Blogi

Mikä siinä on, että kun sitä on aamulla herännyt hirveän aikaisin, haluat iltapäivällä ja alkuillasta kovasti käydä nukkumaan, mutta koska olet päättänyt valvoa inhimilliseen nukkumaanmenoaikaan saakka, jotta jaksat nukkua aamuun asti, tietyn aikarajan ylittyessä ei enää väsytäkkään?? Taistelin koko alkuillan huikeaa päikkärihimoa vastaan silmät kierossa, rampaten reippaasti välillä pyykkituvassa ja välillä Dr Philin tahtiin pillaten (juu...eh, siinä oli petettyjä naisia, jotka hakkasivat tuoleja. Vähemmästäki itkettää). Piristyin vähän, kun kaveri tuli kylään ja kun tunti sitten saatoin häntä puolimatkaan kotiin, hain pyykit pyykkituvasta, kävin suihkussa, viikkasin pyykkiä, söin riisipuuroa ja tulin tähän koneelle, huomasin olevani ihan pirteä, eikä minua huvita vähimmässäkään määrin mennä sänkyyn. Siis nukkumaan. Dämit. Ja huomenna taas kuuden jälkeen ylös. Au.

Lisäksi olen raskaana. Juu-u. Se oli minullekin ihan uutta. Mahdollisesti pyhä henki, joosef tms henkilö on käynyt minut ihan suitsaitsukkelaan siittämässä, koska lapsi on kuulemma vielä kaiken lisäksi poika. Synnyttänen uuden jeejuksen. Hii! No eikä kun tänään eräs meidän osaston potilas rupesi yllättäen taputtelemaan mahaani. "Vauva", hän sanoi. Yritin kertoa, että se on läskiä, eikä se elä (eikä toivon mukaan myöskään kasva enempää), mutta hän vain taputteli ja hoki "vauva". Tämän jälkeen sain vielä tarkemman diagnoosin: "Iiiiso vauva, poika". Thanks a lot. Tämä ei varmaan ollut vinkki laihduttaa, eihän??

Nyt ei oikein skulaa. En tiedä, uskallanko aiempien tapahtumien nojalla poistua kotoani lenkille, koska varmaan joku ajaa autolla minun yli tai vähintäänkin koira kusee kintuille.

Mulla oli tänään töissä ns. välivuoro, joka on kahdeksasta neljään, kun normaali aamuvuoro alkaa seitsemältä. Menin tyytyväisenä ja suht pirteänäkin (ihme, kun eilen valvoin syötyäni noin kilon suklaata) töihin kymmentä vailla kahdeksan. Siinä vaiheessa hoitajat jakavat aamuvuorolaisen esille laittamia aamupaloja huoneisiin ja välivuorolaisella on hyvää aikaa siivota henkilökunnan tilat. Tai niinhän sitä luulisi. Kun nimittäin se aamuvuorolainen ei ollutkaan tullut töihin pommiin nukkumisen takia. Kukaan ei tiennyt, koska hän suvaitsisi saapua. Keittiössä hääräsi jonkun ylemmän osaston laikkari levittelemässä käsiään. Totta kai, olisin minäki vieraalla osastolla ihan pihalla.

Toisin sanoen minä repesin sitten laittamaan aamupalat esille pikavauhtia. Jälki oli sitten sen mukaista. Työpari ilmaantui töihin miltei puolitoista tuntia myöhässä varsin hilpeänä. Itse olin ku perseelle ammuttu karhu siinä vaiheessa kaikesta hillumisesta ja oman työni sekoittumisesta. Jotta sain pidettyä turpani kiinni ja oltua suoltamatta myrkkyä työkaverin naamalle, menin siivouskomeroon murjottamaan.

