Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2015.
Seuraava

Ruotsalaiset formulasankarit, osa 1: Bertil Roos

KYSYMYS: Mikseivät ruotsalaiset osaa ajaa autoa?

VASTAUS: Ruotsalaiset juuri ja juuri pysyvät tiellä, mutta sen enempää heiltä on turha odottaa.

No, myönnettäköön sen verran, että formuloiden aika-ajoihin tai kisoihin asti on suoriutunut yhteensä peräti yhdeksän ruotsalaista. Heistä kovin oli Ronnie Peterson, joka kaudella 1978 taisteli jopa mestaruudesta Mario Andrettin kanssa. Petersonin ura sai kuitenkin traagisen päätöksen, kun hän menehtyi joukkokolarissa kauden kolmanneksi viimeisessä kilpailussa. Peterson ehti napata kunnioitettavat kymmenen voittoa ja 26 palkintopallisijaa. Hän on edelleen viimeinen formulakisan voittanut ruotsalainen.

Petersonia lukuunottamatta naapurimaan formulamenestys on ollut sen verran vaatimatonta, että alkavan formulakauden kunniaksi Tuomari ottaa käsittelyyn kourallisen ruotsalaisia formula“sankareita”. Heistä ensimmäisenä esittelyvuorossa Bertil Roos.

Ruotsalainen formulasankari Bertil Roos
Ruotsalainen formulasankari Bertil Roos

Kuten kuva kertoo, Roosin formula 1 -tilasto on vakuuttavaa luettavaa: yksi startti Shadow’n riveissä vuonna 1974. Kisa jäi kesken.

Näillä meriiteillä ruotsalaiskuski perusti heti seuraavana vuonna Yhdysvaltain Pennsylvaniaan oman formulakoulunsa. Koulun kotisivuilla mainitaan Roosilla olleen “valtava maine läpi Euroopan”. Muualta ei löydy mainintaa vastaavasta. Jenkeissä, missä oltiin totuttu jyystämään ovaalin muotoista rataa, kelpasi opettajaksi kuka tahansa, joka oli tottunut ajamaan oikeissa mutkissa.

Itse asiassa Roosin unelma Amerikasta taisi olla hänen formulaunelmiaan suurempi, sillä tarina kertoo kuinka hän oli siirtynyt jenkkeihin jo vuotta ennen mahdollisuuttaan F1-ringeissä. Formulauransa ainoan esiintymisen hän kuitenkin teki Ruotsissa kotiyleisön edessä. Ehkä paikka heltisi kotiyleisön miellyttämiseksi.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Onko kautta aikojen hienoin futiksen rangaistuspotku lähtenyt suomalaisen jalasta?

Kuva: © Vitaly Krivosheev / Fotolia

KYSYMYS: Totti veti jossain treeneissä käsittämättömän hienon rankin, mutta mikä on hienoin rangaistuspotku virallisessa pelissä?

VASTAUS: 11-metrinen eli rangaistuspotku näyttää helpolta, mutta se on joillekin pelaajille painajainen. Enemmän kyse tuntuu olevan henkimaailman jutuista kuin taidosta, vaikka kyseiset rankkispesialistit harjoittelevat pilkkuja lähes päivittäin. Näytetään alkuun Totin harjoituksissa tehty taidonnäyte ilman painetta pääkopan sisällä. Huikea kuti, mikä hyvin kuvastaa Roman pallotaituria. NO TOTTI, NO PARTY

Totti olkoon bonari. Sitten Tuomari heittää ilmoille oman TOP5, kauneimmat rangaistuspotkut.

5. Panathinaikosia edustanut Djibril Cisse päätti tykittää pallon täysiä maalin kattoon. Vaikka veskari aavistaa väärään nurkkaan, ei hänellä todellisuudessa olisi ollut mitään jakoja entiselle Ranskan maajoukkueen kärkipelaajan kudille. Vihainen veto ja vielä vihaisempi Cisse.

4. Tsekkoslovakia voitti vuoden 1976 EM-loppuottelussa Saksan rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Antonin Panenka laukoi ratkaisevan pilkun ja millä tyylillä: chippaamalla pallon keskelle maalia, ohi Sepp Maierin. Vastaavaa rangaistuspotkua kutsutaan edelleen hänen mukaansa “Panenkaksi”. Näitä nähdään nykyään useaan otteeseen. Kuuluisimmat taitavat olla Totin ja Zidanen arvokisachipit.

