Blogi

Olen usein tavannut ihmisiä, jotka kutsuvat minua älykkääksi, tai tavallista ihmistä enemmän ajattelevaksi yksilöksi. Tämä on suoranainen loukkaus minua kohtaan, sillä nämä samaiset ihmiset luulevat olevansa siinä asemassa, että heillä on valta kertoa minulle mitä minun älyni oikein on verrattuna yleiseen älykkyyden määritelmään. Tämä koskee myös niitä, joiden elintilaa olen uhannut älylläni siinä määrin, että he ovat aloittaneet suoranaisia parjauskampanjoita minua ja minun älykkyyttäni vastaan. Itse en viitsi ottaa osaa sen kummemmin näihin kampanjoihin, joissa esiintyy liuta mitä ihmeellisempiä väitteitä ja vänkäyksiä sen suhteen mitä minä olen.

Suurin osa parjaajistani on kääntänyt kelkkansa siten, että he ovat heittäneet ylleni jonkinlaisen omien halujensa täyttämän "ihanneviitan", jonka osoituttua sitten lopulta heidän omaksi luomuksekseen, ovat nämä parjaajani alkaneet vaatimaan minun persoonallisuuteni muuttumista heidän ehdoillaan. Hyvin tavallista, mutta siltikin kovin paljon väärä lähestymistapa puhuttaessa ihmisestä omittujen mielikuvien takana.

Personointi tuntuu olevan ongelma niiden parissa, joiden elämä on tylsää tai merkityksetöntä ja heille ongelma on ennemminkin se, että he eivät voi hyväksyä toisen persoonassa niitä piirteitä jotka eroavat heidän toiveistaan ja uskostaan siihen, että personoinnin kohde olisi personoinnin myötä heidän hallussaan. Kuinka julmaa! Kuinka katalaa!

Mutta sellaiseksi maailma on muuttunut silloin, kun aletaan puhumaan siitä, mitä minä olen ja mitä minun pitäisi olla! Kerran olin tilanteessa, jossa eräs ruma nainen kertoi minusta suoranaisia valheita saavuttaakseen erään etuuden, jonka merkitys hänelle oli hänen persoonansa rajapyykki sen suhteen, mitä hän edusti oman persoonansa piirissä; valta, kosto, vallanhalu! Hänen järkensä ja tunne-elämänsä oli vääristynyt ajattelemaan, että kaikki hänen ympärillään olivat hänen omaisuuttaan, vaikka kyseessä olikin ihmisiä.. ihan oikeita ihmisiä! Hän teki näistä ihmisistä oman valtansa välineitä, mutta hän olikin kaikinpuolin sairas ja tyhjäsieluinen ihminen. En yhtään ihmettelisi, vaikka hänen kaltaisensa narsisti olisi päätynyt joihinkin uskonnollisiin piireihin.

Uskonnosta pitääkin tässä yhteydessä mainita, että minä olen aidosti rehellinen uskova kansalainen! Minä uskon vahvasti kaikkiin maailman Jumaliin! On upeaa kun voi puhua Jumalista kaikkien niiden kanssa, jotka Jumalista haluavat puhua.. jopa silloin kun he eivät edes usko Jumalien olemassaoloon! Minä tarkastelen älykkäänä ihmisenä asiaa ulkopuolelta ja uskon Jumaliin! Minä tarkastelen Homo Sapiensia ulkopuolelta ja ihmettelen, miten Homo Sapiens, laji joka on keksinyt Jumalan ja tieteen voi kilpailla siitä keskenään, lajinsa kesken, että Kumpi näistä on enemmän oikeassa; Jumala vai Tiede!

Poikkeuksena tietenkin Helsinkiläiset, joiden ajatusmaailmaan ei mahdu tiede sen enempää kuin Jumalakaan. Helsinkiläiset! Onkohan tässä maassa yhtään älykästä Helsinkiläistä? Poikkeuksena tietenkin Vesa-Matti Loiri, joka on yksinkertaisesti niin karismaattinen, lahjakas ja älykäs, että hänet pitää lukea Suomalaiseksi kansallistaiteilijaksi. Mutta Loirin lisäksi tästä maasta ei löydy yhtään älykästä Helsinkiläistä.

