Kotimme on tuuli

...emme pesää tehdä voi.

Heh, sainpas harrastaa äsken moralisointia ja avautumista taas oikein olan takaa. Istuskelimme tuossa yhdessä kuppilassa, kun joku mies tuli kovasti jutustelemaan. Koska oon munahaukkojen kruunaamaton kuningatar, jotenkin vaistomaisesti mun katse ajautui tsekkaamaan sen miehen vasenta nimetöntä (sanomattakin lienee selvää, että sormushan siinä oli). Noh, aikamme jutusteltuamme (siis kyllä, jopa useita minuutteja!) mies sitten viimein kysäisi sen legendaarisen kysymyksen, että beibe, meille vai teille (meni muuten meillevaiteille-neitsyys, juuri noilla sanoin multa ei vissiin ko. asiaa ole kukaan koskaan ennen tiedustellut) ja jossain tässä jutustelun ja tämän kysymyksen välimaastossa mies oli vaihtanut vihkisormuksensa vasemmasta oikeaan käteen. Siis voi jumalauta! :D Noh, tästäpä sitten mä tietysti riemastuin. Piti ehkä ihan vaivihkaa ja ohimennen kertoa muutama tosiasia kusipäämiehistä, pettämisestä, valehtelusta sun muusta. Ihan siis vain ohimennen. Miten en siedä pettämistä enkä pettäjiä, enkä ennenkaikkea ihmisiä (tai no, okei, käytin termiä miehiä), jotka moisilla sormuskikkailuilla vievät siltä mahdolliselta yhenyönjutulta oikeuden itsenäiseen päätöksentekoon. Jos mä en ois huomannut sitä sormusta ja se mies muuten olisi napannut, olisinhan mä voinut vaikka langeta siihen - mitä en olisi tehnyt kuuna kullan valkeana, vaikka mies olisi ollut Euroopan omistaja, jos olisin tiennyt, että herra on varattu (ja oikein naimisissa tässä tapauksessa). Ihme munattomuutta. Joko ollaan tai ei ja mitä ollaankin tai ollaan olematta, ollaan täysin avoimesti. Onhan se katkeraa, ettei keski-ikäisillä pettäjämiehillä ole samanlaisia markkinoita kuin vaikka teiniyyhoomammoimma, mutta hei, elämä on. Kaikille vähän pidemmälle ajateltuna huonoille vaihtoehdoille ei vain ole markkinarakoa. Sori, beibsit.

Rock!