3. Ajaxilla oli kulta-aikaan varaa kokeilla mitä tahansa. Kuuluisa Cruijff-Olsen-kaksikko hiljensi katsomon upealla sommitelmalla. Cruijff ei laukaise, vaan siirtää pallon sivuun Olsenille, joka antaa pallon takaisin Ajax-legendalle, jolla on helppo työ siirtää pallo tyhjään maaliin. Katsomon ja vastapuolen jengi ihmettelee, että mitä hetki sitten tapahtui.

2. Ezequiel Calvente päätti kokeilla jotain uutta 19-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskisoissa 2010. Alkulohkon päätöspelissä vastaan asteli Italia. Calvente viimeisteli päätöslukemat huimalla tyylillä, nimittäin tukijalalla. Maalivahtia vietiin tilanteessa ja huolella. Upeaa katsottavaa. Innokkaimmat ylistävät laukausta “kaikkien aikojen rangaistuspotkuksi”

1. Tuomarin listaykkönen on Suomen oma poika Joonas Jokinen, joka täräytti järkyttävän pilkun sveitsiläisseura FC Baarin riveissä. Lahden FC Reippaan kasvatti nousi koko maailman tietoisuuteen huhtikuussa 2011, kun video hänen tekemästään rangaistuspotkumaalista levisi YouTube-sivuilla. Jokinen potkaisee pallon maaliin tehden samalla takaperinvoltin. Ei pilkkua voi enää hienommin vetää. Sirkusmateriaalia.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Pallopojat kikkailemassa pelin keskiössä

KYSYMYS: Voiko pallopojilla olla merkitystä futisottelun kulkuun?

VASTAUS: Kyllä, tavallaan. Chelsean Eden Hazard sai vuonna 2013 vain kolmen ottelun pelikiellon potkaistuaan 17-vuotiasta pallopoikaa. Päätös oli monen mielestä liian vaisu, mutta jostain syystä Englannin futisliitolla ei ollut pokkaa lyödä Hazardille lisärangaistusta. Hazardin teko oli täysin sikamainen ja tuomittava, mutta silti voi kysyä, yrittikö pallopoika vaikuttaa tilanteessa ottelun kulkuun?

Madridin paikalliskamppailussa Cristiano Ronaldo juoksi hakemaan palloa, kun pallopoika heitti pallon sivuun. Ronaldo jäi levittelemään käsiään tuomarille.

Boliviassa nähtiin erikoinen tilanne, kun pelaajalla paloi kiinni kentällä jolkotteleviin koiriin. Pelaaja retuutti yhtä koirista, kun pallopoika ryntäsi väliin. Tässä tapauksessa pallopoika ei vaikuttanut pelin kulkuun, mutta suuresti kulkukoiran hyvinvointiin.

Brasiliassa puolestaan tuomari sortui “pieneen” lapsukseen hyväksymällä maalin, jonka pallopoika kävi luikauttamassa maalin takaa. Tuomari hyllytettiin lopulta.

Chelsea-Liverpool pelissä pieni ja suloinen pallopoika vedätti Steven Gerrardia pelaajatunnelissa. Klassinen valeläpy, joka kääntyy pitkän nenän näyttämiseksi ja Gerrardin itsetunto on sortunut. Selostajan sanoin: “Cheeky, little monkey.”

Parhaan pallopojan palkinto menee tälle viimeiselle kaverille, joka auttaa kotijoukkuetta sujuvalla ja sallitulla tavalla vastustajan maalivahdin rynnättyä maaliltaan vastaan. GOOOOOOOLLLLLLLL!!!

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Käsipallomuuttoliike Qatariin

Joey Gannon / Flickr.com
Joey Gannon / Flickr.com

KYSYMYS: Miten Qatar on noussut käsipallomaaksi?

VASTAUS: Rahalla. Käsipallon MM-turnauksessa Qatarin riveissä pelasi peräti 12 muualta tullutta pelaajaa. Montenegrosta, Bosnia, Ranskasta, Kuubasta, Egyptistä ja Tunisiasta hankitut pelaajat veivät Qatarin MM-finaaliin, jossa pataan tuli Ranskalta kolmella pisteellä. Käsipallossa maata voi vaihtaa, jos ei ole pelannut kolmeen vuoteen entisen maan riveissä.

Menestys kannatti uusqatarilaisia taloudellisesti: voitosta pelaajat saivat jaettavakseen neljä miljoonaa euroa ja välieräpaikka toi jokaiselle miljoona dollaria. Pelkkä alkulohko toi joukkueelle 16 miljoonaa jaettavaksi. Siinä hintaa isänmaallisuudesta.