Eksistentialismissa yksilöllä on täysi vastuu luoda merkitys omalle elämälleen. Mutta missä ja ennenkaikkea, minkälaisessa tilassa on eksistentialismin vastakohta. Puolueettomasti katsottuna, eksistentialismin vastakohta on jossain Maan ja Taivaan välimaastossa sijaitseva ymmärrettävä poikkeama kaikesta siitä, mitä voi ymmärtää normaalin fysiikan keinoin filosofiseksi, tai metafyysiseksi ratkaisumalliksi/kokonaisuudeksi. Toisinsanoen; nihil Nihilum - ei mitään. Mutta kaikki kirjoituksiani lukeneet haistavat tässä ansan, johon heitä saatan johdattaa, joten en tee sitä.

Nihil Nihilum - ei mitään on käsite johon on helppo tarttua aina ja uudestaan. Tämän päivän filosofiselle älymystölle tämä edustaa kirjallisuuden hyväksikäyttöä sodassa tuotantotaloutta vastustavia ihmisiä vastaan. Kyllä. Koska tämän päivän filosofit ovat ennenkaikkea koneiston käytössä, rasvana koneiston hammasrattaissa, vailla minkäänlaista filosofista kunniaa itse filosofiaa kohtaan. Mihin filosofiaa sitten pitäisi käyttää, jos ei tarkastelemaan näkemyksiä, joilla luodaan voittoa tulevaisuuden filosofisille käytännöille? Eksistentialismin vastakohta, jos sellaista yleensäkään on, voisi olla Jacques Derridan esittämä Dekonstruktio.

Dekonstruktion tavoitteena on tuoda esiin käsityksissä ja käsitteissä piileviä ristiriitaisuuksia ja osoittaa kielen ja yleisesti merkityksen häilyvyys. Mutta johtaako Dekonstruktiivinen lukutapa mihinkään muuhun, kuin vastapareihin tekstissä ja niiden mukaiseen, yhä syvempään eksistentialistiseen maailmankuvaan asioiden merkityksestä? Dekonstruktionistien mukaan jonkin seikan merkitys syntyy aina suhteessa siihen mitä se ei ole. Tästä he johtavat ajatuksen, ettei merkitystä ole olemassa minkäänlaisena selkeänä absoluuttisena kategoriana. Mutta absoluuttinen kategoria? Määräisyys ei käsittääkseni voi koskaan olla yksiselitteisesti hahmotettava ja absoluuttinen kategoria.

Vasaralla on aina tehtävä jotain, jotta se olisi vasara, vaikka vasaralle vastaparin löytäminen, "ei-vasara" - olio olisikin jotenkin, tai täysin mahdoton. Mutta perustelenko minä nyt selvästi sellaista asiaa, jonka perustelemiseen tarvitaan jotain muuta kuin esimerkki? Selitänkö minä dekontruktion riittävällä volyymilla niin, että se uppoaa jokaisen tätä lukevan tietoisuuteen? En. Sen tehtävän minä voin huoletta jättää jokaiselle tehtäväksi sinänsä ilman, että minun tarvitsee sillä vaivata päätäni. Absoluuttisen totuuden merkitys on aina riippuvainen siitä onko sillä merkitystä sinänsä omassa kategoriassaan ja kaikki sen ulkopuolinen on, ja tulee aina olemaan historian surkastamaa puolitotuutta. Ja sen löytäminen olkoon innoittava kokemus niille, joiden elämässä sille on sijaa ja merkitys. Mutta voidaanko innoitusta filosofiassa pitää yhtä merkittävänä, kuin tiedon rakastamista? Tässä mennään niille alueille, joiden mukaan jokaisella on oikeus määritellä omat tuntemuksensa tämän asian suhteen melko pohjattomasti ja asettaa lopputulos sen ansaitsemalle paikalle; Kyllä!

Kuten jo aikaisemmin mainitsin; tämän päivän filosofeilta puuttuu kunnioitus itse filosofiaa kohtaan ja rakkautta parhaimmillaan on kyky luopua omista näkemyksistään rakastamaansa asiaa kohtaan ja sulautua osaksi sen merkitystä. Mutta hetkinen! Tässä on ongelma! Jos sulautuminen tarkoittaa juuri tuota, niin kuka on oikeassa tässä asiassa? En ainakaan minä. Ja tästä filosofit kilpailevat. Kuka on enemmän itsensä kaltainen filosofisissa keskusteluissa! Kuka on eniten sellainen kuin on. Mutta tämä on vain pinnallista jaarittelua ja sen mukaan jokainen joka tähän lähtee mukaan ansaitsee osakseen filosofisen kumarruksen ja suurta kunniaa. Tämä siis tämän päivän filosofian mittapuulla. Oli miten oli; päädyn aina toistamaan yhtä ja samaa intertekstuaalista värssyä, eikä se ole oikein.