Lähdin töistä aiemmin, koska minulla oli lääkäri kello 13. Onneksi löysin labran ja vastaanoton ongelmitta, en ollut koskaan käynyt siellä. Lääkäri oli ihan mukava, MUTTA ilmoitti, että minua on Kotkassa ylihoidettu ja -tutkittu hurjasti ja täällä ei todellakaan ole sama meininki. Sitten hän halusi määrätä minulle jatkuvan antibioottilääkityksen, vaikka tiedän, ettei se auta, kun se on jo kokeiltu. Lisäksi kuulun niihin helvetin onnekkaisiin naisiin, jotka saavat ns. pulloharja-syndrooman antibioottikuureista, mutta lääkärin mielestä minun tulisi vain punnita, kumman vaivan haluan mieluummin. EN KUMPAAKAAN!!! No, laittoi se jotain lähetteitä ym, mutta koska uskon, että mitään ei löydy, tiedän, että hän levittelee siinä vaiheessa vain käsiään ja minä menen yksityiselle maksamaan perseeni ruvelle tai sitte kitturoin vaivoineni.

Koska lääkäri halusi tilata paperini Kotkasta, jouduin vielä ottamaan vuoronumeron asiointiluukulle allekirjoitusta varten ja jonottamaan sinne. Kun tulin paikalle, luukulla oli joku papparainen. Hän suoriutui kuitenkin asiastaan suht nopeasti. Seuraavana vuorossa oli reilu viisikymppinen mies. Kenties juttukaverin puutteessa hän puhui virkailijalle ummet ja lammet kovallä äänellä. Kuulin, että hänelle oli tehty joitain toimenpiteitä sairaalassa. "Sisään on menty edestä ja takaa", mies mainosti. Tässä vaiheessa minua ja vieressäni istuvaa tyttöä nauratti jo aika paljon. Minun oli tosi vaikea pidellä pokkaa. Teki mieli nauraa niin, että odotushuone raikaisi. Puhe vain jatkui ja jossain vaiheessa mies totesi: "nyt ei ole mitään lääkitystä, mutta pitäis varmaan olla". Ja taas meitä repeilytti... Tämän jälkeen olisi ollut minun vuoro, ellei joku typerä akka olisi kiilannut eteeni ja kun lopulta pääsin luukulle, olin enemmän, kuin vittuuntunut.

Kaikkinensa olen siis ehtinyt repiä hermojani tänään suuntaan jos toiseenkin. Äsken huomasin, että olen kulkenut pitkin kaupunkia tyytyväisenä ihan helvetin likaisissa housuissa. Kotiin tultuani kaadoin oikein lahjakkaasti vettä päälleni ja pitkin lattioita ja mattoja. Olen paksu. Perseeni on tankkilaivan kokoinen. Jouduin juoksemaan pomon tykönä, koska hän oli unohtanut laittaa minulle risteilyajankohdan vapaaksi ja luulin jo, että joudunkin perumaan sen. Näin jo sieluni silmin, miten paatillinen mukavia ihmisiä lilluu pois satamasta ja porukka laulaa siellä Madonnaa minun istuessa työpaikan keittiössä särpien laihaa kiisseliä kermalla. Ei onneksi sentään.

Yritän kerätä rohkeutta sinne lenkille lähtemistä varten. Joudun ehkä hakemaan tänäänkin kaupasta suklaata, koska elämä minua nyt näin hirvittävän rajusti potkii. Nyyh.

Paistan juuri tällaisia lettusia:

3dl kylmää kaurapuuroa
1 pieni omena
2tl vaniljasokeria
3/4dl sokeria
1dl vehnäjauhoja

Kuori ja raasta omena. Sekoita raaste puuroon. Mausta sokereilla. Lisää jauhoja sen verran, että taikina pysyy koossa. Paista letut pannulla voissa (miedolla lämmöllä, jotteivat hajoa).

Olen syönyt noita jo pari omenahillon kanssa, kermavaahdosta ja vaniljakastikkeesta haaveillen. Käytinkö sokerin sijasta makeutusainetta tai voin sijasta margariinia tai öljyä? No en! Ohjeessahan sanotaan, että sokeria ja voita. Olenko kammottava paksukaismörssäriturnipsi, joka himoissaan olisi valmis syömään vaikka hevosen, naapurin Eskon ja keittiöjakkaran? Juu. Onko minulla naistenvaivat?? Eh...joo. Jos kehtaisin, kertoisin, mitä söin eilen luppoajalla töissä, mutta en kehtaa.

