Blogi

Voi helvetti. Paskan viikonlopun jälkeen koittaa paska arki. Juuei, tämäkään ei ole Maijan blogimerkinnöistä se, josta tussahtaisi niitä kukkia ja perhosia. Päinvastoin. Lukiessa silmään saattaa ruiskahtaa myrkkyä, sappea ja litrakaupalla raakaa vitutusta. Jos tää vitutus on yhtä tarttuvaa laatua, ku minun mässyt, kannattaa ehkä jättää lukematta.

Heräsin aamulla pussisilmäisenä ja kipeänä. Ilmeisesti liian pehmeästä sängystä johtuen minun hartiat on taas nykyisin aamulla niin kipiät, että itku melkein pääsee. Tarkoitus on ottaa tosta sängystä yksi välipatja pois heti, kun saan nakitettua jonkun kaveriksi kantamaan se kuudenteen kerrokseen varastoon. Nyt nukun sohvalla. Se auttaa ehkä pikkuisen. Pussisilmäinen olin siksi, että illalla viimeisenä tiristin pienet itkut (niillä suolamäärillä, mitä eilen söin, ei tietenkään ollut mitään vaikutusta pussisilmäisyyteeni).

Koulussa meillä oli taas vaihteeksi pahaa ruokaa. Punajuurivuokaa. Miksi lopetinkaan nisäkkäiden syönnin?! Lisäksi jouduin opintokäynnille johonkin asunnottomien seurakuntahommeliin, jossa vakuuteltiin, että "jos te päädytte tänne töihin ni ei me mitään uskonnollista vakaumusta kysellä paitsi että jeesus sitä ja jeesus tätä". Oletin, että lähtiessä ne lyö raamatulla päähän. Onneksi minun päästä sojottaa niin valtava jorma, ettei raamatulla (tai millään muullakaan) pääse yhdeksää metriä lähemmäs. Vittu.

Minun tietokone hajoaa. Se kuumenee kovasti ja (PIM!) sammuu sitten kesken kaiken. En uskalla ruveta tekemään mitään koulujuttuja tällä, koska jos jossain vaiheessa unohdan tai en ehdi välitallentaa, syö tämä paska kaiken tuottamani ja sitten kuolen vitutukseen ja tapan ehkä naapuritkin. Yritin korjata tätä. Ostin oikein pikkiriikkisen ruuvimeisselin, jotta saan noi hommelit tuolta pohjasta auki. Noooh. Sain osan ruuveista auki. Pari ruuvia kieltäytyi yhteistyöstä ja sitten Maijalta kyrvähti hermo. Sitten pinnistelin niitä jo irti olevia ruuveja takaisin lokosiinsa näillä tekokynsillä. En ole ehkä koskaan joutunut mihinkään niin rasittavaan ja hermoja raastavaan hommaan. Ruuvit nipsahtelivat otteestani ja voi luoja että minä kirosin. Puuuh. Nyt odotan, että tää hajoaa ihan lopullisesti ja levittelen sitte käsiäni ja murhaan jonkun tolla otsalisäkkeellä.

Nyt yritän tasaannuttaa hengitystäni, joka vitutuksen ansiosta on hieman korostunutta. Alan ehkä kohta kuuntelemaan taas Celine Dionia ja ulvomaan. Olen jo sonnustautunut pitkiin kalsareihin ja syönyt loput joulusuklaasta. Parempi nääs varmaan keskittyä johonki sellaseen, minkä osaa.

Jos Suomessa tehtäisiin Bridget Jones-tyyppinen elokuva, olisin varsin potentiaalinen pääosan esittäjä. Elokuvan nimi olisi suomalaiseen jäyhään tapaan esimerkiksi Maija Meikäläinen - Säälittävä elämäni ylipainoisena vanhanapiikana. Saisitte kerrankin tappavaa realismia: pääosan esittäjällä olisi oikeasti selluliittiä, hänen perseensä olisi oikeasti Brasilian kokoinen, eikä kukaan mies ihan oikeasti haluaisi häntä ristikseen.

