Edellisessä merkinässäni käsittelin varsin suppeasti ja yliolkaisesti eksistentialistista näkökantaa elämänosa-alueille, joille eksistentialistinen näkemyskenttä heittää osittain omantakeisen leimansa. Nyt on aika kritisoida omia näkemyksiään omien ajatustensa rakentavaksi kritiikiksi. Olen ehnyt useita ylilyöntejä käsitellessäni Jumaluutta osana todellisuuden merkitystä ilman, että olisin kritisoinut valmiiksi näkemyksiäni, joiden merkitys on, ja tulee aina olemaan; oletuksellinen.
- Sokea uskominen johonkin asiaan on ainoa oikea tapa lähestyä asioiden merkitystä. Kaikki epäilys oman olemassaolonsa merkityksestä on silkkaa huuhaata ajateltuna, että olemassaololla on jokin muu merkitys kuin puhdas olemassaolo. (Experientia docet stultos//19.7.2008 14:31)
Puhtaalla olemassaololla tarkoitan tässä tietenkin olemassaolon piiriin kuuluvia olemassaolevia mahdollisuuksia niiden todentamiseksi siltä pohjalta, että merkitys olisi täydellinen, puhdas ja jakamaton.
Olemassaolon merkitys on aina ainutkertaista, verrattuna lähtöpisteeseen tai olemassaolon jälkeiseen olemassaoloon. Se, että ajattelutapamme ei yllä merkitykseltään materian yläpuolelle, johtuu siitä, että materian yläpuolta ei yksinkertaisesti, meidän ajattelutapamme mukaan ole.
Materian merkitys sinänsä on olematon, sillä me voimme aina jollain tapaa kiertää olemassaolevan materian ajattelemalla materian ulkopuolelle.. vai voimmeko? Tämänhän minä sanon olevan mahdotonta?
Värien merkitys on suurelta osin siinä, että värit muodostuvat väreistä, joka vaihtelee värien tummuus- ja vaaleusasteen mukaisesti. Ajatellaan kuitenkin hypoteesi, jossa merkitys on olemassaoleva, itse olemassaolon vuoksi. Puhtaan olemassaolon merkitys on juuri tätä. Asioilla on merkitys vain, koska asiat ovat, ja tulevat aina olemaan olemassa. Toisinsanoen; me voimme nähdä taloja, mutta voimmeko me nähdä taloja niiden seinien läpi? Tai värien maailmassa; voimmeko me selittää värien merkitystä niiden tummuus- ja vaaleusasteen mukaan? Voimme.. teoriassa.
Tämän olettamuksen voi siirtää tarkoittamaan ja merkitsemään mitä tahansa olemassaolon tarkastelua. Voidaan sanoa, että minä, suuressa ajatteluongelmassani en näe metsää puilta. Mutta kuka näkee? Voidaan sanoa, että ajattelen siis olen, mutta kuka todella ajattelee? Tilausta löytyy varmasti jokaiselle ajattelumallille ja ajattelumallien lopullinen oikeellisuus voidaan kyseenalaistaa perehtymällä siihen, kuka ajattelumallin antamasta vastauksesta eniten hyötyy. Mutta kuka hyötyy eniten? Onko eniten hyötyvä puoli se, jolle vastauksen tuottama hyöty on suoranaista, vai se, joka saa hyödyn pidempiaikaiseen käyttöön ja mahdollisuutena kultivoida omaa elämäänsä yli alkupisteen.. materian tuolle puolen? Tämä tietenkin siinä tapauksessa, että hyöty on materiaa jossain muodossa? Mutta onko kaikki materiaa?
Aine eli materia määritellään usein substansseiksi, joista kaikki havaittavat fysikaaliset objektit ja maailmankaikkeus koostuvat. Valo, energian aiheuttamat ilmiöt ja voimat eivät ole ainetta, mutta niiden olemassaolo tarvitsee materiaa ymmärryksemme tueksi. Ilman materiaa ei voi olla aineettomia tiloja, ja tämä on fakta. Substanssin esimerkkinä voidaan ajatella poikamiestä. Poikamiehen substanssi on naimattomuus, sillä naimisissa oleva poikamies ei olisi poikamies. Substanssin vastakohtana pidetään aksidenssia, joka vaatii jonkun substanssin ollakseen olemassa. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu juuri se, jonka pitäisi luoda merkitykselle arvolähtöinen olemus, sillä Substanssi on olio joka voi olla olemassa itsenäisesti, muista olioista riippumatta.
Tämä voidaan tulkita niin, että olevalla asialla on olemus ilman, että se tarvitsee materiaalista todellisuutta oman olemassaolonsa täydellistämiseksi. Yksinkertaista, eikö totta? Sillä Substanssi on olio joka voi olla olemassa itsenäisesti, muista olioista riippumatta. Toisaalta taas Valo, energian aiheuttamat ilmiöt ja voimat eivät ole ainetta, sillä niiden olemassaolo tarvitsee materiaa ymmärryksemme tueksi. Ontologinen idealismi ratkaisumallina tarjoaa vaihtoehtoa, jonka mukaan kaiken perimmäinen merkitys/luonne on henkinen. Henkistä tapaa lähestyessä ei voida kuitenkaan määritellä asioiden oikeellisuutta varmaksi, sillä meistä jokaisella on mahdollisuus kokea henkinen olemassaolo, luonne yksilötasoisena tapahtumana, joka taas johtaa siihen, että täydellinen ratkaisumalli, kokonaisuutena, jää puutteelliseksi.
Tietenkin voidaan ajatella, että henkinen luonne on yleismaailmallinen tila, mutta se ei mielestäni tarjoa oikeanlaista ratkaisua, sillä henkinen luonne on rikkonainen siirryttäessä ideain maailmasta olevan pariin ilman, että puhutaan ihanteista. Ihanteilla tarkoitan tässä sitä, miten asioiden pitäisi olla täydellisessä, absoluuttisessa todellisuudessa. Absoluuttinen todellisuus saattaa ehkä kuulostaa hieman harhaanjohtavalta, sillä se käsitetään Isäksi, Pojaksi ja pyhäksi hengeksi. Toisaalta, se voidaan muuttaa vähemmän rajoja rikkovaan muotoon, jolloin puhutaan Minästä, minun jäljestäni ja halusta, toiveista, haaveista ja odotuksista. Psykologian parissa voidaan puhua fyysisestä - psyykkisestä ja sosiaalisesta yhteenliittymästä; ihmisestä itsestään. Kysymyksenasettelua pitääkin lähestyä siltä suunnalta, jossa meistä jokainen on itse. Mikä on sinun merkityksesi niiden asioiden suhteen, joissa asialle pitää antaa arvo, tai luonne.
Substanssi on olio joka voi olla olemassa itsenäisesti, muista olioista riippumatta, mutta esimerkiksi Valo, energian aiheuttamat ilmiöt ja voimat eivät ole ainetta, sillä niiden olemassaolo tarvitsee materiaa ymmärryksemme tueksi.
Tähän tulen palaamaan tuonnempana ja paremmalla ajalla. Ristiriidat olemassaolon merkityksestä ja arvolatauksessa rikkovat peruskysymyksen; mikä minä olen tässä! Merkityksen järkeileminen ei auta kun todellisuus on merkityksetöntä materiaalisten arvojen uudelleensummailua. Todellisuus, tai se mitä me siltä odotamme.. miten me sen näemme, on vain paras mahdollinen vaihtoehto ja kaikki vaihtoehdot eivät ole vielä edes tiedossamme.
Palaan asiaan tuonnempana.