No joo, mörssäämisestä ihan toiseen asiaan. Vaikka olin eilen iltavuorossa, nukuin yöllä huonosti ja jouduin tänään heräämään aamuun, olin ihmeen pirteä, ainakin aamusta. Koska olin keittiövuorossa, huuatin radiota kovalla, niin kuin olen tavakseni ottanut. Kuuntelen töissä jotain lähinnä kasarihittejä suoltavaa kanavaa. Juuri omiaan minulle! Olin lapsena aivan hillitön Madonna-fani ja Madonnan vanhoista hiteistä tulee aina lapsuus mieleen. Niinpä Like a Virginin pyörähtäessä soimaan keittiön radiosta, tulin hirveän hyvälle tuulelle ja lauleskelin mukana.

Tämä johti siihen, että muistin myös ne moooonet kerrat, kun olen laulanut kyseisen kappaleen karaokebaareissa vanhan ystäväni Hannan kanssa (joka sittemmin meni naimisiin ja lakkasi laulamasta neitsyt-lauluja). Joskus (muutaman napsun jälkeen) meillä oli niin rohkea koreografia, että saatiin koko kapakan miehet oikein seisaaltaan taputtamaan meille! Eh...

No, tämähän johti tietenkin siihen, että sain kuningasidean jouluristeilyn karaokea varten. Like a Virginhän on todella karaokebiisien aatelia ja minun on se pakko päästä siellä vetämään! Löysin siis itseni tiskikoneen ääreltä näistä mietteistä, perse heiluen ja ääneen hoilaten. Luojan kiitos kukaan muu ei nähnyt tätä esitystä. Ja ei, en todellakaan aio laulaa laivalla Madonnaa. No okei. Saatan laulaa, jos joku tarpeeksi juottaa. Tsih!

Ps. Luojan kiitos kaveri soitti ja hätyytti minut lenkille. Noissa letuissa on enemmän paistovoita, ku muita aineksia. Voi olla, että minut pitää nostaa sinne paattiin superhypervahvalla vinssillä ja joudun viettämään koko reissun kannen aukeimmalla kohdalla (ainut, mihin mahdun lihoineni) tuulen pieksämänä. No, ainakin saan sitte rauhassa laulaa Madonnaa niin paljo, ku sielu sietää!

Huh. En ehkä uskalla mennä tänä iltana lainkaan nukkumaan. Takana on kauhujen yö. Yöllähän luonnollisesti on varsin pimeää. Minä pelkään pimeää. Pimeässä voi piillä vaikka mitä. Olen kakarasta asti ollut ehdottomasti sitä mieltä, ettei pimeässä saa möykätä (muuten möröt herää), vaan pitää hipsutella ihan hiljaa ja jos on asiaa, pitää kuiskata. Lisäksi koska valojen sytyttäminen yöllä, kesken unien, ei ole unen jatkuvuuden takia lainkaan suotavaa, käyn pelosta huolimatta urheasti pilkkopimeässä pissalla, mikäli öisin siihen on tarvetta.

Hyvä ystävä Kotkasta tuli eilen vierailulle minun luokse ja illalla tietty sitte kälätettiin aika pitkään. Varmaankin joskus kahden aikaan sammutettiin lopulta valot ja vaiettiin. Taisin olla jo vajonnut jonkinasteiseen horrokseen, kun havahduin pissahätään ja saapastelin ilkosillani alkovista olohuoneen kautta eteiseen tarkoituksena siis toki mennä vessaan. Kerkesin juuri ja juuri olohuoneesta (jossa ystäväni nukkui) eteiseen, kun kaverini parahti huutamaan täyttä kurkkua. Pelästyin ihan helvetisti. Loikkasin ilmaan ja aloin itsekin karjua. Olin varma, että jossain on mörkö/kummitus/aave/hirviö. Juoksin karjuen takaisin olohuoneeseen, jossa ystäväni oli noussut sängylle istumaan ja huusi. Koska minä olin enemmän tolkuissani, kuin hän (??!), rupesin huutamaan pelkän karjumisen sijasta "mitämitämitämitä" ja heilutin käsiäni hypellen paikallani alastomana. Ilmeisesti tällainen käytös on ihan normaalia minua, koska kaverini lakkasi parkumasta tajuten, että se olen minä vain siinä.

