muistilistoja itelleen ja muille ja tulipa vaan tossa äsken metrossa mieleen taas yksi tällainen lista joka pitää tehdä. Eli. Mut saa taaskin tulla vaikka ampumaan, jos musta alkaa uhkaavasti olla tulossa jokin seuraavista:
*yh-äiti (etenkään niin, että useampi lapsi ja kaikilla eri isä)
*rupsahtaneen repsahtanut pyylevä homsantuu, sitten kun sattuisin pääsemään naimisiin tai muilla tavoin saisin jonkun miehen itelleni nalkitettua
*elämään oikeasti niin kovin pettynyt/kyllästynyt/katkeroitunut, että se näkyisi mun naamalta kilsan päähän
*aivoton kana

Ihan vain neljän metropysäkinvälin aikana näin kaikkia edellämainittuja naistyyppejä ja meni oikein kylmiä väreitä kun ajattelikin, että ehkä minäkin jonakin päivänä... Ei saatana.

Rock!