Minun hienot viikonloppusuunnitelmat, joita odotin kieli pitkällä ja sydän läpättäen, meni reisille. Sen johdosta olen surullinen, pettynyt ja vihainen ja olen toteuttanut eilisen ja tämän päivän aikana erilaisia terapiamuotoja tähtäimenä parempi mieli. Tähän mennessä olen saanut vain ylipainoisemman elämän. En muuta.

Ystäväni Suklaajäätelö ja Itseironia ovat lohduttaneet minua. Myös Hetkittäinen Raivo on piipahtanut kylään useammankin kerran. Olen virunut eilisestä asti samoissa pitkissä kalsareissa ja unipaidassa. Olen likainen ja hiukseni ovat niskassa roikkuva takkuinen klöntti. Olen kuunnellut Celine Dionia, polttanut kynttilöitä ja koonnut valokuvakansion kuolleesta ystävästäni keskellä yötä. Olen juorunnut tuntikausia puhelimessa tyttöjen kanssa. Olen nukkunut sohvalla, koska siinä on pirun ahdasta, enkä tunne oloani niin yksinäiseksi. Olen katsonut Pokka pitää-jaksojen lisäksi vanhoja elokuvia, kuten Liar Liarin, Roadtripin ja Mrs Doubtfiren. Forrest Gump on vielä kesken.

Lisäksi olen syönyt ainakin seuraavat tuotteet:
-litra kolmen suklaan kermajäätelöä
-kulhollinen itsevalmistettuja poppareita
-puoli litraa pähkinäjukurttia
-perunaa ja kastiketta
-joulusuklaata
-kahta erilaista kiinalaista ruokaa
-maapähkinöitä
-vähän sipsiä
-irtokarkkeja

Syömistä odottavat (vielä toistaiseksi):
-täytekakku
-lämpimät voileivät
-loput joulusuklaasta

Minullako syömishäiriö?!

Lupaan mennä suihkuun tänään. Lupaan ryhdistäytyä heti huomenna. Lupaan elää ylipainoisena vanhanapiikana hamaan tuomiopäivään saakka. Kuuntelenpas vielä vähän Celine Dionia.

Minulla oli erittäin vakaa aikomus kirjoittaa kerrankin jotain positiivista. Ajattelin oikein sellasta hehkutusblogimerkintää, josta pyrähtää ämpärillinen perhosia ja ruusun terälehtiä, kun sen avaa. Näiden kahden lauseen perustella kaikki varmaan tietävätkin, että ei, Maija ei taaskaan kirjoita mitään positiivista.

Tai no. Yhden kivan asian voin kirjoittaa. Olen jotensakin toipunut viikonlopusta. Uuteen nousuun, hippahei! Siihen se sitten jäikin. Kukaan viideltä herännyt ihminen ei voi olla kovin hilpeä. Minen tee poikkeusta. Olen vittuuntunut, ärsyyntynyt ja sietokykyni rajoilla. Taas jälleen kerran.

Ihme kyllä selvisin eilen illalla suht ajoissa nukkumaan. Nukuin, kuin tukki, kunnes viiden maissa heräsin, koska näin unta, jossa joku ravisteli minua kovin ja käski heräämään. Vittu kehtaskin! Oisin varmaan muuten saanut uudelleen unta, mutta koska naapurin akka oli salakavalasti hiipparoinut kotiinsa pikkutunneilla ja molotti jonkun munakkaansa kanssa nyt suoraan sen minun alkovin paperinohuen seinän takana, en voinutkaan enää nukkua. Ja näinpä otsaani putkahti ehta kyrvänalku, poks vaan.

Aikani lierin sängyssä unettomana ja kihisin. Suunnittelin jo lataavani seinään kunnon potkusikermän, mutten uskaltanut, koska pelkään vihaisen naapurinmuijan vastahyökkäystä ja eritoten sitä, että kinttuni menee seinästä läpi. Se kun on niin säälittävän ohut. Siis se seinä, ei todellakaan minun jalka. Sitten hokasin, että hitto mullahan on Sahurin antamat korvatulpat! Että nythän niille on käyttöä! Kipitin huussiin ja hain korvatulpat. Welmu katsoi minua hyvin pitkään, kun survoin tulppia korvakäytäviini.