Kaverini oli siis nähnyt unta ja jollain tasolla kai hieman havahtunut, kun nousin ja kävelin olohuoneen poikki. Tapahtuma oli mennyt hänellä uneen ja hän oli hieman raottanut silmiään ja luullut minua joksikin mieheksi ja säikähtänyt kovin. Minä pelästyin kaverin huutoa niin kovin, että vaikka järjellä tiesin, että hän säikähti minua, olin silti varma, että kämpässä on meidän lisäksi vielä joku ja valvoin sänkyyn palattuani kauan sydän hakaten ja kroppa kihelmöiden. (Mitä tästä opimme? No ensinnäkin että näytän alasti a) mieheltä ja b) niin pahalta, että ihmiset huutavat kauhuissaan näylle.)

Pientä lisähäiriötä unelle aiheutti naapurien huonekalujen seinille heitteleminen, tietokoneen hurina ja pimputus itsekseen päivitysten takia, kuumuus (kyllä, perseeni ei sinerrä enää) ja ystävän pilasoitto klo 7.15 aamulla. Lisäksi näin unta, että lomailin Haminassa ja matkajärjestelyjä hoiti ystäväni mörökölli-isä. Toivon todella olevani ensi yönä turvassa mokomilta häiriöiltä, ihan vaan oman mielenterveyteni takia.

Tulin töistä kotiin lepimään, koska oli niin huono olo. Oli vähän jo eilen, mutta tänään enemmän. Olen hirveän kuuliainen työntekijä, koska tein kiltisti aamuhommat ennen lähtöä ja seuraavaksi mulla on kolme vapaata, jotka voin pyhittää mahakivulle, ripuloinnille, yrjön kourissa pyörimiselle ym mukavalle.

No jokatapuksessa. Kävelin töistä ratikkapysäkille ja siinä sitte ratikkaa odotelleessa kaksi spurkua könysi pysäkille. Heillä oli kova hönkä istumaan, mutta koska penkki oli märkä, he joutuivat seisomaan. Vanhemmalla spurkulla oli parhaimmat päivänsä nähnyt liian suuri puku ja fleesetakki, nuoremmalla nahkapusakka ja varsin ikävännäköinen näppylä silmän alla. Tympeä viinanlemu väänsi vatsaa, mutta höristin silti korvia. Spurkuilla on hauskoja juttuja!

"Voe itku. Nyt tulee krapula, tulee krapula", pukudeeku hönki. "Ota huikkaa", näppylädeeku sanoi ja kaivoi ruttuisesta muovikassista viinapullon. Molemmat hörppivät pullosta. Viinanhaju sai minulta melkein nenäkarvat rullalle. "Kaks huikkaa voi ottaa, muttei kolmatta", pukudeeku tiesi. "Joo, muuten tulee yrrrjö", nuorempi jatkoi. Nytpä tiedän sitten tämänkin.

