Blogi

Eikä mikään ole kuin ennen.
Jossain menee se raja, jonka alle jää menneisyys, tulevaisuus ja ennenpitkää kaikki. Kirjoitanko minä mistään muusta kuin elämästä? Kirjoitanko minä mistään muusta kuin ihmisistä? Kirjoitanko minä vääristä asioista.. tuskin. Tulevaisuus ei enää ole sitä mitä se oli ennen.

Lukaisin tänään pitkästä aikaa exäni blogia. Se ihminen on käsittänyt väärin. En minä sitä tarkoita kirjoituksillani. Se on ottanut asiakseen vastailla minun blogini sisältämiin asioihin omassa blogissaan. Harmi. Sivusin kyllä taannoin suhdettani exääni eräässä blogimerkinnässäni. Mutta ei merkintäni ollut mitenkään henkilöä loukkaava. Pelkkä ääriviiva, vailla sen syvempää merkitystä. Omituista, että hän otti siitä itseensä. Harmi sinänsä. Nyt tämä exäni on aloittamassa oikein kansanliikettä kirjoituksiani vastaan. En kai minä nyt ketään yksittäistä henkilöä tarkoittaisi kirjoituksillani. Se olisi huonoa ajattelua osoittavaa, halveksuvaa ja ennenkaikkea merkityksetöntä kirjoittamista. Juuri sitä arkipäivän 7päivää kirjoittelua, jota inhoan yli kaiken. Minä kirjoitan etupäässä joukoista. Ilmentymistä. Ilmiöistä. Merkittävistä asioista. Toisaalta; mikäli tällainen kansanliike lähtee ajamaan asiaa, on se kirjoittamisen arvoinen asia.

Näenkö minä syvemmälle kuin mitä oletetaan? Olenko minä sittenkin väärässä? Jossain joku hakkaa mattoja niin että seinät tärähtelevät. Epäilyttävää.

Olen ihastunut Nokian kaupunkiin. Se on niin vihreä kaupunki, että siihen ei voi oikeastaan olla ihastumatta jos on vähänkään ihmisarvoa jäljellä. Tosin, tämä on minun mielipiteeni. Vihreys on minun juttuni. Vihreys ja vesi. Puut ja järvet. Me käytiin viime keväänä laavulla. Silloin ei vielä ollut vihreää, vaan valoisaa ja paljon lunta. Kylmä. Ja kaakaota. Se oli hyvä reissu. Hyvä mutta lyhyt.

Nykyään ihmiset Viettävät aikaansa jossain muualla, kuin poissa siitä mikä helpottaa hetkestä toiseen siirtymisessä. Tuntuu siltä, että ihmisiltä puuttuu halu olla ajattomuudessa. Hetki oman itsensä kanssa. Ei haluta tuntea mitään. Halutaan olla jotain. Ei tunneta. Halutaan lisää. Mikään ei riitä. Kaikki on sitä mikä pitää saavuttaa. Ja se on aina menetetty, mikä on saavutettu.

Minä olen minä siinä. Minä olen minä tässä. Mitään ei ole enää ilman minua. Ja se on tämän päivän merkitys. Se, että minä olen. Ei se että se on. "Se" on todellisuudessa täysin riippumaton meistä, mutta me tarvitsemme sitä loputtomasti, ja vain niin paljon kuin sitä on. Myös "se" on rajallinen ja merkityksetön. Me olemme päämäärähakuisia. Päämäärähakuisia yksilöitä. Missä on ihmisyys nyt kun sitä tarvittaisiin eniten?

Mihin ovat kaikki tunteet menneet?

- Se ei mene niin. Etkä sinä voi tälle nyt enää mitään.
- mille?
- sille. Se sanoi niin.

Ja me kaikki uskoimme sitä.

Ymmärrän kyllä miksi olen niin vihattu ja pidetty. Se johtuu siitä, että kirjoitan asioista juuri niin, kuin asiat ovat. On hienoa huomata kuinka huonoilla selityksillä varustellut ihmiset tulevat mollaamaan tapaa jolla elän tätä hyvää ja rauhantäyteistä elämääni. Voisi melkein ajatella, että jotkut ihmiset rakastavat tapaa jolla he voivat inhota minua. Minä en valehtele.