Näyttäisi siltä, että pelaajien lisäksi myös kannattajat ja ehkä jopa tuomarit ovat ostettuja. Ilta-Sanomat kertoo, kuinka Espanjalaisen pikkuseuran kannattajaryhmä sai yllättävän pestin, kun heidät lennätettiin täydellä ylläpidolla Qatariin kannattamaan Qatarin maajoukkuetta. Ryhmä teki työtä käskettyä, jopa Qatarin pelatessa Espanjaa vastaan alkulohkossa. Ihmisten mielipiteitä Qatarin välierävoitosta Puolaa vastaan voi lukea vaikka tämän Youtube-videon kommenteista.

Qatarista ei raha lopu. Esimerkiksi arvostettu Economist-lehti arvelee, että Qatar on liian rikas omaksi hyväkseen, The Week puolestaan kertoo, kuinka qatarilaisten keskivertovuositulo on noin 400 000 dollaria. Qatar on osannut muuttaa maailman suurimpiin kuuluvat öljy- ja kaasuvarantonsa poikkeuksellisen hyvin rahaksi ja maa on nykyisin tosielämän Disneyland ja täysin erilainen kuin se kalastukseen ja helmenkalastukseen keskittynyt paikka, mikä se oli vielä 1920-30-luvulla.

Qatarissa pitäisi pelata jalkapallon MM-kisat 2022. Saa nähdä syntyykö esimerkiksi Brasiliasta muuttoliikettä maahan ennen kisoja? Tai tuleeko Tuomarille kutsua ratkaisemaan ottelua Qatarin hyväksi.

Christian Senger / Flickr.com
Christian Senger / Flickr.com
Ben / Flickr.com
Ben / Flickr.com

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Legendaarinen "Russian Five"

KYSYMYS: Mitä kuuluu entiselle Detroit-puolustaja Vladimir Konstantinoville?

VASTAUS: Oi niitä aikoja. Nuoren Tuomarin oli vaikea herätä kevätaamuisin kouluun, kun Detroitin “Russian Five” taiteili öisin NHL:n pudotuspeleissä – ja vielä ilmaiskanavilla. Red Wingsien meno ja matsit etenkin Coloradoa vastaan olivat huimia. Ja Konstantinovin niitit karuja.

Vuonna 1997 Detroit toi Stanley Cupin Michiganiin ensimmäistä kertaa 42:een vuoteen. Kolmikymppisen Konstantinovin ura kuitenkin päättyi traagisesti limusiinionnettomuudessa mestaruusjuhlien kuudentena päivänä. Samassa kyydissä olivat myös joukkueen hieroja Sergei Mnatsakanov ja Vjatseslav Fetisov, joka myöhemmin väitti limokuski Richard Gnidan ajaneen kolarin tahallaan.

Konstantinov vajosi viikoiksi koomaan mutta selvisi elävien kirjoihin. Fetisov selvisi murtumilla ja puhjenneella keuhkolla, ja pelasi jo seuraavalla kaudella. Mnatsakanov halvaantui vyötäröstä alaspäin.

17 vuotta onnettomuuden jälkeen Konstantinov tarvitsee edelleen hoitoa kellon ympäri. Hän asuu yhä Michiganissa vaimonsa Irinan kanssa. Irinan mukaan hänen miehensä muistaa joitakin hetkiä uraltaan jq erityisesti kolme vuotta nuoremman pakkiparinsa Nicklas Lidströmin, yhden suosikkipelaajistaan.

Samaan aikaan draftatut ja Detroitin kokoonpanoon nostetut Lidström ja Konstantinov olivat molemmat äärimmäisen tärkeitä pelaajia Scotty Bowmanin mestarijoukkueessa. Vaikka Red Wingsillä oli kirjoilla myös Larry Murphyn kaltainen pisteitä tekevä pakki, Konstantinov toi takalinjoille sekoituksen taitoa ja kovuutta. Lidström teki Detroitissa loistavan uran, mutta Konstantinovia seura ei oikeastaan koskaan ole kyennyt korvaamaan. Detroitin kokoonpano on viimeiset 20 vuotta ollut täynnä taitoa, mutta usein joukkue on jäänyt pudotuspeleissä juuri ilkeämpien vastustajien jalkoihin.