Mutta eikö eksistentialistisen ihmiskuvan vastakohta olekin tyhjyys? Tyhjiö vailla minkäänlaista sisältöä? Tyhjiö! Vacuum! Voidaanko absoluuttista tyhjiötä edes saavuttaa?

Kun mietitään syitä sille, miksi tämän päivän ihmiset Suomessa ovat niin heikkoja ja huonosti ajattelevia, ei voida ohittaa sitä tosiseikkaa, että suomalaisten huono geeniperimä on kokonaisuudessaan lähtöisin näiltä samoilta alueilta. Minä kannatan ihmisoikeusaktivistien näkemyksiä siitä, että kaikki ihmiset ovat saman arvoisia. Meidän pitäisi ottaa lisää pakolaisia, joiden avulla saisimme tämän sisäsiittoisen kansakuntamme veren muuttumaan ehdottomasti puhtaampaan ja kestävämpään suuntaan; puhtaaksi maailmankansalaisen vereksi. Ihmettelen usein sitä, kuinka esimerkiksi maamme pääkaupungissa on nyt kovin trendikästä vastustaa kerjäläisiä vain koska he kerjäävät ja varastelevat tavallisilta suomalaisilta henkensä pitimiksi. Tietenkin joku kansalliskiihkoinen suomalainen saattaa tähän sanoa, että minä en tunne asiaa, mutta minäpä tunnen! Kuka tahansa varastaisi, jos joutuisi pudotetuksi kerjäläisen asemasta seuraavalle, alemmalle tasolle. Ja tämä pudottaminen tapahtuisi valtiovaltaa suojelevan Poliisin toimesta. Kyllä! Minä näen, että se miksi kerjäläiset eivät voi kerjätä johtuu valtiovallan käskyistä. Helsinkiläisittäin, ja antakaa anteeksi helsinkiläiset, imagotappiosta. Te Helsinkiläiset, suomen alin pohjasakka, ajattelemattomuuden ja nuoleskelijoiden selkärangaton joukkio.. koette imagovähennystä, koska kaduillenne on ilmaantunut kerjäläisiä. Minä sanon, että lisää kerjäläisiä kaduille! Lisää Romanialaisia kerjäämään helsingin kaduille, että vihdoinkin saataisiin helsinkiläistynyt veri sekoitettua jonkin paljon puhtaamman lajin kanssa, nimittäin eurooppalaisen, puhtaan romanialaisveren kanssa! Itseasiassa, minä olen sitä mieltä, että Romanialaisia pitäisi ottaa niin paljon helsingin alueelle, että heitä olisi puolet alueen väestöstä.
Mistä tässä todella on kyse?

Kun Euroopan rajat aukenivat, odotti tämä soiden ja korpimetsien keskellä asustava sisäsiittoinen kansa puhdasverisiä eurooppalaisia luokseen. Ehkä arjalaisia, jotka tulisivat jykevine leukoineen ja runsasmutoisine naisineen maahamme ja tarjoaisivat meille iloa ja onnea omassa olomuodossaan aina niin pitkälle, että me voisimme ajatella elävämme heidän kanssaan onnellisen tietämättöminä siitä 80% väestöä, joka eurooppaa asuttaa. Nimittäin sekarotuisista, puhtaista eurooppalaisista. Niistä, jotka pääsivät myös kulkemaan rajojen avauduttua maasta toiseen. Niistä, joiden kunniakas nimi tässä kennelissä on sekarotuinen! Ja niistä jotka tulevat selviytymään parhaiten tulevaisuudessa! Niistä jotka todella tulevat työn ja paremman elämän perässä tänne pohjoiseen maahamme, ja päätyvät helsingin kaduille kerjäämään jokapäiväistä elantoaan. Mutta ei. Se ei kelpaa helsinkiläisille. Helsinkiläiset haluavat puhtaita muotoja, hajutonta, mautonta.. sulosävelmiä, joilla tuudittautua siihen uskoon, että ostamalla imagoa kaupasta saa statusta, jolla on arvo muutenkin kuin kesäjuhlilla humalaisen porukan keskuudessa! Helsinkiläiset eivät halua elää. He eivät halua elämää. Heille elämä on tyhjyyttä jolla täyttää kaikki se, minkä pitäisi olla elämisen arvoista. Minä puhun tunteista! Minä puhun kivusta, rakkaudesta, särystä! Ei! Minä puhun ihmisistä, mutta Helsinkiläiset, sisäsiittoisen kansamme alin kasti, eivät halua nähdä ihmisiä. He haluavat nähdä Ville Valon! He haluavat Nähdä Britney Spearsin ja Madonnan!