Miksi minä olen näin viisas? Mihin tämä kaikki päättyykään. Jotkut saattaisivat sanoa, että minä olen eläytyjä. Huikentelevainen narri. Ja kyllä; sitä minä olen. Narri. Ja sitä minä olen vain osoittaakseni muille heidän vajavaisuutensa. En minä loukkaa ihmisiä ilman syytä. Joskus olen sanonut jollekin pahasti. Joskus olen saattanut sanoa jollekin pahasti hänen persoonastaan. Mutta en minä ole häntä vihannut. En minä vihaa ketään. Minä vastustan typeryyttä joka sisältää vain välinpitämättömyyttä. Tartun niihin asioihin, joista muut eivät uskalla puhua. Ja tämä liittyy moneen asiaan ja ihmiseen elämässäni. Myötäilijät, hännystelijät. Mutta en minä heitä vihaa. Minä vastustan heidän välinpitämättömyyttään. Ei ole väärin olla typerä. On oikein olla ihminen ja aidosti typerä. En minä inhoa typeryksiä. Minä vastustan typeryyden nimissä tehtyjä välinpitämättömyyksiä. Ja tämä on totta; typeryys on ihan oikein. Ihminen saa olla typerä, kunhan on typerä aidosti. En minä sitä vastusta. Se on jokaiselle kuuluvaa elämää. Typerille pitää nauraa. Heidän olemassa olostaan pitää pystyä iloitsemaan. He saattavat olla jopa älykkäämpiä kuin monet älykkäät. Heidän typeryyttään pitää ruokkia siinä missä älykkyyttäkin ruokitaan. Tämä on elämän tärkeintä antia! Enkä minä sano, että tämä on elämän tärkeintä antia kaikille. Mutta niille joille se sitä on, on sen oltava sokean uskon arvoista antia. Rakkautta!

Välinpitämättömyyden hännystelijät ovat typerääkin typerämpiä. Välinpitämättömät ihmiset ovat niitä joiden maailmankuva on oikeampi kuin kenenkään muun. He eivät hyväksy vastaväitteitä jo olemassa olevien suuntaviivojen ohelle. He eivät hyväksy rakkautta! He eivät hyväksy elämää elämänä. He pelkäävät elämää sellaisena kuin elämä on. He selittelevät asiat nin, että niistä on heille hyötyä. Minä kunnioitan jokaista joka uskaltaa heittäytyä elämään sellaisella intensiteetillä, ettei heidän tarvitse selitellä tekemisiään ja olemassaolonsa merkitystä kenellekään. Ja tällä tarkoitan vain niitä ihmisiä, jotka pystyvät hyväksymään tappiot osaksi elämäänsä siinä missä voitotkin. Eikä missään nimessä siksi, että he pyrkisivtä hyötymään voitoistaan ja tappioistaan, vaan vain siksi, että ne kuuluvat elämään osana elämää.

Minä kunnioitan jokaista ihmistä, joka tarjoaa minulle kirjoittamisen aihetta, siinä missä minä kunnioitan jokaista ihmistä muutenkin. En siksi, että se olisi merkitsevä tekijä itse kirjoittamisen takia, vaan siksi, että he ovat olemassa. En minä ikinä kirjoita heille. Minä kirjoitan heistä. Jotkut tuntemani ihmiset kirjoittavat ihmisille ihan vain hyötyäkseen heistä. Minä kirjoitan heistäkin. Enkä heille. Ja tämän ovat jotkut ajattelemattomat ymmärtäneet väärin. En kuitenkaan usko, että he ovat ymmärtäneet väärin tämän vain siksi, että he olisivat niin typeriä, vaan siksi, että siitä saisi jotain reposteltavaa, jotain millä nostaa omaa merkitystään kaikkien omien merkitysten joukossa. Jonkin asian vuoksi...

Uti, non abuti.

Ja sitä ei tajua, ellei ole mieleltään, sielultaan puhdas.

Libenter homines id quod volunt credunt.

