-Jules-

Ei vittu tästä ei tule loppua. Piti olla kiva viikonloppu kavereiden kanssa, tyttöjen ilta eilen Helsingissä, niin enköhän mä kehittäny jostain hohtokeilaamisen aikana sellasen infernaalisen päänsäryn, että loppuilta meni vasaranpauketta kuunnellessa. Olin jättäny kipulääkkeet pois, että saan vetää oikein kunnon kännit ja rentoutua välillä. Tulipahan todistettua siinä se, ettei ne mömmöt mitään auta ton koiven kanssa, sama särky se oli ilman pilsuja kun niiden kanssakin. Mutta bonukseksi sain sitten kivan pikku hedarin, nyt on vakavasti huonoa karmaa liikkeellä -ja paljon!

Kotiinkaan ei oikein voinu lähteä yöllä lepäämään, kun kotiovelle oli pari sataa kilsaa. En kuitenkaan halunnu pilata muiden iltaa sillä, että olis lähetty takasin kämpille, joten istuin ravintolan metelissä ja näin tähtiä. Jos oli vielä jotain epäilystä, että joku SK-ravintoloista vois olla ihan mukiinmenevä paikka, niin ne luulot kyllä karisi siinä istuksiessa. Voinpa sanoa että voin pahoin myös visuaalisesti, sillä se ysärimeno oli jo pikkasen liikaa. Tai sitten mä vaan oon vanha ja väsyny. Ja kipee!

Rugbykausi päättyy huomenna, finaalit olis meidän kotikentällä ja kukas se kököttää sivussa kun joku saatanan invalidi. Että hyvää viikonloppua vaan, mun vitutus on sitä luokkaa että planeetat saattaas siirtyä ensi yönä paikoiltaan.

Jopas, pettää sitten koko systeemi kerralla. Ensin loppu into asioihin siinä määrin, etä pääsin pääkopan liikkeistä johtuvalle saikulle, ja nyt poksahti sitten lonkkakin samaan syssyyn. Sairastetaan ilmeisesti kaikki vaivat kerralla tai jotain. Kyllä kiukuttaa, kun ei jaksaisi tehdä mitään ajatustyötä vaativaa, mutta ei voi paljon liikkuakaan tän säryn kanssa. Parhaiten tunnetta voisi kuvailla sillä, että tuntuu kuin yrittäisi astua naulaan.

Ei kai tässä muuta kun töllö auki ja aivot narikkaan. Kohta mä varmaan pidän jotain saamarin BigBrotheria laatuviihteenä, jos näin jatkuu, argh! Pelastakaa mut aivokuolemalta, ei tällainen ole mitään elämää..

Iski hirmu into tänään laittaa aivan kaikki kuntoon. Tunnun olevan täynnä energiaa ja ihmetyttää oikein, että miten en ole saanut esim. vaatehuonetta ojennukseen kuukaudessa. Olen sitten aamusta asti pyörinyt ja hyörinyt kun joku paikallinen myrsky ja hyvältä näyttää. Tällaisia päiviä saisi olla huomattavasti useamminkin, ettei asiat jäisi vallan retuperälle.

Nyt loppu leikki. Ei pinna veny enää yhtään pidemmälle tuon koulutuksen kanssa, kun ei siitä mitään saa irti kuitenkaan. En vaan oo siinä sydämestäni mukana, ja siihen kun lisää sen, että puolikkaan maapähkinän kokoiset aivot omaava henkilö tajuaa kyllä opetettavat asiat ilman mokomaa koulutustakin, niin heippodei mulle riittää. Rupes nyrhimään, kun koissujen kanssa on tosi tiukka tilanne täällä kotona, mulle ei ole mitään opetettavaa koulussa (kun oon jo tehny näytöt tänhetkisistä jutuista) ja silti pitäis mennä tekemään vaan jotain. Seittämän tuntia päivässä pitäis tehdä jotain vaan siks, että vapaata ei voi antaa.

Lapsellista, tiedän, mutta mä van jäätin menemättä sinne. Kohta kaks viikkoa ollu kotosalla ja opettaja ihmettelee perään, kun olen niin hyvä oppilas ja voisin valmistuakin ihan kohta. Ja tietysti ärsyttää oma pikkumaisuus tällasissa asioissa, pitäs vaan kytkeä aivot pois päältä ja tehdä niin kuin sanotaan, niin sais jotain yhteiskunnan silmissä aikaan. Ehkä se ei sitten ole mua varten, tuntuu ettei missään ole mitään mieltä. Peitto korviin ja verhot kiinni, mä mökötän.

Voi elämä että nyrhii oma saamattomuus. Mulla on ollu maaliskuusta aikaa tehdä yks kirjallinen työ, jonka väsäämistä oon vältelly kuin ruttoa. Sitä olis voinu tehdä pikku hiljaa, ei ollut edes sen laatuinen homma että pitäis kauheasti keskittyä. Mutta ei tietenkään, en ole laittanut tikkua ristiin.

