Blogi

Ilmeisesti se on edessa. Olen ajatukseen totutellut tassa viikonlopun ajan ja se alkaa tuntua mielekkaammalta koko ajan. On se vain niin vaikea paasta irti tutusta ja turvallisesta elamasta.

Eli syksylla - ilmeisesti lokakuun puolivalissa - jatetaan Dublin taakse. Suunnataan Espanjaan. Pitaa toistaiseksi jattaa siis Etela-Amerikan kierros valiin. Ei ole siihen varaa, kun ei tullakaan takaisin tanne enaa tienaamaan. Sikali mikali Espanjasta toita saa, tuskin siella miljoonia tienaa niin pitaa jattaa saastot koskematta. Toisaalta harmittaa, kun ehdittiin sita reissua jo niin suunnitella. Mutta toisaalta, jos palataan taas takaisin tanne tienaamaan niin siina sita taas oltais ainakin vuosi tai puolitoista ennen kun on tuhlatut rahat tienattu takaisin ja se Espanjan muutto siirtyis taas hamaan tulevaisuuteen. Ei kannata loputtomiin elaa "sitten-kun"-elamaa.

Eli paasehan sita kai sinne Argentiinaan myohemminkin. En kai mie viela niin vanha ole. (kai??)

Hmm. Nyt mietityttaa. Tuli vaimokkeelta maili, etta pitaa puhua illalla. Mina tietenkin dramaattisena ihmisena rupesin tivaamaan, etta mista on kyse. Kuulostaa niin vakavalta. Niin vaimoke sanoi, etta kyse on meidan Irlannissa pysymisesta. Tai mahdollisesti pois muuttamisesta.

Kysehan on siita, etta vaimoke ei ole kovin onnellinen taalla. Itse jostain selittamattomasta syysta viihdyn taalla hyvin, vaikka voisin nimeta noin kymmenen kertaa enemman Irlannin huonoja puolia kuin hyvia. Mutta tietenkin, kun vaimo ei ole onnellinen niin en ole minakaan. Ollaanhan me suunniteltu, etta ehka sitten parin vuoden paasta karistetaan Irlannin polyt (tai no. vaikka sadekuurot. tai jotain.) kokonaan jaloistamme ja suunnataan sitten Espanjaan. Noin niin kuin pysyvammin. Mutta etta ensin viela pari vuotta oltais taalla toissa ja saastettais. Valilla tosin mentais pariksi kuukaudeksi Etela-Amerikkaan espanjan kurssille ja sitten tultais takaisin.

Mutta nyt vaimo kirjoitti, ettei han tieda onko se rahan saastaminen sen arvoista. Kun ilmat on aina niin huonot ja saa vaikuttaa erikoisen paljon vaimokkeen mielialaan. Tokihan se vaikuttaa kaikilla. Toinen juttu on, etta hirvean kallistahan taalla on asua. Lisaksi kaikki muutkin asiat on taalla yhta epaluotettavia kuin ilmasto. Ihmiset yhta lailla kuin yrityksetkin lupailee ihan mita vaan eika mitaan koskaan valttamatta tapahdu. Yksi esimerkki: kaasuyhtio veloitti meita liikaa joulukuussa. Ilmoitimme heille asiasta. He lupasivat lahettaa shekin (siina toinen asia. shekit. elammeko yha pimealla keskiajalla vai mita.) korvaamaan reilut €100.00 jonka ovat meille velkaa. Sita shekkia sitten odoteltiin. Se viimein saapui maaliskuussa. Olivat kirjoittaneet sen vaaralle nimelle, joten emme tietenkaan pysty lunastamaan sita. Uutta shekkia odotellaan edelleen. Toisekseen byrokratia on perkeleellista. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Silti jostain kumman syysta rakastan Irlantia ja Dublinia. Ajatus pois muuttamisesta mietityttaa. Mutta toisaalta. Onko tama nyt sitten vain paikoilleen jamahtamista? Kun sita on tanne jo elamaansa rakentanut ja kaikkeen tottunut. Niin pelkaa muutosta. Juuri sita haluan valttaa, etta jaa yhteen paikkaan vain mukavuudenhaluisuuttaan ja missaa muut mahdollisuudet. Ja sen takiahan alunperin Suomesta lahtiessani ajattelin, etta 2 vuotta samassa maassa on maksimi. Sitten pitaa jatkaa eteenpain. Ja onhan taalla jo reilut 2 vuotta oltu.

Toisaalta miten mahtavaa olisi muuttaa Espanjaan jo nyt eika parin vuoden paasta. Sitahan se vaimoke varmastikin ajaa takaa. Voisin oppia viimein kommunikoimaan sujuvasti espanjaksi ja nauttia ilmastosta. Ja ihmisista, jotka todella osaavat nauttia elamasta. Hmm. Olisi varmaan aika jo vaihtaa maisemaa. Mutta pitaa tietenkin selvittaa, mita se vaimo nyt ajattelee tarkalleen ottaen. Haluaako se lahtea nyt ihan kohta vaiko vasta sitten syksymmalla. Ja haluaako se kuitenkin menna Argentiinaan ensin. Pitaa puhua ja suunnitella.