Ikävä kyllä minulla on kovasti pienet korvakäytävät. Ilmeisesti korvani ovat muutenkin aika hassut muodoiltaan, koska en voi käyttää sellaista pikkunappihandsfreetä, koska se ei mahu minun korvassa sille tarkoitettuun tilaan ilman kohtuutonta kipua. Yritin kikistää tulpat ihan vallan pikkiriikkisiksi, mutta silti ruutattuani ne korvakäytäviin, tuntuivat ne lähinnä korviin kohdistuvalta yhdynnältä. Hyppäsin sänkyyn autuaan hiljaisuuden laskeuduttua. Iiiiiso kyrpä otsassa ja kaksi pienempää korvissa. Siltä se ainakin tuntui.

Korvakyrvät ja niiden aiheuttama inha tunnelma johti sitten lopulta siihen, että tajusin, etten kuule herätyskelloa, enkä siis uskalla enää nukahtaa ja lisäksi mokomat töllit tuntuivat korvissani niin paskamaisilta, etten olisi voinut nukkua muutenkaan. Niinpä jossain vaiheessa otin ne pois ja havaitsin, että naapuri on onneksi vaiennut. Sitten soi kello. Otsassani kasvava kyrpä esti minua lähtemästä kouluun, ja niinpä latasin kellon ysiltä soimaan ja menin takaisin sänkyyn. Ihan ku oisin ollu ysiltäkään pirteämpi. Kouluun oli silti lähdettävä.

Nyt minoon täällä kiroilemassa. Minun tekee hartaasti mieli kirota pari ihmistä suohon. Odotan kauhulla iltapäivän työharjoittelupaikkojen jakamisseremoniaa. Jos en pääse sairaalaan työhön, räjäytän koko vitun koulun. Vittu.

Mikä siinä on? Miksei mulloo sitä kyrpää siellä, mihin sitä haluaisin, vaan otsassa ja nyt korvissakin!? Tungen ne helvetin tulpat ensi yöksi nenään. Onpahan kaikki väärät röörit sitte rassattu. Perkele.

...istuu minun olkapäällä ja nauraa katketakseen. Olen sille mannaa, koska lierin kamalassa morganissa ja ahdistuksen lieskoissa edelleen. Miten viinasta voi mennä näin rikki?! Kuinka kummassa!?

Pidin ennen itseäni varsin taitavana juoppona. Se oli silloin, kun termi "överit" tarkoitti laattaamista ja sammumista kesken illan. Mulle ei oikeastaan melkein koskaan käyny niin. Nykyisin sama termi tarkoittaa itsensä juomista niin humalaan, että nolaa itsensä joka kerta käytöksellään ja ihmisten ylenkatseella. Ja voi, sen osaan vähän turhan hyvin! Pidän kamalaa kakofoniaa, pussailen kaikkia ja pursuan vähän liikaa kaikkea, mitä ei pitäisi. Maija, ole jo hiljaa.

Menetän nykyisin viinasta muistini. Mun ei tarvii ottaa edes montaa, kun iso osa illasta on jo muurautunut pimeyteen. Kauhulla ajattelen niitä viime lauantaina Dublinerissa vietettyjä tunteja, joista muistan vain muutaman hassun pikku pätkän. Santalahden reissusta pelottavan suuri osa on pimennossa. Pääsisin sittenki sinne ratikkamiittiin, mutta nyt tuntuu, että passaan muun muassa sen takia, että nolaisin itseni jälleen kerran aivan täysin. Voi vittu.

Missä on se taitava juoppo nyt? Edelleenkin sammun tai oksennan äärimmäisen harvoin humalassa, mutta missä vaiheessa taannuin humalatiloissani asteelle, jossa kanssaihmiset toivovat, että voi kun toi menis vaikka laattaamaan tai jospa se vaikka kohta sammuis!? Darrat ovat fyysisellä tasolla nykyisin vähintään kaksipäiväisiä ja liskohumppa raikaa ainakin kahtena yönä ekan darrapäivän jälkeen. Parikymppisenä minen vielä edes tiennyt, mitä liskodisko tarkoittaa. Silloin en darrassa pelännyt vaatekaappia, avonaisia ikkunoita tai ääniä rappukäytävästä. Silloin mentiin kantakuppilaan puimaan edellisiltaa. Kammottavaa. Tällä haavaa koiran ulkoiluttaminenkin on ponnistus. Ja pahin darra oli muka eilen. Miten tää voi muka paheta?!