No kesällä tätä alunperinkin tekemättä jäänyttä systeemiä olis pitäny laajentaa, tuli niin kuin uutta tehtävää siihen lisäksi. Ja taas oli koko kesä aikaa, toukokuun alusta elokuulle. Ja taaskaan en ole tehnyt mitään, en edes sen vertaa, että olisin aloittanut sitä alkuperäistä hommaa.

Nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että homma pitäs kursia kasaan tai fudut tulee. En muutenkaan ole hyvä istumaan koneen ääressä tai ylipäätään paikallani kovin kauaa kerrallaan, ja nyt pitäis sitten tehdä puolen vuoden työ, aineiston hankinta ja esittely tässä suit sait yhdessä viikonlopussa. Nyrhii.

Huomisaamusta tulee ankea aikaisine herätyksineen. Kun on ollut vähintään puolille öin töissä (ja usein myöhempäänkin), on melko kohtuutonta vaatia, että sitä pomppais pirteänä pystyyn kellon rämistessä aamukuudelta. Oon koittanu valmistautua henkisesti tulevaan koitokseen tuijottamalla tän illan teeveetä täysin aivot narikassa. Olis edes krapula, niin jaksais möllöttää paikoillaan, mutta mitä vielä. Nyt on olo kuin sähikäisellä, mutta odotahan kun aamu tulee, niin jo iskee päälle zombimode. Aivan älytön ajankohta kouluttaa ihmisiä iltätöihin - aamukasista eteenpäin..

Tänään on vuorossa hauska leikki nimeltään säädetään niin maan perkuleesti. Kämppiksen kamat pitäs roudata sen uusille asuinsijoille ja murun romppeet tilalle. Tietenkään tuleva ex-kämppikseni ei ole vielä edes pakannut kaikkea ja puolet tavaroista unohtuu tai muuten vaan särkyy matkalla, kun ei viitsitty sitten kunnolla hoitaa sitä pakkailupuolta. Oi miten odotankaan innolla sitä, kun kolme ihmistä pääsee mätkimään toisiaan imurinvarsilla ja ohimennen huitomaan seinät täyteen reikiä, kun ei sitten viitsitty katsoa sitä sohvaa roudatessa että mihinkäs sitä oltiinkaan viemässä. Ja kun miehistä on kysymys, niin niitä laatikoitahan ehdottomasti täytyy haalia syliin sellaiset pinot, ettei kantaja näkis kaukoputkellakaan eteensä sieltä takaa..

Tästä tulee siis oikein leppoisa päivä, kunhan vaan viipotan useiden tuntejen metsälenkillä koissujen kanssa. Parasta pitää rekut ja omat hermot kaukana tästä operaatiosta, tulla sitten illemmalla vaan katselemaan että minkäs kokoiseksi se oviaukko on laajennettu pelin tuoksinnassa ja että oikein olohuoneen keskellekö se pesukone piti sitten sijottaa. Uu jea.

Käytiin menneelä viikolla kirpputorikierroksella ja mukaan tarttui ihan megalöytö, aito seiskytluvun toimiva mehulinko. Mä olen himoinnut mehulinkoa jo pari vuotta, mut kun ne uudet on niin pirun rumia laitteita. Tää on oranssi ja pyöree, ihan pöörfekt, ja hintakin oli oikein kohtuullinen.

Joten ryystin aamiaiseksi vastapuristettua appelsiini-omena-porkkanamehua ja mutustin mustikoita, jotka muru oli käyny poimimassa metsiköstä koiranulkoilutusreissun yhteydessä. Nyt on ihan superluksusolo! Lisäks tässä on kolmen päivän vapaaputki edessä, joten saaan luksustella ja laiskotella ilman kiirettä mihinkään vielä hyvän tovin. Mmm..

Maalit on seinässä, listat paikoillaan, melko vähän maalia muualla kun seinissä ja maalarit tyytyväisiä. Värikin on oikein miellyttävä laajoilla pinnoilla ja nyt kuivaneena. Edes koirankarvoja ei tarttunut ainakaan nähtävästi maalipintaan, mikä on tässä karvameressä jonkinmoinen ihme. Loppu hyvin, kaikki hyvin, slaagilta vältytty ja aika palata töihin kolmen päivän 'rentoutumisen' päätteeksi.

Voikin ruveta suunnittelemaan seuraavaa muutoskohdetta, jos vaikka tuon makuuhuoneen sutisi seuraavaksi. Kun se Ipan vihreä ei ehkä sittenkään ole kaikkein imartelevin väri kolmella seinällä, päräyttävän oranssin vastapainona. Ongelmana vaan on, että mitäs tilalle (kun tämä olkkarin maalussessiokin oli näin kivuton ja kiva projekti, niin ei heti uudestaan haluaisi lähteä tuskailemaan värilastujen kanssa.)