Taas se iski. Illalla, juuri kun oli nukahtamassa. Päivän kadoksissa olleet ajatukset iskeytyivä ohimoiden kautta tietoisuuteen. Uni katosi sen sileän tien. Vaikka kuinka pyöri sängyssä lakanaan solmiutuneena ja puhalteli syvään, mietteet menneestä vuodesta eivät kadonneet.
Kaikki se ja ne ja sellaiset puskivat ahdistusta päälle. Vasta, kun tajusi myöntää itselleen, ettei niille voi enää mitään ja ettei mitään maailmoja kaatavaa ole sattunut, pystyi vaipumaan haparoiden uneen. Heti sydämensykkeen tasaannuttua lepotilaan. Käsittämättömän todellisia pelko/ahtaritiloja.. :S
Uujaa. Ohi se ei ole kuitenkaan. Hetkeksi saa mielen hallintaan ja onnistuu tunkemaan pakahduttavat ajatukset kumoon ja lakaistua maton alle. Illalla alkaa rintaa puristamaan ja tekisi mieli olla nukahtamatta. Mutta jos ei nukahda, ajatukset valtaavat tilan. Ja sitten ei varmasti nuq. Onneksi nukkuminen tuo ihania unia, jotka pelastavat maailman.
Niinkuin viime yönä.