Sedät tulivat tietysti ratikkaan (niillä oli varmaan ihan sata matkalippua). He juttelivat kovasti jotain, mutten kunnolla kuullut. Ihan viereenkään kun en viittiny mennä, koska oisin ehkä yrjönny niiden päälle. Koska sedät olivat matkan aikana hörppineet viinaa aika tiheään, varsinkin vanhempi alkoi olla aikamoisessa poreessa. Tasauspysäkillä sain kuitenkin kunnian kuulla muutaman keskustelunpätkän:

Näppylädeeku: Mulla on uus nainen, yks Tarja. Se asuu Kannelmäessä. Mä käyn siellä aina vähän (tauko ja virnistys), mut se ei tykkää ryyppäämisestä.
Pukudeeku (kesken toisen lausetta kovalla äänellä): MINÄ OSTAN VVVIINAA, PERRKELE!! (epäselvää mutinaa naimisesta ja 50-luvusta)
Näppylädeeku: Oliks sulla viinakortti? Hei viinakortti. Hei. Oliks sulla?
Pukudeeku (joikaavalla äänellä): juu, minulla oli viinakortti. Vaan veivät sen, perrrrkele.

Spurkut juttelevat vielä väkivallasta. Näppylätyyppi ilmaisee olevansa hyvin väkivaltavastainen. Pukudeeku horisee kuristamisesta ja turpaan vetämisestä. Viinapullo on vaihtunut Valdemariin.

Tuli mieleen, että pitäiskö minunki koittaa? Ajelis ratikalla ympyrää Jorma-pullon kanssa ja levittäisi hajuhaittaa ympäriinsä. Yhteiskunta elättäisi minut, vaikka panokseni olisi olematon. Hampaat mätänisi suuhun ja voisin pokata esim Erkin Vantaalta ja käydä siellä vähän (tauko ja virnistys). Oliskohan se helppoa ja kivaa?

...sellainen aika, jolloin minä osasin ihastua ja rakastua pyyteettömästi ja varauksetta. Sellainen aika, jolloin olin vielä niin nuori ja luottavainen. Aika, jolloin koko maailma oli avoin ja minun käytettävissäni. Ja siihen aikaan minun elämään käveli mies, joka kohteli minua hyvin.

Olin silloin 19-vuotias, mies oli pari vuotta vanhempi. Olin seurustellut sitä ennen, kokenut ensirakkauden ja muutakin, mutta tämä mies vei jalat alta ihan ennenkuulumattomalla tavalla. Molemmat oltiin hulluina toisiimme. Kolme viikkoa tapaamisesta ruvettiin etsimään yhteistä kotia. Neljä kuukautta tapaamisesta mentiin kihloihin. Meidän piti tehdä lapsia ja muuttaa maalle ja elää onnellisina elämää, joka oli suoraan kiiltokuvista. Ei tehty, ei muutettu, eikä eletty. Koska minä menin ja pilasin kaiken. Erottiin.

Meidän erosta on jo viisi vuotta. Pakko myöntää, että se joskus kirpasee vieläkin. En voinut silloin tunteilleni minkään, mutta jos olisin edes sekunnin ajan saanut kurkistaa tulevaisuuteen, olisin ehkä seisahtunut miettimään, mitä olen menettämässä. Ennen sitä, eikä sen jälkeen kukaan mies ole kohdellut minua niin hyvin, kuin hän. Ja minä kohtelin häntä ihan hirveän huonosti.

Nyt se mies on onnellinen. Sillä on lapsiakin. Se halusi monta lasta. Se on ansainnut kaiken onnen, mitä sillä on. Minä puolestaan.... Joskus pelottaa, että sinetöinkö oman kohtaloni lähtemällä silloin. Jouduin niin pahasti eksyksiin.

Olen aina sanonu, että tykkään erityisesti nukkua aika viileässä. Läskipää-eksä piti kämppää tosi viileänä ja minä olin tottunu siihen silloin vuosi sitten, kun muutin sieltä pois. Viimeisin Kotkan kämppäni oli kuuma, kuin uuni vuodenajasta piittaamatta, mutta totuin kai siihenkin. Mutta nyt...

Tänne jäätyy. Tää kämppä on ku perunakellari. Patterit on kyllä päällä, mutta silti. Yleensä nukun alasti, vaikka olisi viileämpääkin. Minusta on vaan kiva, kun voi oikein kääriytyä peittoon (koska ei ole elävää uhria, johon kietoutua). Viime yönä nukuin niin, että ylläni oli pikkarit, olkkarihousut, sukat, toppi ja paksu huppari. Minen siis yhtään huijaa, kun sanon, että täällä on oikeasti kylmä. Mullon nyt ihan normaalit päällysvaatteet päällä ja olen ihan jäässä. Ei jumalauta. Kiva. Mitäs sitte, ku on 20 raatia pakkasta?? Pitänee laittaa notski olkkariin.

