Kun kirjoittajalle sanotaan, että sinä kirjoitat paskaa.. niin pitääkö se ottaa kritiikkinä, vai provosointina? Kun ihminen, jonka mielentuotoksia on tullut kritisoineeksi lähtee sille linjalle, että ”sinä et tiedä mitään mistään” ja alkaa nimittelemään sinua, niin tuleeko silloin vain ajatella, että tällaiset ihmiset ovat vain pinnallisia idiootteja, joiden kanssa kannattaa suosiosta jättää jutustelu vähemmälle ja poistua takavasemmalle, vai kannattaako lähteä selittelemään heidän mielenlaatuaan heille itselleen. Todennäköisesti mielenkiinto siihen, miksi joku hermostuu jostain kirjoittamastasi asiasta ajaa sinut improvisoimaan hänen kanssaan. Tulee ehkä kiertäen kysyneeksi: ”miksi”.
”Miksi” on mielenkiintoinen osa-alue kysymysten loputtomuudessa. Todellisuudessahan pitää ajatella, ettei ole todellisia kysymyksiä.. on vai vastauksia, joita tulee parannalle. ”Miksi”, on kysymyksistä paljastavin, tarkin ja merkitsevin. ”Miksi”, on kysymyksistä tarkimmin rajoittunut. Paskaa kirjoittava ihminen joutuu pohtimaan usein, että ”miksi vitussa minä kirjoitan tällaista paskaa”.
Puhuttaessa siitä, miksi ”miksi” on kaikista tarkimmin rajoittunut kysymys, voidaan aina vedota siihen, että ”miksi” tarvitsee aina jonkin kaltaisen selityksen mahdollistaakseen olemassaolonsa. Selitystä ei voi antaa, eikä sitä voi vaatia, mikäli tiedusteltavaa asiaa ei ole olemassa. Sama pätee tietenkin moneen muuhun kysymykseen, mutta ei niin voimakkaasti, kuin sanaan ”miksi”.
Se joka väittää vastaan keksiköön sanan, joka tarkoittaa jotain, muttei perustu mihinkään. Se joka valehtelee olkoon iäksi tuomittu alimpaan helvettiin. Miksi joku ihminen on jonkinlainen on helposti selitettävissä.
Ensinnäkin; joku ihminen on jonkun tietyn kaltainen silloin, kun joku on hänestä sitä mieltä. Mutta se, että joku on jostain jotain mieltä, ei sinänsä ole totuus. Totuudeksi sitä ei tee mikään.
Totuus on yksilöllinen uskomus siitä, mitä maailma ympärillä on kanssaihmisten näkemyksen mukaan. Totuus on myös sitä, mitä haluaa muiden olevan omien etujensa vuoksi. Toisin sanoen; totuus on vain paras mahdollinen vaihtoehto tässä hetkessä, ja ensisijaisesti minulle itselleni. Mitä on paras minulle itselleni? Se on mielihyvää, halua olla jotain enemmän kuin muut. Taisteluasemat. Taisteluasemat, joissa minä voitan sinut.. mutta ei koskaan kokonaan. Ihmiselle joka haluaa hallita, pysyvä voitto ei ole pääasia. Lopullinen voitto ei merkitse mitään. (Miksi meillä on sotia?)
Vain se merkitsee, että kilpailu jatkuu. Koska silloin, kun kilpailu jatkuu, tällainen ihminen tuntee olevansa elossa. Pyrimmekö me rauhaan? Pyrimmekö me irti siitä mikä meihin on istutettu? Mikä se on? Sellainen ihminen, joka sanoo olevansa tyytyväinen itseensä kaikin puolin, on eräänlaisessa shokissa. Välitilassa, jossa hän etsii poispääsyä.
Erään tunnetun Filosofin mukaan me (ihmiset) olemme kuin kiviä, jotka vierivät alaspäin. Me vierimme alaspäin, kunnes pysähdymme kokonaan, lopullisesti. Sitä ennen kaikki pysähdykset ovat vain hetkittäistä olemista tilanteessa, jossa etsimme poispääsyä hetkestä.
Palatakseni kysymykseeni; miksi meillä on sotia.. huomasin tuossa Dilemman, sillä mikäli meillä ei ole sotia, niin meillä on pysyvä rauha, jolloin pysyvyydestä tulee ainoa merkitsevä tekijä näiden kahden välillä. Toinen katoaa kokonaan. Se voi tarkoittaa ainoastaan yhtä asiaa; mikäli jäljelle jää vain rauha, on ihmisten kehitettävä jotain muuta kuin sotiminen rauhan vastineeksi. Sodalla tällaista vastinetta ei ole, koska sota sinänsä tähtää voittoon jossa rauha on voittajan sanelema. Ehkei rauhan tekeminen kenenkään kanssa olekaan suotuisaa. Ehkä rauhan tekemisen pitääkin lähteä jokaisesta itsestään. Mutta onko sota sitten koskaan oikea tapa lähestyä muita? Onko väkivalta hyväksyttävää missään tilanteessa? Minkälainen yksilö ei halua antaa itselleen mahdollisuutta tutustua itseensä.. antaa rauhan löytyä omasta itsestään? Kysyjä, on aina vastauksen tietäjä. Muiden tehtäväksi jää parannella vastausta. Vastaaja on aina väärässä, koska hän on lopulta itsekkyyden huipentuma, omassa ahtaassa mallissaan.
Minä en voi puida asiaa sen enempää. Rauhan ja sodan ongelma on se, että ne ovat aina toistensa merkityksiä, ainakin niin siihen saakka, kun toinen voittaa. Eivätkä nämä tekijät koskaan ole toisiaan vastaan.