Blogi

Kävin fysioterapeutilla mukiloitavana. Se nainen oli korkeintaan minun mittanen ja puolet kapeampi, mutta tuntu, ku kaksisataa kilonen hullu jättiläinen ois mukiloinu minua uunin kokosilla nyrkeillään. Au.

"Joo, sullon lavat jumissa, nää ei liiku", nainen totesi samalla rytkyttäessään yläselkääni hullun raivolla. Nenä ois murtunu, ellei siinä laverissa ois ollu sitä naamanreikää. Ja minusta tuntu, että kyllä minulla liikku lavat ja paljon muutaki siinä kyydissä. Sain jumppaohjeita. Dämit. Olen aivan suunnattoman huono noudattamaan mitään tuollaisia rutiineja. Ilmankos olen edelleen tässä jamassa. Edellisen kerran lapojani on hoidettu fysioterapeutilla kesällä 2002. Eh... Tosin silloin kävin leivottavana ainakin viisi kertaa ja joka kerta poistuin sieltä kupoli pyörällä, ku Haminan kaupunki. Kummasti se jumppaaminen silloinkin sitten jäi.

Mikäköhän siinä on, että itsensä huoltaminen on joskus niin pirun vaikeaa? Ei noiden liikkeiden toistamiseen mene kerrallaan, kuin ehkä kymmenen minuuttia. Enhän minä joudu niitä tekemään, kuin oman itseni ja hyvinvointini vuoksi! Liikkeitä tekemällä nämä inhat kivut lakkaa, saan nukuttua paremmin ja minun on helpompi tehdä töitä ja palata ehkä sitten hoitoalallekin. Mutta ei! Olen mestari lyömään laimin itseäni. Tämä jumppa on vain yksi mainio esimerkki muiden joukossa.

Joskus minusta tuntuu, ettei 24 tuntia vuorokaudessa riitä kaikkeen. Siis mihin kaikkeen? Olen itseasiassa aika passiivinen ihminen. Olen huono tekemään aloitteita. Kuulun juuri niihin, joista lenkille lähteminen joka hiivatin kerta on vastenmielistä, vaikka tietää, että siitä tulee ihana olo. Inhoan nousta aamulla ylös ja aloittaa päivää vaikka nytkin on ihanaa, kun kello on vasta 11 ja olen jo käynyt kaupassa ja arska paistaa. Inhoan aloittaa tiskamista, vaikkei siihen mene, kuin vartti. Vihaan kaivaa imuria kaapista, vaikkei se varsinainen imuroiminen nyt niin tuskaa ole. Olen aina innoissani kaikesta loppujen lopuksi. Se aloittaminen vain on niin pirun vaikeaa. Toisin sanoen liian usein päiväni kuluvat aloittamisen pähkäilyyn. Pyörin tollona ja harrastan sijaistoimintaa ja illalla huomaan, etten oikeastaan ole tehnyt juuri mitään. Tosiasiassa olisin siis ehtinyt jumpata noin 57 kertaa. Sitä nyt vain ei tullut tehtyä ja senhän voi tehdä huomenna.

Mutta. Nyt on pakko. Samalla tavalla pakko, kuin että jos en halua enää näyttää turnipsilta valokuvissa, pitää laihtua vähemmän turnipsimaiseksi. On siis pakko jumpata, jotta ne lavat sitten liikkuisi. Aion ihan varmasti jumpata. Ihan kohta.

Voi juutas, että saitsulla voi olla ikävää. Sinänsä voisin tehdä vaikka mitä, mutta mulla on koko ajan kipuja. Lisäksi olen varsin pessimistisellä tuulella. Ulkona sataa räntää, täällä sisällä on pimeää, minuun koskee, mitään ei saa syödä, lääkkeet ei auta, mikään ei huvita, ei oo mitään tekemistä, mulon nälkä, mulon tylsää, kukaan ei vie minua mihkään, mul ei oo rahaa, kaapit on tyhjät, plaaahh.

