Hajotus

Uuoh, mistä sen alkaisi?

On kuin olisi mieli narukeränä ja joku näppäräsorminen pikkumies olisi tökkinyt elämänsä vimmassa molemmat langanpäät keskelle kerää. Aivan sama mistä nykii, niin saa vain lisempää silmukoita käsiinsä.

Kaikki on parain, hyvemmin kuin piiiiiiiiiiiiiitkiin aikoihin, ja silti tuskistuttaa. Kaikki johtuu kahdesta asiasta. Tai oikeammin niiden puutteesta. Toinen on onneksi järjestelykysymys, mutta se toinen... Se ei ole Kukkein käsissä. Tai siis on se ollut, muttei ole nyt ja silloinhan sitä eniten tahtoo, kun ei voi saada. Täyttyykö tahto - ei voi tietää. Voi vain puhallella irronneita ripsiä sormienpäistä ja toivoa.

Jos vain tietäisi. Eieiei.. ei tietäisi.

Masokistista ehkä, mutta tavallaan epätietoisuus tuntuu hyvältä. Varmuus ahdistaisi sillä silloin voisi olla varma, että kaikki olisi epävarmaa. Jos ei ole mitään, mitään ei voi hävitä. Kerpeleeeeeen kerpele!! Entäs jos siltikin tahtoo kaiken? Ja halu on niin kova, ettei paikoillaan pysy.. Ei pysty pysymään. Kumipallo-Kukkei.

Puuh, järjestyisi edes puolet asioista, niin kestäisi. Olisi valmis paljoon. Puljuun. Paljuun.