Ajatellaan, että on olemassa asioita, joiden tarkoitus on merkitä vain ja ainoastaan yhtä asiaa, eivätkä ne täten sisällä minkäänlaisia merkityksellisiä lisäosia yhdellä kielellä puhuttuna. Tällainen sana on merkitykseltään sellainen, jota voidaan pitää sanan superilmentymänä; supermerkityksenä jollekin asialle. Supermerkityksen olemus on kuitenkin poikkeuksellinen kaikkien muiden kuvausmerkitysten virrassa. Olemassaoleva, tai olemassa oleva merkitys on supermerkitykselle tällaisessa tilanteessa sisällötön... tai ainakin niin kiinteä kokonaisuus, ettei sen sisällön merkitystä voi millään tavoin jaotella.
Tässä voisi hyvinkin puhua Atomeista. Atomi on alkuaineen kemiallisesti pienin osa. Toisin kuin sanan alkuperäinen merkitys antaa ymmärtää, nykyisin atomien katsotaan koostuvan pienemmistä osista. Eli oikeastaan ei voida puhua Atomista, mutta esimerkiksi se kuitenkin käy, sillä mielipiteeni todellisuudesta on se, että totuus on vain paras mahdollinen vaihtoehto, ja mukailee ehdottomasti ainoastaan ajan henkeä. Atomikin kokee varmasti jossain vaiheessa lopullisen tieteellisen inflaation, salamurhan, jonka jälkeen sitä ei enää muisteta sen merkityksestä, vaan oppimisen kuvana ihmiskunnan järkeistymisessä.. samaan tapaan kuin kaikessa muussakin. Järkeistyminen on vain siinä mielessä ongelmallista, että lajina meidän ei tarvitse kohta tehdä mitään muuta, kuin ajatella. Tämä on askel supermerkitykseen.
Maailma on valmiina.. ja maailma on valmiina ainoastaan meidän käytössämme. Ja tässä on todellinen ongelma; Valmiiden mallien soveltaminen kannattaa, sillä niihin on mukauduttu jo valmiiksi. Miksi siis tehdä mitään muuta? Tietenkin. Meidän ei tarvitse olla ihmisiä silloin kun haluamme sulkea itsemme lajikilpailusta; yhteiskunnalla on työkalunsa tämän puolen hoitamiselle. Materiaalinen merkitys luo kuitenkin ison ongelmakohdan, jonka ylittäminen soveltuu hyvin ongelmakohtien ylimmäiselle osalle.
- Aine eli materia määritellään usein substansseiksi, joista kaikki havaittavat fysikaaliset objektit ja maailmankaikkeus koostuvat. Valo, energian aiheuttamat ilmiöt ja voimat eivät ole ainetta, mutta niiden olemassaolo tarvitsee materiaa ymmärryksemme tueksi. Ilman materiaa ei voi olla aineettomia tiloja, ja tämä on fakta. Substanssin esimerkkinä voidaan ajatella poikamiestä. Poikamiehen substanssi on naimattomuus, sillä naimisissa oleva poikamies ei olisi poikamies. Substanssin vastakohtana pidetään aksidenssia, joka vaatii jonkun substanssin ollakseen olemassa. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu juuri se, jonka pitäisi luoda merkitykselle arvolähtöinen olemus, sillä Substanssi on olio joka voi olla olemassa itsenäisesti, muista olioista riippumatta.(Keskeneräinen kritiikki olemassaolosta - 27.7.2008 22:28)
Mitä tälle asialle voi enää tehdä? Ei kai mitään, mutta lopulta; en ole tätä mieltä. Odotan, että asia ei jossain vaiheessa enää ole näin. Ja silloin olen mielestäni oikeassa.. ainakin pienen hetken. Kronologisesti ajatellen, olen oikeassa kuitenkin tässä asiassa jatkuvasti, mutta vain siitä syystä, että osoitan oman olettamukseni vääräksi. Kieroa. Tähän ei pidä pyrkiä. Mutta tätä on supermerkitys. Supermerkitys on eikä muuksi muutu. Sen merkitys on siinä, että se kuvaa yhtä ja samaa olemassaolevaa asiaa aina ja uudestaan. Se ei koskaan muutu sisällöllisesti mihinkään, vaikka se pystyttäisiinkin todistamaan vääräksi, sillä silloin supermerkityksestä tulee enemmän pitävä todiste omasta pätevyydestään. Mutta voidaanko supermerkitystä pitää oikeana päätelmänä asiossa, joissa on mukana aika? Historia. Mitä se on? Historiaa ei toden totta ole olemassa missään muussa muodossa kuin itse sanan merkityksessä. Kaikki mikä on tapahtunut, lienee tapahtunut. Voidaanko historiaa koskaan määritellä paremmin? Historia tarkoittaa siis jotain, mutta mitä? Samaa voidaan tietenkin sanoa Hedelmistä, kaloista ja kaikesta muusta, jolla määritellään lajityyppiä yksinkertaisemmin. Ei ole olemassa erikseen Hedelmää, vaan sillä on jokin merkkiperuste. Hedelmä voi olla appelsiini, omena, päärynä jne. Mutta itse hedelmää ei ole olemassa. Tai on, mutta sinänsä ole olemassa; on vain hedelmänimikkeen alle punottuja lajikkeita. Sama pätee myös kaloihin. Entä sitten historia? Historiaa ei siis sinänsä ole, mutta on olemassa monenlaisia tulkintoja historiasta; jotkut väittävät, että historiaa kirjoittavat vain hallitsevat mielipiteet ja voittajat. Käykö näin myös hävinneiden kohdalla? Käykö näin myös kritiikin kohdalla? Mikäli historiaa kirjoitetaan ainoastaan hallitsevan mielipiteen mukaisesti, niin miksi kritiikki säilyy halki aikojen eräänlaisena mahdollisuutena ilmaista mielipiteensä juuri näiden hallitsevien mielipiteiden joukossa?