Olen ehtinyt miettimään syntyjä syviä ja myös kaikkea ei niin syvää. Olen kelannut kuolemaa, lapsia, laskiaispullia, liikuntaa, dementiaa, aivoverenvuotoja, karkkia, vanukasta, ilmantilaa, ihmissuhteita, cityä, täytekakkuja, kuolan erittymistä (tapahtuu ihan konkreettisestikin minulla HYVIN usein), seksiä, miehiä, perseitä, parisuhteita, parisuhteettomuutta, opiskelua, työtä ja tikkareita.

Relaksanteista huolimatta nukun huonosti. Yksi syy on kipu. Noista kipulääkkeistä ei todellakaan ole kovin suurta hyötyä tai sitten mikä lie kuonan lähteminen lihaksista sattuu saatanasti. Joka kerta, kun käännän kylkeä, tunnen hartioissa ja käsivarsissa polttavaa kipua. Not so nice. Olen etsinyt asentoa ja olotilaa, jossa ei sattuisi. Tämän johdosta olenkin sitten herännyt aikaisin, ollut koneella (sattuu), lukenut (sattuu), ottanut päikkärit (sattuu) ja käynyt lenkillä (sattuu). Voisko joku tulla ripustamaan minut jaloista kattoon? Jospa se ei sattuis.

Sainpahan tänään päänvaivaa yhdestä hullusta. Kaikki alkoi siitä, kun synnyin, mutten aio kertoa niitä välijuttuja, vaan harppaan suoraan tähän päivään.

Lääkäri määräsi minulle tänään läjän kaikenlaisia nappeja, joten rytkytin sitten niitä hakemaan apteekista. Kävin pienen ratikkamatkan päässä olevassa apteekissa, koska kello oli niin paljon ja se on auki 24h. Kun lähdin apteekista takaisin pysäkille, jouduin odottamaan ratikkaa aika kauan. Onneksi pysäkillä oli aika paljon muitakin ihmisiä, koska jonkin aikaa seisottuani pistin merkille yhden hieman erikoisia tapoja noudattavan miehen. Mies oli keski-ikäinen, ihan siististi pukeutunut. Kengät näyttivät upouusilta, ja muutkin vaatteet olivat puhtaat, ehjät ja istuvat. Miekkonen näytti siis kaikkinensa aivan tavalliselta tallaajalta, ei miltään laitapuolen kulkijalta tai puistokemistiltä. Mutta. Hän keräsi pysäkiltä kaikki ihmisten heittämät roskat ja tumpit. Ensin katsoin, että se kerää vain tumppeja (koska jotkut raukat tekee niin ja polttaa ne. Hyiii....), mutta sitten huomasin, että se keräsi kaikki muutkin roskat.

Miekkonen tuli minun kanssa samaan ratikkaan. Voimassa oleva matkalippu vain vahvisti outoa ristiriitaa miehessä. Mies seisoi hetken aikaa ratikan etuosassa ja lampsi sitten taakse. Kohta hän touhusi ohitseni keräten roskia ratikan lattialta. Samalla hän mutisi jotain kovista miehistä ja naisista ja vaikutti hieman aggressiiviselta. Ilmiselvästihän hänellä ei ollut kaikki inkkarit kanootissa, jaffapullot korissa, eikä kortit pakassa. Myöskään vintillä ei tainnut olla valoja, eikä kuppeja kaapissa. Yrittänen sanoa, ettei sillä oikein skulannu.

Miehen pakkomiellettä katsellessani aloin miettimään omia "pakkomielteitäni". Olen monessa asiassa hyvin mustavalkoinen ja perfektionisti. Vaadin itseltäni joskus kohtuuttomasti, mutta en itse tajua sitä. Ainakaan sillä hetkellä. Olen huomannut, että vaikka joskus olen ankara myös muita kohtaan, armahdus minulta silti heruu lopulta muille, muttei itselle. Olen viimeisen viikon aikana tehnyt muutaman suht ankaran päätöksen koskien elämäntapojani. Tarkemmin ottaen syömistäni. Viikossa olen huomannut jo joitakin itseni piiskaamisen oireita. Olen kaikkea muuta, kuin salliva itseäni kohtaan.

