Leivoin raparperipiirakkaa ja tein raparperi-mansikkasoppaa iltapuhteiksi odotellessani saunojaa kotiin. Gogreen vanilla toimii hyvin sekoitettuna rahkaan.
***
Taas alkavat myös suosikkisarjat. Huippumallia haetaan oikein urakalla ja huomenna House pääsee taas irti, ensi viikolla Dexter ja Rooma. Jippii.
Nyt tuntuu hyvälle. Rauhalliselle. Juuri sille mille pitääkin. Ei hötkyilyä suuntaan eikä toiseen.
***
Ilma on kylmä ja sormia paleltaa pyöräillessä, mutta töissä tuntuu taas mukavalta olla. Vaihteeksi.
Cappucinoa ja eväsleipää. Lienen outo, mutta pidän eväsleivissä liiskaantuneista kurkuista, joita jotkut inhoavat yli kaiken. Minulle ne tuovat mieleen lapsuuden eväsretket.
***
Kynsissä on vadelmanpunaa ja mustikansineä. Taidan illalla pyöräyttää raparperipiirakan.
Peilistä katsovat eläimen silmät. Mustat, verestävät. Viestien villiä. Eläin häkissä haluaa vapauteen. Vai lempeyttäkö?
Peilistä katsovat lapsen silmät. Pyöreät, siniset. Täynnä pelkoa ja kauhua. Lapsi haluaa rakkautta. Vai itsenäisyytensä?
Peilistä katsovat omat silmäni. Mitä ne kertovat?
***
Välitän yhtä paljon. Olen yhtä lämmin ja yhtä kylmä. Annan samalla mitalla.
Aah, hieronta salin päälle on ihanaa. <3
***
Treenistä tosin täytyy pitää pieni tauko, ettei mene ylikunnon puolelle. On tullut ahkeroitua sen verran nyt salilla.
Tuli keittoiltua liikaa. Kaalikeittoiltua. Maha ei näimmä kestä sitä.
Paljon sanoja, puhetta. Ymmärrystä. Yhteisymmärrystä. Kohti tavoitteita. Kohti unelmia. Muutosta, edistystä.
Paljon sanoja, puhetta. Ymmärtämättömyyttä. Ristiriitaa. Mikään ei muutu, vai muuttuuko?
Sanojen merkitys. Paljon melua tyhjästäkö?
Auttaako puhe vai olisiko joskus parempi olla hiljaa?
Paluu työmaalle. Hiljaista vielä. Eväänä kaalikeittoa ja raejuustoa. Melkein palasin jo viime viikolla, mutta tulin toisiin ajatuksiin ja lueskelin pihamaalla. Kun kerrankin oli lämmintä. Ja on mahdollisuus itse päättää.
Missä oli mystiikka, missä oli salaperäisyys, missä oli yksinäinen, surullisen hahmon ritari? Missä oli synkkä, visuaalisesti kaunis Gotham City? Oli vain naamaansa vääntelevä Jokeri, jonka väkivallasta oli tehty hauskaa hupia rahvaalle. Keneenkään ei pystynyt samastumaan, hahmot jäivät etäisiksi, kylmiksi, mitäänsanomattomiksi. Jos on ihan sama voittaako Batman, niin ollaan aika kaukana tarkoituksesta. Ihan sama millaiset hienot teknologiset releet Batmanillä, ihan sama kuinka hienot erikoistehosteet elokuvassa.
Se ei koskettanut.
Arvosana: Krapulapäivän viidettä. Eikä minulla edes ollut krapula.
Lukuprojektina Rebus-sarja. Kyytipojaksi voisi nauttia vieraiden tuomaa Highland Parkia. Hassu yhteensattuma. Rebus 20:a kun saisi vielä käsiinsä.
Keskustelu yltyi väittelyksi siitä onko addiktioita lainkaan olemassa vai onko kaikki vain valintoja.
Onko olemassa addiktiota tupakkaan, alkoholiin tai kahviin vai valitsetko itse jokaisen kerran, jolloin päätät sytyttää tupakan, tilaat tiskiltä oluen tai keität joka-aamuisen aamukahvisi.
Jos ei ole koskaan polttanut, juonut olutta tai kahvia, onko silloin lainkaan tarvetta edes tehdä valintaa niistä? On tehnyt ensimmäisen ja viimeisen valintansa - olla tekemättä niin. Entäpä ihminen, joka on tehnyt valinnan ottaa oluen, polttaa tupakan ja juoda kupin kahvia vaikkapa kymmenen vuotta (toisaalta voisi kysyä onko kyse ollut lainkaan tietoisesta valinnasta) ja päättää sitten (tietoisesti) lopettaa, eikä lopettaminen ole helppoa. Hän joutuu taistelemaan halua vastaan. Valinnat ovat vaikeampia, päätös on tehtävä joka ikinen kerta: Minä en nyt ota olutta/tupakkaa/kahvia. Päätös/valinta on tehtävä monta kertaa päivässä. Miksi? Siksikö, että ihmisellä on addiktio kaljaan/tupakkaan/kahviin. Ovatko valinnat sittenkään pelkkiä valintoja?
