Ihmissuperpallon elämää

Vittu apua. Olen siinä vaiheessa krapulaa, kun on vaan niin väsynyt ja kauhuissaan, että näkee ympärillään hallusinaatioita, kuten hampurilaisia ja kikkeleitä ja joutuu katselemaan yöllä unia, joissa panee omaa mummoaan, lentää kumiankalla pilvien yläpuolella vain pudotakseen ihmissyöjämutanttien peijaisiin ja joissa koko ihmiskunta on kääntyny sinua vastaan ja kirjaimellisesti kävelee ylitsesi ja viimeinen asia, jonka näet ennen kuin heräät hikilammikosta huohottamasta, on syviten vihaamasi ihmisen tennari, joka laskeutuu naamallesi. Ja ei, yksi tälläinen yö ei riitä. Ainakin toinen on vielä tulossa. Voi paska.

Sen lisäksi, että olen jokseenkin ahdistunut ja peloissani, olen pahalla päällä, epäsosiaalisuuden huipulla, turhautunut, vittuuntunut ja kipiä. Epäilen, että eräs hujoppimainen, kivellä makaava sahuri on vääntäny minut aikamoiseen solmuun viikonloppuna viskellessään minua pitkin terassia ja mökkiä. On nimittäin alaselkä ihan paskana ja polvi rikkinäisenä. Lisäksi viimeisetkin rippeet aivoistani taisi jäädä Santikkaan. Koen ihan ennennäkemättömiä jumituksen hetkiä. Olen reilun vuorokauden sisään istunut useita tunteja olohuoneen lattialla tuijottamassa tyhjyyteen kuola valuen.

Ja kyllä, koen itseni vähintäänkin yhtä viehättäväksi, kuin Vesa-Matti Loiri. Näytin aamulla kuoleman morsiammelta, enkä ole skarpannut siitä kovinkaan paljoa. Ja kyllähän työ arvaatte, että minun tekee kamalasti mieli seksiä, mutta minen voi valittaa siitä, koska sitte ku sitä olisi tarjolla, ni minä rupeen ottamaan pakkia. Voi paska. Pakko vissiin oikeesti vetästä jotain, ni voin sitte taas sen jälkeen hyvällä omallatunnolla valittaa panetuksiani. Tämmöstä tää on. Päivästä toiseen. Kauheeta niuruamista ja hyvien bylsimisapajien suoranaista hukkaamista.

Mie meen lyömään itteeni. Kovasti ja monta kertaa.