Blogi

Kyllä on nyt suomalaisten kielenkäyttöön putkahtanut sellaisia lapsuksia, että kukkahattuani alkoi aivan ylenpalttisesti kiristää ja niinpä minun on puututtava näihin valitettaviin ongelmakohtiin välittömästi.

Kaikki alkoi siitä, kun työkaverini mainosti vapaailtaansa ja pohti, mihin menisi katsomaan illan matsia. Niin, vapaailta. Ensimmäinen ja ihan luonnollinenkin mieleen tuleva merkitys vapaaillalle vuorotyötä tekevälle on työstä vapaa ilta. Mutta kun ei. Työkaverini vapaailta tarkoitti ikään kuin parisuhteesta tai lähinnä avomiehestä vapaata iltaa. Äijänkutale oli siis ilmeisesti menossa johonkin omiin menoihinsa ja näin ollen työkaverilleni tupsahti tämä kyseessä nyt oleva vapaailta.

Sanavalinnasta mieleeni putkahti jos jonkinmoisia variaatioita. Lähinnä sellaisia, joissa jannu pitää akkaansa patteriin kytkettynä kaiken muun ajan ja nyt sitten koitti ilta vapaudessa. Millainen on parisuhde, josta silloin tällöin koittaa VAPAAilta? Millainen mahtaa olla asuinkumppani, josta täytyy pitää vapaata välillä? Ei jumalauta, onko siis kertakaikkiaan typerämpää ilmaisua olemassakaan?

No siis ikävä kyllä näitä on lisää. Lapsivapaa on yksi esimerkki. "Mulla on lapsivapaa viikonloppu". Nnngghh. Tarkoittaako tämäkin nyt sitä, että kakarat ovat lukinneet mutsi-/faijaparan häkkiin ja sitten sieltä pääsee kerran kuussa viikonlopuksi pois? Typerä, TYPERÄ ilmaus. Inhoan tällaisia tokaisuja, koska ne kertovat kielen köyhtymisestä ja siitä, että kaikki pitää saada sanottua mahdollisimman nopsasti ja kätevästi. Paskaa.

No niin. Esileikin jälkeen voimme siirtyä astetta kiihkoisampaan aiheeseen. Liikumme yhä kielen alueella ilmauksissa, jotka ovat kyllä olleet kielessä kauan, mutta joiden käyttämistä sietäisi miettiä. Vähän aikaa sitten jossain iltapäivälehdessä oli tämä http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/professori-lemmikkeista-puhuminen-loukkaa-elaimia/art-1288385534138.html uutinen. Monet levittivät sitä facebookissa ja naureskelivat höyrähtäneelle professorille. Tämä kertoi minulle lähinnä siitä, että kaverilistallani on useampi medialukutaidoton tollo.

Kyllä, uutinen on aivan päin persettä kirjoitettu ja sen tarkoitus tuollaisenaan on herättää juurikin junttimainen hörötysreaktio. Jos saisin jutun vääntäjän hyppysiini, olisi minulla hänelle joitakin sanallisia ja kirjaimellisia korvatillikoita annettavanani. No mutta asiaan. Koska minä olen aivan ylenpalttisen viisas, näin oitis, mikä oli uutisen varsinainen pointti: "Kirjoittajien mukaan alentavat ilmaisut voivat edesauttaa eläinten huonoa kohtelua". Ja siis niinpä niin, miettikäähän!

Kielessämme on LUKUISIA eläimiä alentavia ilmaisuja. Joitakin mainitakseni tässä muutamia esimerkkejä: sikailla, porsastella, tämä laite on ihan susi, tyhmä kuin aasi, älkää olko tuommoisia lampaita, käyttäytyvät kuin pedot/koirat, naida kuin kanit, miehet ovat sikoja, senkin porsas, lihava kuin norsu, vitun lehmä, majavahampainen akka, senkin kana, se Jonna on ihan harmaa hiirulainen, senkin käärme, varas/rikollinen = konna, käyttäytyvät kuin apinalauma, se Maija syö kuin hevonen jne.

Lisäksi ihmiset liittävät tunnepitoisesti ominaisuuksia eläimiin, koska nämä opetetaan jo lapsina: Kettu on viekas. Krokotiili on aina kiero ja paskamainen ja ihan silkkaa vittumaisuuttaan haluaa syödä kaikki suihinsa, kuten myös leijona ja tiikeri. Kaikki apinat ovat hulluja. Kissa on ylpeä ja läpeensä paha otus. Rotta on kuvottava ja likainen paskiainen ja ne kaikki pitää tappaa nyt heti paikalla. Käärme on kammottava ja niljakas ja kierokin vielä. Eläimet juonittelevat, hyi heitä! Vastakohtana esimerkiksi puput ovat aina pieniä ja pulleita ja kilttejä.

