Blogi

Ja sitten töihin vasta tiistaina. Jollain tapaa tämä tulee hyvään väliin. Tämä tauko töistä siis. Tänään oli poikkeuksellinen päivä. Kaikki muuttui taas jollain tapaa erilaiseksi. Nyt pitää osata sovittaa elämänsä uuteen uskoon. Pitää unohtaa. Pitää oppia ajattelemaan uudella tavalla ja ennen kaikkea.. unohtaa. Kaikinpuolin olen kuitenkin tämän asian kanssa sinut. Mutta kyllä tämä harmittaa, myönnän sen. Noh, eteenpäin ja häntä pystyyn. Ei kannettu kissan hännän nostaa, sanoi mummo kun toiselle pyy pivossa jne. Olen ylpeä ihmisestä jonka kanssa tänään puhuin. Hän sanoi suoraan sen, mitä moni muu jahkaisi pitkään. Kiitos siitä sinulle, mikäli tämän luet. It's been a trip :)

Lueskelin tänään päiväkirjamerkintöjäni vuodelta 2005. Ne ovat täyttä sekasortoa. Mitä minä olen tehnyt elämässäni silloin? Elin niin täyttä elämää silloin, kuin vain on mahdollista. Miksi kaikki on sitten muuttunut. Miksi minusta on tullut näin "isoja linjoja" kulkeva ihminen?
Tänään eräs ihminen sanoi minulle "sä oot tosi pelottava..". En tiedä mitä hän sillä tarkoitti, mutta vannotin hänet, että hän kertoo joskus mitä hän tarkoitti. En minä ole pelottava. Omasta mielestäni olen suhteellisen älykäs, mukava, sosiaalinen ja kaikin puolin toisista välittävä ihminen, jonka epäonneksi maailma ei ole pelkkää pehmeää karnevaalia. Jotain millä ei ole rajoja. Jotain energistä. Luulen olevani ihminen, joka testaa omaa kykyään tulla toimeen sosiaalisessa ympäristössä ilman sosiaalista varausta. Mutta miksi minä olen pelottava? Sitä minä en voi käsittää.

Tätä pitää miettiä.
Onko habitukseni pelottava.

Tämä pitää avata...

Arkipäivän 7päivää..

Kun kaikesta pitää tehdä sensaatiota, kun kaikesta pitää tehdä huomioitavaa. Julkista paatosta ja lööppiä lööpin perään, niin ollaan menty sosiaalipornon mädättämälle alueelle. Blogeissa haetaan huomiota, ymmärrän sen. Blogin tarkoitus on herättää/nostaa esiin ristiriitaisuuksia ja ennen kaikkea tuoda kirjoittajaansa yhä selvemmin julki. Mutta silloin, kun blogissa aletaan esittämään yksisuuntaisia väittämiä, joiden merkitys on saada kirjoittajan taakse mahdollisimman suuri röykkiö porukkaa puoltamaan kirjoittajan pahaa oloa tai tavoitteita, niin ei voida enää puhua hyvästä kirjoittajasta. Tämä on huomionhakuisuutta. Ystävyys menee valitettavasti arvostelukyvyn ohitse. Lojaliteetit tyrmäävät kriittisen ajattelutavan jo pelkällä olemassaolollaan. Ja joillekin tämä tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa omia pyrkimyksiään. Koska ihminen, joka hakee kirjoituksellaan/millä tahansa muulla toiminnallaan yleistä hyväksyntää/tukea on valmis huomioimaan jokaisen, joka hänen asiaansa tukee. Ja tähän on helppo tarttua. On helppoa lähteä puolustamaan ihmistä, joka tarttuu jokaiseen oljenkorteen ympärillään.. ja vielä helpompaa on lähteä ajamaan omia pyrkimyksiään juuri sillä hetkellä, kun tämä ihminen tarttuu jokaiseen positiiviseen ajatukseen/sanaan/tekoon omien tekojensa puitteiden puolustamisessa. Tällöin hän on auki. Hän antaa kaikkensa edustamalleen asialle, ja niin valitettavaa kuin se onkin; hän myös ottaa puolelleen jokaisen, joka on jollain tapaa osoittaa olevansa valmis sinne tulemaan. Näin syntyy pseudolojaliteetteja. Asiaa ajetaan aina silloin kun siihen on tarve, mutta mitään ei tehdä asioiden ennaltaehkäisemiseksi. Asioista ei opita mitään. Toimitaan suuren raivon vallassa. Toimitaan isoilla linjoilla. Oma asia on aina se oikea asia. Ympäröiviä mielipiteitä ei hyväksytä, itseasiassa; niiden kanssa ei voida edes elää. Tartutaan yksityiskohtiin, mutta vain isoilla linjoilla. Ajatellaan, että se sana (yksittäinen sana) luo merkityksen koko persoonalle. Ja tästä ei lipsuta. Tätä paisutellaan.
Ja se mitä tästä jää käteen.. se mitä tästä hyödytään.. miten tästä hyödytään.. on sensaatio. Huomio. Ja sekään ei ole väärin. Sensaatiohakuisuuden ymmärtäminen avaa parhaimmillaan aivan uusia tapoja tarkastella ympäröivää todellisuutta. Panem Et Circensis - Leipää ja sirkushuveja. Ja sekään ei ole väärin..

