Blogi

On tuo ruoka kumma juttu. Miksi se maistuu toisille niin liian hyvin ja toisille niin liian huonosti? Onko suurin osa jossain siinä keskellä? Jotkut ovat suolaisen ystäviä ja toiset makean ystäviä. Miksi jotkut ajattelevat ruokaa koko ajan, ja toisille se on vain välttämätön polttoaine? Millainen on terve suhtautuminen ruokaan?

Kuulun siihen ihmisryhmään, jolle ruoka maistuu turhan hyvin ja joka ajattelee ruokaa ja syömistä kaiken aikaa. Olen se, joka juhlissa maistaa ensin jokaikistä voileipäkakkua ja suolaista piirakkaa ja sen jälkeen iskee kiinni kermakakkuun ja häpeää silmät päästään syömäänsä määrää ja santsaamisiaan. Joku vielä ihmettelee, miksi olen tällänen pullukka...!?

Naureskeltiin eilen yhden ystävän kanssa, miten muutama vuosi sitten puhuttiin vaan seksistä. Nyt 95% jutuistamme sivuaa ruokaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Vanhenemisen merkkejä kenties?! Onko meidän elämä muuttunut niin tapahtumaköyhäksi, että ruoka on korvannut seksihurjastelun ja penisvertailut? Ei sentään vaihdella reseptejä (vielä).

Tänään ollaan illalla menossa tyttöjen kanssa syömään. Me väännetään joka kerta, kun ollaan menossa johonkin murkinoimaan. Aina kun joka ehdottaa jotain paikkaa, vähintään yhdellä tytöistä on siihen vastalauseensa sanottavana. Kerran istuttiin porukalla ahtautuneena paikallaan olevaan autoon ja väiteltiin, mihin mentäisi. Ja aina joku lähtee sitten "kompromissiravintolaan" naama nutturalla. Tällä kertaa tapeltiin tekstiviesteillä neljän muijan voimin. Joku sopu sentään syntyi. Fransmanni klo 19. Vaikka yksi tuleekin sinne taas naama nutturalla.

Olen edelleen ihan pihalla. Koko päivä meni typerästi pyöriessä ja harrastaessa milloin mitäkin sijaistoimintaa. Sain kyllä siivottua, tehtyä kunnollista syötävää ja käytyä pari kertaa kunnon lenkillä, mutta suurin osa ajasta meni ihme haahuiluun.

No sain mä jotain aikaankin. Soitin Helsingin kaupungille, kun äiti niin kovasti piiskasi minua sinne soittamaan. En tietenkään voi saada asuntoa sitä kautta, koska olen ulkopaikkakuntalainen. Laitoin Hesariin ilmoituksen ja vuodatin litran sydänverta maksaessani sitä. Voi paska, kun tää on paskamainen vaihe.

Yksi kaveri just eilen sanoi, ettei ollu ajatellukkaan, että kaupungin vaihto voi olla näin hankalaa. Mulla ei ole kokemusta, joten en nyt tiedä, onko tämä erityisen hankalaa, yhtä hankalaa, kuin muillakin vai ihan helppoa, ja minä vain vingun tyhjästä. No ei tää nyt jokatapauksessa ikuisesti kestä. Hyvin pitkälti kuitenkin vaikuttaa siltä, että ilman Welmua olisin jo tsadilainen.

Hanskat tuntuu olevan ihan yhtä hukassa edelleen. Hitto.

No niin. Olen hieman rauhoittunut vuorokauden takaisesta. Niin sanotusti tipahti kyllä hanskat käsistä, tämä päivä meni kuuppaa pyöritellessä. Toisaalta niiden kurssien peruuntuminen oli ihan positiivinenkin juttu; nyt mulla ei ole enää tulenpalava kiire, eikä aikarajaa, jota pitäisi tavoitella.

Minun äiti sano minulle, et "Maija hei, sehän on ihan selvä, miks ne kurssit on peruttu! Siks, kun siä et meinannu keretä sinne!" Niinpäniin. Onneks on äiti.

Toisaalta...nyt en oikein tiedä, pitäiskö mun jatkaa samalla höyryllä eteenpäin, ku tähänki asti, vai hieman rauhottua ja mahdollisesti kuitenki sitte hommata täältä päästä joku väliaikaduuni, jotta nyt sais ees jotain roposia koottua siihen asti, että pääsen sinne pirun Helsinkiin ja johonkin oikeaan työhön.

Lupaan miettiä asiaa. Huomenna!

Nyt minoon ihan pihalla.

Siis: olen kiirehtiny tässä Helsinkiin muuttoa sen(kin) takia, että olin aikeissa mennä avoimeen yliopistoon opiskelemaan nyt syksystä alkaen. Menin äsken sinne avoimen verkkosivuille tarkastaakseni vielä ajankohdat ja ottaakseni pari puhelinnumeroa ylös, jotta olisin voinu huomenna soittaa ja ottaa asioista lisäselkoa.