Tämän kaiken jälkeen väitän, että ihan varmasti tämä vaikuttaa osaltaan ihmisten tapaan käsittää ja kohdella eläimiä. Nämä stereotypiat istuvat kielessämme kakaroista saakka ja harva pysähtyy miettimään, onko tällaisia ilmauksia sivistynyttä käyttää ja miten se oikeasti vaikuttaa käsityksiimme.

Vittu. Nyt palo hiusväri kiinni kuuppaan.

Pipo kiristää ihan perkeleesti. Au.

Olin maanantaina torilla, koska minulla viiraa. Suosittelen miljoonan ihmisen massatapahtumaa katsottavaksi televisiosta hyvässä porukassa. Fiilis on niin takuulla parempi, kuin pakattuna ihmismassaan, jolla ei ole mitään tajua siitä, miten moisessa ryysiksessä tulisi liikkua.

Meillä oli olevinaan oikein hyvä paikka yhdessä kadunkulmassa. Todettiin tosin, ettei kukaan meistä oikeastaan näe mitään, koska lava oli aivan onnettoman pieni ja matala. Oltiin kuitenkin melko lähellä, joten kaavailtiin siihen jäämistä. Virhe! Aikansa jengi käytti juuri sitä kohtaa kulkuväylänään ja kun porukkaa oli tarpeeksi, muodostui kohdallemme tulppa, porukka työnsi ja työnsi ja lopulta olimme sulloutuneina kiinni toisiimme kuin sardiinit ylipakatussa purkissa konsanaan. Vältyin kuoliiksi puristumiselta (ja ikävä kyllä myös Heikki Paasosen turvallisuusohjeilta), mutta en pakokauhulta ja maksimaaliselta ahtaanpaikankammolta.

Tulin sitten todenneeksi, että vaikka ihmiset tiesi paikalle odotettavan kymmeniätuhansia yksilöitä, ei älyhoi silti pahemmin siellä päässä hoijaa. Niitä joiden "on nyt pakko päästä menemään just tästä" löytyi joka lähtöön; vanhaa äijää, tosi vanhaa äijää, pissistä, vielä pissiksempää ("siis mun on pakko päästä kuselle just nyt"), kakaroita, parikymppisiä jannuja ja kovimman aivomyrskyn kokeneet, eli lastenvaunuilla höystettynä mokomaan tungokseen lähteneet. Vittu haloo!

Tässä taas ikävä kyllä nähtiin, miten porukka ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja kulkee ainoastaan omien intressiensä mukaan tilanteessa, jossa olisi aika monta muuta huomioonotettavaa. Lopulta teki oikeasti mieli jakaa luuvitosta jotakuinkin jokaiselle ohi yrittävälle, mutta ikävä kyllä en pystynyt liikuttamaan käsiäni siinä väenpaljoudessa. Jakelin kyllä mielikuvitteellisia luuvitosia sitten senkin puolesta. Olipa siis toisin sanoen hermojaraastava kokemus ja sitten joskus, kun täällä ehkä taas vietetään moista massatapahtumaa, en todellakaan vaivaudu pikkiriikkiselle kauppatorille tungeksimaan sadantuhannen muun kanssa, vaan istun mukavasti katsomassa tapahtumaa televisiosta kera pikkuruisen viinilasillisen.

En siis nähnyt Leijonia humalassa (kuulin kyllä jotain mongerrusta sinne Espan perälle), mutta yllättäen minulla on siitäkin sana sanottavana. Siis Leijonien humalatilasta. Luin siitä lehdestä sitten myöhemmin, ihan kuin en olisi arvannut että siellä viina virtaa. Mihin suomalainen karvoistaan pääsisi?! Ikävä kyllä ei mihinkään. Ei ole mitään muuta tapaa juhlia, kuin vetää kunnon kokovartalopuudutus ja tulla kepeästi, kuin perunasäkki koko Suomen eteen edustamaan. Jokainen toki tyylillään, mutta onhan se nyt melkoisen vastenmielistä. En edes viitsi puuttua siihen, kuinka nokanvarttani pitkin katson niitä tolloja, jotka ovat uittaneet itseään suomikullan takia linnunkakkaisessa suihkulähteessä. Yök.

No niin, se siitä. Vittu että ihmiset on tyhmiä. Ensi kerralla kirjoitan ehkä Afrikan lasten kärsimyksestä. Tai tsunamista. Tai ehkä siitä, kuinka tyhmiä ihmiset ovat.

No niin. Nyt on taas Maija tullut hermojensa päähän ja istuu suu tötteröllä syytämässä paskansa tänne. Voisin vaihtoehtoisesti marmattaa kusipäisistä miehistä, työstä, epämieluisista velvollisuuksista, murenevasta kämpästä, maahanmuutosta, ympäriinsä reuhottavista lihoistani, "ystävistä", jotka paljastuvatkin taitaviksi väärennöksiksi, tyhmistä ihmisistä tai maksimaalisesta turhautumisestani elämään, mutta olen päättänyt juuri nyt tällä hetkellä ottaa hampaisiini pariskunnat. Ne, jotka ovat siinneet. Koska ne ovat pahimpia.