Maria Guzenina-Richardson! Siinä on nainen joka osaa elää! Luettuani hänen blogiaan minä tiesin miksi maailma hukkuu ulosteeseen. Hän on niin taitava kirjoittamaan blogia, että televisioesiintymiset, joissa hän esittää mielestäni varsin syvällisiä lausuntoja kaikesta jäävät blogimerkintöjen varjoon, mutta eivät ne siltikään pelasta maailmaa tältä ulosteelta, johon me olemme hukkumassa. Maria Guzenina-Richardson, nainen joka ponkaisi Music Televisionin VJ tytöstä politiikkaan! Hän kertoo blogissaan, kuinka elämä ei ole popcornin syömistä, vaan ihan oikeaa elämää! Tosiasiassahan elämä on pelkkää popcornin syömistä ja televisio-ohjelmia 99%:lle suomalaisia. Loput 1% katselee televisiota pelastuarmeijan yömajassa tai internetin välityksellä. Ja tämä 100% kokee elävänsä viinan, shoppailun, statusten ja ylempiarvoisuuden maailmassa, kun samaan aikaan heidän vatsansa ja suolistonsa toimii huonosti, jos kadulla joku ihminen kerjää tai joutuu turvautumaan varkauksiin saadakseen ruokaa!

Mutta ei. En minä mene tähän. Minusta on mukavaa ajatella, että maailmassa jotkut vielä uskaltavat elää. Ja nämä jotkut ovat ylväitä romanialaisia kerjääjiä! Se mitä meidän pitäisi tehdä ja mitä meidän pitäisi juhlistaa todella on kykymme lisääntyä keskenämme. Meidän pitäisi naittaa läheisemme juuri näille euroopasta täysin laillisesti tuleville kansalaisille, jotta me pelastuisimme lajina täällä pohjolan perukoilla! Ei ole mitään järkeä, että me yritämme säilyttää sisäsiittoisen väkemme tällä pienellä niemellä ikäänkuin keskenään arvokkaana rotuna, kun muu maailma kukoistaa upeana kaikkien rotujen sekoituksena! Meidän pitäisi kaiken tämän sokeuden ja typeryyden sijaan suunnata vihamme ja inhomme teollisuuslaitoksia, massatuotantoa ja kapitalismia vastaan! Enkä minä tarkoita tällä, että meidän pitäisi livahtaa Kommunismin vinhaan pyörteeseen vain siksi, että vastustaisimme kapitalismia! Paras mitä me voisimme tehdä olisi olla tekemättä yhtään mitään ja miettiä miten me sitten selviämme.