MUTTA: kaikki syksyn opintokokonaisuudet halajamastani aineesta on peruttu! Seuraavan kerran jotain siitä aineesta alkaa vasta tammikuussa. Siis saatana. Olen jumalauta hiki hatussa kitturoinu, kun ei asuntoa meinaa löytyä. Olen stressannu ku hirvi ja melkein liimaantunu läppäriini. Oon syytäny helvetisti rahaa asuntoilmoituksiin, soitteluihin, matkustamiseen. Oon punkkaillu ihmisten nurkissa. Olen juossu kilpaa kellon ja päivyrin kanssa, jotta olisin tsadilainen, ennen ku ne riivatun kurssit alkaa, ja NYT NE ON VITTU SOIKOON PERUTTU!!

Nyt pikkasen ketuttaa. Onneks vaan pikkusen. Voi vittu.

Kotiin palaaminen on toisaalta ihanaa ja toisaalta ihan paskaa. Viime aikoina oon kyllä palannu kotiin ja taas lähteny reissuun ihan erityisen paljon. Tähänhän alkaa tottua pikkuhiljaa... Kuhan ei jäis koukkuun! Welmu näyttää kyllä nauttivan kovasti, kun pääsi tuttuun punkkaan kuorsaamaan. Raukka ei osaa oikein reissussa rauhottua.

Kävin keskiviikkona harjoittelemassa Helsingin yöelämää veikan synttäreillä. Oli hirveän kivaa olla pitkästä aikaa viihteellä! Bändit soitti hyvin, olin sopivan päissäni, lauloin vain yhden karaokepiisin, enkä hölmöillyt mitään. Krapulakin meni sitte nopeesti ohi. Tosin kyllä liskodiskoilin sitten yöllä ja näin pahoja unia asuntoasioista. Taas yksi iän tuoma vaiva. Vielä muutama vuosi sitte mulla ei ollu hajuakaan termistä "liskojen yö". Nytton niin helvetisti kokemusta, että harkitsen liskodiskoilun mainitsemista ansioluettelossani.

Kirjoitin tänään niin monta asuntohakemusta, että saan varmasti jonku ranteenvipatustaudin. Harkitsen vakavasti kämppäni irtisanomista tyynesti syyskuun loppuun. Siis vaikkei uudesta asunnosta olekaan mitään tietoa. Luulis nyt JOTAIN tippuvan syyskuun aikana. Mutta mitäs jos ei tipukaan?? Onhan mulla monia paikkoja, minne mennä, mutta kun Welmunkin pitäisi päästä. Sitte voikin karsia ne paikat yhteen tai kahteen. Jos niihinkään. Voi kärsä. Kuolisin sitä paitsi stressiin, jos tietäisin, että mun täytyy hommata uusi koti mahd pian, tai jään kokonaan kodittomaksi. Voi kärsän kärsä.

Kirjotan sitte plokia. Jaa. Kerron perustelut moiselle heti kun keksin.

Miksei vois joskus saada heti samantien sellasta, mitä kovin haluaa?? Oispa ihanaa esimerkiksi kesken pylsimisestä haaveilun, että joku kelpo munakas rimpauttaisi ovikelloa ja pylsäsis. Tai että herkkuhimon kourissa eteen lävähtäis joku suklaakermavaahtokasa. Nyt haluisin saunaan. Voi kun pääsis.

Mulle käy usein vähän ohrasesti noitten haluamisten kanssa. Tekee herkkuja mieli ja menen sitte jotain ostamaan (mikä on hirveän väärin!!). Ekan palan jostain tortusta haukattuani huomaan, että hitto, eihän tää ollukkaan niin hyvää, ku aattelin. Haaveilen ah niin himokkaasta seksistä, mutta ei se ole koskaan ollu lähelläkään sitä, mitä kuvittelin. Romantisoin saunassa käymisen ihanaksi, kuumaksi ja kosteaksi rentoutumiseksi lauteilla ja loppujen lopuksi löylyt on kuivat, nenäkarvat palaa ja rentoutuminen on kauempana, kuin koskaan. Mikä siinä on? Se on NIIN väärin, että kaikki on omassa kuupassa niin paljon hienompaa, kuin todellisuudessa. Päässä vikaa....! Saisko aivot pois päältä, kiitos!

Haluaisin sen asunnon sieltä Helsingistä. Se on kovin hankalaa. Koirakaan ei oikein toimi parhaana mahdollisena suosittimena. Luonnollisestihan kaikki koirat syövät itsensä seinistä ja lattioista läpi, haukkuvat 24/7 ja kakkaavat rappukäytävään. Sorruin jo mulkkaamaan asuntoja Espoosta ja Vantaaltakin. Alkaa jatkuva naaraaminen ottamaan oikein kunnolla päähän. Välillä tulee epätoivoon vaipumisia, mutta kyllä sieltä sit aina noustaan. Ja naaraaminen jatkuu....Kyllähän mä nyt joskus sen kämpän sieltä löydän! Perkele.