Tämä johti siihen, että rupesin miettimään elämäni nautintoja ja pieniä iloja. Olen karsinut elämästäni seksin ja hyvin pitkälti kaiken muunkin miehen ja naisen väliseen intiimiin kanssakäymiseen liittyvän joitakin pieniä ja varsinkin viime aikoina hyvin harvassa olleita poikkeuksia lukuunottamatta. Nyt olen karsinut ruuastani kaikki herkut ja punaisen lihan. Luojan kiitos mulla pelittää vielä edes sen verran, että esim viikonloppuna sallin itselleni joitakin herkkuja ja viinaa. Joku roti nyt mullaki.

No mutta joka tapauksessa. Mietin siinä sitten, että mitä ne minun elämän pienet ilot nyt sitten ovat. Toki minulla on kaikki asiat sinänsä ihan hyvin, ei sillä. Mutta entä ne arjen piristykset? Nyt on nimittäin niin ihme vire päällä, että epäilen vallan, etten retkahdakkaan lähipäivinä vanukkaaseen ja pullaan. Se olisi aika ennenkuulumatonta. Toisaalta jos tämä vire pysyy, voin joskus tulevaisuudessa nauttia vartalostani ja ehkä sitten uskallan pienen hetken jakaa sen jonkun muun kanssa.

Ehkä minun onkin korkea aikaa luopua jokapäiväisestä juhlimisesta (=mörssäämisestä). Tämän läskivuoren sulattamiseen menee nimittäin kauemmin, kuin jääkauden loppumiseen. Ihan hyvä alottaa näin niiku nuorella iällä ja sil viisii.

Näin Tallinnan viikonloppuna. Siis ikkunasta. Kyllä, meidän hytissä oli ikkuna ja pystyin katsomaan siitä monta kertaa ulos ilman, että voin pahoin. Tosin laiva oli kylläkin pysähdyksissä suurimman osan risteilyä. Mutta silti. Paluumatkan olin ilman pahoinvointilääkettä, eikä tehnyt edes tiukkaa! Totesin siis, etten ole ihan menetetty tapaus matkapahoinvointini suhteen.

Ikävä kyllä totesin kuitenkin, että taidan olla aika menetetty tapaus risteilyjen suhteen. Minen vaan ole risteilijätyyppiä. Eikä kaikkein vähiten sen takia, että laivalle tuntuu tuppautuvan Suomen mulkuimmat öykkärit, jotka saa kuolaamis- ja mölyämisreaktion joka kerta naisen nähdessään. On uskomatonta, miten aikuiset miehet kommentoivat ohi käveleviä naisia täysin avoimesti turhia kuiskailematta. Teki mieli sanoa useampaan kertaan, että ettettekö oo ennen lehmää nähneet. Tai ehkä minä vain olen tämän asian suhteen suppeakatseinen ja tiukka(pipoinen)...

Luovutin siis illalla aika aikaisessa vaiheessa. Tai siis jaksoin kyllä puoli kolmeen saakka, mutta verraten siihen, että viimeinen kaveri palasi hyttiin nukkumaan ysiltä aamulla, olin hyvin aikainen luovuttaja. Istuttiin suurin osa illasta laivan yökerhossa. Jaksan syvästi ihmetellä, miten suomalaiset jaksa veivata esim ikivanhaa Jean S:ää vuodesta toiseen. Ainakin minä olen jorannut ja hoilannut mombasat ja äidin pikkupojat, jotka menee sinne ulkomaille noin miljoona kertaa jo joskus parikymppisenä ja vielä niitä vaan soitetaan. Tosin risteilijöiden keski-ikä oli korkeahko, mutta eipä tuo laiva ollut ainut paikka, missä niitä vielä jaksetaan veivata. Mulla nousee vaan lähinnä karvat pystyyn noista renkutuksista ja nytkin istuin yökerhossa yhdeksänmetrinen kyrpä otassa katselemassa, kun juntit riekkuu niiiiin pahasti puhki kuluneiden hittien tahtiin. Kas, taidan olla aika tiukkis tämänkin asian suhteen. Tai sitten vireeni johtui vain siitä, että olin käytännössä katsoen selvin päin.