Einsteinin mukaan "Aika on yksi avaruuden ulottuvuus joka ei virtaa. Se poikkeaa muista kuitenkin siinä että sitä pitkin on pakko liikkua alati ja pakollinen ajosuunta on vain tulevaisuuteen. Liikkuvilla kappaleilla on jokaisella omat ”nyt” hetkensä ja kellonkäyntinsä.". Mutta voidaanko tätä soveltaa historiaan? Voidaan. Mutta miten? Vain sillä tavalla, että uskotaan Einsteinin päätelmään asiasta. Todentaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä Einsteinin logiikka oli varsin pettämätöntä, vai oliko sittenkään? Mikä on ajan merkitys fysiikalle? Fysiikassa perussuure aika (lat. tempus, tunnus t) määritellään tapahtumien välisenä etäisyytenä aika-avaruuden neljännellä akselilla. Suppean suhteellisuusteorian mukaan aikaa ei voi esittää muuten kuin aika-avaruuden osana. Tapahtumien välinen etäisyys riippuu tapahtumia tarkkailevien havainnoitsijoiden suhteellisesta nopeudesta tapahtumaan nähden.
Yleinen suhteellisuusteoria muutti ajan määritelmää vielä enemmän esittämällä kaareutuneen aika-avaruuden käsitteen. Eristetyssä systeemissä ajan kuluessa eteenpäin entropia kasvaa aina, joten entropian kasvusta voidaan päätellä ajan suunta. Normaalisti kausaliteetin mukaisesti syy on myös aina ennen seurausta. Mutta voidaanko koskaan lopulta ajatella niin, että normaalin kausaliteetin mukaisesti syy on todellakin aina ennen seurausta? Ja miten määritellään syy seurausta arvioitaessa? Onko taustalla kulttuurisia tekijöitä, kun määritellään aikaa ja syytä.. ja ennenkaikkea seurausta? Tämän maailman aikaan nojaten on vaarallista väittää mitään muuta, mutta kokeillaan silti; mikäli mies tappaa toisen miehen syystä, että toinen mies on harrastanut seksiä toisen miehen vaimon kanssa, niin tekeekö hän tämän asian syystä vai seurauksesta? Tai; mikäli ihminen tappaa toisen ihmisen, niin voidaanko tappoa pitää inhimillisenä vai epäinhimillisenä tekona? Tätä ei tietenkään voida soveltaa aikakäsitykseen sinänsä, mutta syy - seuraus - suhdetta määriteltäessä tästä saattaa löytyä jotain. Ainoa miten tämä liittyy aikaan on tietenkin tapahtumien järjestyksen nimeäminen. Eikä välttämättä sekään, mutta kausaliteettia puitaessa päästään asioissa kuitenkin asioiden selittämisen kannalta tärkeään pisteeseen; mitä todella tapahtuu ja missä järjestyksessä merkitysarvon kannalta.
Tosiasiahan on, että mies tappaa toisen miehen siitä syystä, että toinen mies on harrastanut seksiä hänen vaimonsa kanssa, mutta onko tämä todellakin syy, vai seuraus.. siitä että toinen mies on harrastanut seksiä hänen vaimonsa kanssa? Onko pakollinen liike siis aina "tulevaisuuteen", vai tapahtuuko joissain kohdin merkitysarvoltaan itseään jatkuvasti toistavaa liikehdintää. Mikäli Einstein on oikeassa, kaikki menee eteenpäin. Jopa aika, joka sinänsä ei kuitenkaan tee mitään muuta kuin toistaa itseään. Tätä on supermerkitys. Sillä miten tahansa pystyisi osoittamaan aukkoja Einsteinin teorioissa, ne osoittautuvat oikeiksi ajassa. Voidaan sanoa, että Einstein tiesi mitä hän oli tekemässä silloin, kun hän löysi omassa teoriassaan ajasta puutteita, sillä mitä tahansa löydetään Einsteinin teoriaa vastaan, se korjaa itseään näiden virhekohtien kautta. Toeria sinänsä "ui" ajan hengessä mukana, eikä koskaan sitä vastaan.
