Lentää saamme valoon, lentää vapauteen

Olen tehnyt suhteellisen monia isoja ratkaisuja elämässäni, kääntynyt elämän tienristeyksistä täysin uusille poluille, elänyt ja kokenut. Koskaan en kuitenkaan ole ollut yhtä varma kuin nyt, että kohta koittava Australiaan lähtö on yksi elämäni suurimmista mutta myös oikeimmista ratkaisuista. Paljon on vielä järjesteltävää, hirveästi pakattavaa ja laitettavaa, mutta sydämessä on rauha; oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Pohdiskelinpa tuossa bussissa kotiin ajotunnilta körötellessäni (yksi ajotunti muuten enää jäljellä ennen inssiä), mitä kaikkea tahtoisin elämässäni vielä kokea ennen kuin olisin (mielestäni) valmis kuolemaan. Naisena mun olisi pitänyt varmasti ensin pohtia, että olen valmis kuolemaan sitten kun olen saanut perustettua perheen ja kasvatettua lapset vähintään aikuisuuden tielle. Mutta kuten monet varmasti tietävät, en ehkä ole ihan normaaleimmasta päästä naishenkilö. Siksi ensimmäinen ajatus oli, että olisin valmis kuolemaan, jahka olisin löytänyt ensin oman paikkani maailmasta; mielekkään työn jossa luoda uraa ja yhteisön johon kuulua (yhteisö voi tarkoittaa sukulaisia, ystäviä, harrastus-/työyhteisöä tai vaikka omaa perhettäkin, kunhan olisi pysyviä ja rakkaudentäyteisiä ihmissuhteita). Sen lisäksi jos saisi säilytettyä tämän nykyisen kaltaisen onnellisen ja lähes jokaisesta päivästä innostuvan ja kiitollisen mielialan, olisin saavuttanut mielestäni kaiken saavuttamisen arvoisen - ja olisin valmis kuolemaan.

Ikävuosissa toivoisin eläväni noin 80-vuotiaaksi. Silloin olisi ehtinyt näkemään elämässä varmasti jo kaiken, mitä on tarpeellistakin nähdä. Työura olisi tehtynä ja eläkevuosistakin olisi ehditty jo nauttia. Toisaalta en olisi vuosikymmenten rasitus suomalaiselle yhteiskunnalle eläkerahojen ylipitkäaikaisena kuluttajana enkä todennäköisesti olisi myöskään vuosikausien laitoshoidossa - olisin siis kai aika ihanteellisessa iässä jättämään maanpäällisen elämän.

Mutta. Jottei kuolo korjaisi kokonaan, taidan mennä tekemään jotain lounasta. Eilen ei ruoka oikein laskenut, koska olin jossain kummallisessa vatsataudissa (niin siis kyllä darlingit, se oli vatsatautia, ei juuri laisinkaan itse aiheutettua vaikka olihan sillä alkoholillakin osuutta asiaan...).

Rock! (Ja kai vähän popkin näin Bon Jovin keikkapäivän kunniaksi.)