Ryhdyn absolutistiksi. Kun muut huristavat pileratikalla ohi, minä seison pysäkillä "jeesus pelastaa myös alkoholistit"-kylttiä heristäen.

Ei saatana.

Ps. Minua luultiin lauantaina maksulliseksi naiseksi, kun seisoin rautatieaseman edessä kolmelta yöllä odottamassa kaveria. Oiskohan siinä mulle kukkeampi tulevaisuus?! Voisin kaupata persettä sillä kympin/kilo-hinnalla. Tällä arsella tienaisin aika hyvin. Potentiaalisia ostajia odotellessa.

Tervetuloa helvetilliseen morkkikseen, voimaan ihan saatanan pahoin kaikin tavoin, lierimään hysteriassa ja häpeässä ja vannomaan sata kertaa, että "minenvittuperkelejuoenääkoskaan!!!". Eilistä iltaa ei tässä pahemmin kertailla, koska se on jotenkin kummasti unohtunut. Luvassa paskaa ja oksennusta erikoistehostein.

Tähän olotilaan päästäkseen kannattaa ensin lipittää epätoivon vallassa erilaisia juomia ja valittaa sitten, kun mikään ei käy päähän. Tämän jälkeen vaihdetaan turbovaihteelle, jossa juomat liitävät suuhun aivan käsittämättömällä nopeudella. Kannattaa juoda viintä. Hyyyyvin menee kuuppa sekasin. Tuntuu, ettet muka olisi hassummassa kännissä, mutta tosiasiassa olet niin pelti kiinni, ettei poliisikaan usko. Nyt on hyvä ajatus lähteä baariin. Olet varmasti viehättävimmilläsi ja juttujesi taso lähentelee lattiaa.

Juo lisää, ihan sikana. Juo niin paljon, että olet takuulla muuttunut yltiösosiaalisesta ja hauskasta humalaisesta kuola poskella miljoonan desibelin voimakkuudella möykkääväksi apinaksi, jolla on asusteet viturallaan, silmät kierossa ja tukka pystyssä ja joka suoltaa suustaan vuoroin pelkkää mölysaastetta ja vuoroin puolestaan puuroutunutta höngintää ja sössötystä. Tässä kunnossa on mukavinta tavata tuttuja ja vähän tuntemattomiakin ja antaa itsestään ihan vitun hyvä kuva. Kaikki rakastaa sinua tämän illan jälkeen. Definitely not.

Seuraavana päivänä olo ei ole enää ihan yhtä kukkea. Herätessä joku tuntuu hakkaavan nauloja päähäsi ja poraa katuporalla päälle. Sisälmyksesi ovat muuttuneet oksennukseksi, joka velloo päässä ja mahassa ja jaloissa ja joka paikassa. Oksennusta. Tuhat litraa. Seinät heiluu ja kääntyy nurin. Huone pyörii. Oksennuksen siirtäminen pönttöön tuntuu väistämättömältä, mutta koska pelkäät oksentamisen aikaista kuolemaa niin paljon, saat aivan käsittämättömällä tahdonvoimalla pidettyä laattalastin sisälläsi. Taisteleminen lastin ulossiirtymistä vastaan jatkuu koko vitun päivän.

Makaat sängyssä ja teet kuolemaa. Lattialla on kuolleita lehtiä. Jostain syystä silmäsi ovat jääneet kieroon ja se pahentaa pahoinvointia entisestään. Päähäsi putkahtelee irtonaisia muistikuvia edellisestä illasta. Sinulla on pahaenteinen tunne, että olet vähän noloillut. Pelkäät helvetisti lisämuistikuvien hyökkäystä mieleesi. Toistelet kaikkia osaamiasi kirosanoja ja pelkäät oksennuksen aikaisen kuoleman lisäksi sängystä nousemista ja kuolemista vallitsevaan morganiin. Tunnet aivan käsittämätöntä häpeää ja kammoa. Makaat, vaikeroit ja haluat kuolla, muttet oksentamiseen tai morganiin.