Aamulla (siis iltapäivällä) mentiin saunaan ja uimaan. Saatiin omia oikeastaan koko saunaosasto keskenämme. Se oli ihanaa. Sekin oli ihanaa, että pääsin eilen ottamaan risteilyillan takaisin lähtemällä vielä tyttöjen kanssa keskustaan juhlimaan ja juomaan drinksuja ja jatkoille, joilta palattiin vasta tänä aamuna. Tosin jatkot sujuivat hieman normaalista poikkeavalla tavalla, koska ensimmäisiltä jatkoilta lähdettiin poliisin painostamina. Seuraavilla jatkoilla join tequilaa ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun olin 17-vuotias...

Mutta. Jostain syystä minulla ei ole krapulaa. Ei lainkaan. Tämän johdosta en saanut sitten morkkistakaan. Todellakin; tutkimattomat ovat alkoholin tiet ihmisruumissa. Hii!!

No okei. Saatan olla ehkä hieman jumissa, vaikkei varsinaista darraa olekaan. Kävin ystävän kanssa ravintolassa syömässä. Valitsin listalta kanaa ruuakseni. Sain annokseni ja ryhdyin syömään sitä. Hetken päästä ystäväni kysyy, että mites kun tossa annoksessa on pekonia ja etkös siä ollu just päättäny olla syömättä punaista lihaa. Jäi kihvelit puolitiehen ja rupesin tonkimaan annostani. Olin kuolannut listalta metsästäjänleipää, mutta koska siinä on porsaanleikettä ja olen oikeasti päättänyt olla syömättä sellaista, jätin sen ottamatta ja valitsin kiltisti kanaa. Olin sitte valinnu pekonilla täytetyn kanaleikkeen. Maija ja Maijan vakaumukset. Ja aivot...

Kyllon hankalaa nuoren ihmisen elämä. Jos viinan juomisesta saa tällaisia traumoja, joita olen viime päivinä läpikäynyt, saatan harkita frigidiyden, lehmyyden ja sipuloinnin lisäksi siirtymistä iloisiin absolutisteihin. Nyt niinku heti.

Jostain syystä morkkistelen ja liskodiskoilen EDELLEEN. Olen kyllä huomannut ajan mittaan, että saan kerta kerralta humaloitumisesta pahemman ja pahemman morganin. Tämä on kuitenkin jo...mitä?...no ehkä noin sadasviideskymmenes päivä putkeen, kun vääntelen käsiäni ja tuskailen. Ja mitä olen tehnyt? NO EN MITÄÄN!! OLEN OLLU IHAN KILTISTI! (Ainaki vissiin. Vähä on muistinmenetystä...). Satun vain ilmeisesti kuulumaan niihin onnellisiin, jotka saavat morkkiksen jo viidestä pikkiriikkisestä siideristä. Nice. Milläpä vaivalla minua ei olisi siunattu!

Olen nähnyt sekopäisiä unia. Yhdessä unessa etsin äitiä ja sitten tuli niin pimeää, etten meinannut nähdä eteeni. Yhdessä unessa olin perustanut jonkun sitiläisen kanssa onnellisen (siis todella!!!!) parisuhteen ja hymyilimme vain toisillemme, kuin vajaamieliset, mutten ikävä kyllä lainkaan enää muista, kuka se sitiläinen oli. Viime yönä näin unta, että eräs tuttuni löydettiin minun asunnosta kuolleena, ilman käsiä. Sitten minä jouduin nukkumaan siellä asunnon lattialla ja odotin sitä kaverin haamua sinne koko ajan. Siis ihan pimeetä. Tätä vauhtia sekoan varsin lahjakkaasti.

Mullon niska ja hartiat niin jumissa, että silmissä tuikkii, eikä särkylääke auta. Herään joka kerta, kun käännän kylkeä, koska se sattuu niin kovasti. En uskalla jumpata, koska a) läskit ei jumppaa ja b) pelkään pään hartioitumista (olen siis muutaman kerran aamulla herännyt toinen poski kiinni hartiassa, lihas kammottavassa krampissa. Tissiliivien pukeminen siinä tilassa on mahdotonta, koska päätä ei voi liikuttaa senttikään, joten lääkäriin on mentävä tissit valloillaan, helpoiten puettavissa olevat vaatteet päällä pyllistämään). Odotan siis kiltisti maanantaista lääkäriä ja napostelen buranaa aamu-, väli- ja iltapalaksi. Lounaalla ja päivällisellä otan tuplat.