Epärehellisyys on oikeutettua vain, jos siihen liittyy hyvä tahto. Hyvän tahdon merkitys sinänsä on kuitenkin oltava sellaista, ettei se kohdistu mihinkään tiettyyn kansanosaan, ihmisryhmään, ikäryhmään, poliittiseen yhteenliittymään, musiikilliseen suuntaukseen, seksuaaliseen suuntaukseen, ryhmään tai yleensäkään mihinkään muuhun tämän kaltaiseen, yksittäiseen ja ennenkaikkea olemassa olevaan yhteenliittymään. Epärehellisyyden pitää olla siis yksilöllistä? Ja sitähän se yleensä onkin. Mutta kuinka epärehellisyydestä saataisiin sellaista, että se hyödyttäisi mahdollisimman monia? Perustamalla jotain sellaista, mihin kuuluisi kaikki näkyvä. Perustamalla jotain sellaista, mihin kuuluisi kaikki oleva! Kaikki oleva, ja sen lisäksi myös kaikki olevaan liittyvä! Mutta tämähän ei toimi! Koska kaikki oleva jatkuu ja kehittyy, pullistuu ja paisuu ja turpoaa ja laajenee... ja lopulta.. lopulta se on kaikki. Ja sen ulkopuolelle ei jää mitään. Jolloin epärehellisyyttä ei enää oikeastaan ole. On vain epärehellisyyden nimikkeellä kulkevaa toimintaa, joka koskee kaikkia. Ihan jokaista.

Ja näin se menee.

Juuri silloin kun ollaan luotu jotain, mikä hyödyttää yhtä tai kahta tekijää, se hyödyttää myös näiden yhden ja kahden lähimpiä tekijöitä. Ja tämä paisuu. Kasvaa, kasvaa ja kasvaa. Ja lopulta se hyödyttää kaikkia.
Mutta mistä tämä on lähtenyt liikkeelle? Halusta auttaa muita? En usko. Halusta parantaa muiden maailmaa? En usko tätäkään. Halusta menestyä paremmin kuin muut? Uskon osittain, mutta näen tässäkin ristiriidan. Halusta olla parempi kuin muut ja tuoda itselleen onnea muiden jäädessä osittain alapuolelle, huonommin toimeentuleviin ja vähempiarvoisiin kasteihin? Kyllä. Tämän minä allekirjoitan. Tätä pitää kunnioittaa. Tämän edessä koen suurta tarvetta nöyristellä! Madella ja tuntea oloni pieneksi. Kuulua osaan sitä maailmaa, jossa kaikella on statusarvo. Sinä olet merkityksellinen vain, jos sinulle on tehtävä. Ja tämä on epärehellisyyden ainoa merkitsevä tekijä. Mikäli sinulla on jokin tehtävä, jokin merkitys sen ihmisen elämässä, jolle tuot isoimman hyödyn, ja jonka kautta hyödytät hänen lähipiiriään eniten, niin silloin sinä olet tärkeä! Ja tämä ei nyt tarkoita ainoastaan taloudellista hyvinvointia. Tämä tarkoittaa myös henkistä pääomaa, "pokkaa", munaa toimia niin, että muut sanovat sinua rohkeaksi! "Hei sinä pystyit siihen!! Hienoa! Onnea tästä!". Ja samalla he nauttivat sinun tuomasta mielihyvästä, tai vastuusta heidän oman olemassaolonsa merkityksessä! Tämän edessä minä haluan madella. Tämän edessä tunnen suurta tarvetta kumarrella ja nöyristellä. Olla merkityksetön aliolento! Ihanaa.

Mutta koska olen kuitenkin merkityksetön aliolento. Poissuljettu tarve. Jotain mitä kaikki tarvitsevat ja ennenkaikkea näin viisas, minun tulee kieltää itseltäni nöyristely tämän edessä. En minä hyväksy pinnallisuutta. Se on typerää. Typerää niin paljon, että pinnallisilta ihmisiltä tulee viedä oikeudet kulkea metsissä. Pinnalliset ihmiset pitää sulkea vaateliikkeisiin! Heidät pitää lukita kauppakeskuksiin! Heitä pitää vainota, koska sitähän he haluavat. Olla näkyvissä. Sitähän he haluavat! Olla huomion keskipisteenä!

ei pidä hyväksyä
typeryyttä! Minä en hyväksy massahurmosta. Minä en hyväksy vääriä profetioita ja typerää panem et circensis kirjoittelua! Ei, enkä minä hyväksy sitäkään, että kaikilla on oikeus kirjoittaa mitä haluavat. Ei toimi. Ei voi toimia! Kirjoittamisen taito pitää olla jotain muuta, kuin mainostamista. Jotain muuta kuin itsestään kertomista! Jotain muuta kuin ylivallan luomista typeryydestä. Jotain muuta kuin Panem Et Circensis! Ei pidä hyväksyä välinpitämättömyyttä! Kuinka tyhmiä ihmiset ovat? Kuinka välinpitämättömiä heistä on tullut? "Hei! Auttakaa! Hän hukkuu!" ja ihmiset kaivavat esiin kameransa. Toivon, että se hukkuva olisi sinun lapsesi, sinun äitisi.. sinun puolisosi. Ja sinä kuvaisit häntä. Miksikö?