Ay, la mala vida!

Karaokekoira oli tarpeeksi armollinen tarjotakseen linkin, joka vastasi edellisen blogini dilemmaan. "Rakennan sun sydamesi taloa" eika "Kalustan sun sydamesi taloa". Kiitan ja kumarran. Yksi ongelma vahemman.

Meni lauantai-ilta ihan erilailla kun oli tarkoitus. Suunnitelma: tavataan vaimokkeen kollega ja taman tyttoystava klo 20.00 kuubalaisessa tapas-baarissa, sielta suunnataan vakiopaikkaan PARILLE. Ollaan sivistyneesti koskapa ollaan absolutistien seurassa. Noh. Kavi niin etta SEKA vaimoke ETTA kollega onnistuivat tallentamaan toistensa numerot vaarin kannyyn. Eli vaimoke yritti soittaa kollegalle ilmoittaakseen ravintolan nimen ja kollega yritti soittaa vaimolle kysyakseen ravintolan nimea. Molemmat saivat "numero ei ole kaytossa"-vastauksen. Eli sitten suunnattiin vaimon kanssa lopulta suoraan vakiobaariin ihan silta varalta, etta kollega ilmestyisi sinne sitten. Eli jatettiin ravintola valiin. Siella tormattiin vaimokkeen toiseen kollegaan (hyva tyopaikka muuten. taynna LGTB-vakea.) ja hengattiin taman kanssa. Otettiin sitten muutama tuoppi ja luultiin jo ettei se kollega (jonka kanssa piti alunperin treffata) tulekaan. Ja kun oltiin neljannen pintin parissa, han sitten ilmestyi. Saatiin koko sotku selvitettya. Mutta oltiin siihen mennessa jo melko paihtyneessa olotilassa. Oli eilen sitten hirvittava darra. Eika ollu tarkoitus juoda juuri ollenkaan.

Noh. Kerrankos sita. Tana viikonloppuna pidetaan sitten paastoa. Tai siis detox-viikonloppu. Pelkkaa terveellista luomuruokaa eika mtn alkoholia, kahvia jne. Putsataan kroppa. Yeah.

Mulla soi koko ajan Sielun Veljet paassa. Se alkoi tasta kevaisesta ilmasta, joka laittoi paahan soimaan "kevat - ensimmainen kevat"-biisin. Josta en sivumennen sanoen muista mitaan muita sanoja kuin noi edella mainitut. Eli melko yksitoikkoiseksi kay paan sinfonia. Sitten tasta biisista tuli mieleen toinen Siekkareiden biisi nimeltaan Rakkaudesta. Siita mulla soi paassa osa, joka mua vaivaa ihan hillittomasti. Paassa soiva versio menee talla tavoin:

Kalustan sun sydamesi taloa
Ma rakastan sua
Enemman kuin Jumalaa

Mutta eihan se noin voi menna. "Kalustan sun sydamesi taloa"? Miten ihmeessa ne sanat oikeasti menee?

Hoh hoijaa ja hellat tunteet. Luojan kiitos on taas viikonloppu. Ollaan menossa huomenna ulos. Vaimokkeen tyokaverin seka taman hellun kanssa. Ensin syomaan kuubalaiseen tapas-paikkaan. Menee siella varmaan pari mojitoakin. Ja sitte vakiobaariin parille. Tama tyokaveri ei tosin juo enka tiia juoko hellukaan, joten mekin ollaan sivistyneesti.

Ihmeellista muuten, miten paljon seura vaikuttaa siihen, miten ite kayttaytyy. Esimerkiksi nyt baarissa. Kun menen kaymaan vanhassa kotikaupungissani ja hengaan vanhojen kavereiden kanssa, on aaneen lausumaton itsestaanselvyys etta kayttaydytaan samoin kuin 20-vuotiaina - vedetaan hirvittavat naamat ja ollaan kaikin puolin huonosti kayttaytyvia naisia. Samaan jamaan vajosin viimeksi ulkona kaydessani sen suomalaisen jatkan kanssa. Kyseinen herrasmies veti valehtelematta pullon Smirnoffia naamaansa ja kaatoi huomattavan osan siita myos minun kurkustani alas. Toisaalta jos mennaan vaimokkeen kanssa ulos, otetaan kylla jonkin verran mutta yleensa sivistyneesti. Ei mitaan "missa-me-oltiin-eilen"-tyylista ihmettelya seuraavana aamuna. Mutta sitten nyt kun mennaan absolutistien kanssa ulos, on paineita olla viela fiksummin. Eipa silla, toisaalta ihan kiva menna baariin silla mielella, ettei tarvi vetaa mitenkaan hirvittavasti viinaa. Pari drinksua vaan.

Kivaisaa kun paistaa aurinko. On kevaista. (kevat - ensimmainen kevat! sieltahan se tuli taas.)