Aion kuitenkin vakaasti jättää nämä vaivat perjantaina kotiin ja mennä Tallinnan laivalle hommaamaan itselleni uuden, entistä ehomman morkkiksen. Kivat mulle.

Ja tällä kertaa ihan oikeasti. En mene enää baariin juomaan viinaa, koska siellä on muita ihmisiä. Vittu. Rupean kalsarikännistiksi. Istun kotona, vedän pullon tekilaa ja näyttelen vuorotellen ikkunasta persettä ja keskaria.

Menenpäs tästä sekoittamaan itselleni arsenikki-viskin. Helvetti.

Tykkään kovasti perunoista. Teinpäs äsken perunoista lohkoja, laitoin joukkoon öljyä, suolaa, mustapippuria ja rillimaustetta ja paistoin ne uunissa. Perunoiden seuraksi tein aiolin, johon tuli majoneesia, valkosipulia, sinappia ja mustapippuria.

Söin kaiken yksin. Tai siis en sitä aiolia, mutta ne lohkoperunat. Olen kamala mörssäriturnipsi. Tajusin nimittäin syöneeni viisi suurta perunaa! En ikimaailmassa jaksaisi syödä viittä kokonaista keitettyä perunaa. Mutta se, että ne olivat lohkoina ja suikaleina lautasella, hämäsi minua. Ei sillä, etten olisi tiennyt, että lautasellani on oikeasti viisi perunaa. Minähän ne perunat pienin. Nyt olen halkeamaisillani. Pystyn hädin tuskin kunnolla istumaan. Olen hullu ja kamalan kova syömään.

Laitoin aioliin kaksi valkosipulinkynttä puristettuina. Kyllä, käytin kaikkien yhtään ruuanlaitosta ymmärtävien ihmisten pahinta vihollista, eli valkosipulipuristinta. Huh. Lieskat lensivät kidastani, kun maistoin tahnaa. Syönnin aikana kurkkua poltti, mutta söin silti. Nyt haisen varmasti taas kilometrin päähän ja suussani maistuu ikivalkosipuli, jonka makua yritän neutraloida syömällä lisää. Tikkaria mahtuu kyllä vielä!

Tästä kaikesta voimme siis päätellä, että olen klassinen ongelmasyöjä. Hullu, joka ei osaa lopettaa. Eilen töissä sai palan täytekakkua (meinasin jäädä ilman, koska osastollamme oli eilen töissä vain yksi sellainen hoitaja, joka tajusi, että minäkin kuulun henkilökuntaan, jolle se kakku siis oli tarkoitettu. Odotin tietenkin, että joku älyää tarjota kakkua minullekin. Ehdin jo tuomita koko Helsingin kaupungin hevonhelvettiin, mutta onneksi kakkulaatikko lopulta raottui minullekin, joten annoin anteeksi) ja jouduin TODELLA hillitsemään itseäni, etten rutannut loppukakkua kainalooni ja karannut johonkin portaikkoon mörssäämään sen viimeistä murua myöten. Yhteen palaan jättäminen särki pulskaa sydäntäni. Mietiskelin asiaa jo sen kakkuepisodin jälkeen ja pelottava ajatus häivähti mielessäni: minusta ei enää koskaan tule hoikkaa.

No joo. Ruuasta vielä. Olen tässä harkinnut punaisesta lihasta luopumista. Suurin osa siitä nimittäin tökkii minua. Se on ikävää sinänsä, koska myös kana tökkii minua aika usein, enkä missään nimessä voi syödä kalaa liian usein, koska se rupeaa sitten tökkimään minua. Tökkiminen in varsin ikävää, mutta lisäksi minua säälittää possu- ja ammuparat kovin. Tämän harkinnan poikimana ostin sitten tänään tarpeet soijarouhe-kasvispihveihin, mutta unohdettuani ostaa erään raaka-aineen teinkin niitä riivatun perunoita. En ole koskaan kokeillut mitään soijajuttua, mutta päätin silti kokeilla, vaikka pelkään, että se rouhe on liian paljon jauhelihan kaltaista enkä siksi voi syödä sitä. Jauheliha nimittäin tökkii minua TOSI pahasti. Onneksi voin vielä syödä (ilman, että minua lainkaan tökkii) heseruokaa, karkkia, jätskiä, sipsuja, tikkaria, vanukasta, kermarahkaa ym tosi terveellistä ja kevyttä.

