Illan rauha hiipii maahan meluisaan

Ei saisi miettiä liikaa enää näin myöhään yöllä. Mutta kun ajatukset lähtevät lentoon, on niitä vaikea enää pysäyttää. Sitten vain on ajateltava, hymyiltävä, itkettävä ja ajateltava vielä vähän lisää. Päästävä ehkä lopputulokseen tai päätettävä ajattelutyö tuloksettomana.

Mä meinasin äsken heittää ihan vain muutaman kommentin joihinkin satunnaisiin keskustelupalstan keskusteluihin tapani mukaan. Sitten menin avaamaan syöpä-ketjun - ja siitä se ajatus sitten lähtikin.

Mä tiedän, ettei kuolemaa tai vakavaa sairastumista kannata miettiä liiaksi. Sillä ei saa kuin ahdistuksen ja pahan mielen itselleen. Jotenkin yllätyin, miten vähäisen tunnekuohun syövän pohtiminen mussa aiheutti. Viimeksi kun olen enemmälti miettinyt syöpää, olen itkenyt kuin Niagaran putous - silloin sain kuulla tuttavaperheen äidin syövän edenneen terminaalivaiheeseen. Mitään ei voida tehdä - nelikymppinen, kolmen alle 10-vuotiaan lapsen äiti laitetaan vain kotiin odottelemaan kuolemaa morfiinin voimalla. Silloin syöpä sanana oksetti mua. Voin fyysisesti pahoin kun joku mainitsikin sen taudin.

Nyt kuitenkin syöpä-sanaa miettiessäni tuli ensifiilikseksi kunnioitus. Ehkä mun ajattelutapa on muuttunut yhä enemmän modernin maailman vastaiseksi - ehkä mun mielestä on tosi jees, että on olemassa vielä sairauksia, joille ihminen ei voi mitään. Joka voi tappaa nuoren tai vanhan, miehen tai naisen, rikkaan tai köyhän, mustan tai valkoisen - kenet tahansa aivan yhtäläisesti. Julmaa, pelottavaa ja epäreilua? - Mahdollisesti. Luonnon oma tapa ylläpitää jonkinlaista tasapainotilaa? - Ehdottomasti.

Jatkoin ajatusleikkiäni tilanteeseen, jossa mulle olisi annettu kuukausi elinaikaa. Koin ehkä pienimuotoisen valaistuksen, kun aloin pohtia, mitä todella tekisin viimeisen elinkuukauteni aikana. Mä tekisin hirmu tavallisia asioita. Unohtaisin kiireen, nauttisin jokaisesta hetkestä. Nauraisin ja rakastaisin. Rakastaisin ja nauraisin. Aistisin: maistaisin, haistaisin, kuuntelisin. Istuttaisin sen omenapuuntaimen, vaikken koskaan tulisi näkemään sen kasvamista isoksi ja tuuheaksi, makoisia hedelmiä tuottavaksi aikuiseksi yksilöksi. En eläisi niin kuin jokainen päivä olisi se viimeinen - vaan eläisin, kuten jokainen päivä tässä elämässä tulisi elää.

Rock.