Nykyään Konstantinov nähdään toisinaan Joe Louis Arenalla Red Wings -omistajan ja pizzakeisari Mike Ilitchin aitiossa. Vladinator on myös tehnyt maalauksia joiden myymisestä saadut tuotot hän on lahjoittanut Michiganin osavaltion aivovammaliitolle. Vuodenvaihteessa järjestetyn Detroitin ja Toronton välisen Talviklassikon yhteydessä Konstantinov myös palasi pitkästä aikaa jäälle “Russian-Fiven” muiden jäsenien – Fetisov, Sergei Fedorov, Igor Larionov ja Vjatseslav Kozlov – kanssa. Omin jaloin muttei sentään luistimilla.



Lähteet: Yahoo Sports, Mlive

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Maailman pingisgurujen taidonnäytteet

Kuva: © TTstudio / Fotolia

KYSYMYS: Onko tässä historian hienoin pöytätennislyönti?

VASTAUS: Kieltämättä kertakaikkisen hienon lyönnin kaveri iskee kenttään ja vielä näyttävästi lyönti johtaa suoraan pisteeseen, vastustajan jähmettyessä epätoivoisena paikalleen. BogeyHunter9-nimellä pelaava pikkuturnausten moninkertainen mestari oli päättämässä peliä näyttävään slam shot -lyöntiin, mutta turpiin saavalla kaverilla oli vielä pikku kikka jäljellä. Eeppinen selkä suorana pyörähdys toi lyönnillä nettihitin ja pari minuuttia lisää peliin. Hieno lyönti on kyseessä, mutta on näitä selän takaa lyöntejä nähty ennenkin. Seuraavassa video pätkässä pro-pelaajien TOP 10 -lyönnit, jossa mukana muutama uskomaton selän takaa lyönti.

Tuomarin mielestä pöytätenniksessä on hienointa pitkät pallorallit, jossa toinen lyö kovia voimalyöntejä yläkierteellä kenttään ja vastustaja yrittää parhaansa mukaan saada alakierteen verkon toiselle puolelle. Naapurimaan Jan-Ove Waldner ja Jorgen Persson pistävät hurjan pallorallin pystyyn, missä molemmat osapuolet pääsevät näyttämään parastaan. Upeaa katsottavaa.

En tiedä onko tässä historian paras lyönti, mutta täydellistä lyöntiä hipoo ainakin. Vastapuoli ei yksinkertaisesti pysty vastaamaan moiseen lyöntiin. Kanadan maajoukkuepelaaja Pierre-Luc Hinse lyö pallon verkon kautta kenttään, pallon pompatessa vaikeasti, johon maanmies Xavier Therien vastaa heittäytymällä pallon perään ja millä tuloksella!? Pallo Hinsen kenttään, ilman pompun pomppua.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Norsunluurannikon sisällissodan loppuminen on Didier Drogban ansiota?  1

KYSYMYS: Onko totta, että Norsunluurannikon sisällissodan loppuminen on Didier Drogban ansiota?

VASTAUS: Didier Drogballa todella oli osuutensa Norsunluurannikon ensimmäisen sisällissodan rauhanprosessissa, mutta kerrotaan ensin taustaa. 

Norsunluurannikon ensimmäinen sisällissota puhkesi loppuvuodesta 2002, kun maa jakautui presidentti Laurent Gbagboan vastaisiin kapinallisiin ja hallituksen joukkoihin. Kapinalliset pitivät hallussaan maan pohjoisosia, kun hallituksen joukot majailivat etelässä.

Maaliskuussa 2007 Didier Drogba ehdotti, että Norsunluurannikon maajoukkue pelaisi Afrikan mestaruuskilpailujen karsintaottelunsa Madagaskaria vastaan Bouakéssa, kapinallisten hallitsemassa kaupungissa maan pohjoisosassa.

 Ottelu järjestettiin kesäkuun alussa, Norsut voittivat 5–0. Maali jokaista sodan vuotta kohden, maalaili paikallinen sanomalehti seuraavana aamuna. Hallituksen joukot sekä kapinalliset pitivät järjestystä yllä sulassa sovussa. Ottelu oli tärkeä askel kohti hauraaksi osoittautunutta rauhaa, joka saavutettiin neljää kuukautta myöhemmin. Maalit voit tsekata yltä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Paha poika napautti vastustajaa kulkusille

KYSYMYS: Joey Barton napautti Hullin pelaajaa kulkusille. Eikös kyseinen herra ole ennenkin töppäillyt?