Tämän päivän politiikka on parasta mitä politiikka on koskaan ollutkaan. Politiikka sanana tarkoittaa kaupunkia ja saa merkityksensä kreikan kielen sanasta Polis. Yllättävää kyllä, minä joka kaikessa ajattelussani vastustan systeemiä ihailen politiikan suuria ja merkityksellisiä käänteitä. Mikään ei toimi niinkuin politiikka toimii; se sisältää ajatuksen siitä, kuinka Kaupunki sinänsä toimii. Jos ajatellaan, että kaupunki on saanut alkunsa ajattelutavasta jonka mukaan kaiken pitää toimia yksilön edun nimissä suuremmassa mittakaavassa päädytään siihen näkemykseen, jossa kaikki on luotua palvelemaan kaupungissa asuvan yksilön näkemyksiä vain niiltä osin, joita sen pitääkin palvella. Poliittiset suuntaukset ajavat kukin jotain tiettyä ajattelutapaa eteenpäin tämän kaupungin pyörimisen ylläpitämiseksi ja järjestyksen maksimoimiseksi niiltä osin, joille sen on tarkoitus ulottuakin. Pääministerimme Matti Vanhanen on valtiotieteiden maisteri. Joten hän osaa hoitaa poliittista virkaansa Maisteristason vakaumuksella. Hän on saanut tehtäväänsä koulutuksen, jonka mukaan hän toimii täysin ammattitaitoisesti. Kaikelle kiitos Matti Vanhasesta, jonka ainoa tehtävä on toimia poliittisen ajattelutapamme edustajana. Ja vaikka kuinka asiaa käänneltäisiin, niin Matti Vanhasessa toteutuu politiikan älykkyys kaikissa sen muodoissa, joita poliittisella älykkyydellä voidaan missään mahdollisessa muodossa tarkoittaa. Se, että Matti Vanhanen ajaa asiaa naisseikkailuidensa lomassa on upea osoitus siitä, mihin vain mies nimeltä Matti Vanhanen pystyy tässä Poliittisessa ympäristössä. Ja vaikka minä olenkin kaikkea systeemiä vastaan, niin Matti Vanhanen on osoittanut olevansa poliittinen johtohahmo, jonka arvovaltaa tuskin kannattaa millään tavoin alentaa. Jos ajatellaan oikein tarkkaan, niin Matti Vanhasen tapa hoitaa poliittista virkaansa on huippuunsa viritettyä toimintaa kaikkine niine asioineen, joiden lomassa hän sitä hoitaa.

Matti Vanhanen oli valmistelemassa työehtosopimusjärjestelmän paikallistasolle tuovaa työreformia, jonka toista versiota erityisesti SAK piti työehtosopimusjärjestelmän murtamisena. Nimensä työreformi on saanut Maalaisliiton vuosisadan alussa ajamasta maareformista, mihin liittyi torpparien vapautus samoin kuin myös pientilallisuuden edistäminen lisämaanhankintoja tukevalla lainsäädännöllä. Ideologisen julistuksen mukaan (maan)jakaminen tuki (pien)omistamisen oikeutta omistamisen etuoikeuden sijasta. Nimitykseltään työreformi olisi siis Suomen Keskustan haaste 1960- ja 1970-luvulla muotoutuneeseen lähinnä sosiaalidemokraattien kehittämälle keskitetylle tulopoliittiselle järjestelmälle.

Tätä samaahan ajettiin läpi jo esipoliittisena toimintana silloin, kun politiikka otti vasta lapsen askeliaan. Jos tätä verrattaisiin ihmisten rotuajatteluun, niin kyseessä olisi rikos ihmisyyttä vastaan, mutta onko sillä mitään merkitystä? Ei. Työreformia runnottiin sellaisenaan läpi tilanteessa, jossa sen toiminta oli ainoa mahdollinen hyväksyttävä muoto toimia muuttuneen maailman ehdoin.

Ja ilmankos näin, sillä keskusta on selventänyt omaa doktriiniaan ja periaatteitaan seuraavasti:

Keskusta arvostaa ihmisen vapautta, itsenäisyyttä, omatoimisuutta, kekseliäisyyttä sekä yritteliäisyyttä. Suvaitsevaisuus, ajatuksen vapaus ja perusarvojen kunnioitus kuuluvat keskustalaiseen arvomaailmaan. Keskusta tahtoo edistää ihmisten yhteistyötä ja yhteenkuuluvuutta sekä vastuuta lähiyhteisöstä ja heikommassa asemassa olevista. Keskustalaiset haluavat uudistaa yhteiskuntaa ottaen huomioon maailman ja elinehtojen muutokset. Nähtävissä olevia ongelmia on ehkäistävä rohkean politiikan avulla. Keskusta on vaikutuskanava kullekin tärkeisiin asioihin. Se toimii sillanrakentajana yhteiskunnassa vallitsevien vastakkainasettelujen ylittämiseksi. Puolueen toimintaa luonnehtii paikallisuus ja lähivaikuttaminen. Keskusta on ihmisten keskellä.