Ja hei tää tikkari ei kyllä yhtään vie tota valkosipulin makua pois. Apua!

Päätin tehdä itsestäni tällaisen aakkoshommelin, koska

-nukuin puoli yhteentoista aamulla + otin kolmen tunnin päikkärit. Ei oikein nukuta ja on varsin tylsää.
-rakastan listoja. Olen hullu listafriikki.
-minua kiinnostaa, mitä mulla tulee mieleen ja miltä miun aakkoset lopulta näyttää ja keksinkö edes mitään, vai olenko tyhjä ja tyhmä.
-siinä on enemmän järkeä, kuin tehdä vain listaa pitämistään asioista ilman sellaista "juttua".
-jos ei tarvisi miettiä vain tietyllä kirjaimella alkavaa sanaa, vaan mitä tahansa asioita, joista pidän, menisin mahdollisesti aivan sekaisin.

Noniin. Seuraavassa on siis asioita, jotka kuvaavat minua, joista pidän tai jotka ovat minulle erityisen merkityksellisiä jollain tapaa. Nyt alkaa.

A aurinko, Antti, avolätäri, ananas
B oman henkilötunnuksen kirjain, jonka helpompaan tunnistamiseen käytän sanaa banaani bertan sijaan ja saan virastotädit naurahtamaan, Bulsor
C city (tietenkin!)
D dippaaminen (NAM! Mitä tahansa voi dipata), dramaattinen
E eläimet, estot, ensirakkaus, empaattinen
F feromonit, flirtti, futon
G grilli(ruoka)
H halu, himo, hiukset, hassut äänet, huulet, hilpeä, herkku, hymy, hampaat, hiljaisuus, hyvä tahto
I itsekäs, ihana, intohimo, itsensä etsijä, iho, itsenäinen, itku
J jalkatunneli, jäädyttäminen, juhlat, järvi
K karitsa, koira, kylpytakki, katse, kesä, karkki, koti, kosketus
L lässyttäminen, laiska, laulaminen, luonto, linnunlaulu
M mehiläinen, möhömaha, musiikki, moraali(hirviö), maailmantuska, mousse, maaseutu, mökki, muisti
N neuroottinen, nukkuminen, nauru
O odottava (ei lasta kuitenkaan)
P perso, Poppanen, pyöreä, pikkarit, puhelin, pulmat, punainen, puhelias, pelto
Q Queen
R rillukoira, ruoka, runsas, rentoutuminen
S suudelmat, silmät, sipsut, suvaitsematon, syöminen, suklaa, sisustaminen, sinkku
T tissit
U uskollinen, uudet ihmiset, ujo, uiminen
V valkoinen, vittuilu, vanukas
W Welmu
X (herra) X
Y ystävät, yksin
Z poikkiviivalla, kiitos
Å pervÅ
Ä äiti
Ö öööh....

Saa nähdä, tulenko hulluksi, koska nyt tiedän, että minulle tulee lisää ja lisää mieleen näitä sanoja ja sitten en ole listaan lainkaan tyytyväinen. Tulinpas nyt kuitenkin jonkinlaisen listan vääntäneeksi. Sain tyydytettyä minun listallisia tarpeita.

Lupasin olla tänään krapuloissani morkkiksen ryytämä ja kertakaikkiaan paskana. Joudun kuitenkin totemaan, että otsikko ei nyt kyllä pidä paikkaansa (ainakaan vielä, liskodiskoa tässä odotellessa....). Eilen oli oikein kivaa. Jostain syystä en saanut minkäänlaista morkkista, vaikka yleensä se tulee automaattisesti jo muutamasta juomasta.