...jos sen merkityksen ymmärtää.

"..Kuuntelin entisen ystävän
tuotoksia. Ne olivat samaa mitä
kaikki muukin. Siitä tehtiin taiteilija,
koska se halusi olla jotain
muuta kuin muut.
Sinä iltana me
kyseltiin toisiltamme hetken aikaa,
että mikä näiden vuosien varrella oli
todella muuttunut..."

Eilinen jäi taa. Tänään on uusi päivä.

Ihmeellinen on..

tämä elämä. Sitä jättää tekemättä asioita joita pitäisi tehdä, koska ne ovat elämän kannalta tärkeitä. Unohtelee asioita jotta saisi tekemistä niiden eteen. Ei, en minä oikeasti unohtele asioita, minä jätän ne hautumaan. Olen hyvässä kunnossa, vaikkakin melkoisen väsynyt. Pitäisi mennä tänään yöksi töihin. Aamulla oksensin kolme kertaa, joten menemättä jää. En tiedä söinkö jotain pilaantunutta vai onko tämä ihan vain oksennustautia.

Elän mustasukkaisuuden vallassa. Olen mustasukkainen ihmisistä elämässäni, vaikka ei heitä todellisuudessa edes ole. Etsin jotain minkä olemassaolo on minulle epäselvää. Olen ihastunut erääseen ihmiseen ja nyt olen alkanut saamaan häneltä vastakaikua ihastumiselleni. Se tuntuu hyvältä. En tosin voi olla varma hänestä. En halua asettaa rajoja, ennakko-oletuksia hänen suhteensa. Yksipuolisia ihastumisia tähän elämään on mahtunut liikaa. Ei ole enää varaa ihastua niin, että romuttaa itsensä ja vähentää ystäville annettevaa aikaansa. Mutta kun.. niin, en minä tiedä.

Kirjoittamista ei saisi nyt jättää vähemmälle. Kaikki etenee hienosti. Kirjoitan paljon. Käyn istuskelemassa Paapan Kapakassa. Kirjoitan Proosaa. Kirjoitan runoa. Kirjoitan kaikesta. Mutta ensisijaisesti kirjoitan itsestäni. Siitä mitä olen. Se tuntuu hyvältä. Se täyttää samalla kun tyhjentää.

Aurinko tuo voimaa jaksaa eteenpäin. Se jaksaa nousta aina. Ja sen kultaiset hiukset kiskovat minut ylös vuoteesta. Tuntuu hyvältä, vapaalta. Kaikki on lukossa. Kaikki pitää avata...
itse..

Muuten ei pääse sisälle omaan elämäänsä.

"Hiekka kuin hiukset
Iholla huulet keitaana
Uuden kuun alla lattialla Katselen afrikan rantaa.
mustan naisen käsi kaulallani
kietoutuu ranteeseeni kuin kyrpäkäärme,
oksa täynnä tulevaa.
Silmien kiilto kipinämeri kuuhotellin pihassa tappelu
kun joku rakastuu tietämättä itkevän naisen todellisuutta.
Odotan aamua,
iloiten kuin kuka tahansa
talvitaivasta katsova..."