Mutta Matti Vanhanen on ylitse kaikkien näiden. Matti Vanhanen on enemmän kuin Keskustalaisten periaatteet. Matti Vanhanen; ihmisen vapauden arvostaja, omatoimisuuden edelläkävijä.. kekseliäisyyden ja yritteliäisyyden, sekä ennenkaikkea suvaitsevaisuuden ja ajattelun vapauden sekä perusarvojen pääministeri. Toisin on laita esim. Kokoomuksen leivissä. Kokoomuksen aatteessa yhdistyvät vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen. Kokoomus tukee demokratian kehittämistä ja kansalaisten aitoa osallisuutta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Jyrki Katainen; aivan vähäpätöinen poliittinen johtaja. Hänen ihanteensa häviävät huomattavasti Matti Vanhaselle. Jyrki Katainen, mies jonka ihanteisiin kuuluvat vapaus, vastuu ja demokratia.. mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen! Kuinka halveksittavaa! Kerrassaan pöyristyttävää! Ja huonommaksi menee, kun katsotaan Jutta Urpilaisen johtamaa SDP:tä!

SDP:n ihanteita ovat yhteiskunta, jossa vapaus voittaa alistamisen, humaanisuus suvaitsemattomuuden ja oikeudenmukaisuus itsekkyyden. Erilaiset kulttuurit tai yhteiskuntien kehitysvaiheet eivät muuta sosialidemokratian ihmisarvosta ja -oikeuksista nousevia tavoitteita. Vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja rauha kuuluvat jokaiselle, kaikkialla maailmassa. Jutta Urpilainen! Nainen, poliittikko, jonka ihanteita ovat vapaa yhteiskunta, jossa alistaminen ollaan kadotettu! Jutta Urpilainen, jonka leirissä Humaanisuus voittaa suvaitsemattomuuden ja oikeudenmukaisuus itsekkyyden!

Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, ihan kaikkiin poliittisiin järjestöihin ja kaikki mihin päädyttäisiin, olisi, että Matti Vanhanen on oikea mies paikallaan. Mutta minä en pidä listoista, joten sanottakoon, että Matti Vanhanen on oikea poliitikko siihen virkaan joka hänelle on annettu, samoin kuin Jyrki ja Jutta.. Ja oli miten oli, niin Alexander! Alexander Stubb.. Aprillipäivän poika. Hän on loistava esimerkki siitä, kuinka politiikka tulee jatkossakin olemaan ainoa pelastuksemme tässä todellisuudessa jossa me elämme.

Mutta oli miten oli, nyt olemme saavuttaneet politiikassa sen hurmoksellisen aikakauden, jolloin Jumala on tullut mukaan politiikkaan. Isä Mitro Repo, kerrassaan symppis kaljupää, jonka tähänastiset edesottamukset ovat tehneet vain ja ainoastaan hyvää kirkolle on päättnyt pilata maineensa Jumalan silmien edessä asettumalla poliittiseksi figuuriksi johonkin sellaiseen, josta ulospääseminen ei ole enää koskaan mahdollista. Tämän takaa Matti Vanhanen! Yli 190senttiä pelkkää valtiotiedettä ja suvaitsevaisuutta. Matti Vanhanen. Matti tulee pitämään huolen siitä, että isä Mitro Repo ei tule koskaan enää näkemään selvää päivää, saati Jumalaista innoitusta missään. Mutta ihmettelyn aihe se siltikin on; miksi ihmeessä Jumalan nimeen vannonut Isä Mitro lähtee siis mukaan politiikkaan? Samasta syystä kuin kuka tahansa politiikkaan pyrkivä! Maamme vuoksi tietenkin! Suomen maa on kuitenkin kautta historian ollut niin pyhää seutua, että sitä pitää puolustaa kaikin keinoin. Ja tällä hetkellä politiikka on keinoista merkittävin! Jo silloin ammoisina aikoina, kun muualla maailmassa kansakunnat vielä elivät luolissaan ja rakastivat esihistoriallisia pakanajumalia, niin meillä suomessa kunnioitettiin Jumalaa nimeltä politiikka! Tämä johti siihen, että maahamme hyökkäsivät kerettiläiset ja pakanat jokaisesta suunnasta! Sen on täytynyt olla kamalaa aikaa kun miettii, kuinka metsistä on vyörynyt ali-ihmisiä länsinaapuristamme ruotsista ja tummaa verta itärajan takaa. Mitä siinä vaiheessa onkaan miettinyt Jumalainen kansamme palatseissaan? En tiedä, mutta luulen, että tästä samasta syystä niin isä Mitro kuin Matti Vanhanenkin ovat osana politiikkaa ja ajavat meidän tavallisten Eurooppalaisten asiaa eteenpäin.