VASTAUS: QPR:n pahapoika Joey Barton tykkää olla tasaiseen otsikoissa. Vuosien varrella Barton on saanut suututettua lähes kaikki hänen ympärillä olleet pelaajat, valmentajat, tuomarit, fanit ja lehdistön. Yllättävän pitkään hiljaista olikin. Oli siis lupa odottaa jotain tälläistä, mitä Hull pelissä kävi. Käydään Bartonin musta-lista hetken päästä läpi, mutta puretaan ensin Hull-pelin tapahtuma.

Raikulipoika Barton päätti mennä selvittämään nuoren joukkuekaverin Darnell Furlongin törkytaklausta, mistä Hull-pelaajat kuumenivat. Kirosanojen lennellessä ilmoille päätti Barton ottaa itselleen punaisen kortin, koska näpäytti Tom Huddlestonea kiveksille. Ei nyt kovin fiksu teko, mutta täysin bartonmaista.

Twitter-tähtenä tunnettu keskikenttäpelaaja pahoittelikin tilannetta pelin jälkeen.

“Olen musertunut ulosajon takia, koska olen asetan joukkueen kaiken muun edelle. Olen pettänyt joukkuekaverini tänään ja ymmärrän tuomarin ratkaisun”, Barton kirjoitti.

Joey Barton aloitti Valioliigauransa Manchester Cityssä 2003. Tempperamenttisellä britillä oli sopimus Cityn kanssa aina vuoteen 2010 asti, mutta henkilökohtaiset ongelmat kentällä ja kentän ulkopuolella johtivat seurasiirtoon jo 2007. Newcastlessa Barton viihtyi aina vuoteen 2011 asti, elämän jatkuessa samaa rataa, missä nyrkit ja punaiset kortit heiluivat. QPR on omistanut Bartonin oikeudet aina tähän päivään asti. Viime vuonna sanavalmis Barton pelasi lainalla Ranskassa Marseillen riveissä, QPR:n pelatessa Championshippia.

Bartonin musta lista on kovaa luettavaa aina ensimmäisestä ammattilaisvuodesta lähtien: pahoinpiteli seurakaverin (sikaria silmään), aloitti joukkotappelun Doncaster Roversia vastaan, tappeli 15-vuotiaan Everton-fanin kanssa, ajoi autolla ihmisen yli ja baari-illan päätteeksi teki pahoinpitelyn, josta napsahti puoli vuotta linnaa. Vankilatuomio rauhoitti elämää jalkapallon ulkopuolella, mutta sikamaisuudet futisviheriöillä ovat jatkuneet tasaisena aina tähän päivään asti. Välillä vilahtaa peppu vierasfaneille, milloin Bartonin nyrkki puhuu ja kaiken kruunaa tappotaklaukset.

Tsekataan vielä videopätkästä Joey Bartonin parhaat!

Hull-matsin punaisen kortin myötä Barton nousi komeasti kärkeen Valioliigan tämän kauden kortit per peli -listalla. Nyt kasassa 18 ottelusta kahdeksan keltaista ja yksi punainen kortti.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Pekka Rinne rikkoo Martin Brodeurin NHL:n voittoennätyksen?  1

KYSYMYS: Rikkooko se Rinne sen Martin Brodeurin yhden kauden voittoennätyksen?

VASTAUS: Pekka Rinne on tällä hetkellä maailman paras jääkiekkomaalivahti. Rinteen torjuntaprosentti (26. helmikuuta 93,0) on huikea ja Pekka on käytännössä samanlaisessa vedossa kuin Tim Thomas Bruinsin mestaruuskaudella 2010–2011.

Rinteeltä jäi kuitenkin tällä kaudella väliin 15 ottelua polvivamman vuoksi: Tästä huolimatta voittoja on kertynyt jo 35 kappaletta. Martin Brodeurin hallussaan pitämä NHL:n yhden kauden voittoennätys on peräisin kaudelta 2006-2007. Tallöin Marty tarvitsi 48 voittoon 78 ottelua. Rinne on siis 13 voiton päässä ennätyksestä, kun Nashvillellä on runkosarjassa jäljellä 18 ottelua.

Valmentaja Peter Laviolette on saanut Nashvillen huimaan lentoon tällä kaudella ja joukkueessa on ollut tällä kaudella monia onnistujia. Tulokashyökkääjä Filip Forsbergin on tehnyt lähes pisteen per peli (21+31) ja tehotilastokin on 21 paunaa plussalla. Vaikka Shea Weber ei tällä kaudella olekaan mättänyt maaleja totuttuun tahtiin, on hän silti vahva ehdokas liigan parhaaksi puolustajaksi.