Sen ovat varmaan kaikki huomanneet, miten kovin suhteellinen kasite aika onkaan. Sen huomaa hyvin konkreettisesti esimerkiksi toissa. Otetaan nyt esimerkiksi ruokatauko, joka kestaa meilla tunnin. Voi hyvanen aika, miten nopeasti se tunti lentaa ohi. Hadin tuskin ehtii blogiin kirjoittaa ja mailit katsoa ja vielapa syodakin jotain ja yhtakkia se on jo ohi. Toisaalta samainen tunti kuluu todella hitaasti kun se alkaa klo 15.30. Paasen nimittain toista klo 16.30. Huoh.

Nyt maistuis esimerkiksi hedelmasmoothie. Olisi ihanaa.

Ai joo. Sita paitsi ollaan menossa ens syksyna Argentiinaan espanjan kurssille. Sunnitelma on olla 4 viikkoa kurssilla Buenos Airesissa ja sitten rundailla toiset 4 viikkoa (halusin kirjoittaa "ympari Etela-Amerikkaa", mutta on turhan iso paikka kuitattavaksi kuukaudessa. joten kirjoitan yksityiskohtaisemmin.) Mentais ensin pariksi viikoksi Brasiliaan, Rio de Janeiroon, Sao Paoloon seka jollekin saarelle, jonka nimea en nyt muista. Sielta sitten lennettaisiin Argentiinan etelaisimpaan nurkkaukseen, kaupunkiin nimelta Ushuaia. Tierra del Fuego and all that. Sielta sitten Chileen, Santiago de Chileen. En ole varma mita muuta nahtavaa Chilessa on (asiasta tietavaiset voivat antaa vinkkeja!). Ja sitten joulukuun tienoilla kotiin. Siis kotiin Suomeen. Ja tammikuussa jalleen takasin Dubliniin taas uuden elaman alkuun.

Suunnitelmat selvilla on.

Irlanti on hauska maa. Mielenkiintoinen. Tekee asumisen kyseisessa maassa haastavaksi ja huvittavaksi samaan aikaan.

Irlantilaiset kansana ovat sangen mukavia ihmisia. Tykkaavat jutella ja lupailla asioita. Naiden lupausten pitaminen on tietenkin taysin eri asia. Aikansa kun taalla asuu, siihen tottuu. Mita ikina vaikkapa joku firma, jonka asiakas olen, lupaa tehda en odota heidan tekevan sita kuin vasta muutaman kuukauden kuluttua. Jos kyseinen lupailija on esimerkiksi vuokraisanta, en odota hanen tekevan sita saman vuoden puolella. Nykyinen vuokranantaja on yllattava poikkeus. Olohuoneen lamppu meni rikki eika mennyt kuin reilu viikko ennen kuin vuokraisanta tuli korjaamaan sen. Todella nopeaa toimintaa Irlannin mittapuulla.

Minulla on teoria. Uskon, etta irlantilaiset ovat vaihtolampoista joukkoa. Muuten en voi selittaa sita, etta he nakojaan voivat pukeutua ihan miten sattuu ihan mihin vuodenaikaan tahansa eika saalla tai lampotilalla nayta olevan mitaan vaikutusta asiaan. Esimerkiksi joulukuussa, kun lampotila on nollan tienoilla ja hyytava tuuli puhaltaa luihin ja ytimiin, kaduilla painelee etenkin teini(pissis)tyttoja minihameessa paljain saarin ja paljain kasivarsin. Toisaalta heinakuussa, kun hyvalla maihalla voi olla mukavan lamminta ja tarkenisi yllamainitussa asukokonaisuudessa, sillon nakee ihmisia pipot paassa ja Ugg-bootsit jalassa, ikaan kuin olisivat jotain naparetkeilijoita. Ihmeellista.

Ei kai taas talla kertaa muuta. Eli kuten tavallista ei yhtaan mitaan.

Hah. Paasin pikakelauksella karryille Kanerva-jutun paakohdista. Olin tasta(kin) skandaalista autuaan tietamaton, mutta nyt tiedan kaiken. Voi hyvanen aika, ei voi muuta sanoa. Ensin mietin, etta mika ihmeen skandaali siina on jos aikuinen mies lahettaa typeria tekstareita aikuiselle naiselle. Mutta onhan silla Kanervalla kai (avo?)vaimokin. Sittenhan se on toki vaarin. Mutta silti, kuuluuko se nyt oikeasti kellekaan muulle kuin taman kyseisen kolmiodraaman paahenkiloille. Ei toi tekstailu mielestani nyt osoita muuta kuin harvinaisen huonoa makua. Siis tama kyseinen nakutahti on malliesimerkki siita hirvittavan nakoisesta stereotyypista, joka jostain minulle kasittamattomasta syysta ilmeisesti vetoaa keskivertoheteromieheen. En ymmarra. Kaikin puolin taydellisen muovisen ja epaaidon nakoinen silikonipommi, joka on strippari. Tai pornotahti tai jotain.

Luojan kiitos pidan naisista. Kenellakaan tuntemallani lepakolla ei ainakaan ole noin huono maku. (oman vaimoni makua voi tosin kyseenalaistaa. hah. mutta kyseenalaistakaa ihan rauhassa.)