Nyt lähden leffaan. Tai oikeastaan....eh...mennään Arnoldsille ensin vetämään donitsit. Se on oiva tapa juhlistaa laihtumista. Olen nimittäin vähän laihtunu. Ulkoiluvaatteet hölsky päällä aamupäivällä, kun kävin Welmun kanssa puistossa rilluamassa. Tosin se hölskyminen saattoi myöskin osittain johtua siitä, ettei minulla ollu tissiliivejä, mutta silti. Joka tapauksessa, menen nyt ottamaan kilot takaisin sinne Arnoldsiin!

Kiva kehittämispäivä (siis sellainen "koulutus"päivä töiden tiimoilta) takana! Outoa sinänsä, etten meinannut kertaakaan edes nukahtaa, vaikka olin herännyt 06.30 ja huhkinut aamulla pysäkille ties mitä patikkareittejä. Kertakaikkisen legendaarista!

Töihin körötellessäni olen muuten nähny niitä äläkailota-kylttejä ratikassa. Ja radiossakin siitä puhuttiin. Eli siis yleisissä kulkuneuvoissa ei saisi kailottaa puhelimeen. Siis wtf?? Mitäs jos kailottaa vierustoverin kanssa?? Eikö se ole ihan sama asia? Tosta kännykkään puhumisesta on paasattu siitä asti, kun kännykät rupesi yleistymään. Jossain päin maailmaa on oikeasti jotain hiivatin junavaunoja ja muita kulkuneuvoja, joissa kännykkään ei saa puhua lainkaan. Siis eikö silloin saa puhua vierustoverillekaan? Mitäs jos on, hitto soikoon, vaikka lääkärin soittoaika? Pitääkö silloin rynnistää vaunusta ulos, kuin hunni? Ihme pillittämistä täysin yhdentekevästä asiasta. Moiset kailottajat ovat TODELLA harvassa ja suurin osa sellaisista on yleensä ulkomaalaisia, joilla kailottaminen on kulttuurisidonnaista. Ja ihan sama mihin sitä kailottaa; kännykkään tai vaikka omiin housuihinsa. Voinko siis mennä väkivalloin tukkimaan ihmiselle huutelevan spurkun turvan?? Miksi se kailottaminen on liitetty siihen kännykkään? Kieltäisvät sitte kailottamisen yleensäkin.

Toinen juttu, joka korpeaa, on tupakointi bussipysäkillä. Tai siis siitä valittaminen. Yhtenä päivänä olin tulossa töistä ja pysäkillä katoksessa joku jannu kyssäsi. Joku noin 40-vuotias, TODELLA ärsyttävällä äänellä puhuva nainen kitisi jannulle "hei voisitko nyt laittaa sen tupakan pois, täs on vähä vaikee olla". AAAAARRGH!! Bussipysäkillä saa lain mukaan polttaa. Jos minä polttaisin, en varmasti tumppaisi tupakkaani ulkoilmassa paikalla, jossa saa tupakoida, sen takia, että joku täti ei kestä. Menköön kauemmas seisomaan, jos on vaikeaa! Ihan totta. JOTAIN rajaa näihin rajoituksiin. Minusta on helvetin väärin, että edelleen kuka tahansa saa hankkia lapsen tai eläimen ja kohdella sitä sitten ihan miten lystää; hakata, alistaa, rääkätä, raiskata ja kohdella miljoonalla muulla tavalla väärin. Mutta bussissa ei saa puhua puhelimeen niin, että toisessa päässä oleva huonokuuloinen Elvi-täti kuulee tai polttaa tupakkaa pysäkillä ulkoilmassa, jossa savu katoaa salamannopeasti ja jossa ihmiset voivat rauhassa hankkiutua kauemmas savulähteestä. Ei mee niiku jakeluun. Ihmiset on NIIIIIN pikkusielusia...

