Läskipäääää lällättäääää!

No niin. On tullut jälleen aika pureutua läskeihin. Seksinpuute ja tolloilut on käyty toistaiseksi läpi ja koska elämässäni ei ole muuta, kuin nämä kolme asiaa, tongitaan nyt sitten se viimeinenkin.

Läski. Tuo vihulainen, joka istuu minussa niin jumalattoman tiukassa, ettei tosikaan. Yritin kartoittaa läskittömiä kohtiani. Niitä on varsin minimaalisesti. Sanoisin, ettei nenässäni ole juurikaan läskiä (se on muuten vain kamala nyppylä) ja niskanikin on kohtuullisen läskitön. Muut kohdat ovatkin sitten ihan läskisiä ja niinpä minua voi diplomaattisesti kutsua esimerkiksi läskipääksi, läskimahaksi, läskijalaksi, läskiperseeksi, läskikyljeksi, läskiseläksi, läskikädeksi ja läskileuaksi. Ihanaa.

Ennen kuin kukaan urputtava ripakinttu avaa sanaista arkkuaan, totean, että olen kyllä varsin ahkerasti (aina joskus) taistellut läskiä vastaan ja jopa sulattanut osan ruhossani olevasta kamarasta, mutta koska päässäni lienee jotain perustavanlaatuista vikaa, päädyn aina sohvannurkkaan mussuttamaan kakkuasuklaatasipsiänaksujavoileipäähampurilaistapitsaairtokarkkiakaikenlaista kyynärpäitä myöten ja peräsuoli pitkällään ja niinpä viikkojen ponnistelu on romutettu tehokkaasti muutamassa illassa. Ja kyllä, pystyn syömään itseni kipeäksi, kippuralle ja järkyttävällä tavalla pingottuneeksi useita kertoja viikossa (eli toisin sanoen joka päivä).

Nyt on läskin suhteen oikein rikas kausi menossa. Pystyn muistamaan jojoiluni vuosia taaksepäin, mutten katso tarpeelliseksi kirjoittaa tähän kesän 2006 läskitilannetta, vaan pyrin arvioimaan tilannetta nyt vaikka tämän vuoden osalta (onhan kohta jo uusivuosi ja voin tehdä vuoden 2009 läskiraportin, kiva!).

Alkuvuodesta olin aikamoisen potsi, koska olin istunut koulussa ja ennen kaikkea mussuttanut koko ajan jotain. Mussuttelin kaiken kevättä ja keväällä sain sitten hieman hillittyä itseäni, jolloin läskin määrä minussa kääntyi lievään laskuun. Kesällä elelin suhteellisen kiltisti ja loppukesästä sain oikein laihdutusraivon ja vedin kukkakaalia ja parsakaalia ja hiivatin kyssäkaalia minkä napa veti ja olin niin saatanan maireaa ja mukamas läskieni kanssa laskusuhdanteessa. Kissanvillat. Syyskuun koittaessa läskisilmäni aukesi ja näin kaupassa ainoastaan kakkuasuklaatasipsiänaksujavoileipäähampurilaistapitsaairtokarkkiakaikenlaista ja kas, koko syksy on mennyt mättäessä leipälävestä jos minkämoista silavaa ja näinpä ollen olen kartuttanut jo ennestään aika tymäkkää varttani muutamilla lisäkiloilla, jotka - sori nyt vaan - eivät ole kovin tervetulleita.

Olen nyt siis kutakuinkin siinä, missä olen viimeeksi ollut toissakeväänä. Olen nimittäin vielä potsimpi, kuin tämän vuoden alussa ja voi vittu, kun se vihmoo. Olo on, kuin turnipsien esiäidillä ja kaikkien sotalaivojen emoaluksella. Vaatteet kiristävät ja ne perkeleet piirtelevät rumia kiemuroita ihooni. Olen makkarainen ja kakkarainen ja tunnen oloni völjyväksi ja väpiseväksi. Lisäksi olen niin jumalattoman uupunut kaiken opiskelun edessä, jotta läskintappoprojekti ei houkuttele pätkääkään.
Ihan totta. Salaatin vetäminen ja hemmetin mandariinien hamstraaminen ei houkuta nyt yhtään. kaikki ruoka vituttaa, koska se saa omantuntoni huutamaan samaan aikaan, kun kuolakeskukseni miltei räjähtää ja käteni jo ojentuvat kohti herkkua, jonka ansiosta haluan viiltää ranteeni auki.

Voi perseensuti. Kuka on vastuussa ruokavammaisuudestani??!! Kuka laihduttaa puolestani!!? Saatana mulla on suunnitelmia, jotka vaatii äärimmäistä laihuutta!! NNNNGGHH!!!!