No niin. Nyt aion kirjoittaa tänne jotain aivan todella hienoa. Minulla soi taustalla musiikin helmiä, kuten Freddie Mercurya, Pavarottia sun muita jannuloita. Olen siis varsin henkistynyt ja oikeassa tilassa aivan upeaan suoltamukseen.
Ikävä kyllä asian laita totuudenmukaisesti on se, että joudun tässä aina välillä harppaamaan saniteettitiloihin suoltamaan ihan jotain muuta kuin kirjoitusta. Opiskelijaa rangaistaan vapaasta viikonlopusta ja liiasta rentoutumisesta ankaralla ripulilla ja elektrolyyttivajeella, joka huimaa päätä samalla kun suolia vääntää. Kyllä kyllä, minä menen kouluun huomenna!
Ripuli on aina hieno pointti, mutta oikeastaan sen ei pitänyt olla pointtini tällä kertaa. Ajattelin ensin kirjoittaa elämästäni ja kuinka minulla oikein nykyisin kulkee. Sitten ajattelin asiaa hieman tarkemmin. Ja kas, elämäni on aivan täysin samoissa uomissa kuin esimerkiksi kaksi vuotta sitten, kun vuodatin tänne ahdistuneisuuttani.
Tosiaan! Olen TAAS koulussa valmistuttuani siitä kahden vuoden takaisesta laitoksesta. Alan kohta TAAS kitturoimaan opinnäytetyön parissa. Minulla on TAAS keväämmällä edessä ahdistava harjoittelu, jossa pelkään vihamielisten ohjaajien erottelevan jyvät akanoista ja mielenterveyden Maijasta. Lisäksi olen TAAS kussut yhden parisuhteen, tullut TAAS huippukatkeraksi miehille ja kaikille muillekin eliöille (olinko jossain vaiheessa muka epäkatkera...?) ja olen TAAS ahdistunut täysin samoista seikoista, kuin kaksi vuotta sitten: vikuroivasta koirasta, opiskelusta, ihmissuhteista ja elämästä ylipäätään. Hieno homma.
Aion nyt omistaa ihan oman pikku säkeen ykkösahdistusaiheelleni. Yllättäen sekin on sama kuin ennen: läski. Sitä kun tuppaa tuohon vyötärölle ja lanteille ja persiiseen ja reisiin ja pohkeisiin ja naamaan ja alleihin ja joka helvetin paikkaan. Minulta ei varmaan tule kohta enää kyyneleitäkään, koska ihra on tukkinut kyynelkanavani. Olen siis toisin sanoen jojoni pohjanoteerauksessa, siellä maan lähettyvillä, roikkumassa löysässä hirressä lihoistani. Kohta saan taas hepulikohtauksen ja kymmenen kiloa lähtee, kuin kuppa Töölöstä. Sitten kärvistelen lähellä normaalipainon ylärajaa ja pian taas hervahdan, tungen lähikaupan herkkuja lärviini aivan käsittämättömällä paineella ja löydän TAAS itseni tästä tilanteesta: läskisaarekkeesta, joka völjyää ympärilläni kuin mikäkin ulkosaaristo.
Se, mikä on aivan mahtavaa on se, että minulla on tulevalla viikolla syntymäpäivä. Olen päättänyt järjestää juhlat eräällä vuokrasaunalla. Aion siis viettää iltani bikineissä. Lihat levällään. Ihmiset näkevät mahamakkarani, postivankkurin kokoisen perseeni ja appelsiini-ihoiset reiteni. Hienoa. Missähän psykoosissa olen ollut tällaista ratkaisua tehdessäni...? Alan oikeastaan suhtautua tähän ripulitilanteeseen ihan positiivisella mielialalla: jos suollan tavaraa ulos tähän malliin vielä muutaman päivän, olen ehkä jopa pari kiloa hoikempi synttäreilläni. Tosin siinä tapauksessa olen myös hieman höllyväisempi, koska pinkeä turvotus on häipynyt.
Kuten huomaatte, ovat mietteeni aivan täysin identtiset kuin aiemminkin. Kerron tämän saman asian sitten taas vuoden päästä. Tai kahden.