Morgan Freeman & co.

Voi paska. Onnistuin hommaamaan itelleni aika mehevän morkkiksen. Ei, nyt en töhöillut kuuden promillen vaikutuksen alaisena pitkin kaupunkia mekon persamus jossain vaaleassa töllissä (ehkä hoitoainetta?) kuten viime viikonloppuna, vaan join sivistyneesti vain kolme siideriä (mikä ei tosin tee ihan hirveän suurta eroa siihen viime viikonlopun juomisten kokonaismäärään...), enkä voi laittaa tämän kertaista töhöilyäni niiden piikkiin (vai voinko??!).

Minen vaan malttanu. Voi itku. Nyt kiristää, risoo ja masentaa. Jotkut asiat ihan oikeasti vaan sumentaa järjen hetkeksi. Ja ensimmäinen katumuksen piikki pistää sinua heti sen sumun hieman haihduttua. Voi kärsimys. Ihana vapaa edessä; kiirastulta, helvetin liekkejä ja mitä luultavimmin morkkiksen hukuttamisyrityksiä ruokaan, josta seuraa vielä pahempi morkkis ja illalla olenkin valmis puremaan ranteet auki, vaikka minun oikeastaan pitäis olla iloisena emäntänä vastassa kaverin miestä, joka majoittuu tänne yöksi.

Voihan vittujen kevät.