Dämit. Oikeestaan minun pitäis mennä lenkille, eikä istua tässä näpsyttämässä. Potkikaa minua!

Onko kukaan yhtä huono pysymään hereillä, kuin minä? Onko kukaan yhtä laiska nousemaan kukonlaulun aikaan? Nojaako kukaan muu aamupissalla istuessaan naamaansa lavuariin, kun ei jaksa kannatella päätään? Tuntuuko muistakin aamulla, kuin silmiin olisi työnnetty rekkalastilliset hiekkaa + muutama kaktus? Saako max kymmenen minuutin ratikkamatka muiltakin silmät luppaamaan ja tajun miltei kankaalle? Nukahteleeko joku muukin lattialle?

Ihan totta. Tottuuko aamuviiden, -kuuden aikaan nousemiseen ikinä? Ja jos, niin koska? Miten voi olla mahdollista, että nuori ihminen miltei nukahtaa pystyyn aamuvuorossa, jos jää yli viideksi minuutiksi paikoilleen? Minulla piisaa nimittäin se viisi minuuttia. Ellen pysy liikkeessä, simahdan kertakaikkiaan. Viime viikolla pomo halusi yhtenä aamupäivänä näyttää minulle työhön liittyvän videon, joka kesti hieman yli puoli tuntia. Koska olin aamuvuorossa ja näin ollen herännyt klo 05.20, muutaman minuutin katsomisen jälkeen olin valmis vaipumaan unten maille. En tietenkään voi koisia töissä, saati vielä pomon nenän alla, joten yritin sinnitellä. Se oli kamalaa. Silmäni menivät kieroon, koska ne halusivat niin kiihkeästi sulkeutua. Jouduin jatkuvasti ravistelemaan päätäni, ojentelemaan käsiäni ja räpsyttelemään silmiäni, jotta pysyin hereillä. Toivottavasti ne muut siellä olleet ihmiset eivät häiriintyneet pakkoliikkeiden näköisistä toimistani.

Tänään olen herännyt jo joskus neljän jälkeen. Naapuri päätti nimittäin taas imuroida siihen aikaan paiskattuaan ensin kotiovensa kiinni oikein voimalla. Tätä ennen olin nähnyt unta yhdestä kotkalaisesta narkkarista (joka oikeassa elämässä on varmasti kusipäisin, narkein ja kuvottavin ihminen, jonka tiedän), johon olin siinä unessa ihan kuumana ja se veti minua ihan kuusnolla. Olen vieläkin sen unen traumatisoima. Kaiken tämän johdosta oli oikein kiva työpäivä! Olen silti urheasti pysytellyt hereillä siitä neljästä asti, jotta voin sitten yöllä nukkua makeasti. Tosin torkahdin äsken lattialle. Ei muuten ollut ensimmäinen kerta. Viimeeksi nukuin maton päällä tunnin.

No mutta kaikkinensa. Älkää kehottako minua menemään aiemmin nukkumaan. Olisi varsin yksinkertaista, jos se auttaisi. Mutta kun se ei auta. Aamu1: Herätyskello soi ennen puolta kuutta. Olen mennyt puoli kymmeneltä nukkumaan ja saanut heti unta ja nukkunut ihan hyvin. Mikä on tulos? Väsyttää helvetisti. Aamu2: Herätyskello soi ennen puolta kuutta. Olen mennyt nukkumaan puoli kahdeltatoista ja saanut heti unta ja nukkunut ihan hyvin. Mikä on tulos? Väsyttää helvetisti. Nii! Kun tuohon aikaa herääminen ei vaan kertakaikkisesti onnistu minulta kivuttomasti. Miksi?? Maksaisin aamuvirkkuudesta aika paljon!!

Hei äiti, täs ei ollu melkein yhtään kirosanaa!