Panem Et circensis.

Sinähän et välitä.
Voi teitä typeryksiä.

(Päiväkirjamerkintöjä 13.kesäkuuta klo. 11-> )

Telakan Terassi on täynnä kuolleita kukkia.
Nämä opiskelijat nääntyvät auringossa kun niitä
ei kastele.

Minä olen minä.

Mikä saa ihmiset ajattelemaan, että he ovat jotenkin ainutlaatuisia? Mikä saa ihmiset kuvittelemaan, että he ovat muiden yläpuolella? Mikä tekee ihmisestä niin sokean, että hänen pitää hakea tukea omalle idilleen muilta ihmisiltä? Heikkous. Heikkous on hyve. Heikkoudella saa ystäviä. Heikkouteen tartutaan ja siitä pidetään huoli, kunnes se tukee jotain muuta, jotain isompaa asiaa.

Lueskelin ihmisten blogeja jälleen tovin. Omituista niissä on se, kuinka kovin moni blogin kirjoittaja kirjoittaa, miten "te kaikki olette minulle tärkeitä", miten "minulla on teitä kyllä kova ikävä". Joidenkin näiden blogien kirjoittajat ovat julistautuneet merkittäviksi henkilöiksi muiden elämässä. Syrjäyttäneet läheistensä yksilöllisyyden ja ainutlaatuisuuden omalla merkityksellään.. Heitä ei voi lähestyä tuntematta sääliä. Heitä ei voi lähestyä tuntematta pelkoa heidän puolestaan. He ovat taitavia. He manipuloivat massoja, isoja ryhmiä. Kääntävät kokonaisuuden ympäri ja ripustautuvat osaksi läheistensä olemassaolon merkitystä. He käyttävät seksiä aseenaan, työkaluna, leikkurina, jolla heidän läheisensä voidaan "pilkkoa" osiin ja mädättää vaikka sitten pala kerrallaan. Kokonaisuuteen nämä ihmiset eivät tartu, muuta kuin silloin, kun se on käännettävissä heidän mielensä mukaisesti ympäri.

Blogeista paistaa läpi itsekeskeisyys. Ne ovat melkoisen suora tie kirjoittajan mielenlaatuun. Mikä saa ihmiset uskomaan näihin blogeihin.

Minä en halua juoda enää ikinä viinaa. Se tuhoaa liian paljon hienoja asioita. Eräs entinen tyttöystäväni joi koko ajan. Joi ja valitti, kuinka sen entinen miesystävä oli aina kännissä ja huono mies. Sitten se joi lisää. Se sanoi, että on minun asiani päättää katselenko sen juomista ja juhlimista. No, katselihan minä. Kunnes en sitten yhtenä aamuna enää jaksanut olla onnellinen ja huolissani koko aikaa sen juomisesta ja aina vain lisääntyvästä juhlimisesta. Se ei pettänyt minua kai kertaakaan, vaikka se kertoikin, että sillä olisi ollut siihen niin monta kertaa mahdollisuus, ettei se edes halunnut kertoa, että kuinka monta kertaa sillä oli siihen mahdollisuus. Se halusi pitää minut varpaillaan. Se halusi pelotella minua. Ja samalla se ihmetteli miksi minä en enää nussinut sitä. Se sanoi, että me ei nussita tarpeeksi, kun oltiin tapailtu viikko. Minä en tiennyt edes sen sukunimeä silloin. Tai tiesinhän minä, mutta en ollut niin varma siitä. Se ei kai ikinä halunnut puhua siitä. Kun sanoin, sille, että oli kivaa, kun istuttiin ja puhuttiin keittiön pöydän ääressä yömyöhään ja sinä olit iloinen, niin se sanoi, ettei se oikeasti ollut sellainen hölmö joka hymyili ja nauroi ja puhui päättömiä ja typeriä asioita. Se kertoi oikeasti olevansa paljon tummempi, paljon synkempi ja paljon erilaisempi, kuin mitä se oli antanut minun ymmärtää.

