Blogi

Aamuun on aikaa
herää.

Vesi on
täällä niin puhdasta
ettei se näy.

Pitää heti aluksi tunnustaa, että minä rakastan puhdasta erilaisuutta. Vapaa ihminen ei rajoita ajattelutapaansa millekään tietylle tasolle, vaan antaa vapauden sanella kaikki ne suunnat, joihin hän haluaa elämänsä aikana matkata. Sulkeutunut ihminen etsii pakotietä valmiista malleista, mukautetuista malleista ja massasta, jonka syleilyssä kaikella on massan liikettä mukaileva status. Vastakkainasettelun aika on tullut päätökseen ja kaikki mitä se edustaa on vaipunut syvälle merkityksettömyyden allikkoon. Mikäli olisin tyypillinen erilainen, luettelisin pitkät pätkät niitä asioita, jotka ovat massaa ja erilaisuudesta elävää tavanomaisuutta. Mikäli olisin tyypillinen erilaisuutta kritisoiva ihminen, olisin hyvin paljon samoilla linjoilla kuin tyypillinen erilainen, jonka tehtävä on siis taistella, yleensä varsin aktiivisesti, mutta toisinaan myös täysin passiivisesti erilaisuutta kritisoivaa, täysin tyypillistä ihmistä ja hänen arvomaailmaansa vastaan. Ei. Näitä ryhmiä on suoranainen ilo seurata ja se aukea, jolla he tallaavat näyttää täysin selvärakenteiselta katsottuna hieman kauempaa, sen metsän reunasta, joka heidän todellista erilaisuuttaan reunustaa.

Todellisuudesta puhuminen on kaikinpuolin vaarallista sellaisina aikoina, kun sitä pyritään määrittelemään isomman oikeudella ja uhkasakoilla. Jos me voimme olla todellisuuden yläpuolella vain niissä asioissa, joissa se on moraalisesti hyväksyttävää, niin kenties me voimme määritellä moraalille jotkin sopivammat rajat kuin ne, jotka ovat edustaneet todellisuuttamme silloin, kun moraalista on tullut todellisuuden hyväksyttävyyttä saneleva sääntökokonaisuus. Aivan niinkuin uskonnoissa yleensäkin; ihmisten luottamus moraaliin on niin järkkymätöntä, että se saa heidät uskomaan vapautukseen lahjana kanssaeläjiltä. Yliopiston luennoilla naisopiskelijat fantasoivat professorin paksusta vartalosta raiskaamassa heitä luennon jälkeen miestenhuoneen kylmää kaakeliseinää vasten vain siitä syystä, että professori on professori. Ja se on osa moralisitista ajattelumaailman rakennetta; tuo meille vapautus niin me annamme sinulle vartalomme, luovuutemme ja kykymme rakastaa vapautta! Ja raiskaa meidät, jotta saisimme kunnioituksesi, ja paikkamme osana sitä ihailtavaa todellisuutta, johon haluamme kuulua! Vai haluammeko me todella? Vai haluammeko me kuulua johonkin suurempaan kokonaisuuteen, jossa meitä arvostetaan kasvottomuutemme vuoksi?

Mutta ihmiset! Kasvottomat ja ikuisesti yhtälailla haluttomat elämään tätä elämää! Mihin suuntaan matka vie? Moraalittoman maaperän kuokkiminen vie syvemmälle (kansankiihkoisessa sokeassa uskossa) jumalaisten johtajien hyväksyntään. Kyllä! Kuinka oppia kriittistä ajattelua yleisesti hyväksytyllä tavalla? Siinä tämän päivän oppineiden pulma. Syyllinen pitää olla, jotta löydetään jotain puolustettavaa! Juteltuani oppineiden nuorten kanssa olen huomannut, kuinka heidän oppiarvonsa vie pohjaa heidän ihmisyydeltään siinä määrin, että he mieluummin piiloutuvat yleisön joukkoon nauttimaan menestyksestä, kuin nousevat murskaamaan vanhojen arvojen hapattamaa olevaa. Mutta se on tietenkin hyväksyttävää osana suurempaa kokonaisuutta! Mutta onko suurempi kokonaisuus hyväksyttävää kun pitäisi irtautua turvallisesta paikallaan olemisesta ja paikalleen juuttumisen ruostuttavasta syleilystä! Kun minulle tullaan ehdottamaan, että jotain asiaa ollaan kysytty ilman minkäänlaista syytä, kysyn minä, että minkälainen on vointisi, tai minkälainen ilma ulkona on!

Mieleni työntää tällä hetkellä ainoastaan sellaisia asioita esiin, joiden esittäminen on verrattavissa huonoon vointiin junamatkalla. Ensinnäkin; miksi ihmeessä minun pitäisi olla jotain muuta kuin lahjakas ihminen siinä mitä olen? Kerran eräs nainen, jota tapailin hyvin lyhyen aikaa, koska hänen ihonsa haisi niin voimakkaasti vanhalle syljelle, sanoi:"luuletko että elämäsi on jotenkin kadehdittavaa sellaisenaan, kuin sinä sitä elät". Kysyin häneltä, että millaista elämääni hän tarkoittaa, johon hän luetteli minusta sellaisia asioita, jotka häntä minussa ärsyttivät. Totta puhuakseni; en ollut tiennyt eläväni ärsyyttääkseni häntä. Mutta otin opikseni tästä naisesta ja hänen mielipiteestään minua kohtaan; tästä eteenpäin ärsytän kaikkia ihmisiä aina kun mahdollista, jotta he eivät luulisi olevansa yksin mielipiteidensä kanssa. Siinä naisessa jäin kaipaamaan sitä vanhaa syljen tuoksua, joka sekoittui hänen etikkaiseen ominaistuoksuunsa. Mutta oli miten oli; sellaisia naisia on pakko arvostaa juuri näin omaperäisten tekijöiden takia. Ja voi! Kuinka väsynyt minä olenkaan aamuisin. Mutta se ei johdu mistään muusta kuin siitä, että minua vain väsyttää näinä tarlviaamuina, jolloin minun pitäisi olla pirteä. Illtaisin en ehdi lukemaan koska minulla on niin paljon kaikkea muutakin tekemistä. Ja aamuisin en halua lukea koska olen varma siitä, että lukeminen ramaisisi minua. Sen sijaan; olen päättänyt aloittaa laihdutuskuurin. Henkisesti en voi enää mennä yhtään enempää pilalle, joten fysiikkani kaipaa uutta muotoa. Mutta olenko minä tullut itseäni riittävän monta kertaa vastaan tässä kysymysten pyörremyrskyssä? En, koska mielestäni todellisia kysymyksiä ei ole; on vain vastauksia joita pitää parannella. Ja lopultahan totuus, kaikessa pinnallisuudessaan on aina vain paras mahdollinen vaihtoehto ajan hengessä.