Eilisessä oli oikeastaan vain yksi epäkohta. Joku jannu kysy ikääni. Kerroin syntymävuoteni ja jäpä meinasi lentää selälleen ja ikävä kyllä mölisi sen jälkeen aatoksensa ääneen: "mä luulin, että oot joku 32-34-vuotias". Vittu. Onneksi sain luvan lyödä. Itsemurha-aikeilta vältyin, mutta ikäkriisi nousi pintaan kohisten.

Toki sain darran. Aamulla meni tunnin verran saada olo suhteellisen siedettäväksi. Janotti, päätä koski helvetillisesti ja silmät tuntui olevan kierossa pahasti. Minua aina darrassa väsyttää aivan uskomattomasti. Makasin kaiken päivää sängyssä juoruilemassa puhelimeen ja otin torkutkin. Ihana kevytdarra siis. Se henkinen puoli on kuitenkin aina se pahin. Onneksi tällä kertaa ei tarvinnu kärsiä siitä.

Olin aiemmin illalla keilaamassa ja yhdellä ystävien kanssa. Nyt vietän kotona pre-liskodiskoa hikoilemalla, kuin saunassa ikään ja haisemalla kovin. Veikkaan tekeväni samaa koko ensi yön. Krapula tekee minusta siis vielä hehkeämmän, kuin mitä normaalisti olen. Ihanaa.

Minun ei pitäisi käydä elokuvissa. Joudun oudon elokuvan jälkeisen järjettömyystilan valtaan! Olen nyt juuri sellaisessa tilassa. Kuka soittaa valkotakkiset??

No joo. Oltiin siis ystävän kanssa katsomassa Sooloilua. Ennen leffaa tulee mainoksia, joiden aikana saa vielä hölöttää. No, me tietty hölötettiin. Ystävä on vastikään siirtynyt sinkuksi ja jo pari päivää kärttänyt minua baariin ensi viikonloppuna. Olen harannut vastaan, koska minusta on tullut valikoiva saituri. Turpoan mieluummin kotona lihoineni ja vietän laatuaikaa itseni kanssa, kuin kannan rahojani baariin. Baarissa kulutan aina ihan ylettömästi rahaa ja seuraavana päivänä kärsin kammottavasta morkkiksesta. Ja olen nyt kyllä ihan oikeastikin aivan perse auki. Lisäsyyt ovat:

-En ole juurikaan kiinnostunut seksistä, pussailusta, flirttailusta tai miehistä oikeastaan ollenkaan. Olen frigidi lehmä.
-Olen paksu. Kaikki katsovat minua inhoten, enkä näytä missään vaatteissa hyvältä, vaikka kuvittelenkin niin. (Toisaalta...jos en ole kiinnostunut miehistä, miksi tämä asia vaivaa minua???)
-Viina on pahaa.
-Krapula on pahinta, mitä tiedän.
-Olen kännissä tyhmä lehmä, frigidin lisäksi.
-Keksin näitä varmasti vielä lisääkin.

Eli kun ystäväni niiden mainosten aikana otti mahdollisen baariin menon puheeksi, jäpätin, kuinka minua ei miehet kiinnosta jne. Tajusin kuullostavani keski-iän ohittaneelta katkeroituneelta tädiltä. Olen 25. Missä minun elämä on?? Kotona sipsipussissa? Siis ei sillä, että olisin edelleenkään järin kiinnostunut miehistä, mutta voisin kenties ulostautua ystävieni kanssa johonkin hieman useammin. Viihdyn nimittäin hieman liian hyvin yksikseni.

Koska nyt olen siinä elokuvan jälkeisessa hurmostilassa, teen kaikkia mahtipontisia suunnitelmia, kuinka lähden baariin sosialisoitumaan ja olen avoin uusille ihmisille ja uusille tapahtumille. Näin on käynyt noin 34879 kertaa ennenkin. Eli melkein yhtä usein, kun olen hekumoinut laihdutusaatoksilla. Ja muistutan edelleen valasta. Missä on aivojen virrankatkaisuvipu??

Toisaalta voisin kyllä lähteä sinne baariin...