Kun lasketaan että Rinne voi saada vyölleen enimmillään 67 ottelua, niin on tosiasia että turhan tiukaksihan tämä menee! Tuomari voi luvata Rinteelle "vain" Vezina ja Hart Trophy -palkinnot, jotka jaetaan NHL:n parhaalle maalivahdille ja tärkeimmälle pelaajalle. Jossei tämä toteudu, niin sitten ainakin pari vihaista puhelua Bettmannille! Pekka-kiimaa!

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Kuka vei voiton NBA:n siirtohässäkässä?

KYSYMYS: NBA:n Trade Deadline takana. Mitkä jengit selviytyi siitä voittajina?

VASTAUS: Helmikuu on NBA-diggarille herkkuaikaa. Ensin NBA Allstars-ottelu ja viikon sisään maailman kovimman koripalloliigan trade deadline eli siirtoikkunan sulkeutuminen. Kauden 2014-2015 siirtojen aikaraja lyötiin umpeen torstaina 19. helmikuuta, joka osoittautui todella kuumaksi päiväksi, verrattuna viime vuosiin. Peräti 11 kauppaa tehtiin ja 40 pelaajaa vaihtoi seuraa trade deadlinen vedellessä viimeisiään. Iso kauppamäärä tarkoittaa sitä, että peräti yli puolet joukkueista kokee jonkinlaisia muutoksia. Osa joukkueista voittaa heti ja moni joukkue katsoo jo tulevaisuuteen draftien muodossa.

Kovia nimiä meni kaupan. Vanha herra Kevin Garnett palaa lähtöpisteeseen Minnesotaan, JaVale McGee 76ersiin, nopea takamies Arron Afflalon Portlandiin, vuoden tulokas Michael Carter-Williams Milwaukeehen ja Kendrick Perkins Clevelandin uhkeaksi paistuneeseen rosteriin. Loistavia pelaajia kaikki, mutta ketkä voittivat trade deadlinessa eniten?

Tuomari selvittää mitkä joukkueet tai kuka pelaaja voitti kaupassa eniten. Kolme kovinta kauppaa vuoden 2014-2015 siirtoikkunan viime minuuteilta.

3. Reggie Jackson

Kolmen joukkueen diili, jonka suurin voittaja on Reggie Jackson, joka siirtyy Pistonsiin. Detroit Pistonsin, Utah Jazzin ja Oklahoma City Thunderin välinen kauppa viime hetkillä oli yksi puhutuimpia kauppoja, jossa kaikki seurat hyötyivät kaupoista. Jackson teki Hardenit. Kevin Durantin ja Russel Westbrookin varjoon jäänyt Jackson pääsee toteuttamaan itseään hyökkäyspäässä Detroitissa paremmin kuin Oklahomassa. Pistons tappelee vielä paikasta pudotuspeleihin ja Brandon Jenningsin loukkaantumisen myötä Jacksonin rooli tulee olemaan iso.

2. Oklahoma City Thunder

Oklahoma sai penkille leveyttä kaupassa. Turkkilainen sentteri Enes Kanter ja heittävä laituri Steve Novak siirtyivät Utahista, ja Detroitista Thunderiin matkasi DJ Augustin sekä Kyle Singler. Vaikka Reggie Jackson on parempi kuin yksikään kaupassa tulleista miehistä, Oklahoma hyötyy kaupasta todella paljon. Viime vuosina joukkue on ollut liikaa kahden miehen varassa (Durant ja Westbrook). Näiden kauppojen myötä Oklahoma nousee monien papereissa mustaksi hevoseksi, kun puhutaan itse mestaruudesta.

1. Miami Heat

Tapahtumarikas viikko Miami Heatilla. Tähtisentteri Chris Bosh on loppukauden sivussa veritulpan takia. Ensinnäkin, parane pian Bosh, sinua odottaa loistava pallonjakaja Goran Dragic. Miami onnistui nappaamaan Phoenix Sunsin veljekset Goran ja Zoran Dragicit riveihinsä. Loistavan pelisilmän omaava pallotaituri tuo Heatin kokoonpanoon lisää taitoa ja miehen joka tekee muista parempia pelaajia. Boshin loukkantuminen sotki pahasti tätä vuotta, mutta ensi vuoden viisikko on jo valmis. Dragic, Dwayne Wade, Luol Deng, Bosh ja Hassan Whiteside haastavat kenet tahansa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar

Seuraava