Ystävä tuo sinulle heseruokaa, jonka pystyt syömään melkein kokonaan, vaikka joudut tunkemaan sen kitusiisi väkisin ja sen jälkeen keskittymään oikein erityisesti sen sisällä pitämiseen. Tämän jälkeen makaat yhdessä ystävän kanssa sängyssä vaikeroimassa. Sitten saat hysteerisen itkunaurukohtauksen ja väpisytät sänkyä hytkymällä naurusta samaan aikaan, kun silmistäsi tursuaa kyyneleitä ja rintaa painaa kamala ahdistus. Suusi vääntyilee hymyyn ja sitten taas itkuirvistykseen. Pidät tosi pahaa ääntä. Ystävä ja koira tuijottavat sinua ja pitävät mitä luultavimmin aivan kaistana. Ihan niin kuin kaikki muutkin viimeisen puolen vuorokauden aikana tapaamasi ihmispolot.

Tämän jälkeen saat armollisesti hieman nukuttua, mutta heräät liian pian. Sydämesi pyrkii ulos rinnasta. Kuiva kieli rahisee suussa. Maha on sekaisin. Räjäytät ensin pöntön sekaisen mahasi sisällöllä ja sitten ystäväsi nauruhermot demonstroimalla ääntä, jonka sisältö päästi ilmestyessään ulkomaailmaan. Makaat lattialla ja häpeät edelleen edellisiltaista käytöstäsi aivan jumalattoman paljon ja mietit kaikkea sitä, mikä on muistista täysin pimennossa (noin 90% illasta) ja koet käsittämätöntä kauhua sitä kohtaan. Sama jatkunee hamaan itsemurhaan saakka. Vittu onnea.

Anteeksi. Minen juo enää ikinä!

Tiedän yhden sellaisen ihan kammottavan lihavan tytön. Se on niin lihava, että se joutuu kävelemään oudosti töpöttäen, koska sen reidet ovat niin paksut ja menevät päällekkäin ja hinkkaavat yhteen. Se ei takuulla näe alapäätään, paitsi ehkä kannattelemalla mahaansa ja katsomalla torttuaan peilin kautta. Se siitä sheivaamisesta. Sen naama on epäterveen punainen ja pöhöttynyt ja huulet jotenki sinertävät, ihan ku se ois posahtamaisillaan. Sen takapuoli on oikeasti brasilian kokoinen. En uskalla edes veikata sen vaatekokoa. Se alkaa varmaan kuutosella. Jos siitä otettas kaikki läski pois, sen nahkoihin mahtuis varmaan asuntovaunu ja ulkohuussi.

Ihan pian minä olen se tyttö. Ellen halkea ennen sitä. Olen mussuttanut viime päivät yhtä sun toista ja huipensin syömissuman tänään vetämällä ensin tappavan annoksen kiinalaista ja sitten kokonaisen purtilon Ben&Jerry'sin suklaajätskiä, jossa on julmetun kokosia brownien palasia. Eilen erikoistuin sipsuihin, dippiin ja muutamiin poula-vanukkaisiin. Kumpanakin päivänä olen syönyt itseni ihan sairaaksi, tirsunut rasvaa ja sokeria, vihannut itseäni ja vannonut hampaat irvessä, että huomenna, huomenna minä en syö MITÄÄN. Ja kuinkas taas kävikään...

Karuakin karumpi todellisuus lävähti silmilleni tänään sovituskopissa. Ähelsin moiseen laitokseen farkkujen ja muutaman alennuskoltun kanssa. Näytin farkuissa elefanttitautiselta, pitkäperseiseltä lehmältä. Ostin ne silti. Niiden kolttujen kohdalla oli kuitenkin pakko luovuttaa. Verkkokalvoni kärähtivät, koska peilistä minua katsoi sotalaivaa pelottavan läheisesti muistuttava otus, joka sonnustautui moneen muodottomaan kolttuun peräkkäin. Päädyin ostamaan sukkahousuja, koska saan sairasta tyydytystä sulloessani vellovia reisiäni piukkoihin makkarankuoriin. Not.