On se jännä juttu, että vielä ohitettuamme milleniumin ja Osama bin Ladenin ja kaikki, on lapseton (ja sinkku, melkein) kolmekymppinen nainen kummajainen. Ja ah, jos se friikki on vielä vapaaehtoisesti lapseton, eikä ole tarjonnut sisäsynnyttimiään siitettäviksi heti 18-vuotisjuhlansa vietettyään, hän on oikea mutantti! Nyt pääsemme kliimaksiin (kyllä, näin nopeasti): kaikkihan nimittäin varmasti tietävät, mitä mokomalle mörölle sanotaan, eikö?! No tietenkin KYLLÄ SINÄ VIELÄ EHDIT!

ONKO RASITTAVAMPAA?! Olen automattisesti siis b-luokan kansalainen, koska en ole pusannut kohdustani ympäriinsä paskovaa, karjuvaa sikiötä, josta kasvaa metronpenkkejä tussilla tuherteleva, kiroileva ja syljeksivä finninaamainen hirviö, joka sihauttelee ässää ja varastaa äidin lompakosta rahaa energiajuomaan, jota on kielletty juomasta, jotta jaksaa perjantai-iltana juoda kartsalla kaljaa, jota myös on kielletty juomasta? On se nyt vittu. Taidan olla väärällä planeetalla tai jotain. Ampukaa minut aurinkoon, kiitos. Voisin veikata, että siellä kohtaa vähemmän hiillostusta.

Koottuja kommentteja näissä tilanteissa, joissa (vapaaehtoinen) lapsettomuuteni on paljastunut, ovat muun muassa "kyllä sinä vielä ehdit", "nooooooh, ootahan vaan...." (kera mairean virnistyksen), "kyllä sä haluat lapsia, kun vähän kasvat", "kyllä sä haluat lapsia, kun tapaat sen oikein" ja "ai??" (syvästi oudoksuen, suu o-kirjaimen muotoisena lommona). Joskus joku on kysyttyään lapsitilanteesta ja saatuaan yksinkertaisen ei-vastauksen tokaissut, että "niin, ei VIELÄ" (kera mairean virnistyksen). Ihan kun en tietäisi, että mieleni tosiaan saattaa joskus muuttua. Miksi minä en kuitenkaan koe tarpeelliseksi mennä onnittelemaan esimerkiksi juuri naimisiin pykännyttä pariskuntaa tokaisemalla "noooh, kyllä se ero sieltä vielä tulee!" (kera mairean virnistyksen)?! Ilmeisesti minulla on käytöstapoja.

Olin vähän aikaa sitten samoissa juhlissa yhden 25-vuotiaan eukon kanssa. Muija istui tuppi suussa alkuillan ja lopulta tankattuaan riittävästi boolia avasi kyllä kielenkantansa, mutta ei ikävä kyllä osannut puhua muusta, kuin kakaroistaan ja siitä, kuinka hän on 25-vuotiaana naimisissa ja kahden mukulan äiti ja näin ollen siis ansainnut aplodit, palkintopokaalin ja kaikkien välittömän kunnioituksen näiden aivan järisyttävien suoritusten jälkeen. Istuin sohvannurkassa kyräilemässä ja vääntelemässä naamaani ja kuuntelin keskustelua, joka aivan tihkui älykkyyttä (siis kuinkas vanha mä nyt sit olinkaan ku sain ekan lapsen ku mä oon nyt niiku 25 ja Ella on nyt kolme?!?). Voi herra isä.

Koska olen jo joskus aiemmin kritisoinut facebookissa jälkikasvunsa todella huomattavia saavutuksia heruttelevien vanhempien käytöstä (Pekka-Eevertti teki ison kakan!!), en mainitse siitä sen enempää, kuin että voi vittu miten ärsyttävää. En kuitenkaan malta olla mainitsematta "ennen lasta en tiennyt mitä rakkaus on"-vanhempien toiminnasta. On ihan oikeasti olemassa ihmisiä, jotka paasaavat hormonihuuruissa ja ties missä maitohöyryissä, miten ylimaallisen mahtavaa on vanhemman rakkaus lastaan kohtaan, eikä sitä voi ymmärtää, ennen kuin on siunattu omalla lapsella. Haloo! En minäkään tiedä, miltä tuntuu kun juna ajaa päälle, mutta en ajatellut kyllä kokeillakaan! Kävikö näillä tuttipelleillä mielessä, ettei lapsettomien ystävien TARVITSE tajuta, miltä sen kakaran hyysääminen tuntuu! Sitä haluavat toivottavasti saavat sen aikanaan kokea.

Ai kun teki hyvää. Puuh, olen suurelti tyhjentynyt (ikävä kyllä aika paljon läskiä näytti jäävän...). No, joka tapauksessa olen iloinen, että olen lapseton, koska se tarkoittaa sitä, etteivät aivoni ole sulaneet.