Miksi minusta tehtiin tällainen? Minä osaan selittää itseni vain omien ennakkoluulojeni kautta. Ovatko nekään minua. Ennakkoluulot. En usko. Ennakkoluulot ovat typeryyden maksimoitu tila. Mutta ne kasvattavat samaan tapaan kuin mikä tahansa typeryys. Pehmeämmät pinnat siliävät inhona yöaikaan. Minusta tulee elävä vain muistojen alkaessa kuolla ympärilläni.

Jollain tapaa kaikki on hyvin. En ole tupakoinut paljoakaan viime aikoina. Kirjoittaminen nostaa jälleen päätään näin kevään kynnyksellä. Ehkä saan valmiiksi joitakin runoja. Ehkä. Pitäisi kuntoilla enemmän että jaksaa sitten juhlia ja kirjoittaa. Tekee mieli seksiä. Kello on kovasti vähän. Ei, ei minun tee oikeasti mieli seksiä. Minun tekee mieli lähelle. Sitä minä en saa. Läheisyyttä ei ole. Se on kadonnut epäluuloisuuteni myötä jonnekin pois. 7kpl tyhjiä olut tölkkejä seisoo pöydälläni epäsymmetrisessä kuviossa, huoneistoni haisee pahalle, pihalla humisee kaupunki samaa jatkuvaa huminaansa. Tänään ei aurinkokaan paista. Tänään on työpäivä Vapun lomien jälkeen.

Onkohan naapurini kuollut? Hänestä ei ole kuulunut mitään pitkiin aikoihin. Mihin minä matkustaisin. Minä haluaisin jonnekin kylmään, kosteaan ja vanhaan maahan. Johonkin sellaiseen, jonka kulttuuri tuoksuu hiekalle ja ruosteelle. Sellaiselle kuin vanhoissa linnoissa tuoksuu. Niillä on ihan oma hajunsa.

Luen ihmisten blogeja paljon. Niistä paistaa läpi tunteettomuus. Epäluulo. Ne eivät kerro mitään omistajastaan. Ihmiset käsittelevät blogeissaan niitä asioita joita he ovat tehneet. Kukaan ei käsittele itseään. Kukaan ei tulkitse itseään. Kaikella on merkitys heidän itsensä ulkopuolella. Kolmannesta persoonasta on tullut liian merkityksellinen yksilön elämässä. Luulen, että suurin osa ihmisistä kirjoittaa blogia toisten luettavaksi, vaikkakin sitten salassa. Minä olen laboratorio siinä missä sinäkin. Mutta sinusta puuttuu sielu enemmän kuin minusta.

Tässä taannoin minulle soitettiin jostain tv-visasta. Olin voittanut, tai ainakin tullu 20:n parhaan joukkoon jossain kilpailussa.. johon en kyllä ollut osallistunut, jossa sai viettää päivän miljonäärinä. Nainen puhelimessa kertoi että "-- Sinulle on nyt sitten varattu mahdollisuus päästä ajamaan näitä jättikokoisia Hummereita, Ferrarin uusinta katumallia, Pontiacin - - mallia. Ja viettämään päivä pyhäjärvellä jahdilla ystävinesi dj:n soittaessa uusimpia listahittejä...". Tämän lisäksi hän sanoi, että "Mikäli autot kiinnostaa, niin tässä on myös mahdollisuus vuokrata todella halpaan hintaan itselleen tällainen Hummeri vaikka vuodeksi...". Minä sanoin, että ei, autot eivät kiinnosta minua koska ne saastuttavat paljon. "No, mutta mietitkö sä tosiaan tuollaista asiaa kun istahdat uusimman Ferrarin katumallin rattiin?" - kysyi nainen luurin toisessa päässä.

30.4. posti toi minulle lapun jossa kiiteltiin hyvästä illasta, ja kerrottiin kuinka kaikki olivat sitä mieltä, että minä olin ollut koeajotilaisuuden jälkeisten bileiden ilopilleri ja superjuhlija. Niin. Ainoa vain, että minä en mennyt niihin bileisiin.. enkä koeajamaan Ferrarin uusinta katumallia.
Nyt minusta tuntuu tyhjältä. Ehkä se johtuu tästä tyhjyydestä. Tai sitten kaikki on vaan liian täynnä kaikkea.