Kävin uimahallissa rääkkäämässä itseäni (ja kanssaihmisten verkkokalvoja) hieman lisää. Huomasin suihkutilan vessassa, että tissini ihan varmasti roikkuvat enemmän, kuin ennen. Käänsin varsin järjestelmällisesti peilille selkäni ja työnsin todellisuuden syrjään. Minua ei yhtään helpottanut suihkussa hekumoinut thai-tyttö, jolla oli täydellinen ja pieni vartalo. Satuin sen kanssa saunaan samaan aikaan ja minun oli hirveän vaikea katsella mitään muuta, kuin sitä pientä vartaloa ja miettiä, että mistä minäkin saan tuommosen ja mitäs jos olisin noin laiha ja pieni ja tunsin itseni makkaraiseksi jättiläiseksi, joka silmät päästä pullistellen kyylää täydellisiä thai-tyttöjä ja kampittaa ne sitten murha-aikeissa suihkuhuoneen liukkaalle lattialle ihan vaan kateuttaan.

Tosin se thai-tyttönen teki jotain perin outoa. Se istui ensin levottoman oloisena paikallaan jalat koukussa, suoristi sitten jalkansa ja tarttui pikkuruiseen mahaansa. Tyttö yritti ensin ikäänkuin työntää kädellä mahaansa pienemmäksi tai taaksepäin tai jotain. Sitten se tarttui sormilla minimaaliseen nahkapoimuun vatsassaan ja nipisti siitä. Sitten se yritti siloittaa mahaansa leipomalla sitä vielä kämmenellä jotenkin tuskastuneen oloisena. Se näytti ihan siltä, että sen mielestä se nahkapoimu siinä mahassa oli liikaa, vaikka se oli minun mielestä varmaan kaunein masu, mitä olen ikinä nähny. Ajattelin osittain huvittuneena, osittain kauhulla, että mitähän se minun mahasta ajatteli. Ei varmaan mitään kovin mairittelevaa. Lähdin saunasta riipputisseineni, hötkyvine mahoineni ja jättiläisperseineni ja jätin etelämaalaisen angstimuijan täydellisine vatsoineen sinne paistumaan. Mokoma.

Läskieni pyrähdysmäistä kasvukautta tukee myös ohikulkijoiden kommentit. Muutama päivä sitten raahustin kaupasta (yllättäen veska kaikkea huipputerveellistä täynnä) ja vastaani käveli varsin urheilullisen näköinen pariskunta. Näin jo vähän matkan päästä, että nainen selosti ukolleen jotain. En kuullut lauseen alkua, eikä minulla ole hajuakaan, mistä nainen puhui. Tiedän vain, että juuri minun kohdallani kuulin sanat "TÄYDELLINEN PÄÄRYNÄVARTALO" lausuttuna varsin kuuluvalla ja selkeällä äänellä. Jutun loppupuoli haipui muminaksi, kun mokomat lenkkihirmut pyyhälsivät ohitseni niin nopsasti. Jos jumala on olemassa, minun olisi varmaan pitänyt ottaa tämä hänen vinkkinään, jättää herkkupussi tienposkeen ja pyrähtää juoksuun sulattaakseni väpäjävän päärynävartaloni siedettäviin mittoihin. Tosin oisin saanu juosta Siperian ympäri, eikä ois varmaan piisannukaan.

Koska sitä kiinalaista jäi hieman, taidan syödä sen lopun, kömpiä sitten sänkyyn ja nukkua koiran vieressä oikein makeat vanhanpiian unet. On tää upeeta.

Jopas se kesti. Ehdin jo melkein huolestua. Laskeutuminen omaksi vittuuntuneeksi ja kärttyiseksi itsekseni otti yllättävän kauan. Toisaalta olin kyllä epänormaalin kauan hyvällä tuulellakin. Nyt onkin sitte paljon tutumpi fiilis. Kyrpä otassa ja huulilla sen sata perkelettä.

Kömmin eilen yheksältä nukkumaan. Ajattelin, että tukeva uniannos piristäisi, kun viime aikoina oon ihan tarpeettomasti valvoskellu ja kituuttanu sitte muutaman tunnin unilla. Olin ekan kerran hereillä puoli yhdeltä. Sen jälkeen olin hereillä noin 150 kertaa ennen kellonsoittoa. Noustessani olin aivan kertakaikkisen ruumis, samoin kuin koko loppupäivän. Yheksältä nukkumaan meneminen on siis ihan saatanasta. En tee sitä enää koskaan. On ihan sama mennä nukkumaan sitte keskellä yötä, kun lopputulos on yhdenkaltainen.