Minä join kahvia. Satoi vettä. Pieniä pisaroita suoraan beigen väriseen kahvikuppiini. Teksti valui paperilla niinkuin silmäväri naisen silmistä saunassa.

Sen jälkeen terassi tuoksui kalalle.

Lokit nokkivat kukkia.

Ja ne opiskelijat lauloivat ylioppilaslaulua takaperin.

Eilinen työpäivä, vaikka minähän olen lomalla, meni hieman pilalle. Yövuorojen varsin tavanomaiset ystäväni, rytmihäiriöt vierailivat ihan omituiseen aikaan kesken päivän. No, tämähän ei tietenkään ole mitenkään omituista näillä ilmoilla ja viimeaikojen valvomisella, mutta kyllähän tämä nyt hieman pelästytti. Aikaisemmin päivällä olin jo hieman huolissani olostani, joka oli syömisen jälkeen ollut kovastikin tukala. Tosin ihan vain närästyksen johdosta, mutta siltikin. Nopeastihan nuo närästysoireet muuttuivat mielessäni rytmiksien mukana sydänoireiksi, tai vähintäänkin joksikin ihan pieneksi viaksi jossain syvällä sydämen tienoilla. No, eipä mitään. Olenhan kärsinyt varsin suuresta stressistä tässä menneen kesän/syksyn/kevään aikana. Ihmiset elämässäni ovat olleet ilkeitä, omistushaluisia, itsekkäitä ja vielä kerran ilkeitä ja kaikin puolin pahoja, mutta myös ystävällisiä, ihania, upeita ja mahtavia. Kolikon kaksi puolta on tullut nähtyä, mutta niinhän se menee. Kolikolla on kaksi puolta, vaikka kolikon merkitysarvo onkin jotain ihan muuta.

No sydänfilmillä kaikki hymyilivät kauniisti. Olin ihan tyytyväinen. Leposyke 51. Kaikki ok. Sain Somac 40mg, joka kylläkin on vatsalääke, mutta lääkäri oli kovin vakaasti sitä mieltä, että vatsahapot ne vaan vaivaavat. No joo. Kyllähän minä hoitotyön vuorotyöntekijänä rytmelöt tunnen ja tunnistan. No, mutta somac kuitenkin auttoi ihan muksasti.
:)

Sovin Kirsin kanssa, että menen tänään illalla moikkaamaan sitä. On kiva nähdä sitä pitkästä aikaa.

Toivottavasti päivästä tulee sateinen ja ukkosvoittoinen.

Riders on the storm
Riders on the storm
Into this house were born
Into this world were thrown
Like a dog without a bone
An actor out on loan
Riders on the storm

Theres a killer on the road
His brain is squirmin like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah

Girl ya gotta love your man
Girl ya gotta love your man
Take him by the hand
Make him understand
The world on you depends
Our life will never end
Gotta love your man, yeah

Wow!

Riders on the storm
Riders on the storm
Into this house were born
Into this world were thrown
Like a dog without a bone
An actor out alone
Riders on the storm

Riders on the storm
Riders on the storm
Riders on the storm
Riders on the storm
Riders on the storm

(päiväkirjamerkintöjä sattumanvaraiselta juopottelureissulta)

Being a Poet.

Kesällä on helppoa olla runoilija. Vaikka oikeastaanhan minä olen kehitysvammaisten hoitaja, en niinkään mikään runoilija. Tämä siis niin, jos asia määritellään työn mukaan. Jos ihmisestä tulee työnsä mitta.
En ole koskaan aiemmin istuskellut tässä osassa Sorsapuistoa. Tämä osa puistoa on tarkoitettu juuri enemmän istuskeluun ja kirjoittamiseen kuin yksikään muu osa tässä puistossa. Tarkoittaakohan tämä nyt sitten sitä, että kirjoittajana minä kehityn, kun kirjoitan juuri sille varatussa paikassa? Kehitynkö minä kirjoittajana, koska olen tyypillinen kirjoittaja, kirjoittajalle varatussa paikassa? Mene ja tiedä. Jos osaisin, kirjoittaisin kävellessä. Jos kykenisin kirjoittamaan kävellessä, en enää kirjoittaisi mitenkään muuten kuin kävellessä.
Kirjoittaessa, kävellessä ajattelen avoimemmin kuin paikallani, mutta se ei olisi kovinkaan "boheemin" näköistä. Hoippua ympäriinsä, ja pyrkiä pysymään "viivalla". Vai olisiko sittenkin? Mikä on boheemin Mitta?