Aamulla koulumatkalla juna seiso tuolla matkalla ja ei siinä muuten mitään, mut siellä oli kylmä ku jääkaapissa. Hytisin käsineet kädessä ja sain hädintuskin luettua lehteä, kun väpisin niin, että se lehtikin kahisi. Sinnittelin koulupäivän joten kuten. Sorruin TAAS kahviin, kun olin niin kuitti. Viimisellä tunnilla oli oikeastaan ihan kivaa, vaikka aihe olikin ihan suolesta, kun pääsin sellasen kivan pojan pariksi, joka vaikuttaa oikein mukavalta ja fiksulta. Eikä se haissu pahalle ja se oli pessy hampaatki, toisin ku pari muuta jannua meidän koulusta.

Jouduin iltapäivällä rytkyttämään Kallioon kirjastoon yhden kirjan takia ja helvetti, että minua koski mahaan ja vitutti seisoa ruuhkaratikassa. Kotona minua odotti koiran vatsansisältö olohuoneen lattialla. Reilun tunnin sisään sain kiihdytettyä itseni ihan lopulliseen raivoon ja rauhoittumisen toivossa menin ulos hetkeksi kävelemään. Jostain Linnanmäeltä päin ammuttiin ilotulitusta juuri, kun raahustin saappaissa pihalle. Tunsin ihan järkyttävää ironiaa. Sori gais, vähän väärä hetki.

Pienen lenkin heittäminen ei oikein helppiny mielialaa ylemmäs. Se auttoi kyllä ruoskimaan itseäni hieman vielä lisää. Niinpä mie keksin, että haen suklaata. Jostain syystä alan aina provosoimaan itseäni, kun olen pahalla tuulella tai surkeana. Yleensä syön hullun lailla, vellon sitten lihojani ja inhoan itseäni vielä hieman enemmän. Niin siis nytkin. Kippasin koiran kotiin ja jatkoin kauppaan. Minun teki ihan hirveästi mieli appelsiinitäytesuklaata. Siellä kaupassa oli tasan kaikkia muita maailman suklaalaatuja, mutta ei appelsiinitäytesuklaata. Seisoin raivon vallassa suklaahyllyllä ja tolkutin mielessäni, että JOTAIN on nyt otettava. Otin marjasuklaata, josta kotona söin kaksi riviä, jonka jälkeen koko levy rupesi ällöttämään, mutta olen sen jälkeen tunkenut väkisin suuhuni yli puolet tuosta ja nyt vellon lihojani ja inhoan itseäni ihan suunnattomasti.

Koska kello on noin vähän, ehdin vielä hienosti järjestää nurkassa nyyhkyttämis-performanssin, syödä ton lopunkin suklaan ja inhota itseäni aina vain lisää, hakata päätä seinään ja kiroilla lahjakkaasti. Vittu. Kuolen väsymykseen. Itkettää, mutta mitään ei tule ulos. Minun ruumis on ihan kauhean pahantuntuinen. Olen mokaillut, nyt kaduttaa ja hävettää. Mikä pahinta; menneisyys vyöryy niskaan.

Torstai toivoa täynnä? No siis haistaakahan nyt paska.

Herranen aika. Kylläpäs minua nyt suositaan. Edes hammaslääkäri ei saanu minun hyvää tuulta kaikkoamaan. Joku on oikeesti varmaan kääntäny jostain Maijan aivokahvasta. Ei kule päässä muuta ku tilulilu ja hippahei.

Sain aika kauhean tuomion sieltä hammaslääkäristä. Melkein jo toivoin, että se ois riipiny minut hampaattomaksi (ja tehny siinä samalla minusta unelmien poskeenottajan) ja antanu suoraan tekarit matkaan. Mullon ihan helvetisti reikiä. Se ehti paikata kaksi. Koska minusta on täysin brutaali ajatus, että suuhun pistetään neuloja, minen ottanu puudutusta, mutta ei se poraaminen kyllä sitte sattunu yhtään. Ikävä kyllä minun leekoihin jäi vielä monta reikää, jotka paikataan marras- ja joulukuussa (kyllä, niitä on niin paljon, ettei niitä yhellä kertaa paikatakaan!) ja sitte joudun menemään suuhygienistille, koska hammaslääkäri ei poista hammaskiveä ja sitä minulla myös on, mutta vain hieman. Sitte joudun menemään vielä röntgeniinkin, koska mullon ylös tulossa viisaudenhampaat ja niiden kohtalo selviää sitte niistä kuvista. Poistaa pitää kuulemma enivei. Mut minen murehdi sitä nyt, vaikka tiedän, että tulen olemaan täysin hysteerinen siinä vaiheessa, kun niitä ruvetaan tavalla tai toisella poistamaan. Ja sillon minun suuhun kyllä pistetään neuloja.

Kävin hammaslääkärin jälkeen löytötavaratoimistossa hakemassa minun ja Hannan takit, jotka sillon yhtenä viikonloppuna jäi baarin narikkaan, ku lähettiin lasinsiruja pullistellen vietkong-piipaa-autolla Mariaan. Sain maksaa niistä takeista nyt 13 euroa. Sinänsä ehkä vähän vitutti, koska minun kuudenkymmenenyhdeksän euron kuukausibudjetti jokseenkin heilahti tästä täysin turhasta menoerästä. Mehän ollaan jo kerran maksettu niistä takeista ostovaiheessa. No, oma moka, kun ei haettu niitä sieltä baarista esim seuraavana päivänä sinne narikkaan jättämisestä.

Loppujen lopuksi turha menoeräkään ei latistanu minun hyvää tuulta. Oikeesti nyt minua kannattaa käyttää hyväkseen, olen niin maireana. Minun suusta valuu siirappia ja jostain muualta valuu jotain muuta, mutta ei siitä sen enempää.

Sillä lailla. Hihii!

Eh...tota. Yllättäen mie taas pikkusen noloilen. Ei oo eka kerta.

Joskus keväällä tapailin yhtä jannua ja kirjoitin sitten sydäntäriipivän vuodatuksen blogiini, kun se jannu muka jätti minut ja olin aivan kertakaikkisen maassa. Sitten pari päivää myöhemmin ilmeni, että Maija oli hieman aivoluteillut ja kaikki olikin itseasiassa ihan hyvin (näin jälkeen päin katsottuna ei ehkä kuitenkaan, mutta silloin tuntui siltä) ja niinpä minun suhteeni siihen jannuun jatkui. Muistan, kun sitten korjasin erheeni myös blogiin ja menin samana iltana yhteen miittiin ja JB nauroi ittesä tärviölle, kun olen niin tollo.

Noh. Kun kattokaas nyt on niin, että ehkä kuitenkin eilen kirjottaessani yksistä pakeista liioittelin hieman vasten parempaa tietoa ja varsinaisesti en ehkä kuitenkaan saanu ihan sellasia perinteisiä pakkeja ainakaan ihan kokonaan ja mulla on kuulemma ihana perse ja pari muutakin paikkaa. Hähää!

Juuei, en kerro enempää.

Voi paska, mikä kusinen maanantai. Ihana viikonloppu päättyi paskamaisesti ja uusi viikko näin ollen alkoi samalla tavalla. Olo on vittuuntunut, pettynyt, surullinen, ehkä vähän kusetettu, vihainen, nolo ja surkuhupaisa. Se, että mullon saappaat jalassa ja ulkona paistaa aurinko, sopii tähän päivään täydellisesti.

Tekee kamalan kovasti mieli mouruta katkeruuttaan ja pettymystään. Saanko vähän, jooko?? Kun mulle AINA käy niin, että kerrankin, kun kohdalle sattuu mies, jolla vaikuttas olevan jopa aivot ja kaikki muukin suht kohdallaan, minä saan pakit. Totta kai se menee juuri niin. Sitte kaikenlaista skitsoa ja suomenkielen taitamatonta juoksee kyllä kintereillä niin, että tyrät rytkyy. Vittu.

Eli siis juu. Mie sain pakit. Ja nyt kyrsii. Heittäydynpä lattialle ja revin vähän tukkaa päästä. Tuntuu nyt just siltä.