Miksi ei voisi sataa vettä? Se piristäisi. Tämä on enemmän kuin hyvää aikaa olla kirjoittaja. Sosiaalipornon irvokkain edustaja. Joku joka jakaa pesää hiljaa ja kaikkien huomaamatta. Tämä on hyvää aikaa olla kirjoittaja jolla on runoilijan mentaliteetti. Jonnan äiti sanoi joskus, että minä en ole runoilija. Ei se tee ihmisestä runoilijaa, että kirjoittaa runoja. Se on ihan totta. Runoilija on ihminen joka on julkaissut runojaan. Minä vain kirjoitan runoja. Mikä tekee ihmisestä ihmisen? Epäinhimilliset teot? Inhimillisyyden virheteot? Voidaanko asiaa tosiaan ajatella niin, että pitää tukea, "kannustaa" olevassa olevaa mallia ollakseen jotain?

Kirjoittaminen on rankkaa työtä. Joku on sanonut, että kirjan kirjoittaminen vaatii hyvät perselihakset. Se on mielestäni kirjoittamisen aliarviointia. Minun mielestäni kirjoittaja tarpeeksi hyvät kengät ja liian kuuman ilman, liikaa vesisadetta, liikaa likaa, roskaa, paskaa, kuolemaa, elämää.. tarpeeksi kaikkea, jossain ihan muualla kuin kotonaan, kirjoittaakseen HYVÄN kirjan.

Olen varsin kyllästynyt pilluun. Pillu on kuin käsi, johon tartutaan silloin kun halutaan osoittaa olevansa pulassa. Naisissa ei ole mitään muuta kuin pillu ja tissit. Toisilla ne ovat ihan kivoja, toisilla ei. Joka tapauksessa; olen päässyt näiden asioiden ylitse. Ja ei, tämä ei tarkoita, että olisin miettinyt homoouden vaihtoehtoa elämässäni. Ei. Olen vain huomannut, että jokainen nainen on loppujen lopuksi pillunsa mitta. Jokaikinen joka muuta väittää, osoittakoon tämän epätodeksi. Ei tämä siis ole mikään haukkumisen arvoinen asia. Tämä on vain mielipiteeni, ja pitkien pohdintojen tulos. Mutta jokainen, joka muuta väittää, osoittakoon väitteeni vääräksi. Jokainen joka niin ei tee, hyväksyköön sen ja sen merkitysarvon sellaisenaan.

Hyvä ystävä, ihminen jonka seurassa olet jonkin arvoinen/kaikki mitä olet, on sellainen, joka antaa sinun olla juuri sellainen kuin olet. Ei kiellä sinua olemasta jotain muuta, kritisoi sinua omien mielipiteidensä mukaan. Inhoaa pinnallisuuttasi ja typeryyttäsi. Minulla on muutama tällainen ystävä. He ovat yleensä täysiä poikkeuksia sen suhteen mitä minä olen. Ja he ovat minulle tärkeintä maailmassa. Tämän pitää siis tietenkin sisältää kategorinen imperatiivi. Ei pidä ajatella, että hyvä ystävä on VAIN hyvä ystävä. Hän on myös yksilö. Ja sellaisena häntä pitää kohdella.

Mielenkiintoista näissä Messutiloissa (Tampere Talo) on se, että ne pitävät sisällään kaiken sen, mikä niiden pitäisi tarjota ihmisille ulkopuolella. Puolueellisen tiedon monopolisointia? Kirjoittaminen on AmfiTeatteri avomerellä. Nämä kalat ui kravatit kauloissaan sargassomeressä väärinpäin paikallaan. Meren alla on niiden viidakko kaupunki esihistoriallisista puista veistetty vuorijono, siinä missä ojannotko. Kuinka tällaisessa maailmassa tulee onnelliseksi ilman että antaa ikuisuudelle rajattomat julkaisuoikeudet elämänkertaansa, ilman selvää markkinointistrategiaa.. jo paljon ennen kuin on keksinyt miten aikoo kuolla.